Moikkis!
Mitä ihmettä tämä aurinko saakaan aikaan? Koko ajan superfiilis ja sellainen olo, kuin päiviin olisi tullut viisi ekstratuntia. Tekee mieli olla ärsyttävän ylipirteä ja hilpeä, hiphei.
Ehkä syy kivaan fiilikseen juontaa juurensa myös viime viikonlopun rentouttavista meiningeistä, josta on riittänyt energiaa jo ihan tänne viikon puoliväliinkin asti. Viikonloppuna tavattiin paljon kamuja ja tehtiin vierailuja. Niin ja hauskan erilainen brunssikin tuli vietettyä!
F ja minä suuntasimme viime sunnuntaina Eltsun alakoulun saliin Mainion, Luonan ja Pop up kemujen järjestämälle temppuratabrunssille. Aikuiset saivat ihastella Mainion ja Luonan uusia tuotteita, lapset taas puolestaan testasivat liikkasalin köydet, puolapuut, trampan ja Luona-mökit sillä välin reippaiden ohjaajatyttöjen kanssa. Miten loistava idea! Ehkäpä paras lapsiperhebrunssi, jolla koskaan olen ollut. Tämä setti ravintoloidenkin valikoimaan 🙂
Oli myös älyttömän kiva päästä juttelemaan blogikollegoiden ja brunssin takana olevien merkkien edustajien kanssa. Näin mm. ensi kertaa kasvotusten Kaksplussan uuden bloggaajan, Lapsellista-blogin Annan. Niin ja myös Lähiömutsi-blogin Hannen ja tämän MiniMe:n. Oi mutsi mutsin Elsa:n kanssa puolestaan pääsimme juttusille kameraongelmani tiimoilta, ja hän antoikin, aivan tuosta vaan, oman kameransa minulle lainaan, jotta pääsen testailemaan vähän erilaista linssiä. Saas nähdä, miten tämä kameraurpo selviytyy vähän erilaisen laitteen, tai oikeastaan vain erilaisen linssin, kanssa.
Mainion toisen suunnittelijan, Johanna Vaissin, kanssa tuli taas puolestaan juteltua aika paljon Mainion toimintaideasta. Minua on Mainioon tutustumisestani lähtien ihmetyttänyt, miten edullisia merkin tuotteet ovatkaan suhteessa muihin kotimaassa suunniteltuihin lastenvaatteisiin. Johanna kertoikin, että hinta onkin ollut yksi asia, jota he ovat paljon prosessinsa aikana miettineet, eikä ketjuliikkeiden kanssa vertailukelposet hinnat ole sattumaa. Hänen mukaansa Mainio halusi tuottaa sellaisia lastenvaatteita, jotka olisivat kaikkien saatavilla, ”ei vain pienen marginaalin ryhmän luksusta”. Aika hyvä asenne! Ja vieläpä siksikin, että tuotantoprosessin kerrotaan olevan vielä vastuullinen.
Itse olen ihastunut erityisesti Mainion hauskoihin väriyhdistelmiin ja siihen, että kaikki vaatteet käyvät toistensa kanssa yksiin. Ja nythän niitä yhdisteltäviä on mahdollista hankkia vähän useampikin, kerran leggareista ja t-paidasta ei joudu pulittamaan aivan koko kuukauden lapsilisää 🙂
Luonaahan olenkin teille jo aikaisemminkin hehkuttanut, eikä tämäkään näkeminen ainakaan huonontanut käsitystäni vanerikalusteista. Eniten sormeni syyhyävät nyt nukkekodin suuntaan. Voi, voi, kun sellainen olisi juuri sopiva F:n Barbie- ja Sylvanian Famielies-leikkeihin! Ja jopa Esko, siis MIEShenkilö, piti Luonasta niin, että mun päivitellessä mökin hintaa, perusteli hän sen hankintaa kyllä aika fiksusti: ”Mut sehän on kotimainen ja vieläpä ikuinen”. No niin totta kyllä! Ihan vertailun vuoksi mieleeni tuli edellisviikolla ostettu Sylvania-koti (45e), ja sen kääntösarana, joka rikkoutui jo muutaman leikkimispäivän jälkeen.
Tämmöisillä aatoksilla tänään! Onko teillä kokemusta jo Mainioista tai Luonan-kalusteista?
Yt.Karkki
Kommentit (2)
Psstt.. pistä mitat tulemaan niin tätsy voi askarrella tuollaisen nukkekodin pajalla. 🙂
Ja mitäpä meidän Hipsu ei osais askarrella! 🙂