Muistan erään keskustelun viime joululomalta kaverini kanssa. Puhuimme siitä, kuinka molemmissa perheissä oli loman aikana taas muistettu, kuinka tärkeitä ne aivan perusperusasiat – kunnollinen ruoka, aika läheisten kanssa, terveys ja liikunta – ovatkaan ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Monestihan sitä tässä arjessa ja koko sen pyörityksessä juurikin ne tavalliset asiat helposti unohtuvat kaiken epäolennaisemman tieltä. Vai tunnistatko itsesi näistä minun mokistani? Kuka muu on jättänyt lenkin väliin tv-sarjan tai siivousprojektin takia. Entä montako keskustelua olet missannut räplätessäsi kännykkää liian innokkaasti?
Vasta kun kroppaa alkaa muistutella laiminlyönneistä – kuten vaikkapa nyt viime viikolla koko perheen sairastellessa – muistaa aina, mikä on olennaista. Hyvinvointi, voimat ja se ihan tavallinen olotila, jossa on energiaa tehdä ja mennä. Lukea kirjaa, askarrella, olla vaan.
Saimme pari viikkoa sitten testiin uudistuneet kotimaiset Biophilus-maitohappobakteerivalmisteet, jotka ovat laktoosittomia, maidottomia ja gluteenittomia. Taas yksi keino jolla hyvinvointia voi pitää yllä ilman sen suurempia kommenrvenkkejä siinä omassa arjessaan.
Biophilus-tuoteperheeseen kuuluu kolme erilaista valmistetta – Travel, Strong, Basic erityisesti pienille lapsille suunnattu Drops. Ja koska me olemme hyvin basic jo muutenkin, on meidän maitohappobakteerivalintamme on aika selvä. Basic sisältää kahden maailman tutkituimman bakteerikannan, Lactobacillus rhamnosus GG -maitohappobakteerien sekä Bifidobactericum lactis -bifidobakteerien yhdistelmän. Ja mikä parasta: Samasta purnukasta voi päivittäisen maitohappobakteeriannoksensa ottaa koko perhe. Kuinka kätevää: Inhoan nimittäin niitä lukuisia vitamiini- ja lisäravinnepurnukoita pöydän nurkilla, joten yksi kaikille sopiva maitohappovalmiste on ehdotonta plussaa.
Millaisista arkisista asioista koostuu muuten sinun ja/tai teidän perheenne hyvinvointinne? Entä onko uusi Biophilus-tuoteperhe teille jo tuttu?
Valoa ja iloa!
-Karoliina-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (21)
Ruoka ja uni ovat itselleni tärkeimmät. Tarvitsen unta mielellään sen 9-10 tuntia että jaksan hyvin 🙂 Olin kaksi vuotta työpaikassa jossa vuoro alkoi joko 05:00 tai 07:00, lisäksi töitä tehtiin joka päivänä mukaan lukien pyhät jotka usein juuri piti olla töissä. Joskus pitkien työputkien jälkeen kun tuli vapaa, nukuin helposti 14 tuntia koska oli univelkaa paljon. Kun vaihdoin työpaikkaa nykyiseen jossa aikaisin vuoro alkaa 09:00 on ollut hassua huomata miten paljon se vaikuttaa ihan kaikkeen. Nyt vasta puoli vuotta uudessa työpaikassa oltuani huomaan miten paljon paremmin voin 🙂
Mistä koostuu meidän perheen hyvinvointi? Lenkkeily ja sauvakävely ovat tärkeitä ja lähes jokapäiväisiä. Itsevalmistettu kotiruoka ja myös itsetehty salaatti. Nämä on pakko tehdä itse sillä mieheni ei voi syödä sipulia missään muodossa. joten ei ostovalmisteita. Minä herkuttelen silloin tällöin sipuliruuilla itse. D-vitam käytämme joka päivä 20mikrog ja lisäksi sairauksiemme lääkkeet. Puuhastelut niin kotona kuin vapaa-ajanasunnollamme, vars. ulkona on kivaa. Nämä edellä olevat olivat lähinnä fyysisiä.
Psyykkisiä hyvinvoinnin antajia ovat isot poikamme ja lapsenlapset. Välihuomautus: vaikka lapset olisivat miten vanhoja, niin aina on huoli heistä jossain suhteessa, aina, se ei lopu koskaan. Perheystävät tuovat virkistystä elämäämme. Lisäksi minulla on pieni lähiystäväpiiri ja tapaamme usein ja heidän kanssaan voi puhua vaikeistakin asioista. He ovat kultaakin kalliimpia!! Lisäksi tapaamme ryhmänä ent. työkavereiden kanssa. He ovat ihmisiä, joiden kanssa on vietetty yhdessä elämämme parhaat vuodet.
