”Kiitti äiti, kun sä hassuttelet joka päivä”, sanoi F viime viikolla ihan yllättäen kesken normaalin iltasatuhetken.
Kommentti tuntui aika mahtavalle, koska vaikken mikää kerhotätihenkinen leikittäjä tai sirkuspellemäinen vitsiniekka olekaan, kyllä minä olen ihan tietoisesti yrittänyt — arjen kiireestä ja joskus huolistakin huolimatta — olla rento (rennohko?) mutsi. Sellainen äiti, jolla on aikaa, heittäytymiskykyä ja aitoa innostusta.
Minusta on esimerkiksi aika hauskaa kutitella, juosta, olla piilosta, piirtää, pelata pelejä ja lukea kirjoja. Mutta kun puheeksi tulee leikkiminen, ihan perinteinen leikki ilman hyppelyä tai pelilautaa, on minun ihan hirveän vaikea keskittyä hommaan. ”Sit me menis tänne ja tää Sofia sanois sitten tälleen -leikit” on minulle – suoraan sanottuna – täyttä tuskaa.
Joo tiedetään. Yhteinen leikki tekee hyvää lapsen kehitykselle. Joten kyllä minä yritän.
Ja jos F:llä olisi sisarus, ei vanhempien tarvitsisi niin leikkiä. Sekin tiedetään, mutta sellaista nyt ei tähän hätään ole saatavilla.
Kertokaapa nyt siis, onko linjoilla muita antileikkijä-äitejä tai -isiä? Lievittäisi edes vähän tuskaa ja syyllisyyttä, jos en olisi ainoa leikkien karttaja.
Entä oletteko keksineet jonkin konstin, jolla motivoitte itsenne Barbie-, nukke- tai kauppaleikkien saloihin?
– Karoliina-
Kommentit (32)
Toinen antileikkijä ilmoittautuu! Onneksi meillä asuu kuitenkin myös superleikkijäisi, jolta autoleikki ja legoilla rakentelu tulee oikeasti ihan luonnostaan, ilman mitään pakkoa. Itse keskityn sitten siihen lukemiseen ja piirtämiseen ja vaikka ulkoiluun.
Kiitos! Yksi vertaismutsi jo löydetty siis 🙂
Täällä myös antileikkijä. Palapelejä, piirtämistä Ym tykkäsin tytön kanssa tehdä mutta ei minusta ollut leikkimään. Mutta ainakin näyttäisi että tuosta tytöstä tuli ihan tasapainoinen mutta hyvin itsenäinen nuori neiti! 😉
Antileikkijä täällä myös, vaikka ammatin (LTO) puolesta pitäisi ehkä leikkiin kiinnittää huomiota enemmän. 😉 Ihana että joku sanoo ääneen sen ettei aina oikeasti jaksa kiinnostaa leikkiminen. 🙂 kaikkea muuta kivaa meilläkin sitten puuhataan yhdessä: luetaan, leivotaan, hassutellaan jne.
Minäkin vähän pelonsekaisin tuntein odotan noita leikkejä. Nythän tuon lapsen kanssa on vielä helppo leikkiä, kun leikit ei ole noin juonellisia, vaan riittää, kun kasataan torneja.
Ei kai kenenkään tarvitse olla kaikessa hyvä? Olet kyllin hyvä äiti kun luet, leikit piilosta ja teet niitä itsellesi luontaisia juttuja. Onneksi hoidossa on kavereita, joiden kanssa voi leikkiä 🙂
Ja vaikka itse olen kerhotäti-henkinen leikittäjä, en jaksa läheskään aina keskittyä lapsen kanssa juuri noihin roolileikkeihin. Ja sallin sen itselleni.
