Mikä tämä sade on? Oikeasti!
Ja nämä ”lämpö”tilat? Eilen siivotessani F:n kaappeja, eteeni tuli kahdet toukokuussa ostetut shortsit, joissa roikkui vielä hintalaput kiinni. Kertonee jotain kesän laadusta.
Niin kuin muuten sekin, että marjat maksavat edelleen mansikoita (öh,öh, olenpa hauska). Tänäänkin kaupassa oli pienen pieni vetinen ja homeinen laatikko ulkomaisia mansikoita. Vitosella. Justiinsa.
Koko elämäni olen ollut sitä mieltä, että kesällä marjoja saa syödä tuoreena niin paljon vain kun vatsa vetää. Hinnastakin viis. Mutta ihan oikeasti: Kai niillä euroilla pitäisi saada edes ei-homeisia yksilöitä. Ilman valmista vesi-marjamössö –kiisseliä laatikon pohjalla. Blaah!
Ei ollut oikeaa talvea lumella, eikä nyt sitten näytä olevan oikeaa kesää auringollakaan. Eihän säät ole elämän tärkein asia, mutta on se vain kurjaa, ettei lapsetkaan pääse nauttimaan perinteisistä vuodenaikapuuhista: Talvella pulkkamäestä ja hiihtämisestä, kesällä biitsistä ja pyöräilystä.
Kerran keli oli tänään niin ankea, päätin sitten jatkaa eilistä kaappiensiivoustouhuani. Inventoin koko keittiön, kylppärin ja eteisen. Miten ihanaa katsella siistejä, turhasta tavarasta puhdistettuja, kaappeja. Ja on se vaan kumma, että vaikka kuinka oikeasti olen tarkkana siitä, ettei mitään turhaa osteta/oteta vastaan, on kaappien perukoille jo vuodessa kertynyt niin paljon turhaa.
Muistatte varmaan, kun joskus viime kesänä pohdin, pitäisikö minun laittaa F:n vanhoja vaatteita jo kiertoon. Vaunut ja muut isommat kamat on jo myyty, samoin pieni määrä vaatteita matkan varrelta. Silti meidän häkkivarastomme pursuilee F:n pieneksi jääneitä vaatteita, ja tänä kesänä asialle on tehtävä jotain. Itse asiassa. Ajattelin käydä jokaisen vaatekappaleen läpi, ja jakaa vaatteet kahteen kassan: Säästettäviin ja myytäviin.
Nyt pohdinkin, minne vaatteita ja leluja voisin mennä myymään. Onko teillä ideoita? Minua ei huvittaisi kantaa vaatekasaa enää kotiin, joten etsinnässä olisi jokin varma myyntipaikka. Itsepalvelukirppis, kirppis tai viikonloppupöytä.
Luulen, että lempparimerkkini Gugguut, Aarrekidit, PO.P:t, Vimmat ja kumppanit jätän vielä meille, mutta myyntiin tulisi iso kasa hyvin pidettyjä vähän edullisempia vaatteita esimerkiksi H&M:ltä ja Lindexiltä. Jokin ylitrendikäs lastenvaatekirppari ei siis (ehkä) tule kuuloon. Mutta missä niitä vaatteita sitten oikein menee kaupaksi? Vinkatkaa!! Pääkaupunkiseudulta tai läheltä Hankasalmea.
Kivaa sunnuntaita! Esko katsoo TAAS jalkapalloa, joten itse kyllä uppoudun maailman noloimman Netflix-koukun, Gossip Girlin, syövereihin.
-Karkki-
Kommentit (18)
Vaajakoskelle on avattu uusi lastenvaatekirppis, Hippakauppa. Löytyy Fb:sta. En ole vielä käynyt kyseisessä paikassa, mutta olettaisin, että sieltä voisi mennä hyvin vaatteet. Hanksulla menee joten kuten, kun vaan malttaa laittaa halvat hinnat!
Kihveli Kirppiksellä?
