Olette ehkä jo huomanneet, että Arla Luonto+ on lanseerannut vuoden alussa lasten oman Hyvät eväät, hyvät uutiset -sivuston, jossa lapset tuottavat aikuisille uutissisältöä kulloisenkin kuukauden teeman mukaisesti.
Tähän asti kuukausiteemoja ovat olleet niin aika kuin päätöksentekokin, mutta tämän toukokuun teema on – ylläripylläri – äitienpäivä. (Kuukauden uutispätkä nähtävillä täällä).
Vaikka tämä kuulostaakin nyt kauhean kliseisella ja kuluneelle, minulle äiti on näin aikuisenakin yksi tärkeimmistä ihmisistäni. Vaikka välillämme on ollut jo kymmenen vuotta 350 kilometria, on hän silti se ihminen, joka on joskus jopa Eskoakin enemmän ajan tasalla elämänäni niin suurista kuin aivan pienistä arkisistakin asioista. Me soittelemme päivittäin. Monta kertaa. Ja kuulemme toistemme äänenpainosta heti – silloinkin, kun se haluaisi peittää – millä tuulella toinen on.
Arla Luonto + haastaakin nyt jokaisen teistä ja meistä äitienpäiväkuukautensa johdosta pohtimaan sitä, mikä on parasta juuri niissä omissa äideissämme. Minun listani on tällainen:
- Äiti on ihminen, joka saa minut rauhoittumaan. Jos mutsi sanoo, että selviän jostain kiperästä tilanteesta, uskon, että niin käy.
- Äidin kanssa on hauska vain olla. Maata Hanksun sohvalla, syödä suklaata, katsoa Wallanderia ja välillä kommentoida jotain olennaista ja epäolennaista.
- Äiti auttaa ihan konkreettisesti, jos väsyttää (henkisesti tai fyysisesti). Äiti sanoo ”mene nyt rauhassa nukkumaan”, nappaa lapseni hoiviinsa, tekee ihanaa ruokaa ja antaa löhötä yhtä laiskana kuin olisin edelleen teini-ikäinen. Nuo Hankasalmen lapsuudenkodissa vietetyt ”teinitaantumat” ovat niin tärkeitä hetkiä. Niistä saa voimaa olla taas tehokas ja aikuinen ja vanhempi.
- Äiti on hauska ja sitä ihana halata.
- Äiti tuoksuu ihan aina hyvälle.
- Äiti on opettanut, että mimmeissä saa olla luonnetta. Ja että aivoilla pääsee pitkälle.
Lähde sinäkin nyt mukaan Arla Luonto + -haasteeseen Instagramin avulla. Tee se näin:
- Lataa Instagramiisi kuva, kirjoitus, piirustus tai vaikkapa video siitä, mikä on parasta juuri sinun äidissäsi.
- Lisää kuvaan hastag #hyväteväät
- Odota jännityksellä kuun loppuun. Joka kuun lopuksi nimittäin valitaan kaikista haasteeseen osallistuneista kisaajista sen perheen, joka palkitaan Luonto+ -jugurteilla sekä hotelliviikonlopulla perheen kesken (2 aikuista, 2 lasta) vapaavalintaisessa Sokos-ketjun hotellissa.
- Jos joku asia vielä mietityttää, lue haasteen ohjeet täältä.
Lopuksi vielä F:n listaus minusta:
- äitin kanssa saa leikkiä.
- äiti osaa lohduttaa sillon ku itkettää.
- äitin kans on kiva pyöräillä.
- rötvääminen (kutittelu ja sekopäinen sohvalla hölmöily) on äitin kanssa ihanaa.
- äiti lukee iltasadun.
- äiti toi kivan pitsan Tampereelta (oikeasti Sugarin showroomilta).
-Karoliina-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (16)
Tässäkin postauksessa on kaunis ajatus, mutta harmittaa kun se hukutetaan tällaisen mainonnan alle. 🙁 Tuntuu muutenkin että viimeaikoina koko blogin on pyörinyt ilmaisten tuotteiden esittelyn ja mainonnan ympärillä. Ymmärrettävää tietty osittain, onhan se mukava varmasti saada leluja kotiovelle kannettuna, ripsi- ja kynsihuolloista puhumattakaan, mutta olisi välillä mukava lukea jotain ei-kaupallisia juttuja. 🙂
Itsekin ajattelen, että läpinäkyvyys on se tärkein asia. Ja itse asiassa, siihen on jo nykybloggaajilla velvoite! Kiva, jos lukeminen edelleen maistuu 🙂
Niin on 😀
<3
Lähes jokainen? Ei kai nyt sentään 🙂
Kaupallisuus kuuluu usein osana blogeihin, joita kirjoitetaan ammatiksi tai puoliammatiksi. Materia ei ole ykkösasia, mutta yleensä työstä saadaan palkkaa. Kiitos palauuteestasi, se kuunnellaan tarkasti 🙂
Kyllä on ollut! Olen saanut lahjaksi mm. lahjakortteja, kukkia, herkkuja tms. ihanaa!
Paita on Bruuns Bazaarin 🙂
Kiitos palautteestasi!
Eihän tää blogi oo pelkkää kaupallisuutta.. Sen näkee niinkuin haluaa, ei täällä todellakaan ole joka postaus mainos. Eihän voisin laitta mitään kuvia jos niin ajattelee.. Ja täällä on reilusti esillä, mitkä tuotteet on saatu blogin kautta ja mitkä on yhteistyö juttuja..
Toi on kyllä totta, että äiti tuoksuu aina hyvälle! <3
Kiitos Lilli! Tippa tuli silmään. Sinun ja siskojesi äitinä olo ja F:n isoäitinä olo on parasta ja tärkeintä maailmassa.
Piti oikein tutkia tuota kaupallisuutta blogissasi, kun sitä tässä kritisoitiin. Laskin, että viidestäkymmenestä (50) viimeisestä postauksestasi kuudessa (6) on ollut mukana kaupallinen kampanja. Minun matematiikallani laskien se on noin kymmenesosa (10%) kampanjoista. Näin ollen määritelmä ”lähes jokainen” ei oikein täsmää… Olen ymmärtänyt, että kaupallinen kampanja EIi ole sellainen, jossa omasta vapaasta tahdostasi kerrot jostain tuotteesta, jonka olet itse hankkinut ja kokenut hyvänä. Oletan myös, että olet ostanut myös joitain ei-niin-mieleisiä tuotteita, mutta niitä et ole alkanut julkisesti mollaamaan :).
Olen samaa mieltä, että blogin taso on mennyt huimasti alaspäin juuri sen takia, että lähes jokainen postaus on täynnä pelkkää mainontaa :/ Ei kiva.
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että tämä blogi on menossa yhä enemmän kaupallisuutta kohti. Se on sääli että materia voittaa tai on ykkösasia.
Tämä blogi on ollut minulle mieleinen seurata mutta pitää tehdä ehkä valintoja.
Moi, onko eskolla ollut tapana muistaa sua äitienpäivänä? jos on niin miten 🙂
Voi apua, minkä merkkinem tuo sinun ihana paita mahta a olla? Tulee aina vaatekateus kun lukee blogiasi. 🙂