kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 14.11.2014

Sarah Jessica Parker -tyyli Olympus-stailauksena

Teksti
Karoliina Pentikäinen
16 kommenttia

Puolitoista viikkoa sitten minulla oli aika erikoinen maanantaipäivä. Ensimmäisen kerran elämässäni minä stailasin toisen ihmisen, kun Olympuksen-kamerakampanjan toisessa osassa muutama meistä Bellan ja Re:Fashionin bloggaajista sai kunnian pukea lukijamme Olympyksen E-PL7:n tyyliin. Hui!

Vaikka pidänkin vaatteista, en koe, että olisin todellakaan mikään tyylin asiantuntija. Itsellenihän tapahtuu tyylimokia viikko toisensa perään! Siksipä tuntuikin kummalliselle valita vaatteita toisella ihmiselle.

Kuten Henriikka postauksessaan kertoi, me bloggaajat emme itse tienneet, kuka kisaan osallistuneista lukijoista meille valittaisiin. Siksi yllätys olikin melkoinen – varmasti meille molemmille – kun stailattavakseni oli valittu entisen naapurini isosisko, kahden lapsen äiti Saara!

Olimme ennen maanantaina siis jo nähneet toisemme ohi mennen ex-naapurini luona, joten kohtaamisemme ei ollut aivan ensimmäinen.

Teimme tärskyt rautatieasemalle, ja suuntasimme Aleksin Object-myymälään. Olin jo aikaisemmin aamulla palloillut liikkeessä ja valinnut muutamia asukokonaisuuksia siinä toivossa, että Saara pitäisi niistä.

Ja voi kuinka kävikään. Saara sovitti kolmea valitsemaani asua. Kuvauksiin (ja samalla palkkioksi mallikeikasta) päätyi ihana pörröneuletakki, nahkajäljitelmäleggarit ja kauluspaita korulla. Mutta Saarapa tykästyi myös toisen valitsemaani asuun – luonnonvalkeaan tunikaan ja turkisliiviin – niin, että hän osti senkin vielä mukaansa. Voitte vain kuvitella, että en olisi voinut olla helpottuneempi : Hän todella siis piti valinnoistani!

Varsinaisella studiolla Satu loihti toiveideni mukaan Saaralla aivan upeat, laineilevat hiukset ja utuisen, metallinhohtoisen, meikin. Eikö Saara näytäkin AIVAN Karita Tykälle? Marko-kuvaajakin kysyi, eikö Saara todella ole ennen tehnyt mallin hommia 🙂

Olympus11

Muutenkin kuvaus meni hienosti. Halusin Saaran tyyliin hieman sellaista SJP–glamouria ja se todella toteutui. Kun Marko vielä kysyi minulta, laitettaisiinko tuulikonekin käyntiin, taisin hokea niin monta kertaa ”ihanaa ihanaa”, että koko tiimiä jo nauratti. No mutta hei: Ainakin olin mukana Hollywood-tunnelmassa!

Saara kisaa nyt kuvallaan samanlaisen Olympus E-PL7:n voitosta, jollainen minullakin on. Jos Saaran SJP-tyyli siis puree, olisin enemmän kuin kiitollinen äänestänne. Tykkäyksen tälle ihanalle kuvalle voi käydä klikkaamassa täällä.

Jos sen lisäksi himoitset itsellesi Olympusta, voi verkkokaupan joulutarjouksella napata itselleen uuden kameran, sekä kaupanpäällisiksi Harri Koskisen Mini Block -valaisimen.

-Karoliina-

 

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (16)

Luonnonvaalea tunika ja tekoturkisliivi <3 Missähän näitä voi käydä katsomassa? 🙂

Hienoa!

Nyt toimii! Luultavasti

Jes!!!

Hah 😀 Mäkin olisin voinut ottaa myös asun itselleni 😉

🙁

Hei nyt pitäisi toimia…Päivitykset ehkä sotkivat tilannetta. Toimiiko nyt?

Mahtavaa! Ja Saara on kyllä todellinen kaunotar!!

Nudien Hai Kait. Ostettu Carlingsista. Rakastan näitä pöksyjä. Ja mulla onkin näitä samoja neljässä värissä. Laatu on aika timanttinen. Nämäkin pököt jo 2-3 vuotta vanhat.

Istuvuutta lisäsi, kun kavennutin lahkeet megapilleiksi Ateljee Iinassa, JKL:ssä!

Tykkäsin tästä kokonaisuudesta eniten jo ennen kuin katsoit tekijää:-) Huippu!

Kamerakin on ihan kiva, mutta kyllä mä himoitsen enemmän tota turkisliiviasua 😀

Yritin äänestää minäkin, mutta tiedoksi nyt muillekin facebookittomille, että äänestys tapahtuu naamakirjalla tykkäämällä. Joten ilman facebookia on tähänkään arvontaan ja äänestykseen turha yrittää osallistua.

Hienosti olet onnistunut! Oletko tehnyt jotain muutoksia blogiin, kun minulla ei näy uudet postaukset kun klikkaa blogin auki. Onneksi on instagram missä ilmoitat uusista postauksista ja sitä kautta osaa etsiä uusimmat jutut mutta jos ongelma pitkään jatkuu on blogin lukeminen liika työlästä eikä varmasti enää tule sitte luettua. Tykkään älyttömästi blogistasi!

Ihana Saara, tunnenkin ilokseni tämän kaunottaren=) Upean kokonaisuuden olet valinnut hänelle=) Äänestetty on!

Heippa!
Hyvältä näyttää malli! 🙂
Mistäs nuo sun farkut on? Istuu tosi hyvin sun päällä!!

Object:n liikkeessä Aleksilla ainakin. Taisivat olla Vilan, molemmat!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X