kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.06.2015

Pillimehu, jota voi hyvällä omatunnolla antaa lapselleen!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
342 kommenttia

” Raikastamon alussa oli kuusi ystävää, joita yhdisti haave omenatarhasta.
Koska kellään ei kuitenkaan ollut maata, he ostivat vanhan mehuaseman puristuslaitteiston, rekallisen pulloja ja paljon parhaita luomuomenia. He alkoivat puristaa mehua syksyllä 2008 karjalohjalaisen omenatarhan yhteydessä. Paikka nimettiin Raikastamoksi.”

Näihin virkkeisiin törmäsin, kun aloin etsiä ensimmäistä kertaa tietoa netistä pillimehumerkistä, jonka olin bongannut erään facebook-kaverini kuvista. Kaverini oli kuvannut pillimehut lapsiensa kädessä, ja tekstissä luki ”Vihdoinkin pillimehua, jota voi juottaa hyvällä omatunnolla”.

Koska tiesin kaverini olevan todella tarkka ruuan suhteen, oli minun pakko tirkistellä netistä, mitä tämä ihmeellinen mehu, jota myös HÄNEN lapsensa saivat juoda, oli. Ja pian huomasin, että tässä oli kyllä timanttituote ihan varmasti jokaiselle lapsiperheelle.

Kun kirjoitin viime syksynä lapsille suunnatuista elintarvikkeista, peräänkuulutin juuri tämmöisiä Raikastamon kaltaisia tuotteita! Ihmettelin, miksei lapsille tehdä terveellisiä, sokerittomia/vähäsokerisia tuotteita niin, että niiden pakkauksessa ja brändäämisessä on kuitenkin käytetty lasta innostavia värejä ja kuvia. (Koska outoahan on se, että aika usein se kaikkein eniten lapsille suunnattu pakkaus, ei todellakaan ole se lapsiystävällisin koostumukseltaan).

Raikastamon pillimehut vastaavat siis ainakin meidän perheemme tarpeita, koska tähän asti vaihtoehtoja pillimehuosastolla on ollut vain kaksi. Kaksi huonoa. Joko se todella ylisokerinen litku, tai sitten se keinomakeutettu (joka on mielestäni joltain ostin vielä pahempi vaihtoehto kuin oikea sokeri).

Raikaistamon pillimehut ovat kuitenkin poikkeus näistä kahdesta. Ne ovat aito luomuvaihtoehto, jonka kanssa ei tarvitse pelätä sokerihumalaa, mutta ei toisaalta myöskään keinoaineiden joutumista kehoon. Tuotteet kun ovat sokerittomia, eikä niihin ole lisätty myöskään lisäaineita.

Tämä edelle mainittu data ei tietenkään vielä kerro sitä, kuinka tuote vetoaa yleisöönsä, eli lapsiin. Yhden 4,5 –vuotiaan tutkimusotoksella voin sanoa, että vetoaa kyllä. Selvästi normaaleja mehuja happamampi mehu juodaan yhtä kovalla innolla kuin sokerisemmatkin, ja purnukoiden eläimistäkin on keksitty jo monen moista tarinaa. Voi kai siis sanoa, että edellisten havaintojen, sekä euron hintansa ansioista, kyseessä on aikaslailla kaikin puolin kiitettävän arvoinen tuote.

Jos kiinnostuit maistamaan tai maistattamaan Raikastamon mehuja myös siellä ruudun toisella puolella, osallistu arvontaan ja voita laatikollinen kesäjuomaa kotiisi. Kommentoi tähän alle, missä Raikastamo-pillimehussa on sinusta kaunein pakkaus (voit katsoa pakkaukset täältä), ja ole mukana pillimehulaatikollisen arvonnassa. Pillimehubokseja arvotaan kaikkiaan kolme, ja kisa-aikaa on tiistaihin, eli 2.6.2015 asti klo 8.00 asti. Kisa-aikaa jatkettu 4.6.2015 klo 8.00 asti!
Raikasta päivää!

-Karoliina-

Edit: arvonta-aikaa jatkettu.

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (342)

Karpalo-viinirypälemehussa. Näitä täytyy kyllä maistattaa taaperolla. Poika oppi tänään juomaan pillimehua itse. Jee! 🙂

Karpalo-viinirypäle 🙂 Ihanaa että on tämmöisiä mehuja. Meillä kun harvemmin mehuja juodaan, niin nämä voisi kyllä eksyä meidänkin kokeiluun!

Karpalo-viinirypäle purkki on nätein

Omena-päärynä. Mahtavaa, että tällaista mehua vihdoinkin on!

omppu- päärynämehu 🙂

Olisikohan heidän nettisivuillaan tästä tietoa?

Miten on mahdollista että vielä löytyy tuote jonka pakkauksessa ei kerrota ravintosisältöä…luulisi ainakin hiilihydraatit löytyvän pakkauksesta! Erityisen haastava tuote diabeetikolle jolle tuo tieto tosi tärkeä!

Porkkanamehun ulkonäkö miellytti eniten värien puolesta. Aivan huippu tuote ja heti heräsi kysymys saako näitä jostain Jyväskylästä? Me halutaan!

Appelsiini-porkkana iskee eniten, vaikka kaikki on kyllä kivoja.