Olen vähän sekä että. Toisaalta tykkäisin leikkiä, mutta tähän asti se leikkiminen on ollut vielä vähän sellaista ”alkeellista”, mitä en ehkä niinkään jaksa. Jos esimerkiksi, jos leikitään kauppaa, pitkästyn kun se toistaa samaa minuutin kaavaa: valitsen nuo tavarat, maksan, laitan tavarat takaisin ja uudestaan. Tai sitten jos leikitään pikkulegoilla, niin se on sitä että autot ajaa jotain/toisiaan päin ja kaikki on palasina. Eli kaipaisin varmaan sitten niitä Barbie-leikkejä 😀 Olen ehkä aika huono keksimään sellaisia leikkejä, joita jaksaisin leikkiä. Meilläkin isi on tässä hommassa ehkä parempi.
Olen myös huomannut, että vika anti-leikkijyydessäni löytyy nimenomaan itsestäni. Olen liian väsynyt toisinaan tai ajatus harhailee koko ajan jossain ihan muualla. Silloin en pysty keskittymään. Inhottava tunne, jossa pitäisi todella petrata. Huomenna otankin oikein leikkipäivän!
Mä myös! Lukeminen, pelit ja piirtelyt sekä ulkona kunnon pallopelit yms sujuu kyllä, mutta kovin kauaa en vaan jaksa rakentaa duplotornia tai leikkiä poneilla. Onneksi muksut 4v ja 1v8kk leikkii aika paljon yhdessä ja mies on hyvä leikittäjä 🙂
En todellakaan tykkää kaikista leikeistä. Oon kuitenkin suostunut kokeilemaan kaikkea, joskus väkinäisestikin… Sitä kautta oon oppinut huomaamaan mikä toimii ja mikä ei. Tykkään istua parturissa ja olla meikattavana, lekkiä neuvolaa, vaihtaa roolia lapsen kanssa (äiti on lapsi ja lapsi on äiti. Hulvatonta, suosittelen!) ja jutella vaan höpsöjä. Syyllisyys ei paina niin kovasti kun kieltäydyn leikkimästä, kun ehdotan jotain tilalle. Sellaista mihin oikeasti osaisin heittäytyä ja nauttia. Lapsi huomaa sen!
Aika jännä, että edellisissä kommenteissa usein mies kuvataan parempana leikittäjänä. 😀 Ikuisia pikkupoikia? Minä leikin oman poikani kanssa paljonkin, mutta välillä ajatus harhailee. Ehkä lapselle riittää kuitenkin kun on siinä lähellä, hengessä mukana. 🙂
Muistan, kuinka oma äitini sanoi lapsena minulle, että leikki on lasten työtä eikä aikuisten. Niin sitä leikittiin itsekseen tai haettiin kaveri naapurista. Ei jäänyt traumoja. 🙂 Minunkin äitini sitten teki kanssani niitä muita juttuja, esimerkiksi retkeili ja leipoi.
Hienoa, että sinulla on tämmöinen pitkittäistutkimus jo takana 🙂
Kasaaminen on muuten ihan kivaa. Kuten myös LEGOissa se rakenteluvaihekin!
Totta puhut. F:llä on nyt vain todellinen prinsessaroolileikki- ja nukkeleikkivaihe, joiden kaavaa saisi toistaa päivästä toiseen. Mutta niin: Onneksi päiväkodissa on leikkiseuraa näihin leikkeihin.
Mitenhän se meneekään niin, että miehet ovat tässä asiassa usein parempia?
Niinpä! Miehet! Leikin pelastus 🙂 Täälläkin usein!
Juuri niin. Ei se varmasti palvele ketään – tekee vain enemmän hallaa – jos lapsi huomaa aikuisen olevan leikissä mukana väkisin.
