IKEA PS 2014 -mallisto ja Kolmistaan-suosikit
Moikkis!
Alkukevät. Se on kuulkaas sisustajaintoisen kulta-aikaa. Niin kuin on kyllä kaikki muutkin vuodenaikojen rajakohdat. Lokakuun lopussa koti tekee mieli pukea pesämäiseen lämpöön. Viltteihin, kynttilöihin, pehmeyteen. Joulun jälkeen iskee taas talvivaihe, joka on minun mielestäni synonyymi peruskodille. Sille musta-valkoiselle, selkeälle.
Ennen pääsiäistä, näiden auringonsäteiden hetkillä, iskee puolestaan kevätvimma. Valoa, väriä, pastellia, kirkkautta.
Ikean uusi PS 2014-mallisto on omiaan ruokkimaan tätä hulluutta. Jo tammikuun Bråkig-mallisto (ei löydy enää Ikean sivuilta, mutta näkyy esim. Pics, dots & Stripes -blogista) pisti jo vähän sormet syyhyämään. Sain kuitenkin hillittyä ostoskäyttäytymistä niin, että päädyin ostamaan vain ihanan sirkusmaisen jättityynynpäällisen ja muutaman pastellisävyisen keittiökulhon. Nyt voi kuitenkin olla, että sinisellä pussukalla kannetaan kotiin PS2014-malliston myyntiintulopäivänä – 1.4. 2014 – jotain vähän isompaakin.
Ja miksipä en PS2014-mallistosta innostuisikin. Ikeahan on tehnty mallistonsa juuri meille! Tai jos ei nyt ihan pelkästään meille, niin ainakin juuri meidänkaltaisillemme asujille ja sisustajille. PS2014-mallistossa on nimittäin erityisesti ajateltu nuoria (hei, me ollaan ainakin jollain mittapuulla nuoria!), usein muuttavia, kaupunkilaisia. Sellaisia, jotka asuvat pienissä asunnoissa, ja jotka haluavat hyödyntää asuntonsa jokaisen sentin, neliön ja kuution. Eikös tämä ole juuri sitä pienen kämpän ideologia, jota olen teille aika usein julistanut? Onhan tuolla blogin kategoriat-osastossakin erikseen kohdat ”pieni koti” ja ”säilytysratkaisut”. Olen ollut edellä aikaani, näemmä 😉
Tässä suosikkini PS2014-mallistosta!
Säilytyspöytä päällekäin koottavilla pyöreillä ”laatikoilla”, 59e. Saatavana monivärisenä ja valkeana. Mietin, että jos ostaisi sekä valkeaan, että värikkään, saisi ihanan, korkean, säilytyspöydän vaikkapa eteiseen.
Seinähylly/naulakko, 49e. Tätä mietin meidän parvekkeelle. Täytyy vain tutkia, sopiiko materiaali ulos.
Vihreä puunnäköinen pystynaulakko (39e). Mikä mahtava väri!!
Kasvihuone (29.95e). Ikkunalaudalle olkkariin, keittiön yrteille, partsipuutarhaan tai ehkä Neiti-F:n Barbie-kodiksi.
Hyllymoduli, jonka voi kiinnittää seinälle tai koota päällekäin muiden samanlaisten kanssa. Bambua(voi kun olisi ollut vielä vaneria…), 25e.
Mitä itse tykkäätte? Onko PS2014 mieleenne? Onko lukijoissani tyyppejä, joiden sisustusinto menee myös vuodenaikojen mukaan?
Näiden kuvan tuotteiden lisäksi sydämentykytyksiä herättivät geometrinen PS2014-kangas, sekä meikkipeili, jonka jalkaan ja tukivarteen on suunniteltu ripustustankoja ja säilytyskuppi koruja varten. Kuka ostaisin mun Babyliss-peilin nurkista pyörimästä muutamalla kympillä, niin saisin uuden Ikea-peilin tilalle?!?
Ihanaa viikonloppua!
-Karkki-
*Kuvat:Ikea
Jaa oma kokemuksesi