Kettu! Missähän kaupoissa tätä myydään? ..varmasti pääkaupunkiseudulla ennen muuta Suomea, mutta että mikä ketju ottaa valikoimiinsa.

Karpalo-viinirypäle on kaunein.

Tykkäsin karpalo-rypälemehun purkista. Ajattelinkin mielenkiinnosta verrata mitä Kanadan ”rasvan ja sokerin” luvatun maasta löytyy mehu osastolla. Onko yhtäkään näin terveellistä vaihtoehtoa…

Ehdottomasti rypäle-karpalo 🙂

Ihania kaikki, mutta paras on omena-päärynä mehu! <3

Pirtsakka keltainen 🙂

Kelpais kokeilla! Appelsiini-porkkana on suosikkini.

Mukana 🙂

Omaa silmääni miellyttää eniten oranssi omena-päärynämehupurkki.

Appelsiini-porkkana 🙂

Rypäle-Karpalomehu

🙂 vaikka kaikki oli aika hauskoja purkkeja.

Karpalo-viinirypäle näyttää parhaimmalta, kaikki kyllä houkuttavat maistamaan 🙂

Karpalo-viinirypäle 🙂

Pakkauksista kaunein pakkaus on tuo sininen, jossa seikkailee kettu. Mukavaa päivää! Toivottavasti näitä tuotteita saa myös muualta kuin Helsingistä (ei ole ainakaan vielä tullut vastaan).

Kaunein on mielestäni karpalo-viinirypälemehu. (ketut ovat niin viehättäviä 😉

Appelsiini-porkkana on suosikki! Pienten lasten äitinä olen iloinen tällasen tuotteen olemassaolosta!:)

Appelsiini-porkkana-mehussa! 🙂

Sininen kettu on kaikista kivoin. Kaikki ovat kyllä hienoja.

Rypäle-karpalomehu ja hauska kettu on minun lemppari! 🙂

Karpalo-viinirypälemehu. Kiitos mainiosta vinkistä!

Omena-päärynä näyttää näteimmältä!

Ehdottomasti tuo ”kettumehu” on kaunein!! 🙂

Karpalo-viinirypäle 🙂

Vaikuttaa kyllä huippu mehulta, tätä On kaivattu.

Karpalo-rypäle miellyttää eniten silmää 🙂

Omena-päärynä -mehupurkki on mun mielestä hienoin.

Suosikkina omena-päärynä 🙂

Omena-päärynä on kivoin!

Appelsiini-porkkana on ainakin ulkoisesti suosikki! ☺

Kivoin pakkaus on keltainen omena päärynä.

Kyllä kettu-purkki on hienoin. Makuki saattais olla nuista miellyttävin 🙂

Karpalo- viinirypäle mehu, koska ketut on ihania 🙂

Porkkanaa sisältävä mehu 🙂

Omena-päärynä! Kiva kuulla näistä, ovatkin ihan uusia tuttavuuksia itselle.

Keltainen omena-päärynä on omasta mielestäni kaunein pakkaus, ihanan värikäs ja iloinen! 🙂

Appelsiini-porkkana näyttää kivoimmalta! 🙂

Rypäle-karpalon kettu on kaunein!

Kivoja kaikki, mutta suosikki taitaa olla kettu 🙂

norsupakkaus on paras, muutkin kyllä kivoja

Kettu 🙂

Kiinnostava uutuus! Karpalo-rypälemehun purkki on komein ?

Karpalo-viinirypäle, purkissa on kauniit toisiinsa sointuvat värit.

Appelsiini-porkkana

Karpalo-viinirypäle <3

Kaikki pakkaukset ovat ihania! Mutta karpalo-rypäle pakkauksessa on jotain mikä pisti ensimmäisenä silmään. varmaankin valloittava kettu 🙂

Omena-päärynä! Ihana kesäinen väri ja norsu on tosi söpö 🙂 kaikki ovat kyllä kivan näköisiä.

Karpalo-rypäle! Tosin kaikki kolme näyttävät hauskoilta ja varmasti miellyttävät lasten silmää 🙂 Meillä ei yleensä pillimehuja juoda ja muutenkin arjessa vältetään sokerisia tuotteita, joten nämä olis oiva juttu kesäksi viilentämään ja raikastamaan oloa ja tuomaan kivaa vaihtelua!

Kiva on Karpalo-viinirypäle

Appelsiini-porkkana ehottomasti! Hienoa että tämmönen pillis mualimassa!

Meillä tykätään apinoista 🙂 eli appelsiini-porkkanalle ääni!

Apina on aika veikeä, joten porkkana-appelsiini vie voiton 🙂

Karpalo-viinirypäle on kiva!

Porkkana-appelsiini on suosikkini, vaikka kaikki kyllä iloisia ja pirteitä 🙂

Omena-päärynä on eniten mieleeni!

Tykkään omena-päärynämehun kuvasta eniten! 🙂

Porkkana-appelsiini

Apina on kiva appelsiini-porkkanamehun pakkauksessa!

Appelsiini-porkkana on aika kiva 🙂

Omena – päärynä !!!! Niin pirteä !!! Piristi heti mielen tänä aamuna 😀 .

