kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 07.07.2015

Se ihan oikea kesäpäivä uikkareissa + kisa

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Mitä lapsuuden kesistä muistaa? Jos tämän kysyisi kaikilta suomalaisilta, veikkaisin, että 90% ihmisistä vastaisi jotain uimiseen liittyvää. Mikä on tietysti aika koomista, koska käsite ”Suomen kesä” ei todellakaan aina pidä sisällään trooppisia lämpötiloja.

Itsekin muistan, kuinka ihanaa lapsena oli polskia. Koskaan vesi ei omasta mielestä ollut liian kylmää, ja kummastutti, kun äiti käski välillä saunaan tai rannalle lämmittelemään.

F on muistellut puolestaan viime kesän polskutteluja varmasti joulusta asti. Järvi ei innostaa F:ää, mutta mökin puhallettava uima-allas ja Kumpulan maauimalapäivät ovat selvästikin tehneet vaikutuksen pieneen. Monta kertaa hän ehti jo kesäkuun ankeiden kelien aikaan kysellä ”Mutta missä on kesä?”ja samaa tuli kyllä itsekin kummasteltua. Onneksi viime viikolla aurinko paistoi perjantaina niin kuumasti, että vihdoin pääsimme korkkaamaan tämän kesän Kumpula-uramme.

Tämän kuukauden Arla Luonto+ -haastekin liittyy polskimiseen (vanhemmat postaukset Luonto+ haasteista täällä ja täällä). Luonto+ kannustaakin perheitä viettämään kivaa päivää rannalle ja ottamaan siitä kuvan muistoksi. Arla Luonto+ :n Hyvät eväät, hyvät uutiset –sivustolle on ilmestynyt myös taas uutinen tämän kuukauden rantateemasta.

Kertauksen vuoksi vielä Arla Luonto+ Hyvät uutiset, hyvät eväät -kisan ohjeet (ja tämä onkin muuten viimeinen kerta täällä Kolmistaan-blogin puolella, kun asiasta vinkkaan ja voittajan valitsen, joten nyt jos koskaan kannattaa lähteä mukaan):

  1. Lataa Instagramiisi kuva, kirjoitus, piirustus tai vaikkapa video rantapäivästä perheesi kanssa.
  2. Lisää kuvaan hastag #hyväteväät
  3. Odota jännityksellä kuun loppuun. Joka kuun lopuksi nimittäin valitaan kaikista haasteeseen osallistuneista kisaajista sen perheen, joka palkitaan Luonto+ -jugurteilla sekä hotelliviikonlopulla perheen kesken (2 aikuista, 2 lasta) vapaavalintaisessa Sokos-ketjun hotellissa.
  4. Jos joku asia vielä mietityttää, lue haasteen ohjeet täältä.

Ihanaa viikkoa ja toivotaan tosiaan lisää niitä rantakelejä!

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X