kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 29.01.2015

Päivähoito pilaa lapsuuden, kotiäitiys pilaa naisen?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
54 kommenttia

Ei varmaan mene viikkoakaan, ettei jossakin tiedotusvälineessä tai some-kanavassa olisi juttu lasten päivähoitoasioista. Se tuntuu olevan aihe, josta jokaisella suomalaisella on mielipide ja sanottavaa. Milloin subjektiivista päivähoitoa halutaan rajoittaa, milloin päiväkodit vahvistavat liiaksi sukupuolirooleja ja milloin uutisotsikoksi nostetaan niinkin merkittävä aihe kuin päiväkodeissa käytettävät kenkäsuojat. Niin ja jos ei mitään uutisoitavaa ole, vedetään aina esille, vuodesta toiseen, Liisa Keltikangas-Järvinen –kortti.

Kun F syntyi, raivostuin valtavasti, kun joku arvosteli lapsen laittamista päiväkotiin. ”Tässä maassa lapsia on päiväkoditettu jo vuosikymmeniä, eivätkä ne siellä maatalousyhteiskunnassakaan aina äitiensä helmoissa ole saaneet 3-vuotiaaksi kasvaa”, argumentoin. ”Peltotöiden ja navetan kutsuessa lapset olivat piikojen ja mummojen hoidossa, miksei siis nytkin vieras hoitaja kelpaisi? Aivan hyviä meistä ja heistä on kasvanut, vaikka ulkopuolinen ihminen onkin lapsuudessa omien vanhempien lisäksi hoitanutkin.”

Pidin myös, myönnettäköön, kotiin vuosiksi jääviä äitejä jotenkin surullisina tapauksina. Itselläni oli karmea kiire töihin todistamaan, että aivotoimintaa edelleen löytyy, joten en voinut kuvitella, että jaksaisin lahnustaa kollaripöksyissä kodin ja ruokakaupan väliä yhtään pidempää kuin oli pakko. Menin töihin, kun F oli 8 kuukautta. F jäi kotiin mummon ja välillä tätinsä kanssa. Päiväkodin hän aloitti vuoden päästä tuosta.

Ensimmäisen työvuoteni on pelkästään ja vilpittömästi vain iloinen töihinpaluustani. Oli ihanaa jutella aikuisten kanssa ja lähteä aamulla tärkeänä hoitamaan omaa tonttiaan. Tunsin myös, että olin hyvä äiti, koska osasin mielestäni ottaa illoista F:n kanssa kaiken ilon irti. Tiesin, että jos olisin ollut ihan koko päivän vaippojen ja soseiden keskellä, olisin ollut paljon latteampi tapaus. Nyt illat olivat spesiaaliaikaa, joihin halusi panostaa ekstrahyvin.

Kun F sitten aloitti päiväkodin, aivan ihanan sellaisen, huomasin kuitenkin, että jokin perä niissä päiväkotivastaisissa puheissa taisikin olla …

Ensinnäkin haluan sanoa, että meillä on ollut sellainen onni, että F on saanut olla kahdessa aivan ihanassa kodinomaisessa pienessä päiväkodissa, jossa aikaa ja aikuisia on aina tarjolla. Tiedän, että olemme olleet sen suhteen todella onnekkaita! Ja kiitän joka aamu siitä, että lapseni voi rynnätä hyvillä mielin ja iloisena turvallisen tarhatädin syliin.

Tästäkin huolimatta en voi olla ajattelematta, millaista olisi, jos F saisi viettää päivänsä minun tai Eskon kanssa kotona. On nimittäin fakta, että päivät, jolloin hän on hoidossa, ja päivät, jolloin kotona, ovat usein kuin yö ja päivä.

Arkena päiväkodin jälkeen F on aika usein väsynyt, kulmikas ja kiukkuinen, ja lomapäivinä tätä tapahtuu todella harvoin. Päiväkotipäivän iltapuheissa toistuu ”tyhmää”, ”kakkaa” ja ”en tee”, kun vapaapäivinä äänessä on ” okei äiti” ja ”sopii”.

Olen tulkinnut asian niin, että hoitopäivän jälkeisissä iltapäiväkiukuissa purkautuu eroahdistus, mutta myös varmasti se, että silloin on se päivän hetki, jolloin lapsella on lupa relata. Kotona, tutuimpien ihmisten läsnäollessa, ei tarvitse enää tsempata ja pinnistellä kiltteyttä, ja silloin voi päästää tyhmäkakat valloilleen. Ja niinhän se meillä aikuisillakin taitaa mennä : Kun töissä pinnistelee, voi kotona vastassa olla mörrikkä. Aika luonnollista!

Jos olisin nyt 8-kuukautisen F:n äiti, en varmastikaan menisi vielä töihin. Tietäisin, että kyllä ne aivot sieltä palaa ja taaperoiän tylsät ja itseään toistavat päivät eivät kestä kuin hetken. Luulen, että tällä hetkellä osaisin myös nauttia kotona olemisesta erilailla kuin aikanaan, ja ymmärtäisin selkeämmin, kuinka hirveän tärkeää lapsen on antaa elää rentoa lapsuutta, ilman kellontarkkaa herätystä, mahdollisimman pitkään.

Sen enempää en aiheella itseäni kuitenkaan soimaa, koska menneisiin ei voi enää palata. Ja päätökset tehtiin sillä päällä, joka minulle vuoteen 2011 oli annettu. Kyllä kai se niin on, että äitiys opettaa, koko ajan, myös olemaan parempi äiti.

Mikä on sinun kantasi kotivanhemmuuteen tai päivähoitoon? Entä maijaileeko muissa päiväkotiperheissä arki-iltojen hirmu, mutta lomapäivien söpöliini?