Appelsiini-porkkana!! Pinkki apina vihreässä viidakossa, maistuis varmaan mullekin! Mmm…

Karpalo-viinirypäle! 😉

Karpalo-viinirypäle-mehun kettu on hauskin ❤️

Hei! Suosikki taitaa olla appelsiini-porkkanamehun pakkaus.

Meidän perheestä lähtee kolme ääntä Appelsiini-porkkanamehulle <3 ”Koska vihreä on meidän lempiväriä.” ja ”Koska apina on pinkki”;)

Kyllä se on tuo karpalo-rypäle söpöin.. ketturepolaisella höystettynä 😀 yhtä viekkaan näkönen kun omat kujeilevat apinat 😉

Kaikki kivoja, mutta omena-päärynä houkuttelevin?

Omena-päärynämehussa kivoin kuva ja rypälemehussa ihanat värit…?

Mielestäni siistein mehupurkki on keltainen missä hieno vekkuli norsu 🙂

Appelsiini-porkkanamehun apina olisi varmasti lasteni mieleen 🙂

Omena-päärynä olisi ihanin!

Suomalainen kettu toimii parhaiten! 🙂

Karpalo-rypäle ja supersuloinen kettu. Maistuis varmasti muksulle!! 🙂

Appelsiini-porkkanamehussa kivoin pakkaus!!:)

Porkkana-appelsiini vetosi kuosinsa puolesta eniten minuun ?

Kyllä toi apina-pakkaus vie voiton, vaikka kaikki kolme ovatkin kivoja, houkuttelevia pakkauksia 🙂

Mietin täysin samaa !!!! Hassua on sekin et valmistajan sivuilla ei kerrota pillimehujen osalta ravintosisältöä. Muissa tuotteissa kyllä kerrotaan.
Mut kivan näköisiähän nuo ovat ! Varsinkin karpalo.

Omena-päärynämehu

Appelsiini-porkkanamehu, wautsi!

Appelsiini-porkkana! 🙂

Appelsiini-porkkana on ehoton suosikki! 🙂

Sininen elefantti muistutta mua lapsuuden jogurttipurkista siksi omena-päärynä purkki on mielestäni kaunein!

Apina ?
Kaikki on kyllä ihanan hauskoja ja värikkäitä!

Mielestäni omena-päärynämehun pakkaus on onnistunein, mutta muutkin ovat todella kivoja:)

Karpalo-viinirypäle.

Pelkästään pakkausta katsoen, makuja miettimättä, vihreä pakkaus näyttää kivoimmalta! ?

Näitä täytyy yrittää bongata jos jostain löytyisi näilläkin leveysasteilla :-)Omena-päärynä mehu näyttää raikkaimmalta.

Toi apina pakkaus eli appelsiini-porkkana mehupakkais on musta paras! Kaikissa kyllä hienoja kuvia ja todentotta tervetullutta saada markkinoille tällaisia pillimehuja!

Karpalo-viinirypälemehu

Karpalo-viinirypäle! Voihan kettu sentään miten ihan repolainen 🙂 Olen aivan kettufanaatikko, ja odotan että ylen aamu-tv:n oma kettu saa taas ruutuaikaa! Hih! Siinä voimme sitten aamulla poikani kanssa pillimehuaja siemaillen tapella katsotaanko ryhmä hauta vai ykkösen kettua. Ei mutta ihan vakavissaan…Ostoon menee nuo mehut. Samankaltaista sauna- ja hellejuomaa on täälläkin etsiskelty 🙂

Appelsiini -porkkana on sopivan erilainen uutuus ☺

Kettu! Maultaan ja näöltään ihastutti eniten.

Omena-päärynä!!!! :))

Ihanin on karpalo-viinirypäle, tuo kettu on vaan niin suloinen! <3

”Kettu mehussa” mielestäni kivin pakkaus 🙂

Hienoin appelsiini-porkkanamehupurkki.

Ja psst. Taisin vinkata sulle tästä mehusta jonkun postauksen kommentteihin. Oliko se mis esittelit niitä muroja…:)

Lisäksi myös sellanen, että sokeroimattomia pillimehuja löytyy myös sieltä vauvanruokahyllyjen puolelta. Mm Semperillä mehuja, jossa ei sokeria / lisäaineita. Päärynä-appelsiinimehussa Aineksina: vesi,päärynätäysmehu 32%, appelsiinitäysmehu 31%, c-vitamiini, rauta. Toki paljon vettä, mutta oarempi niin ettei sokereita tms..

Niin, ja sitä vielä, että taitaa Pilttiki olla poistanu sokerit hedelmäsoseista. Ei ole ollut hetkeen lisättyjä sokereita tms. Kun tästäki ollu puhetta:)

Karpalo-rypäle meidän suosikki 🙂

Elefantti oli meidän 2 v tytön valinta. Onhan se raikkaan kirkas

Karpalo-viinirypäle

Omena-päärynämehun pakkaus on kaunein! Ehkä kesällä vuoden täyttävä tyttökin pääsisi maistamaan 🙂

Mahtava vinkkaus, kiitos!
Tulee ehdottomasti meille testiin 🙂 Suosikkikuosi kettu-aiheinen, meillä on ketut nyt ihan hitti!

Porkkana-appelsiinista tykkäsin eniten! Loistoidea tällainen.