Ei olis kyllä parempaan saumaan voinut tää postaus tulla. Juuri googlailin maitohappobakteereita 🙂 Viime aikoina on ollut niin paljon stressiä, että nyt kyllä huomaa, että pitää keskittää enemmän energiaa juurikin perushyvinvointiin – säännölliseen syömiseen ja juomiseen!!, liikuntaan ja uneen. Eiköhän olo taas muutu paremmaksi! Biophilus-tuoteperhe ei ole aikaisemmin tuttu, mutta lähtee kyllä jo tänään kokeiluun, sillä juuri mietin mitä maitohappobakteerivalmistetta pitäisi hakea. Kiitos siis tästä postauksesta 🙂
Wilma
Minäkin tarvitsen unta ja paljon! Arkisin 10 h ja viikonloppuisin 12 h/yö plus joskus päikkärit. Mitä kaikkea ehtisinkään tehdä enemmän jos ei tarvisi nukkua noin paljon 🙂 Mutta muuten en jaksa jos en nuku.
Hyvään oloon kuuluu tietty hyvä ravinto ja liikunta 3-5 tuntia viikossa minulla. Ja ennenkaikkea se, että suhteet ovat hyvät läheisiin ja ystäviin! Pieni loma myös piristää arjen keskellä.
Me kaytetaan maitohappoja silloin kun on tarvetta eli vatsataudissa tai antibioottien kanssa. En ymmarra muulloin kaytettaessa?
Moikka, kiva ja mielenkiintoinen postaus. Tykkään muutenkin kovasti lueskella teidän blogia. Kuitenkin pienen rakentavan palautteen voisin antaa noista sisältöyhteistyö postausten selkeämmästä merkkaamisesta. Tässä postauksessa se kyllä lukee tuolla tekstissä, että nuo tuotteet on saatu testattavaksi, mutta sen voisi ehkäpä vielä mainita tuossa ihan alussa vaikka tuon otsikon ihan alle. No jaa tää oli vaan tällänen ehdotus, mutta on vaan jonkin aikaa pikkasen häirinnyt. Ja tosiaan ihan yksi lemppari blogi ja hyvä meininki jatkukoon 🙂
Kyllä se on ravinto ja uni mitkä ovat tärkeää. Silloin jaksaa myös hoitaa perheen yhteistä aikaa 🙂 . Hmmm.. Olisiko meillekin hyötyä noista tabuista…
Sama juttu, kiva blogi muuten mutta alkaa tulla nää tuote-esittelyt ja promot korvista. Ehkä ihan jokaista ei tarttis ottaa, vai onko tää bella blogien määrittämää?
Totta! Uni on niin tärkeä!
Kuulostaa hyvälle elämälle!
Minä ajattelen, että niillä on myös ennaltaehkäisevä vaikutus. Mutta siis tämä on minun aatteeni, asian tieteellisyydestä en sen enempää tiedä 🙂
Mouru: Olet aivan oikeassa: Minun mokani! Jäi tuo meidän Bellan yhteinen ”yhteistyölaatikko” postauksen alusta pois. Nyt se on lisätty, pahoittelut.
Jos laatikko on postauksen alussa, kyseessä on Bellablogien kampanja. Jos tekstin lopussa, kyseessä ei ole kamppis, vaan olen vaan vaikka saanut tuotteen lainaan.
Ei ehkä ainakaan haittaa 🙂
Meillä myös käytetäään vain noissa tapauksissa. Ja uskon että tällä on ollut vaikutus, ettei mahatauti ole tarttunut kaikille.
Ahaa okei hyvä homma 🙂
Minua mietityttää,toisen kuvan Karoliinan oikea käsi ? Onko siinä peukalo,porkkana vai mikä pystyssä,on niin luonnottoman näköinen?
Joo kyllä sen perusolotilan muistaa aina kun makaa kuumeen kourissa. Jopa kännykän nappaaminen pöydältä tai wc:hen meno sairaana on jo haaste. Nykymaailman meno on niin aikataulutettua että vähemmästäkin stressiä pukkaa. Kyllä perus kotisafka, ulkoilu, ystävien näkeminen, hyvä musa tai lenkki on taivaallista, sitä ei vaan aina muista arvostaa tarpeeksi 🙂
No onpahan nyt kun pitää bloggaajan peukaloakin alkaa arvioimaan.:D
Kyseinen kappale on tosiaan peukaloni.
Juuri näin !!
Ole hyvä! Mahtavaa, että osui oikeaan aikaan!