-Karoliina-

 

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (54)

Kantani on , että jos vain mahdollista niin lapsen olisi hyvä olla päivähoidossa 3v alkaen.
Olin kotona kaksi vuotta nitkutellen. Laitoimme asuntolainan lyhennykset tauolle vuodeksi ja hyvin pärjäsimme.
Nautin tyttömme kanssa elosta eniten lapsemme ollessa 1v-2v. Silloin tytön aamupäiväunet jäivät pois ja saatoimme olla ihmisten ilmoilla enemmän. Kävimme muskarissa ja avoimessa kerhossa lystäilemässä. Oli kiva tavata muita aikuisia ja jorista taapero-arjesta.
Kun tyttömme täytti kaksi, lähdin töihin tehden osittaista työaikaa. Äitini hoiti bebeä kotona vuoden ja olen äidilleni ikuisesti kiitollinen tästä. Tyttöni ja mummon välinen suhde sai vankan alustan ja heillä on erittäin läheinen suhde.
Oli ihanaa tarjota tytölle mahdollisuus rentoon kotoiluun 3 vuotta. Päiväkoti-koulu-työelämä, ”kun on mitä on”. ( tarkoitan siis aikaisia aamuherätyksiä, rutiineja yms.)
Kaikille se ei vaan ole mahdollista. Se on totuus ja olemme erilaisia ihmisiä.
Kukin taplaa tyylillään ja pääasia on, että ratkaisut ovat sellaisia, että kotona asuu onni.
Sinä olet F:lle paras äiti ikinä. Älä katsele taaksepäin. Nyt on tämä hetki ja kaikki on hyvin.
Tunnelmallista torstai-iltaa.

… niin ja kiitos koruvinkistä. Saan huomenna kettu-korvikset Lahesta, jabadabaduuu!

En ole ajatellut tuota työpäivän pituuden näkökulmasta :O tottahan se on, että aamupäivällä olisi suurempi tarve henkilökunnalle. Toisaalta LTO saisi varmemmin suunnitteluajan, kun nyt tuntuu, että 24 lapsen ryhmässä mennään koko ajan inspiraatiolla ja intuitiolla. Suunnittelu tulee selkärangasta eikä ole kauhean pitkäjänteistä.

Voisikohan sitten tarjota 6h päiviä jollekin tai osa-aikaeläkettä (jos on paljon lapsia pois vaikka ma ja pe). Tämä olisi iso muutos ja varmasti aiheuttaisi vastarintaa sekä perheiden että päiväkodin henkilökunnan sisällä. Toivottavasti uuteen varhaiskasvatuslakiin saadaan jotain tolkkua tähän touhuun.

Ei varmaan tullut mitään järkevää vastausta kysymykseesi :/

Olen samaa mieltä päivähoidon jatkuvasta uutisoinnista ja kyllä, välillä ihan älyttömyyksiin saakka! Mutta harvoin saa lukea vilpitöntä, rehellistä kirjoitusta asiasta niinkuin sinä kirjoitit! Kiitos! Koska tottahan se on että kaikella on aina kääntöpuolensa. Itse olen vetänyt kirjaimellisesti kohta kuusi vuotta puiston ja kaupan väliä, lapset ovat iloisia ja levollisia MUTTA en todella tiedä millainen duunari enää olen kun töihin palaan, pelottavaa! Hauskaa viikonloppua 🙂

Hei, mua on mietityttänyt tällainen asia aiheeseen liittyen: monissa Euroopan maissa äitiysloma kestää vain 4kk. Tätini, joka asui Lontoossa, sai lapsensa siellä ja äitiysloman loputtua oli palattava töihin. Äitiysloma kesti tuon 4kk. En tiedä, miten esim. Englannissa on järjestetty hoitovapaan mahdollisuus, mutta mun käsittääkseni Suomi on harvoja maita, missä vanhemmalla on valtion tukemana mahdollisuus olla kotona pitkään! Mutta jos muissa maissa laitetaan ihan pienenä jo hoitoon, niin en voi uskoa, että se olisi niin vahingollista, kuin usein annetaan ymmärtää? Riippuu tietenkin myös hoidon laadusta jne. Mua on vaan mietityttänyt tämä pitkään!

Ensimmäistä kertaa kommentoin blogiisi,mutta ajattelin tuoda esille hieman näkökulmaa muualtakin kuin Suomesta.Suomalaiset lapsethan ovat mielettömän hyvässä asemassa jo siinä että äitiysloma on niin pitkä.Nykyisessä kotimaassani äitiysloma on 4 kk, joista 4 vko ennen vauvan syntymää.Oma vauvani meni hoitoon 4 kk iässä kun otin vuosilomat siihen päälle.Minulle oli alussa aika shokki tajuta että EUn sisällä on näin isot erot,mutta kummasti sitä tottuu kaikkeen.Lapsi on jo yli vuoden,ja ikinä ei ole mitään ongelmia ollut hoidon kanssa.Iloisena jää aina leikkimään ja iloisena tulee kotiinkin.En tunne olevani huono äiti vaikka en töistä lopputiliä ottanutkaan.
Kiitos kivasta blogista!

Hei! Itse ole myös kovasti miettinyt tuon subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista, asia kun on meille ajankohtainen. Miten tuo aamupäiväoikeus käytännössä toimisi päiväkodin työntekijöiden määrän suhteen? Aamupäivisinhän tarvitsisi enemmän hoitajia, eli hoitajien työaika muuttuisi osa-aikaiseksi ainakin osittain.

Minulla oli kiire myös kouluun takaisin opintojen pariin, mutta olimmekin sopinut puolison kanssa että kotivuoro vaihtuu siinä 6kk kohdalla. Mies jäikin sitten vanhempainvapaalle vauvan kanssa ja minä menin opiskelemaan. Siinä vanhempainvapaan ja isäkuukauden päätyttyä jäin sitten taas kotiin kun vauva oli n 10kk, kyllä maistui kotonaolo ihan eri tavalla! Yhden syksyn mies piti vielä hoitovapaata kun lapsi oli 1.5v-himpun alle 2v.

Meille on ollut selvää että kaikki saamamme lapset ovat kotihoidossa siihen 3v asti tai ylikin. Koska tämä on yhteinen näkemys niin jaamme mahdollisuuksien mukaan myös kotihoitovastuun. Kun opiskelin ei tuon enempää miehen kotonaololle ollut koska eihän niistä opinnoista tietty mitään maksettu vaikka kuinka ahersi… Jos joskus toinen lapsi tulee niin hoitovastuu menee enemmän puoliksi kun minäkin voin saada palkkaa, vaikka huiman paljon vähemmän 😀 molemmathan tässä on yhtä paljon kouluja käynyt niin en näe mitään syytä miksi minä hoitaisin lapsen pääasiallisesti (edes imetysaikana).

Meillä poika siis aloitti päikyn 3.5 vuotiaana eikä se ollut yhtään liian aikaisin. Kotihoidossa oli aurinkoinen lapsi, päiväkotilainen on juuri kuvailemasi tapainen.. Se kyllä meitä vanhempia harmittaa, kunhan työelämään pääsen niin voimme molemmat harkita osittaista hoitovapaata että lapsen voiko saataisi 3-4 päiväiseksi. Nyt se ei ole mahdollista kun on vain ne yhdet tulot vielä hetken…

Hmm, jaa, kivat sulle kosketusnäyttö… Niin, lapsen asioista päätettäessä on hyvä osata perustella tekemänsä valinnat. Niin kuin sä aika kattavasti teit. Ja turhaan murehtia menneitä kauheasti,silloin oli se tilanne mikä oli ja sen mukaan elettiin.