Ohi aiheen, liittyen tähän kommentointiin. Ainakin puhelimella kommentoidessa joudun selata kaikkien kommentit loppuun saakka ennenkuin kommenttiruutu ilmestyy esiin. Saisikohan siihen muutosta?

Aivan ihanalta tuotteelta kuullostaa..Omena-päärynämehu näyttää raikkaalta.

Vihreän rakastaja sanoo että tuo vihreä porkkana!:–D

oi meille pillimehuja!! norsu on ihan paras 🙂

Omena-päärynämehupakkaus on ihanan pirteä ja meidän suosikki! 🙂

Rypälekarpalomehu purkki oli kaunein, mutta kaikissa oli jotain ihanaa.

Kaunein pakkaus on mielestäni appelsiini-porkkana. Värit ovat mielestäni sopusoinnussa:) olisipa kiva maistaa luomua mehua.

Omena-Päärynä!

Appelsiini-porkkana 🙂 Muutkin kyllä ovat ihania.

Karpalo-rypäle ehdottomasti.

Apina uppoaisi meidän perheeseen?

Omena-päärynämehun norsu on mielestäni suloisin 🙂

Ja totta, luomupillimehu tulee todellakin tarpeeseen, meilläkin kun reilu 2-vuotias osaa jo itsekin pyytää ”rippiä”. Ja onneksi mikä tahansa pillimehu käy, joten olen valinnut ne vähäsokerisimmat vaihtoehdot, joissa kuitenkin on sokeria eikä niitä korvaavia makeuttajia.

Rypäle-karpalo saa pisteet??

Oranssi marakatti porkkana-appelsiinilla viehättää mua eniten, ilman että oon maistanu. Pienen pojanpojan haluan varjella lisätyltä sokerilta niin kauan kuin vain mahdollista.

Karpalo-viinirypäle. 🙂

Omena-päärynä on mielestäni kaunein.

Karpalo-viinirypäle ?

Rypäle-karpalomehussa mielestäni kaunein pakkaus 🙂

Appelsiini-porkkana

Rypäle-karpalomehu. Ihanan värikkäitä pakkauksia muutenkin!

Kaikkihan ne niin hienoja, mutta jos on pakko valita niin porkkana vie voiton.

Appelsiini-porkkana

Kivoja kaikki, mutta Karpalo-viinieypälemehupurkki oli kivoin. 🙂

Appelsiini-porkkana

Appelsiini porkkana?

Sininen!

Karpalo- rypäle 🙂 olispa huippua tarjota tuollaisia lapselle 🙂 saako näitä kaupoista/tilattua jostain?

Sininen kettupurkki on söpöin! 🙂

Karpalo-viinirypäle saa minun ääneni!

Appelsiini-porkkana on lemppari, vaikka kaikki ovat aivan ihania! ❤️ Varmasti muodostuvat kesän lemppareiksi tässäkin perheessä!

appelsiini-porkkana! Näyttää ja kuulostaa herkulliselta!

Karpalo viinirypäle!

Viisi janoista pientä suuta tekisi hetkessä selvää noista!

Karpalo-viinirypälemehu! 🙂

Omena-päärynä, kaikki kyllä tosi kivoja! 🙂

Appelsiini porkkana!

Appelsiini-porkkanamehussa on ihanan värikäs pakkaus 🙂

Omena-päärynämehun pakkaus oli veikein 🙂

Jes ihanaa! Meen heti huomenna ettimään kaupasta näitä! Appelssiini-porkkana on söpöin 🙂

Kaikki on ihania!! Ehkä ihanin on tuo karpalo-viinirypäle.

Mutta hei, lastenruokahyllyssä on muitakin sokeroimattomia pillimehuja 🙂 Mutta ei ne noin ihanissa pakkauksissa ole!

P.S. Ottaako Kolmistaan kantaa Vain Kaksi Kättä -addressiin, mielenilmaukseen tai ylipäänsä siihen asiaan? 🙂

Appelsiini-porkkanamehusta on hienoin pakkaus 🙂

Karpalo-viinirypäle, koska värit ??

Appelsiini-porkkana 🙂 🙂

Appelsiini – porkkana!:)

Omena-päärynä

Omena-päärynämehun purkki on lempparini, koska keltainen on kesän väri ja elefantti on sympaattinen otus, ja myöskin päiväkotiryhmäni nimi. Meidän Elefantit osaston lapset varmasti mielellään maistelisivat näitä mehuja 🙂

Karpalo-viinimarja, ihana pakkaus!

Karpalo-viinirypäle!

Omena-päärynä oli ehdoton suosikki meidän ensi viikolla 5v. synttäreitä juhlivan mielestä. Ja pikkusisko 1v. hihkui perässä 🙂 Tätä on odotettu!

Rypäle-karpalo ehdottomasti☺

Kohta 3v neiti sanoi että Kettu on kaunein ♥

Omena päärynä mehu

Rypäle-karpalo ehdottomasti ?

Näitä mehuja on kyllä testattava! 🙂
Kaikki mehupurkit on ihanan raikkaita, mutta omena-päärynä pakkaus on mielestäni kaunein!

Ihania! Kaunein on omena-päärynämehu!

Appelsiini-porkkanamehu on kyllä vänkä! Varmasti meidänkin pikkuapinat tykkäisivät ?