Meidän lapsi tietää (3.5v) että äiti ja isi ei leiki. Me voidaan yhdessä rakennella lapsen kanssa legoilla/junarataa, lukea, pelata, katsoa leffaa, kuunnella musiikkia ja tanssia, tehdä kotihommia, kokata, retkeillä luonnossa, tutkia lasta kiinnostavaa aihetta tms. Mutta me ei leikitä, leikki on lapsia varten ja aikuinen harvoin pystyy siihen vilpittömästi osallistumaan 🙂 Ja mielestäni ei tarvitsekaan. Lapsella on älyttömän hyvä mielikuvitus toivottavasti osin myös passiivisuutemme ansiosta ja aina se jonkun leikin keksii. Meillä ei siis ole lapselle leikkikaveriakaan, päiväkodissa sitten kavereiden kanssa leikkii 😉
Roolileikkeihin voin osallistua toki: lapsi on lääkäri ja tekee tutkimusta, monesti ihan vaan painitaan ja peuhataan sängyssä ja ollaan monsteriautoja 😉
Eikös sitä sanota, että hetkelliset ”ei ole mitään tekemistä -tilat” tekee lapselle ja tämän mielikuvitukselle hyvää?
🙂
Täällä myös yksi epäleikkijä. Kunhan L tuosta vähän kasvaa, aion ottaa käyttöön vuosia sitten jostain keskustelupalstalta bongaamani leikin eli kauneushoitolan. Siinä äiti menee makaamaan matolle pyyhe päänsä alla ja lapselle annetaan purkinjämiä erilaisista voiteista (tai vaikka niitä bloggarin tuotelahjoja) sekä kurkunsiivut silmiä varten. Sitten äiti sulkee silmänsä ja lapsi voitelee, hieroo, höpöttää ja leikkii kauneushoitolan tätiä. Kiltin lapsen kanssa leikkiessä voi ottaa varmaan pikku nokosetkin leikin lomassa 🙂
Mä otan tuon käyttöön TODELLA pian! Kiitos vinkistä 🙂
Siis sehän on se kehitystaso, tietysti 😉
Veikkaan, että sillä saattaa olla jotain tekemistä perhedynamiikan kanssa. Jos perheessä äiti on se organisoija ja arjen aivot, niin miehillähän sitten jää enemmän kapasiteettia vaikka sitten leikille. Kun ei tarvitse katsoa kellosta, joko pitää laittaa ruokaa, kauanko tässä nyt vielä kestää jne.
Ei varmasti päde joka tapauksessa, mutta äkkiseltään mietittynä aika monessa tuttavaperheessä on juuri näin. Meillä mukaanlukien. Mummilassa leikin eri tavalla, kun vastuu ruoasta on jollain muulla. Vaikka en siltikään ihan kaikkeen osaa lähteä mukaan, mutta paljon paremmin kuin kotona.
Ja tuolla alempana oli ajatus, että ehkä vanhempien ei tarvitsekaan leikkiä. Tavallaan kai ei, mutta on sekin tärkeää, että vanhempi lähtee edes välillä mukaan niihin lapsen juttuihin ja tutustuu siihen mielettömään mielikuvitusmaailmaan. Roolileikit ovat tärkeitä lapselle ja vaikka lapsen pitää antaa ohjata, niin aikuinen on tärkeä osa siinä myös. Vanhemmat ovat usein myös niitä, joilta ammenetaan mallia näihin roolileikkihin, joten jo siksikin on tärkeää olla mukana ja nähdä, mitä on tullut opetettua lapselle. Veikkaan kuitenkin, että oikeasti sellaisia todellisia anti-leikki-vanhempia on ihan todella vähän. Hekin, jotka ajattelevat olevansa anti-leikkijöitä, luultavasti kuitenkin jossain määrin osallistuvat lapsensa/lastensa maailmaan ihan huomaamattakin.
Mutta kuinka vain, lasten kehitykseen vaikuttaa niin miljoona asiaa, että tuskinpa yksi asia ratkaisee merkittävästi lapsen tulevaisuutta. Kuten tuolla alempanakin jo tuli todistettua.