Tsemppiä teille päiväkotiarkeen! Kotona on hyvä tuulettaa menemään kaikki tyhmäkakat ja muut pöljäilyt, niinhän se tosiaan menee aikuisten maailmassakin. Rasittavaa kuunneltavaa, mutta toisaalta arvokas luottamuksen merkki 🙂

Ihana postaus! Sitä tikulla silmään joka vanhoja kaivelee, mutta toisaalta laosen

Aamullahan moni lapsi viedään vielä TARHAAN, vaikka lastentarhat lakkautettiin Suomessa jo 70-luvulla.
”Tarhat” ja ”tädit” elävät hyvin vahvoina sanoina arkikielessä (kamalia sanoja tässä yhteydessä mielestäni molemmat), mutta tarhan setää muuten kutsutaan useinmiten vain etunimellä.

Itse ymmärrän ekan kommentoijan näkemyksen. Vaikka ”päiväkodin tätillä” ei tarkoitettaisi mitenkään alentavasti niin siitä saa sellaisen kuvan, että töissä on vain joitakin tätejä. Päivähoito ei ole pelkkää päivähoitoa vaan parhaassa tapauksessa laadukasta varhaiskasvatusta, joka on suunnitelmallista. Alan arvostus näkyy vielä vahvasti nimikkeissä, päivähoito nähdään valitettavasti vieläkin usein lapsen säilyttämispaikkana, ei laadukasta kasvatusta ja opetusta tarjoavana varhaiskasvatuksena. Ja eihän koulussakaan opettajat ole lapsille tai aikuisille ”koulun tätejä”. Alan arvostus ja sen näkeminen lähtee pienistä asioista ja juuri arkikielen käyttö sitä vie eteenpäin. 🙂 Päiväkodissa on päiväkodin opettajia, lastentarhanopettajia tai vaikka kasvattajia. Nämä nimikkeet antavat työlle arvoa jo itsessään. 🙂

Lastentarhanopettajana tämä nostaa itsellänikin monia mielipiteitä. Toisaalta on hyvä, että lapset ovat päivähoidossa, sillä sitä kautta voidaan nähdä monen perheen ongelmakohtia ja puuttua niihin (esim. Kasvatushaasteet, väsymys, työpaineet, oppimisvaikeudet jne.). Päiväkotiryhmä voi muodostua lapselle todella tärkeäksi ryhmäksi ja sieltä voi saada paljon ystäviä, taitoja, tietoja jne.

Itse olen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen kannalla siten, että kaikilla lapsilla olisi oikeus varhaiskasvatukseen 8-12 ja klo 12 ”kotivanhempi” hakisi lapsen kotiin, kun muut jäisivät päiväunille ja päivähoitoon. Marjatta Kalliala esitti tämän mallin jossain tv-ohjelmassa n. Vuosi sitten. Mielestäni tämä selkeyttäisi LTO:n työroolia päiväkodissa ja tavoitteellisen varhaiskasvatuksen roolia yhteiskunnassa. Lisäksi vanhemmat saisivat lepohetkiä tai aikaa asioida esim. Lääkärissä tai työnhakuun liittyvissä asioissa päivällä ilman hoidon järjestämistä.

Olette kyllä onnekkaita, kun F on saanut olla pienissä ryhmissä päiväkodissa. Itsekin haaveilen, että saisin olla sellaisessa töissä. Suurissa kaupungeissa vaan tunnutaan säästävän lasten kustannuksella eikä nähdä sitä pääomaa ja voittoa, mikä syntyy, kun lapset ja perheet voivat hyvin tiukkoina aikoina.

En usko, että olet tehnyt väärin. Iholla-jaksoissa kuten blogissakin tulee ilmi, kuinka läsnä te molemmat olette lapsellenne vapaa-ajalla ja otatte siitä ilosta kaiken irti. Mukavaa viikonloppua koko perheelle!

Mä kyllä tässä jo fiilistelen, että pistän kaikki lähipiirissäkin kutsumaan mua rouva maisteriksi, kun valmistun 😛

Huom. Tämä ei ollut tarkoitettu sarkastiseksi kommentiksi alkuperäiseen viestiin, vaan mielessäni olen oikeasti vitsaillut tällä ja näin hetkeni tulleen 😉

Siis niin älytöntä oikeasti! Mistä lähtien on ollut valtion tehtävä saati oikeus sanella, miten työnjako perheissä hoidetaan? Tuleeko kohta lakiesitys tiskivuoroista? Ihan oikeasti, mun mielestä yhtä älytön juttu toi. Meille tämä olisi myös ongelmallinen, koska itse olen opiskelija ja mies töissä. Mitenköhän opintotuella kustannettaisiin tämä elämä, jonka on aiemmin mahdollistanut työssäkäyvä aikuinen? Vai pitäisikö sitten opiskelupäivien päätteeksi suunnta töihin ja antaa sen isän kasvattaa lapset ihan yksinään? Hohhoijaa. Hallitus perusteli tätä myös sillä, että se koskettaa loppupeleissä tosi harvaa perhettä. Onko siitä sitten loppupeleissä yhtään mitään hyötyä? Mutta se on niin helppoa päättää toisten puolesta asioita, jotka eivät kosketa itseä millään tavalla. Helppoa sanella toimintatapoja tilanteisiin, joihin ei osaa pätkääkään samaistua.

Oijoijoi! Tä on se aihe, joka on mulle tosi tosi rakas, mutta vältän siitä puhumista tai jopa muiden mielipiteiden/kannanottojen lukemista siitä. Koska tä on niin mun sydämen asia. Mulle on ollut päivänselvää, että olen kotona niin pitkään kuin mahdollsita. Välillä pännii ja meinaa se tärkein unohtua, mutta suurimmaksi osaksi en vaihtaisi hetkeäkään. Gradun tekeminen tässä ohella on myös antanut sitä äitiyden ulkopuolista puuhaa ihan riittävästi urheilujuttujen lisäksi. Kaipaan toki kiinteää työyhteisöä, mutta kaikki aikanaan.