Karpalo-viinirypäle sopii omaan silmään parhaiten. Ja lapset muuten tykkää usein happamasta mausta. 🙂

Appelsiini-porkkana mehu

ihan kiva lisä valikoimaan varmasti, mutta eivät sinällään mitään ihan uutta siinä mielessä että meillä ihan tavalliset omena- ja appelsiinitäysmehut maistuvat, eivätkä maksa juuri enempää kuin sokerimehut.

Karpalo-rypäle on kaunein. Kiitos paljon vinkistä, tällasta oon ehdottomasti kaivannut!!!!

Kettu on pop! Eli karpalo-viinirypäle houkuttelis 🙂

Appelsiini-porkkanamehu. Mielenkiintoinen arvonta! ?

Appelsiini-porkkana. 3v Pyryn mielestä, koska apinat on parhaita 😉

Appelsiini porkkana! ?

Jihuu! Vihdoinkin muutakin kuin keinotekoisia sokerilitkuja, omena-päärynä on nätein! Toivottavasti niitä saa myös täältä pohjoisen kaupoista! 🙂

Appelsiini-porkkana kolahtaa 🙂

Appelsiini-porkkana on aika veikee 😀

Appelsiini – porkkana mehu miellyttää eniten silmää. Näitä antaisin kyllä ilomielin lapsille! ?

Omena-päärynä

Ensimmäisenä silmää miellytti apina, siispä appelsiini-porkkanamehu. Kaikki oli toki kauniita,mutta apina silmiin pistävin 🙂

Appelsiini-porkkana näyttää hyvältä (ja takuulla maistuu myös) 🙂

Appelsiini porkkana 🙂

Apina on suloinen! Kaikki on kyllä hienoja. 🙂

Rypäle-karpalomehu on mielestäni kaunein.

Karpalo-viinirypälemehu! Kauniit ja houkuttelevat värit! Tahtoo maistaa 🙂

Meidän lemppari on vihreä appelsiini-porkkanamehupakkaus!

Apelsiini-porkkana on mun ja lapsen suosikki

Omena-päärynä mehu 🙂

Karpalomehu on ihana 🙂

Rypäle-karpalomehu! 🙂

Rypäle-karpalo ehdottomasti, henkii kotimaisuutta 🙂

Minä tykkään tuosta keltaisesta purkista, ihanan raikas! 🙂

Omena-päärynä, on mielestäni kaunein 🙂

Kettu ja karpalo viinirypäle! ❤

Mielestäni kaunein on omea-päärynä mehu.

Omena-päärynä on suosikkini?

Karpalo-viinirypäle saa mun ääneni 🙂 Huippu vinkki kesäksi ja retkille!

Kettukuosi miellyttää eniten, vaikka kaikki tosi kivoja. Lisäplussaa luomusta!

Minun silmääni eniten miellytti omena-päärynä mehu. Ihanan värikäs 🙂

Kivoja olivat kaikki, mutta kivoin oli appelsiini-porkkanamehu..

Mahtavaa, että tällaisia on olemassa! Joka kerta tunnen piston sydämessäni työstäessäni lapsen käteen pillimehun. Yritänkin aina etsiä kaupasta sitä kaikkein vähiten epäterveellistä sokeripommia, mutta tällaisiin en ollut vielä törmännyt. Olisipa mahtavaa päästä testaamaan!
Mielestäni tuo apina-kuosinen appelsiini-porkkana on söpöin ?
-J

Omena-päärynässä on kivoin purkki mutta makuna karpalo-rypäle houkuttaisi eniten ?

Hienoin pakkaus on appelsiini-porkkana 🙂

Karpalo-rypälemehu ketulla 🙂

Poikani tyttären (8v.) kanssa pähkäiltiin hieman ehkä kirpsakkojakin makuyhdistelmiä. Päädyttiin sekä maun, että pakkauksen perusteella omena-päärynään.
Onhan sitä paitsi mummin seinällä iso taulu sinisestä norsusta vaeltamassa auringon laskiessa kohti unipaikkaansa.

Appelsiini-porkkana,ihana kesän vitamiinipommi kauniin pehmeän värisessä purkissa 🙂

Pikkuväki äänesti Omena-Päärynän puolesta ?

Ehdottomasti Karpalo-viinirypäle on kivoin 🙂

Omena-päärynä on superkiva 🙂

Karpalo-viinirypäle on kaunein 🙂

Apinan kuosinen purkki.

Appelsiini-porkkanamehun apina on suloinen 🙂

Kettu on ihanin!

Appelsiini-porkkana on mielestäni kaunein! Kivat värit 🙂

Omena-päärynämehun tasapainotteleva norsu on niin sympaattinen, että ääni sille!

Omena-päärynämehun paketti on veikeä 🙂 *sormet ristissä*

Kettu -purkki ehdottomasti 🙂 Arvonnassa mukana!

Omena-päärynä on kaunein ja uskoisin sen olevan myös aika hyvä maku. 🙂

Kaunein pakkaus on mielestäni appelsiini-porkkanamehussa. Veikeä pinkin värinen apina tehoaa muhun!

Appelsiini-porkkanamehun purkki oli mielestäni kaunein ja samoin valitsi 3-vuotias tyttärenikin. 🙂 Saako näitä tilattua jostain tai missä myydään?