HeippaI
Ihan vinkkinä, jos myynti tuntuu hankalalta – mm. Hope Ry ottaa mielellään vastaan hyväkuntoisia lastenvaatteita vähävaraisille perheille jaettavaksi. Itse olen kierrättänyt liki kaikki 2-vuotiaan poikani vaatteet Hopen kautta. Tulee erinomaisen hyvä mieli, kun ajattelenkin jonkun pikkuisen saavan kääriytyä meidän pieneksi jääneisiin aarteisiin. Suomessa on pelottavan paljon lapsiperheitä, joilla ei ole varaa kunnollisiin kenkiin tai ulkoiluvaatteisiin. Suosittelen!
Aurinkoa (?!) viikkoosi!
Kiitos vinkistä! Ja olet oikeassa. Itse olen vienyt kirppiksen ylijäämät aina vaatekeräyksiin (uff, MLL,fida). Saako Hopelle viedä myös leluja?
Tosi kiva ja persoonallinen toi sivupalkin esittelyteksti. Muutenkin on ollut kiva lukea blogia kun tekstistä huomaa että intoa ja inspiraatiota löytyy 🙂
Hope on hyvä paikka viedä, siellä ne menee oikean osoitteeseen. Mutta mäkin voisin olla kiinnostunut F:n vanhoista vaatteista 😉
Mä tankkasin koko Gossip Girlin vuos sitten juurikin Netflixistä, kun isompikin vielä nukkui päikkäreitä 🙂 kuin moderni Dawson’s Creek!
Ihanaa, että into näkyy!! Koska sitä
On nyt enemmän kuin koskaan!
Ihania teiniohjelmia <3 ja muistan tuon tarjouksesi 🙂
Kirpputoreilla on nykyään mukavasti vaihtoehtoja näissä palveluissaan. Meilläpäin voi vuokrata sen perinteisen hyllypaikan, hinnoitella ja viedä itse, hoitaa paikkaa ja viedä loput pois. Tai sitten voi vaikka tilata koko paketin kirpputoriyrittäjältä, joka hakee kotoa asti myytävät kamat. Uusimpana formaattina oli tapa, jossa pestyt ja silitetyt vaatteet pakattiin kassiin ja myytiin yrittäjälle itselleen sellaisenaan: yksi hinta koko kassista, eikä myymättä jääneitä tarvitse enää hakea pois ja miettiä mihin laittaa.
Lastenvaatteiden paras kirppari on sellainen, joka on erikoistunut lasten vaatteisiin ja tavaroihin. Hinnoittelu tietysti ratkaisee, mutta lelut menevät yleensä kaupaksi hyvin. Ja jos vuokraat hyllypaikan, laita ihmeessä vielä mainos hyllyn päälle kehyksiin, että tästä blogista tuttuja vaatteita. .. Näitä käytetään meilläkin ainakin paljon.
Ihan oikeasti laitetaan? Tuntuisi näin suomalaisella mentaliteetilla varustetulta henkilöltä vähän liian leuhottelulle mainostaa kirppispöydässä blogia.
Tuo koko kassi tietyllä hinnalla -järjestely olisi ihanne!! Tiedätkö hyviä tämmöisiä kirppareita?
Pitääpä käydä tsekkaamassa Hopen sivut! Kiitos 🙂 !!
Lastenvaatekirpputori Jane, Kaivoksela, Vantaa tai Minipoppoo, Kannelmäki, Helsinki. Malminkartanoon on avattu Haikara, mutta siellä emme ole käyneet.
Juu, Kihveli kirppiksellä
Kaikki ihan uusia nimiä mulle. Tänks 🙂
Se on timanttinen! Se on aina yksi Hanksu-reissun kohokohdista!
Pallokalapoks Huopalahdessa on hyväksi todettu!
https://m.facebook.com/Pallokalapoks?_rdr
Toinen, jossa olen myynyt on Vekarakirppis Kumpulassa. http://www.vekarakirppis.fi
Kiitos kirppisvinkistä 🙂
Oikein mielellään saa 🙂 Niistä samoissa perheissä luonnollisesti kovasti pulaa myös… Täällä Turussa ainakin Hopen omilla face-sivuilla tiedotetaan selkeästi sen hetken pahimmista puutteista. Myös mm. lakanoita ja pyyhkeitä on huudeltu. 🙂