Mulle yksi iso syy tähän ratkaisuun on yksinkertaisesti se, että tämä pikkulapsivaihe on niiiiiiin nopeasti ohi, haluan imeä siitä kaiken itseeni. Haluan olla paikalla, kun lapseni tekevät uusia asioita, kertovat hassuja juttuja jne. En tietenkään ole täysin kiinni lapsissa, isompi on kerhossa parina aamuna viikossa ja molemmat ovat olleet isovanhemmilla pieniä hetkiä hoidossa, jopa yhden yön. Mutta haluan olla paikalla. Ja haluan lapsilleni rauhallisen lapsuuden. Että ei koko ajan olla juoksemassa ja kiirehtimässä paikasta a paikkaan b. Itkettää ajatus, että ensi syksynä meilläkin varmaan on päiväkoti edessä, mutta jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, vain osa-aikaisesti.

Toki pidän tärkeänä myös lapsen mahdollisuutta olla kotihoidossa kasvatuksellisesta näkökulmasta. Nelivuotiaallemme tekee jo hyvää olla vertaistensa kanssa, mutta mielestäni vähempikin kuin 7-9h viitenä päivänä viikossa riittää vallan mainiosti. Poikamme on myös herkkä tällaisissa asioissa, joten hän on todella hyötynyt pitkästä kotihoidosta. Kuopuksemme on eri maata ja uskon hänen sopeutuvan jo parivuotiaanakin hoitoon hyvin. Tai ainakin paremmin kuin isoveljensä olisi siinä iässä.

Ylipäänsä itsellä korostuu juuri tämän ajan hetkellisyys. Se tuntuu niin loputtomalta hetkittäin, kun tapellaan samoista asioista uudestaan ja uudestaan, maitomukit lentelevät keittiössä jne. Mutta todellisuudessa se on niin lyhyt aika, että kipeää tekee luopua tästä aikanaan. Mielestäni, jos vain talousasiat pystytään järjestämään, on aika pieni ”uhraus” keskittyä esim. kolmeksi vuodeksi vain perheeseen. Töissä ollaan kuitenkin kymmeniä vuosia. Tietysti, jos ei vain pysty löytämään itselleen viihtyisää tapaa olla kotona, se voi olla liikaa. Tähänkin moni kompastuu. Otetaan malliksi joku yleinen käsitys kotivanhemmasta ja yritetään survoa itseään siihen. Sitten kun se ei onnistu todetaan: ”olen parempi äiti/isä, kun olen päivät töissä”. Ymmärrän ajatuksen tuon lauseen takana, mutta silti se on mielestäni aika mustavalkoista ajattelua. Uskoisin oikeasti kaikkien lapsia halunneiden pystyvän nauttimaan jopa 2-3 vuodesta kotivanhemmuudesta, kun asenne on kohdallaan ja on löytänyt OMANLAISENSA tavan olla kotona. Voi miettiä sitäkin, että kuinka usein työuran aikana tulee tilaisuus olla kotona niin pitkään, elää ihan erilaista rutiinia, nauttia lasten kasvusta.

Tunnen päiväkodissa työskentelevinään, päiväkodin johtajan ja yhden päivädissa nykyään työskentelevän entisen perhepäivähoitajan. Kaikki ovat erikseen maininneet sisäisestä hierarkiasta, kuinka opettajat ja hoitajat eivät välttämättä kaikissa päiväkodeissa pysty yhteisiin kahvitaukoihin. En tiedä missä maailmassa itse elän, mutta tulkitsen ”koen tädittelyn alentavana” joko huonona itsetuntoa, tai sitten oireilua työyhteisöstä.

Jos työssäni olen muiden lapsia joutunut ojentamaan olen sanonut ”täti repii hiukset päästänsä”. Ei tulisi mieleenikään sanoa rouva, työvuosia, tutkintoja tai esimies. Auta armias jos minua tytötellään, niin henkisesti tuulethan. Tai jos Alkossa kysytään papereita, juhlin! Mikä sen parempaa, nuori tyttö, vain vähän (+++++) päälle Kolkyt. Tarhassa on tätejä, kaupassa on tätejä, ja palomiehet on setiä. Paitsi jos tarhan tädillä on munat, on se setä. Ruotsissa käytettäköön edelleen frökeniä (saa tulkita neiti tai vanhapiika).

Tarkoitatko sitä, että kotihoidontuki puolitetaan isän ja äidin kanssa? Jos, niin en kannata! On hienoa, että isät jäävät kotiin myös, mutta:
Mielestäni valtion ei tule sanella perheen sisäisiä työnjakoja! Plus miten homma menee vaikkapa yh-perheissä ?

Tiedän kyllä päiväkodin työntekijöiden viralliset nimikkeet, mutta en nähnyt tarpeelliseksi niitä tässä nyt eritellä. Ko. päiväkodissa kun aamulla voi olla vastassa lähihoitaja, lastenohjaaja, lastenhoitaja tai kasvatustieteide maisteri 🙂

Kirjoitan blogia kaikille ammattiryhmille, enkä vain siis kasvatuksen ammattilaisille. Siksi olen nähnyt tarpeelliseksi, että käyttämäni termit aukeavat kaikille. Se on mielestäni hyvää kielenkäyttöä, kohdeyleisönsä ajatteleminen.

Pahoittelut, jos koit käyttämäni termin alentavaksi. Missään nimessä se ei ollut tarkoitus. Arvostan päiväkodin työntekijöiden työtä valtavasti!!

Niin ja noista nimikkeistä vielä: Kyllähän koulumaailmassakin puhutaan opeista, opettajista ja maikoista, vaikka oikeat termit ovat vaikkapa kasvatustieteiden maisteri ja luokanopettaja. Tai harvapa minua kutsuu filosofian maisteriksi ja neiti lehtoriksi 😉

Itse en vielä äitiyden iloa ole päässyt kokemaan, mutta asia on mietityttänyt usein oman työni näkövinkkelistä. Olen töissä pk:ssa lastentarhanopena ja kaikenlaiseen vanhemmuuteen siellä törmää. Omassa ryhmässäni lapset ovat alle 3-vuotiaita, joista osa on aloittanut ihan pieninä alle 1v. vauvoina. Alku on jokaiselle lapselle merkittävä ja jokainen mukula reagoi eri tavalla. Toinen huutaa äidin ja isän perään viikko- tai jopa kuukausitolkulla, kun taas toinen mennä viipottaa kuin vanha tekijä heti alkuunsa. Monesti lapsen päiväkotiuran alku on vaikeampaa vanhemmalle. Jokainen lapsi saa olla turvallisen aikuisen sylissä niin kauan kuin on tarpeen. Sitä kautta se sopeutuminen alkaa. Tärkeää on mielestäni se, kuinka vanhempi käyttää aikaansa sitten työpäivän jälkeen. Lapsi tarvitsee vanhempaansa, joten se tärkeimmän ihmisen läsnäolo kotona olisi ehdottoman tärkeää. Aina se yhdessäolo ei meinaa erityistä tekemistä, pääasia on se, että vanhempi on todella läsnä lapselleen.