Tyttären kanssa päädyttiin molemmat omena-päärynään. Raikas keltainen ja kivat kuvat. Voi olla, että myös parhaimman kuuloinen makupari vaikutti valintaan. Porkkana mehuissa ei ole ikinä saanut minua innostumaan. Mutta täytyy ehdottomasti näitä kokeilla tytön kanssa, kunhan kaupassa silmiin osuu.

Karpalo-viinirypäle 🙂

Kaunein on mielestäni Appelsiini-Porkkana:)

Karpalo-viinirypäle -purnu on mun suosikki! 🙂

Appelsiini-porkkana mehussa on kivoin kuvitus 🙂

Appelsiini-porkkana purkki 🙂

Kaunein on karpalo-rypälemehun purkki 🙂

Tykkään myös tuosta ketusta! Enpä ole näihin mehuihin törmännyt, mielenkiintoinen uusi tuttavuus!

Kettu ja Rypäle-karpalomehu!

Appelsiini-porkkanamehupurkki oli nätein 🙂

Paras on apina . Appelsiini-porkkana

Kyllä karpalon kettu vei täälläkin voiton!

Appelsiini -porkkana on ehkä hauskin 🙂

appelsiini-porkkana 🙂

Karpalo-viinirypäle ehdottomasti, ketut on ihania! <3

Appelsiini-porkkana on houkuttavin 🙂

Karpalo-viinirypälemehu miellyttää eniten taivaansinisen pohjavärin ja veikeän ketun myötä. Hyvältä tuotteelta vaikuttaa!

Vihreä appelsiini-porkkana! Tosin todella veikeitä kaikki. Tämä mehu vois olla hyvä myös pienelle diabeetikolle 🙂

Appelsiini-porkkanamehun pakkaus näytti kivalta!

Ihanin on tuo karpalo-viinirypäleitä kettu. Tosin eivät muutkaan huonoja ole. Kiva että nykyään noi printit ei ole sillain liian lapsekkaita, vaan näyttävät myös kauniilta aikuisen silmissä.

Kaikki pakkaukset ovat hauskoja ja varmasti pienten mieleen. Kaunein kolmesta on appelsiini-porkkana! Täytyy heti testata meidän katraalle. Ensimmäinen pillimehu, jota uskaltaa tarjota myös 1-vuotiaalle (ellei lastenruokahyllyn smoothieita lasketa)!

Omena-päärynä, keltaisella pohjalla hauska sateenvarjoa pitelevän norsu. 🙂 Oman tytön lemppari värit tetrassa ja innostui norsusta kovasti! Maut myös tytön suosikkeja. 🙂

appelsiini-porkkana mehussa ??

Kaunein on appelsiini-porkkana ?

Omena-päärynä sai meidän 5-vuotiaan äänen 🙂 Meillä näitä kyllä kuluu, kun välillä on omat ja pihan lapset (2+6) kaikki janoisia!

Kettu, koska kettu <3 Sluprs!

Apinalle ääni, mutta hyvin tasaveroisia ovat pakkaukset – lapsi tykkäsi, ostan heti, kun osuu kaupassa silmään (toivottavasti täällä pikkukaupungissa joku näitä myy). Kiitos vinkistä!

Yes! Nää voisi olla hyvä vaihtoehto niille sokeriväriainelitkuille. Yleensä suosin täysmehuja, jos niitä on tarjolla. Näistä mehupakkauksista ylivoimaisesti söpöin oli tuo karpalo-viinirypäle! 🙂

Ihanan pirtsakka tuo piilossaoleva appelsiini-porkkana!

Appelsiini-porkkana oli mun mielestä kaunein 🙂 ja kiitos vinkistä 🙂 oon ettinytkin tällästä mehua mitä vois lapsellekkin antaa 🙂

Omena-päärynämehun norsukuvioinen pakkaus on valloittava 🙂 Ihanaa, että tällaisiakin vaihtoehtoja löytyy lapsille!

Elefantti <3 Eli omena-päärynämehu.

Appelsiini-porkkana on kaunein. Haluaisin voittaa laatikollisen, koska luulen ettei täältä tuppukylästä noita saa!?

Kaikki kivoja, isoin peukku keltaisella omena- päärynälle ?.

Appelsiini-porkkana oli mun silmissä kivoin. ?

Rypäle-karpalo

3v. pojanviikari ihastui viidakkomehun ulkonäköön eli siis tuo appelsiini-porkkana, missä iloinen apina touhuaa. ? samaan hengenvetoon oli poika jo todennut että hänkin haluaa tuota mehua ja meni laittamaan kengät jalkaa jotta päästään kauppaan sitä hakemaan! ?

Kivoin kuosi on karpalo-rypälemehulla 🙂

Paras pakkaus on mielestäni sinisessä karpalo-viinirypälemehussa. Suomalaisten eläinten kuvat vetoavat. Niistä syntyy varmasti myös tarinoita lapsen mehuhetkeen viiksekkäästä kettu Repolaisesta ja suomessa perin harvinaisesta violetista karhusta:).

Appelsiini-porkkana ❤ maistuis varmaan 2- ja 6-vuotiaille tytöilleni.

