kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 23.04.2015

Nuukuusvinkki numero 4 : Korjaaminen ja tuunaus

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia

Mulla on kokemuksia monen vuoden ajalta sellaisista vaatteista, jotka ajatuksen tasolla tuntuivat aina hyville, mutta päällä niissä oli vain epämukava olla.

Ja monia sellaisia – valitettavasti – tuli heitettyä turhan nopeasti pois.

Viime vuonna kuitenkin tajusin, mikä useissa näissä ajatuksen-tasolla-kivoissa, mutta käytössä epämukavissa vaatteissa mätti. Ne olivat vääränkokoisia! Ei nimittäin se, että pesulapussa lukee “oikea” koko todista mitään. Vaatten täytyy aidosti istua.

Koska en itse osaa ommella, olen mennyt näiden epäistuvien vaatteideni kanssa luotto-ompelijalleni, jyväskyläläisen Atelje Iinan Iinan pakeille. Ja kuinkas on käynytkään? Monista niistä ajatuksen tasolla kivoista vaatteissa on myös käytännössä tullut juuri sopivia. Se on säästänyt niin hermojani, mutta myös rahaani ja aikaani, kun ei tarvinnut etsiä kaupoissa vielä parempi vaatteita tilalle. Niin ja onhan se kauhean ekologistakin pitää kiinni jo olemassaolevista, ja kuluttaa vähemmän.

Iina on lyhyessä ajassa muun muassa lyhentänyt Vilan nahkatakkini hihat, kaventanut Object-mekkoni* hartialinjan sopivaksi, kaventanut Nudie-farkkujeni lahkeet, korjannut rikkimenneitä housuvetoketjuja, pienentänyt Zaran silkkipaidan ja paljon muuta.

Haluan siis muistuttaa, että korjaaminen ja tuunaaminen ovat ekologisuutta parhaasta päästä. Jos et itse osaa, maksa henkilölle, joka osaa. Palveluista on kivempi maksaa kuin tavarasta!

Mikä on ollut kaikkien aikojen paras tuunauskohteesi? Omatekoinen tai ammattilaisella teetetty!

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (2)

Minä käytän paljon ompelijan palveluita. Ostan vaatteeni valmiina mutta usein niissä on joku pieni juttu joka pitää korjata minun “muottiini”. Mökkipaikkakunnalta löysin ompelijan joka tekee ihan pieniäkin korjauksia. On minulla ompelukone itselläkin mutta en ole aikoihin ottanut esille.

Tuolleisen ompelijan löytäminen on upeaa!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X