Mä vilpittömästi uskon, että F:llä on ollut hyvät oltavat myös meidän ollessa pois. Siitä ei ole milloinkaan ollut kyse, että tätä epäilisin!

Ihanaa te hyvät hoitajat 😀

Ehdottomasti : F on oppinut päiväkodissa valtavasti! Ja saanut virikkeitä, ystäviä ja iloa. Se on kyllä mahtavaa!

Kiitos kauniista ajatuksistasi 🙂

Mua kiinnostaa sun kanta tähän puhuttuun kotihoidontukiuudistukseen, kannatatko vai vastustatko?

Heippa, olen pitkään lukenut tätä blogia ja nyt ekan kerran kommentoin. Pisti nimittäin silmään tämä lause ”Ja kiitän joka aamu siitä, että lapseni voi rynnätä hyvillä mielin ja iloisena turvallisen tarhatädin syliin.” Kaunis lause sinänsä, mutta tarhatäti? Ei päiväkodissa mitään tätejä ole töissä vaan opettajia ja hoitajia. Itse olen lastentarhanopettaja ja kasvatustieteen maisteri koulutukseltani, koen tädittelyn alentavana. Et sinäkään ole koulun täti. Ja tähän kirjoitukseen vielä lisänä, päiväkoti, jossa tapahtuu varhaiskasvatusta ei ole vain säilöpaikka, siellä opettajia töissä jotka johdattelevat lasta leikin kautta opin tielle ja antavat niin taide,musiikki, kuin liikuntakasvatusta. Toivon, että luet tämän jutun:https://www.sttinfo.fi/release?releaseId=22797852.
Ja viimeisenä, itse laitan tulevan lapseni päiväkotiin n.2,5v olen työelämässä nähnyt sen olevan hyvä ikä, silloin lapsi saa jo päiväkodin toiminnasta paljon irti ja kaverisuhteet alkavat muodostua tärkeiksi:)

Ymmärrän niin hyvin molemmat kannat. Sen, että haluaa jäädä kotiin pidemmäksi aikaa ja sen, kun halutaan nopeasti töihin. Oma mielipide on, että lapsi voi sopeutua uuteen hoitopaikkaa jopa paremmin ihan pienenä kuin sitten myöhemmin vähän vanhempana. Kunhan vaan hoitopaikka on hyvä. Minusta on tosi tärkeää miettiä hoitopaikan valintaa. Olen nähnyt sellaista toimintaa isoissa ryhmissä, etten ikinä haluaisi lastani sellaiseen. Toivon siis, että oman lapseni hoitajat ovat olleet ihania myös vanhempien poissa ollessa. Vanhemmat kun näkevät hyvin pienen osan hoitopäivien arjesta.

Mutta niin kuin itsekin sanoit, lapset ovat aina pärjänneet muidenkin kuin oman äidin hoivissa. Hoitajan vaan täytyy olla hyvä. 🙂

P.s. Mä oon (omasta mielestäni) hyvä lastenhoitaja omassa työssäni! 😀

Mutta huom! mitä kaikkea hyvää ja ihanaa F onkaan päiväkodista tähän mennessä saanut? Kavereita ja ikäistään seuraa väittäisin? Monia monia, varsinkin sosiaalisia taitoja ja suhteita, joita esikoisen on vaikea kotona saada 🙂
8kk ikäinen vauva on liian pieni päiväkotiin, mutta ei välttämättä liian pieni olemaan erossa äidistä sitä muutama tuntia päivässä. Mun mielestä tuo teidän ratkaisu on ollu tositosi hyvä, varsinkin jos sä itse halusit palata töihin! Mun väite siitä, että virallisen äitiysloman loputtua lapsi on vielä liian nuori päikkäriin perustuu ihan kasvatusalan opiskelijan ja päikkäritätin näkökulmaan; 8kk vauva tarvitsee niin paljon hoitajilta, ettei päivähoito oo siinä vaiheessa (välttämättä) kivaa oikeasti kenellekään.
Mutta. Kaikilla ei oo taloudellisia resursseja jäädä kotiin hoitamaan lasta tuota 8kk pidempään. Kaikilla ei oo jaksamista jäädä ns. neljän seinän sisälle tuon 8kk jälkeen. Ja sekin on ja sen on oltava fine niin kauan kun yhteiskunta sen ”vaatii” ja esim. äitiysrahat pysyy näissä rajoissa. Tyhmää, että toisia pitää arvostella tässä(kin) asiassa. Ei kukaan voi sanoa jaksaako joku kolmen lapsen äiti niitä kaikkia muksuja siellä kotona äippälomalla vai oisko sittenkin vanhempien lasten parempi käydä edes päikkärissä vaikka 10-päiväsenä. Toiset jaksaa/pystyy toiset ei ja niinkun säkin, jokaiselle vois suoda sen oman vapaan päätöksen näissä puittessa mitä meille on annettu!

Ja mulla siis ollut sydän syrjällään tämän esikoisen kanssa, koska hän ei pidä kosketuksesta ja on hitaasti lämpeävä sekä muutosta vastustava. Se on silloin ihan sama, vaikka hoitaja kuinka ottaisi syliin. Tällä viikolla kerhon hiihtoreissulla poika oli itkeskellyt keskellä latua yksinään harmia ja ikävää. Kertoi siitä heti kerhopäivän päätteeksi mulle ja kun kysyin, kertoiko jollekin tädeistä, lohduttiko joku? Niin vastasi, että ei kertonut. Oli vain yksinään itkeskellyt jossain ison urheilukentän keskellä. Tosi kiva. Ja poika on siis kiintynyt ainakin yhteen hoitajaan todella kovasti, mutta ei silti uskalla/osaa hakea lohtua. Tämän takia olen enemmän kuin onnellinen, että hän syntyi ensin ja on saanut mahdollisuuden olla pitkään kotona. Ollaan myös ehditty harjoitella tällaisista asioista puhumista, että päivähoidonkin alkaessa ei ainakaan jää meiltä kotona epätietoon nämä jutut ja pystytään paremmin myös informoimaan hoitajia sekä voidaan toivon mukaan välttyä joltain ikävämmältä ja kauaskantoisammalta asialta.