Rypäle-Karpalomehu on mielestäni kivoin, tosin muutkin ovat söpöjä 🙂

Appelsiini-porkkanamehupakkaus kivoimman näköinen. Ja kiva blogi, löysin tämän sattumalta tänään. 🙂

Karpalo-viinirypäle 🙂

Omena-päärynä on paitsi kivannäköinen, myös hyvänmakuinen. Maistuu myös aikuiselle 😉

Omena-päärynä on kivoin 🙂

Kaikki on kivoja ja varmasti maistamisen arvoisia mit keltainen uppos parhaiten…

Karpalo-viinirypälemehu! Kettu on ilmielävä kopio pojan rakkaasta unilelusta 🙂

Omena-päärynä 🙂

Upeeta että lapsille suunnattuja terveellisiä mehuja tulee vihdoin markkinoille! 🙂 otan merkin ehdottomasti ylös ja ehdotan pk:n kevätretkelle näitä tavallisten sijaan. Kaunein paketeista mielestäni on rypäle-karpalomehulla eli ketun kuvioisella purkilla!

Kaunein pakkaus on karpalo-viinirypälemehussa!

Nättejä kaikki,mutta karpalo-viinirypäle vie voiton!!

Karpalo-viinirypäle! Ihanan näköiset pakkaukset kyllä kaikissa 🙂

Omena-päärynämehun pakkaus miellyttää omaa silmääni eniten! Ja päärynä on sattumoisin myös tyttäreni (3,5v) suosikkihedelmä. Kiva että tutustutit tähän tuotteeseen, tämä olikin itselleni vielä vieras brändi. Minäkin olen pohtinut tätä sokeriasiaa monesti. Tästä on ehdottomasti haettava testikappale kaupasta.

Omena-päärynämehupurkki on kaikkien söpöin:) kiitos vinkistä, varmasti tulee testattua pian!

Omena-päärynämehun purkki.

Karpalo-viinirypäle ❤️

Karpalo-viinirypäle-purkin kettu on hulvaton ?

Omena-päärynämehu. 🙂

Appelsiini-porkkana on hienoin! Harmi, ettei näitä ole vielä löytynyt mistään kaupoista.

Karpalo-viinirypäle

Kaunein on karpalo-viinirypäle.

Lemppari purkkini on appelsiini-porkkana, ihanan kesäiset värit ja apina!! 🙂

Appelsiini-porkkana! 🙂

Omena-päärynä on kaunein. 🙂

Kävin vielä Raikastamon sivuilla ja jatkan ihmettelyäni hehkutuksesta. Nää mehut onkin tehty tiivisteestä, eli eihän toi omppu-päärynä nyt olennaisesti eroa mitenkään tavallisesta luomuomppumehusta (paitsi se pieni päärynälisä), jota saa meidän pienestä lähikaupastakin pillimehuna. Olisin oikeasti hehkutuksen perusteella olettanut että esim. omppumehu ois ollut tuorepuristettua eikä tiivisteestä tehtyä.

Hyvä design ja kiva stoori, mutta ei mitään uutta auringon alla (toki uudet maut ovat kiva lisä valikoimaan).

Omena-päärynämehu 🙂

Appelsiini-porkkanamehu. Vaikka myös muutkin ovat kivannäköisiä joista lapset tykkää. 🙂

Minua miellytti eniten omena-päärynäpakkaus ja sisältö maistuisi varmaan lapsenlapsille.
Tämän pikkukaupungin kaupoissa en ole nähnyt tätä tuotemerkkiä.

Appelsiini-porkkanamehu on iha in. Apinat<3

Oranssi purkki vetoaa muhun eniten. Ja toistaiseksi on kelpuutettu läpi myös lasen makutestistä. Olispa ihanaa voittaa näitä!

Suosikkimme on omena-päärynä ja suloinen norsu!

Karpalo-viinirypälemehu on hienoin. Testaamme näitä kyllä.

Vihreä appelsiini-porkkana on kaunein!

Omena-päärynä mehu on kaunein 🙂

Appelsiini-porkkana, ehdottomasti!

appelsiini-porkkanamehu

Karpalo-viinirypäle! mukana arvonnassa 🙂

Appelsiini-porkkana on minunkin mielestäni kaunein

Karpalo-viinirypäle on kaunein 🙂

Kiitos hyvästä vinkistä 🙂 omaa silmää miellyttää eniten appelsiini-porkkanamehun pakkaus

Lapsen mielestä sininen on kaunein 🙂 Ehkä sen takia, että on maistanut vasta vain sitä… Ihana arvonta, ehdottomasti mukana!

Omena-Päärynämehun kesäisen keltainen pakkaus on ihana!
Pakko lähteä mehu-ostoksille, pakko päästä testaamaan heti. Juuri sitä mitä kaivattiin!

Omena-päärynän norsussa on fiilistä! <3

Kaunein purkki on mielestäni omena-päärynä mehussa 🙂

Sininen mehupurkki on kaunein 🙂

vaikea valinta, mutta omena-päärynä on minusta hienoin 🙂

Appelsiini-Porkkana! 🙂 Ihanaa kun tulee tällaisia, hyviä vaihtoehtoja!

Appelsiini-porkkana 🙂

Kaunein pakkaus on mielestäni appelsiini-porkkanamehussa!

