kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 12.09.2014

Raskaus? Kantokiertue? Vai sittenkin molemmat?

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Kun pistin keskiviikkona postauksen eetteriin, menin kymmeneksi minuutiksi suihkuun ja palasin luurini ääreen, oli näky melkomoinen. Facebook ja kaikki viestiväylät olivat täyttyneet sukulaisten ja kamujen kyselyistä, onnitteluista ja omista arvauksista siitä, miksi meille tarvitaan pian kantoreppua.

Moni arveli meille syntyvän uuden vauvan, mutta niinhän se vain oli, ettei suurinta osaa kuitenkaan voinut (ainakaan kauaa) huijata.

Oikeassa siis olitte: Ei meille vauvaa ole tulossa! Kantoreppu kuitenkin. Ja nyt kerron miksi.

Kolmistaan osallistuu nimittäin  Kantokiertue 2014 -blogipöhinään, jossa Tulan kantoreppu seikkailee monissa bloggaavissa perheissä ikäänkuin kokeilu- ja tositoimimielessä. Mukana on pitkän linjan ”kantajia” ja sitten tämmöisiä meikäläisten tyylisiä tyyppejä, joille homma on melkein kokonaan vieras.

Hauskaa ja erikoista tämän vuoden Kantokiertueesta tekee se seikka, että mukaan lukematta muutamaa bloggaajaa, tänä vuonna testataankin kantoa taaperoilla ja jopa vähän isommillakin lapsilla.

Mitähän tästäkin taas tulee? Onko hommassa ensinnäkään järkeä? Ja kuinka Esko selkävaivaisena ja minä tämöisenä tappina hommaan pystymme?

Jos ei muuta tapahdu, niin saadaan ainakin kunnon naurut.

-Karoliina-

*Kantokiertue 2014 infoa, bloggaajatiedot ja vinkkejä kantamiseen löytyy täältä.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X