Ryntäsin kommenttilaatikkoon tämän postauksen luettuani ihan vain siksi, että olin varma siitä, että joku vetää herneen nenään tuosta tarhatäti-nimityksestä. Hei musta tulee kans vuoden päästä lastentarhanopettaja, mutta olen aina jotenkin ihmetellyt tuota tädittelyyn puuttumista. Kyllä mun mielestä kuitenkin päiväkodin aikuiset ovat lapsellekin tätejä ja setiä, ihan niin kuin kaikki muutkin yhteiskunnassa olevat aikuiset. Ja juurikin tässä yhteydessä, kun lasta vastassa voi olla koulutukseltaan kuka tahansa aikuinen, on paljon sopivampaa ilmausta kovin vaikea löytää – ellei vastassa satukin olemaan setä 😉

Juu huh tosiaan mitä kommentteja. Erittäin mielenkiintoista lukea kuitenkin, tämä on aihe joka ainakin itseäni kiinnostaa aina.

Itse tulin äidiksi vasta 37-vuotiaana. Ajattelin ennen kuin jäin äitiyslomalle että palaan töihin äitiysloman päätyttyä mutta mieleni muuttui pikkuhiljaa lapsen syntymän jälkeen. Pian olin varma etten palaa missään nimessä töihin ennenkuin on pakko eli ennenkuin lapsi täyttäisi kolme. No kävi onnellisesti että tulin uudelleen raskaaksi ja synnytin toisen pojan kun esikoinen oli reilu 2,5. Edelleen olin sitä mieltä että palaisin töihin vasta kun nuorempi täyttäisi kolme. Esikoinen oli hyvin arka ja uskon että hänelle oli ehdottomasti hyvä olla kotona ilman aikatauluja jne. Asuinkunnassamme on puistotätitoimintaa ja siellä molemmat pojat kävivät vajaan kahden vuoden ikäisistä ja se oli hieno asia heille ja äidille. Puistoaika oli vajaat 2 h päivässä ja samalla sai laitettua mm.lounasta ja vaikka juoda kupillisen kahvia rauhassa. Esikoiseni ehti myös käydä seurakunnan kerhoa 2 kertaa viikossa kunnes aloitti eskarin ja siis samalla päiväkodin ja minä työt. Pienempi aloitti samaan aikaan päiväkodin 3-vuotiaana. Isommalle oli suurempi juttu päiväkodin aloitus ja hänellä oli sopeutumisvaikeuksia: muut olivat olleet vuosia samassa ryhmässä ja tunsivat tavat ja säännöt ja poikani oli muutaman kuukauden aika lailla pallo hukass kunnes kaikki loksahti paikalleen. 3-vuotiaalla ei ollut oikeastaan mitään ongelmia. Myönnän että 6-vuotiaalle olisi ollut hyvä aloittaa edes muutamana päivänä viikossa jo aiemmin mutta oli oikeastaan taloudellisetkin seikat jotka estivät laittamasta häntä sinne aiemmin kun olin kerran kotona kotihoidontuella.

En kiellä että kotona ei olisi ollut välillä raskasta; sain kakkosen 40-vuotiaana ja mieheni on vielä vanhempi. Verkostoja ei ole: puolet isovanhemmista ovat kuolleet ja olen vielä isäni edunvalvoja ja hän asuu laitoksesa. Koin kuitenkin että haluan olla kotona kun on tilaisuus,: olin ollut jo yli 20 vuotta työelämässä ennen lapsien saamista. Ja jotenkin ajattelen että minun on jaksettava kun olen heidät halunnut. Otin asuntolainojen lyhennyksiin lyhennysvapaata koko ajaksi eli koen että pärjää jos haluaa. Asumme kerrostalossa ja varmasti olisi ollut eri tilanne jos olisimme esim. rakentaneet omakotitalon ja olisi kovat lainat niskassa. Eli valintoja edelleen.

Nyt esikoiseni aloitti ekan luokan ja jäin välittömästi tekemään 4-päiväistä viikkoa kun siihen suodaan mahdollisuus.

Kiitos mukavasta blogista ja kaikkea hyvää teille!

Ei olla kyllä pohdittu loppuun, meilläkin tilanne, että mies yrittäjä eikä tosiaan voi laittaa lappua luukulle ja jäädä kotiin hoitamaan lasta. Muutenkaan ei tämä uudistus säästöjä valtiolle toisi, hoitaminen päiväkodissa paljon kalliimpaa yhteiskunnalle.

Hyvä ratkaisu 🙂

Siinäpä se : Raha tässä asiassa eniten taitaa kuitenkin ratkaista!

Riikka: Juurikin niin, että silloin 2011 minulle kotiäitys oli tuota. Nyt varmasti ymmärtäisin tehdä asiat toisin.

Waapi: Kyllä. Työpäivän laatu tosin vaikuttaa vireystilaan ja tuuleen iltapäivällä 🙂

Hyviä aatoksia. Itsenikin mielestä 3-4 päivää olisi ihanne.

Ja voi kyllä: Päiväkodin aktiviteetit ja vaikkapa harrastukset (F:llä muskari ja tanssitunnit) ovat kyllä luksusta!

Kiitos, Saila 🙂

Juuri näin, Daniella!

”Käy se näinkin” : Todella kiva, että kerroit toisenlaisen näkökulman asiaan!! On todellakin totta, että osa meidän käsityksistämme on vain suomalaisia käsityksiä. Ei yleismaailmallisia, eikä siis automaattisesti täysin oikein (jos ei myöskään täysin väärinkään). Ja lapsen persoonastahan tämä on kauheasti kiinni… Plus kaikesta muuta ajasta ja kommunikaatiosta, mikä lapsen ja vanhemman välillä on.

Piia ja Daniella : On varmasti joskus noinkin, ja hyvä huomio teiltä! Tosin : Minusta on kuitenkin kauhean vaarallista väittää, että ilolla jäävä lapsi on ”usein” turvattomasti kiintynyt. Joskus on – tämähän opittiin jo muistaakseni lukion ykköskurssin psykassa – mutta voi olla myös, että hoidon laatu, lapsen persoonallisuus ja muu elämä perheenä vaikuttavat siihen, miten lapsi suhtautuu uusiin tilanteisiin.