Edelliselle komppi, meinasin kirjoittaa ihan saman jutun mutta onneksi luin vastauksetkin läpi. Kauneushoitolaleikki on aivan parasta ja toimii myös iltaisin toisin päin kun neiti pitäisi saada pikkuhiljaa rauhouttumaan. Roolileikkeihin olen minäkin ollut aika huono heittäytymään, ja myös antanut sen itselleni anteeksi, kun muita juttuja kuitenkin puuhataan yhdessä 🙂 Ihana kun otit tämän aiheen esille, saman asian kanssa vellovalle yhden tytön äidille mahtavaa vertaistukea 😉
Jaksan itse leikkiä välillä – ihan liian vähän omasta mielestäni- mutta tykkään vain uusista leikeistä ilman toistoa. Tämähän on ongelma 3,5 vuotiaan kanssa joka taas tykkää ennenkaikkea toistosta ja kai sen luomasta turvasta? Keksin jonkin kauppaleikin ja kaikki on ihan ok, mutta sitten seuraavana ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana… päivänä leikki pitäisi toistaa samanlaisena -> argh 🙂 Keksin jonkun ulkoleikin ja sama homma. Leikki ei saa muuttua lapsen mielestä ja minä taas aikuisena haen jatkuvaa kehitystä ja muutosta, huoh ja haha! En tiijä, toisaalta toi kasvaa niin nopeesti koko ajan että kai sitä tässä on vaan jotenkin luovittava perässä ettei vallan jää kelkasta 🙂
Minulla ei omia lapsia olekkaan, mutta viihdyn kyllä lasten kanssa, jollei tarvitse tehdä juuri sitä perinteistä leikkiä. En osaa, hankalaa aargh… Mutta just pelleily, pelit ja muu hauskanpito on meikän heiniä 🙂
Se on jo kyllä paljon! Pelleily ja rötvääminen ovat kyllä parasta puuhaa 🙂
Voi niin totta!! Arvaa monta kertaa ollaan leikitty kohtaukset vaikkapa Ruususesta tai Tuhkimosta :O
Täältä löytyy yksi! Esim. kahvin maisteluun tai leikisti leipomiseen taivun, mutta perinteinen roolileikki on vaikeaa kuin mikä! Jos lohduttaa, niin myös ammattikasvattajalle. Eräs tuttu sanoi kerran, että hänen tehtävänsä on olla äiti, aikuinen ja auktoriteetti, ei lapsen kaveri, joka ehtii aina mukaan leikkiin. Hyvä pointti tuokin.
Olen huomannut, että leikin ei tarvitse aina olla hienoa tai viimeisen päälle suunniteltua. Pienet hetket kantaa pitkälle – meidän lapsen yksi suosikeista on se kun hän saa ”kylvettää” omat lelut pienessä saavissa kylpyhuoneessa uikkari päällä samalla kun aamulla laittaudun ja teen omia askareita kylpyhuoneessa. Vesi roiskuu, mutta ei haittaa! Samalla saan viikattua pyykit, lakattua kynnet, nypittyä kulmat.. Ja sama meininki jatkuu keittiössä! Lapsi saattaa tehdä mitä uskomattomimman rakennelman vaikka muovikulhoista ja kattiloista samalla kun teen keittiöpuuhia ja meillä molemmilla on kivaa sekä seuraa toisistamme. Joten niin, jos aina en taivu lapsen maailmaan ja leikkeihin, tai aika ei valitettavasti riitä, niin on aika kivaa kun lapsen saa osalliseksi leikin varjolla meidän aikuisten maailmaan ja arjen puuhiin. Tosin mikään ei voita sitä kunnon oikeaa leikkihetkeä lastenhuoneen lattialla. Mutta hei! Ei me aikuiset aina mitään superihmisiä olla ja joskus ne pienet hetket on revittävä arjen keskeltä kaikkia taiteen sääntöjä soveltaen.
[…] Kirjojen hyödyistä voisi kirjoittaa vaikka mitä, mutta senhän te varmasti jo tiedättekin. Sen vain haluna sanoa, että onhan se yhteinen lukuhetki oikeasti aika mahtava tapa viettää iltoja. Varsinkin, kuin tuo varsinainen leikkiminen ei ole ihan mun juttu 😉 […]
Tulemmeko lopputulokseen, että energia on suunnattava niihin yhteisiin leikkeihin ja puuhiin, jotka kokee itselleen luonteviksi? 🙂