kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 25.05.2014

Sukkainhoa ja vilpoisia kenkiä

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Olen koko ikäni vihannut sukkia. Siis kerta kaikkiaan kammoksunut niiden käyttöä niin, että minulle tulee valehtelematta usein ihan huono olo fyysisesti, jos joudun niitä pitämään jaloissani.

Talvella, HC-pakkasilla, pakon edessä, pidän villasukkia. Ja niitäkin vain silloin, kun olen ulkona. Tai vaikkapa mökillä, jossa lattian tasossa vetää.

Mutta puuvillasukat, perussukat. Niitä omistan kolme paria (joista ainakin kaksi kipaletta on aina hukassa). Ne vedän jalkaani silloin, kun menen joskus kylään sellaiseen paikkaan, jossa en kehtaa olla ilmankaan. Tiedättehän? Joissakin tilanteissa sukatta olo tuntuu liian tuttavalliselle.

Moni on vuosien aikaan ihmetellyt ja kauhistellut sukattomuuttani. Eiks sua palele? (ei) Tuut kipeeksi. (en )Eiks sun jalat ala haista kengissä? (ei.kai. en ole itse huomannut, eikä kukaan ei ole ainakaan kehdannut asiasta mainita).

En tiedä, onko F:llä sama sukattomuusgeeni vaiko vain malliopittu käytös, mutta hän tepastelee paljasjalkaisia jalanjälkiäni. Jo vauvana F repi sukat jalastaan, ja nykyisin saan olla joka välissä huomauttelemassa siitä, kuinka jääkalikkavarvas vetelee pitkin ja poikin sukitta. Tuntuu urpolle toistella omien vanhempieni repliikkejä vuosien takaa “sun jalat on ihan kylmät, nyt sukat jalkaan” tai “sairastut pian, kun tuolleen vetelet”, kun tiedän varsin hyvin, että en ole ollut sen nuhaisempi tai räkäisempi kuin kukaan muukaan lapsi lähiympäristöstäni. Silti jotenkin sydäntä riistää, kun pieni ihminen tunkee yöllä jäiset koipensa kylkeeni kiinni.

Samoin kun inhoan sukkia, en siedä kenkiä, joissa jalat tuntuvat hautuvan. Ja kun kerran sukitta vedellään, on hiertämättömät kengät kaiken a ja o.

Lempparikenkieni, Conversejen ja Vansejen, valinnassa täytyy aina olla todella tarkka. Jotkut niistä soveltuvat paljaaseen jalkaan todella hyvin, mutta toisista saan julmetut hiertymät. Hirvittävän hyvät paljasjalkakengät ovat myös nämä kuvissa vilahtelevat Crocsin Duet Busy Day -kengät . Ja nämä ovat myös sellaiset popot, että olen uskaltanut jopa F:nkin – jolle sukat vielä kenkiin kuitenkin pakotan – antaa kulkea ilman sukkia.

Ja hei, kun joku blogilahjapostaukseni kommenttiboksissa sanoi, että bloggaajat kehuvat aina saamansa tuotteet ilman, että tuotetta on testattu tositoimissa, täytynee tämmöinen väite – ainakin omalla kohdallani – kumota. Taitaa F:n kengistä nähdä, että niillä on jo viikkoja viipotettu mökillä, reissussa, hoitopaikan puistossa ja kaduilla. Täten olisinkin toivonut, että lasten popoissa olisi ollut yhtä kauniit värikkäät pohjat kuin näissä minun kengissäni. Tuossa valkoisessa kun lika näkyy niin helposti.

Mutta nyt ei enää katsota sukkia tai kenkiä! Katse luistimiin ja kiekkoon. Jaiks! Go Suomi, Go!

-Karkki-

* F: Hattu, PO.P (saatu) // Toppi, Benetton // Farkkushortsit, Zara // Kengät, Crocs (saatu) // Jädemuotti, Tiger
* K: Leopardihaalari, Lindex // Kengät, Crocs, saatu

 

Kommentit (5)

Ihanaa sielutoveri! Mä inhoan kans ihan ylikaiken sukkia ja sukkahousuja! Töissä on pakko pitää, mutta heti kun kotiin tuun nii eka asia mitä teen, vedän sukat pois 🙂 mutta tosi hyvän näköset popot on!

Ihanaa, että olen löytänyt muitakin kohtalotovereita 😀

Myös minä olen sukkavihaaja. Itse asiassa en ole muutamaan vuoteen käyttänyt lainkaan sukkia 🙂 Sama tyyli kesät talvet. Ulkona yleensä kengät jalassa ja sisällä aina paljain varpain. Aluksi oli outoa mennä talvella kylään paljain jaloin, mutta oikeastaan se on ihan virkistävää. Kukaan ei ole koskaan kieltänyt tai paheksunut… Jonkin verran tarkenemiseen liittyviä kysymyksiä tulee, mutta ei ole vielä palentanut kertaakaan. Eläköön sukattomuus 😀

Tää on ehkä hassuin kuulemani inhotus vähään aikaan! 😀 mulla taas vähän jopa toisin päin. Toki kesällä olen pääsääntöisesti paljain jaloin, mutta varpaani palelevat herkästi, joten etenkin villikset sujahtaa helposti jalkaan. Mutta mua välillä ihan inhottaa olla sisällä paljain jaloin. Kaikki roskat tarttuvat jalkapohjaan ja jalat tarttuvat lattiaan, iyh. Vai pitäiskö mun vaan siivota useammin? :O

Mites sitten urheillessa, menetkö sillonkin ilman sukkia?

Alakouluikäisenä kehittelin sellaisen taktiikan, että sain työnnetyä pulpetin alla aina pelkkää toista jalkaa apuna käyttäen sukan niin, että se oli enää vain himppusen varpaiden päässä. Näin pystyi tuulettelmaan lähes koko jalkaa 😉

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X