Näen kauhean tärkeänä, että lapsella on ympärillä monta tärkeää aikuista. Miksi yksi niistä ei voisi olla tärkeä hoitopaikan aikuinen, jonka hän näkee joka päivä, ja joka on elämässä vuosia?

Uskon, että yli 3-vuotiaalle 3-4 päivää tai vaihtoehtoisesti lyhennetyt päivät ovat ihanne. Monestihan F ei tosiaan ole hoidossa kuin 6,5-7h, mutta silti minusta sellainen 5-6 h päivä olisi paras.

Juuri näin, Venla 🙂

Ei siellä päiväkodissa nytkään ole suhdelukujen vaatimia määriä aikuisia paikalla kuin keskipäivällä, noin kolme-neljä tuntia. Eipä tämä siis niinkään vaikuttaisi. 8-12 lasten määrä ei ole järisyttävän suuri, ja niitä on ryhmissä jo nyt. Ennemmin pitäisi järjestää enemmän puolipäiväryhmiä, vaikka kaksi päivässä.

Ymmärrän pointtisi ja totta on, että lapsuus on lyhyt. Tuo ajatuksesi siitä, että oma tapa olla vanhempi, on kaiken avain, on varmasti totta. Luulen, että osin siksi halusin takaisin töihin, kun en tiennyt vielä oikein, millainen äiti olen. Niin ja sopivaa äitiseuraa minun päivieni iloksi ei myöskään ollut. Luulen, että nykyisin osaisin hoitaa tuon asian paremmin!

Näin se on : Voi kun osaisi/ehtisi/tajuaisi aina nauttia niistä arkisista hetkistä kotona!

Niinpä. Tämä ehdotus sellainen, että sitä ei mielestäni oli pohdittu aivan loppuun.

Itse päätin yhdistää kummatkin, ja siispä ryhdyin perhepäivähoitajaksi!:)

Itse olen pohdiskellut että minkälaisia työpaikkoja ja -päiviä ihmisillä on kun tuntevat että jaksavat sitten sen jälkeen lapsen kanssa erityisen hyvin 😀 Minulla ja puolisollani asia on ainakin ihan toisin myös, eli työpäivän jälkeen väsyttää ja kaipaisi vain hiljaisuutta ja rauhaa. Itse olen myös aika antisosiaalinen työpäivien päätteeksi kun koko päivän on ollut vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Luulen, että olen jonkin verran introvertti vaikka sosiaalinen olenkin, enkä saa töistä energiaa samalla tavalla. Koen olevani työpäivien jälkeen aika huono äiti, haluaisin vaan että kaikki olisi hiljaa. Hoitovapaalla sain tarpeeksi sitä omaa tilaa, niin jaksoin tosi paljon paremmin lastakin ja niitä kiukkuja. Huomaan, että vetäydyn paljon enemmän kaikista ja kaikesta kun sosiaalisia kontakteja on päivässä niin isot määrät (ja nimenomaan vieraiden ihmisten kanssa)

Vaan siltipä vielä on lastenTARHANopettajia. Henk.koht. mielipiteeni on kuitenkin, että se tarhatäti ja tarha on kivemmat nimikkeet kun nämä uudet kaavailut varhaiskasvatuksenopettajat jne.

T. Toivottavasti tuleva lastenohjaaja, toivottavasti ei tuleva varhaiskasvatuksenohjaaja 😀

Huh, mitä kommentteja!

Kyllähän sitä kotona lapsen kanssa olisi vaikka kouluikään asti, mutta kenellä on taloudellisesti varaa. Minun on ainakin pakko lähteä tienaamaanja silloin lapseni menee hieman yli vuoden ikäisenä hoitoon.
Itsekin olen mennyt päiväkotiin 9kk iässä ja edelleen olen silloisten päiväkotikamujen kanssa muistelleet hienoja hetkiä ja leikkejä 🙂

Kääk, hukkasin koko vastaukseni tähän!

Mutta siis:
Ei voi elämää ajatella noin yksioikoisesti, eikä voi vain vedellä viivoja siitä, mikä vaikutti mihinkin. Emme voi koskaan tietää, mitä toiset kokee tai ovat kokeneet ja mitkä asiat niihin kokemuksiin vaikutti. Sikäli myös oma havaintomme tasapainoisista ja täyspäisistä aikuisista on vain olettamus.

Itse vietin varhaislapsuuteni pitkälti äidin hoivissa kotona. Silti olen sairastanut masennusta ja kärsinyt kiintymyssuhteen puuttumisesta. Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että kotihoito oli kohdallani huono valinta? Ei. Koska myöhemmin lapsuudessa ja nuoruudessa koin tulleeni molempien vanhempien osalta hylätyksi.

Lapsia ei voi kasvattaa kahta kertaa ja näin varmistaa, mikä valinta vaikutti milläkin tavalla. Ja yksinkertaistaen: tarpeeksi monta hyvää korvaa yhden ”huonon”. Aikaisin hoitoon laitetuilla lapsilla on moni asia ollut erittäin hyvin, se ei silti tarkoita, etteikö varhainen erossa olo vanhemmista ole ollut stressaavaa lapselle. Hoidossa hyvin viihtyvä lapsikaan ei ole merkki stressittömyydestä.

Kotihoito ei ole ainoa hyvä vaihtoehto, mutta se kuitenkin tukee lapsen emotionaalista kehitystä tavalla, johon erinomaisinkaan varhaiskasvatus kodin ulkopuolella ei koskaan pystyisi.

Ei se ole ihan niin yksioikoista. Ei elämässä pysty vetämään suoria viivoja siitä, mikä vaikutti mihinkin. Lasta ei voi kasvattaa kahdesti ja näin testata mikä vaikutus jollain valinnalla on ollut.

Itse vietin varhaislapsuuden suurimmaksi osaksi äidin kanssa kotona, mutta olen sairastanut masennusta ja kärsinyt kiintymyssuhteen puutteesta pahasti. Voiko tästä päätellä, että kotihoito oli kohdallani haitallista? Ei, koska todellisuudessa molemmat vanhempani hylkäsivät minut myöhemmin, mistä seurasi tietty tapahtumien ketju.

Lapsuudessa niin moni muukin asia tukee turvallista kasvua, että on väärin tulkita koko kasvatus täydellisesti onnistuneeksi, kun aikuisena on tasapainoinen. Tarpeeksi monta hyvää korvaa yhden ”pahan”. Ja mistä me tiedetään kuinka tasapainoisia muut ovat? Emme voi millään tietää, mitä muut ovat kokeneet tai kokevat, ja mitkä asiat siihen vaikutti.