Aivan mahtava tuote, itse olen myös tosi tarkka lisätyn sokerin suhteen, joten nämä ovat meille juuri passeleita 🙂

Omenapäärynämehussa on kiva pakkaus. Tai kaikkihan nuo on kivoja ☺ Meillä maisteltiin yksi purkki tuota karpalorypälemehua ja hyvin näytti maistuvan. Tähän asti ei kauheasti ole pillimehuja osteltu kun en halua sokerilientä lapselle juottaa enkä varsinkaan keunotekoisesti makeutettuja. Hinta on tietysti aika lailla iso verrattuna tavallisiin sokeriliemiin mutta eipä noita päivittäin juoda, joten mielelläni maksan vähän enemmän.

Voisko joku selittää mulle, että miten nää poikkeaa kaupan ihan tavallisista 100% mehua pillimehuista (esim. omenamehu ja appelsiinimehu, saa luomuna ja tavallisena ja vain sisältää mehua)…siis muuten kuin pakettien kuosien osalta? Toi porkkanaa sisältävä mehu on lähinnä uutuusarvoinen musta (ja pakkausdesign on tosi kiva, mutta en niin näe täysillä sitä hehkutusta jota monessa paikassa oon nähnyt). Siis oikeasti oikein kannatettava tuote, tykkään kyllä tarjonnan lisääntymisestä ja suomalaisesta pienestä firmasta, mutta eihän tässä oikeasti ole mitään 100% uutta keksitty, eihän? (siis toinen vaihtoehto on että mä en ole tajunnut jotain tosi relevanttia ja silloin valistakaa mua :))

Ihanan veikeä tuo appelsiini-porkkanamehun purkki! Itse opiskelen pakkausmuotoilijaksi ja tiedän brändäyksen merkityksen ja nämä mehut ovat siinä onnistuneet! Tälläisiä tuotteita lisää:)

Karpalo-viinirypälemehun purkin kuvio on minusta suloisin 🙂

Omena-päärynämehun pakkaus oli kolmevuotiaan mielestä paras 🙂

Karpalo-viinirypälemehun pakkaus on upea!

Nätein pakkaus on kyllä tuo karpalo-viinirypäle 🙂 toivottavasti pääsis pian maistelee noita. Ei oo löytyny vielä mistään kaupasta.

Omena-päärynä on ihana! Tuosta norsusta tulee jotenkin oma lapsuus mieleen 🙂

Karpalo-rypäle! Mistä näitä mehuja saa ostaa? En ole normikaupasta löytänyt..

Karpalo-viinirypäle on mielestäni nätein. Kiitos vinkistä, todellakin tutustumisen arvoinen tuote! ?

Kaunein on appelsiini-porkkanamehu.

Tai ainakin pakkaus ^ I❤️autocorrect

Tämmöisiä pillimehuja onkin odotettu! Nätein pakkaus mielestäni on karpalo-viinirypäle 🙂

Kaunein pakkausinnovaatio appelsiini-porkkanamehussa ?

omena päärynä! Siinä on lemppari värit yhdessä ja vielä lapsuuden ihailtu elefantti <3

Rypäle-karpalo on suosikkini ? Huippujuttu nämä pillikset!

Hienoa, että toit esiin tällaisen terveellisen vaihtoehdon, kannatan! 🙂 ja suosikkini purkeista on karpalo-viinirypäle 🙂

Vihreä porkkana appelsiini miellyttää eniten, vaikka kaikki kolme ovat kauniita! 🙂

Nätein pakkaus on rypäle-karpalomehu. Kettu <3

Meiltä ääni ketulle 🙂

omena! 🙂

Hei ihana että toit kyseisen tuotteen tietoisuuteeni, kuulostaa mahtavalta tuotteelta ja kuten sanoit lapset varmasti tykkäävät. Eikö se ole vähän niinkin että mihin lapset totuttaa niin siitä ne sitten isona tykkää;) Mutta arvonnassa mukana ja omena-päärynä mehun kuosi miellyyttää eniten. 🙂

Karpalo-viinirypäle!

ps. 2.6. on jo huomenna, ei ensi viikolla 😉

Moikka!

Olispa kivvaa voittaa pillimehuja, kävis varmasti aikuiseenkin makuun!

Kaunein purkki on mielestäni omena-päärynä pillimehussa. Mukavaa kesää!

Päärynä-omenamehupurkki sopii mun makuun 🙂

Peukku karpalo-viinimarjalle!

Kaunein on omena-päärynä. Keltainen on raikas ja kesäinen.

Appelsiiniporkkana miellytti eniten silmää. 🙂

Kaikki pakkaukset ovat kauniita, mutta kaikkein kaunein omaan silmään on appelsiini-porkkana mehu. 🙂

Ehdottomasti appelsiini-porkkanamehu.

ihana arvonta! kaunein pakkaus on appelsiini-porkkanamehu.

…..Veikeä yhdistelmä 🙂 8kk tyttöni taisi lähettää viestin vähän keskeneräisenä 😀

Omena-päärynämehun pakkaus miellyttää omaa silmääni eniten! Ihana keltainen väri ja hausks norsu ovat

Kettu! ❤️
Ihanaa että ovat aloittaneet purkittamaankun mehujansa. Lasipullot ovat olleet jo pitkään meidän suosikkilistalla.

Porkkanamehu 🙂

Pakkauksista kaunein on mielestäni rypäle-karpalomehu.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X