Kotihoito ei varmasti ole ainoa hyvä vaihtoehto, mutta se tukee lapsen emotionaalista kasvua tavalla, johon erinomaisinkaan varhaiskasvatus kodin ulkopuolella koskaan ei pystyisi.

Huhhuh, mielestäni Karkki kuvasi tunnelmaa mainitessaan ”tarhan tädin” – ei niinkään virallisesti minkä koulutuksen saanut henkilö F:ää oli vastassa.
Tyttäreni koki myös pienen hoitoyksikön turvallisesksi ja ”tarhan tädit” rakkaiksi ihmisikseen. Mitenkään heidän koulutustaan väheksymättä tai heitä eriarvoistamatta termillä ”tarhan täti”. Tyttärelläni oli myös ”kiskan tädit” ja ”kaupan tädit” – suotakoon moinen termi myös näissä yhteyksissä.
Nimimerkillä Ope taisi olla vähän tärkeilypäivä meneillään. 🙂
Tyttäreni meni päiväkotiin 1,5-vuotiaana ja viihtyi siellä heti eka päivästä lähtien. Pienryhmästä kouluun siirtyminen oli suurempi muutos hänen elämässään.
Hyvää jatkoa!

Hyvää pohdiskelua. Ainoa juttu joka vaivasi hieman tekstissäsi oli tuo ”en voinut kuvitella, että jaksaisin lahnustaa kollaripöksyissä kodin ja ruokakaupan väliä yhtään pidempää kuin oli pakko”. Eihän kotiäitiyden tuota tarvitse tarkoittaa. Mutta ehkäpä tarkoititkin että tuolloin 2011 ajattelit niin, ja nyt eri tavalla…? Sillä mikäli rahjustaa niissä vanuttuneissa kotihousuissa vaan kodin ja kaupan väliä, ihan taatusti seinät kaatuu hyvin nopeasti päälle.

Itse en koe rankan työpäivän jälkeen välttämättä olevani kovin aktiivinen ja iloinen supermama, päinvastoin. Tosin en tiedä olinko sitä äitiys/hoitovapaillakaan Usein meillä ainakin myös äiti on sillä tyhmäkakka-tuulella kun pääsee kotiin – ei vain lapset:D Pääosin olemme kuitenkin kaikki paremmalla tuulella vapaapäivinä. Mutta kyllä lapsista usein pitkän kesäloman päätteeksi jo alkaa huomata että arkirutiineja kaivataan.

Kannattaa myös muistaa, että aina se, mitä lapsi näyttää ulospäin, ei ole samaa kuin mitä hän sisällään tuntee. Se, että jää iloisena päivähoitoon eikä osoita eroahdistusta, voi kertoa (ja usein pienten lasten kohdalla kertookin) turvattomasta kiintymyssuhteesta. Joka voi muodostua, jos lapsi joutuu eroon ensisijaisesta kiintymyksenkohteestaan (usein äiti) liian aikaisin. Se, että lapsi kapinoi eroa vanhemmasta, on tervettä. Pk:ssä pitäisi aina kiinnittää huomiota erityisesti näihin hienosti pärjääviin, kiltteihin lapsiin.

Olin poikien kanssa kotiäitinä niin, että vanhempi meni päiväkotiin vähän vajaa kolmevuotiaana ja nuorempi 1,5-vuotiaana. Olin viihtynyt kotona, mutta todella jo kaipasin töihinkin. Koin että pystyin olemaan parempi äiti ja keskityin enemmän lapsiini, kun sain välillä muuta ajateltavaa kuin kotiympyrät. Pojat tekivät kolmepäiväistä päiväkotiviikkoa ja se tuntui ihan sopivalta. Prinsessan syntymän jälkeen minun oli vähän pakko palata töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä eli kun hän oli sen 8,5kk. Kaikki lapset olivat tuolloin kutenkin edelleen kotihoidossa, sillä teimme miehen kanssa kumpikin kolmipäiväistä työviikkoa ja yhtenä päivänä viikossa vuorottelivat hoitajina isoäidit. Lapset menivät sitten syksyn koittaessa kaikki päiväkotiin ja Prinsessa oli tuolloin 1v 4kk. Teimme siitä vuoden eteenpäin miehen kanssa kumpikin nelipäiväistä viikkoa eli lapset olivat hoidossa kolme päivää viikossa.
Näin jälkeenpäin ratkaisut tuntuvat muuten hyviltä, mutta tuo oma töihinpaluu pienimmän ollessa vain 8kk oli kyllä henkisesti rankkaa. Nyt en enää sitä tekisi. Sen sijaan osittaiset päiväkotiviikot ovat tuntuneet ihan hyvältä ratkaisulta. Mieheni tekee edelleen yhden etäpäivän viikossa ja silloin kaksi nuorinta ovat kotona. Lapset eivät siis ole koskaan joutuneet olemaan ihan täyttä viikkoa päiväkodissa.Jos saisin valita, niin tekisin kolmepäiväistä työviikkoa ja olisin lasten kanssa kotona neljä päivää viikosta. Uskon, että päiväkodissa on paljon hyviä asioita ja ihan laadukastakin varhaiskasvatusta parhaimmillaan. Meidän lapset pääsevät esim. harrastamaan muskaria, jumppaavat, luistelevat, uivat päiväkodin uima-altaassa kerran viikossa, käyvät teatterissa jne. Mutta kyllä viisi päivää viikossa päiväkodissa on lapselle vähintään yhtä rankkaa kuin viisi päivää aikuiselle töissä.

Henna, Johanna ja AnnaSt:

Minusta tuo subjektiivinen päivähoito-oikeus monimutakinen keissi:

Toisaalta minusta on outoa, jos kotona olevat vanhemmat vievät hoitoon koko päiväksi lapsen, vaikka ovat itse kotona ja töissä käyvät vanhemmat joutuvat liriin, kun päivähoitopaikoissa on ruuhka. Minusta on epäreilua, että lapsi joutuu töihin (ts. hoitoon), mutta vanhempi ei.

Toisaalta: Valitettavasti monille lapsille päivähoito on ainoa paikka, jossa elämässä on raamit, lämmintä ruokaa ja turvallinen olo. Tästä syystä taas näkisin tärkeänä, että kaikilla lapsilla olisi oikeus täyspitkään päivähoitopäivään.

Monimutkainen juttu!!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X