Tämä on jo aikamoinen vitsi. Ja tämänkin olen tainnut jo sanoa aikaisemmin. Vitsi. Mun liikuntaura nimittäin.
Hienosti se PT:n ohjauksessa alkoi. Mutta sitten tuli Tallinna ja kuume ja flunssa ja Hankasalmen reissu ja Ilosaari ja mökkeily ja siivousinto ja. Laiskuus.
Nyt olen toden teolla alkanut pohtia, vaadinko itseltäni lopulta liikaa. Että kuinka paljon ihmisen on oikeasti järkevä asettaa itselleen pakollisia menoja ja tehtäviä. Koska pakoltahan se treenaaminen ja siihen varatut ajat tuntuivat, vaikka kuinka itse liikkuminen olikin (varsinkin pt:n ohjauksessa!) todella, todella hauskaa!
Nautin siis toden teolla siitä rehkimisestä ja kropparääkistä. Ja jälkioloista vasta nautinkin! Mutta siitä, että minulla oli jokin tietty ruoka-aika, treenipäivä tai ruokalaji, en. En todella nauttinut, koska tuntuu näin kahta työtä tekevänä äitinä, että elämässä on muutenkin jo ihan tarpeeksi sääntöjä ja aikatauluja. On F:n ruoka-ajat, pesuajat ja nukkumaanmenoajat. On postausajat ja tapaamisajat. On lukujärjestykset ja neuvola-, optikko- ja allergialääkäriajat. Saunavuoro ja bussiaikataulut. Harvoin on ajat, jolloin ei ole jotain pakollista tai edes semi-pakollista aikaa toimia ajassa.
Olenkin nyt kahden vaiheilla. Oikeasti tiedän, kuinka hyvää liikunta tekee ihmiselle. Ja muistelen myös niitä huippuhauskoja kesäkuun treenejä Heikin kanssa, kun kiroilin ja nauroin yhtäaikaa pinnistellessäni painojen kanssa. Toisaalta mieitin, miksi en päästäisi itseäni edes tässä asiassa vähän vähemmällä. Onko niin vaarallista, jos pidän neljän viikon tauon, ja juoksen sen jälkeen viisi kilometria? Puhtaasta ilosta. Ja sitten seuraavana päivänä, jos huvittaa. Jos ei, en.
Kun oikeasti olisi aika siistiä, jos elämässä – tässä strukturoidussakin – olisi vielä paljon enemmän asioita, joita ei olisi pakko, ja joihin ei olisi määrättyä aikaa.
Muita saman asian kanssa kamppailevia linjoilla?
-Karoliina-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (22)
Sanotaanko näin, että kaikella on aikansa…
Olen itse nyt yli 40v löytänyt uusia juttuja elämääni, joista olen ajatellut miksi en ole tehnyt näitä jo aikaisemmin ja onko minulla nyt vielä aikaa tehdä kaikki mitä haluan tehdä.
Tärkeintähän on, että elämä täyttyy mielekkäistä hetkistä juuri siinä hetkessä, kun elää. Kun alkaa tuntua, että elämässä on tilaa uudelle, niin sitten voi taas poimia itselleen parhaat päältä.
Kannattaa pitää se mikä on hyvää ja jättää loput pois. Valintojen tekeminen on vaikeaa, mutta välttämätöntä.
Olipas filosofista tekstiä. Itsekin hämmästyin….
Riehakasta viikonloppua, Eskon päiväunia unohtamatta!
Täällä on!
Monen monta vuotta harrastin monenlaista urheilua jopa 6 kertaa viikossa. Treenit sisälsivät juoksua, salitreeniä, lukkopainia, lentopalloa ym.
Nyt opiskeluiden ja töiden parissa päivät saattavat jatkua jopa iltamyöhään saakka.
On ollut kyllä tuskaista, mutta niin helpottavaa, sallia itselleen treenivapaita päiviä ja liikkua silloin, kun aikaa sille on ja itsestä siltä tuntuu.
En kuitenkaan kanna siitä huonoa omaatuntoa. Jumppailen kotona ja pyöräilen päivittäin monia kilometrejä, joten saan liikuntaa usein huomaamattani.
Painoindeksini on 19, olen kropaltani melkoisen lihaksikas, rakastan ruokaa ja nautin elämästä turhia murehtimatta.
Tuntuu, että päätökseni olla murehtimatta liikunnasta on paras päätökseni hetkeen.
Veikkaanpa, että sinunkaan liikunnan määräsi ei jää pienen lapsen äitinä kuitenkaan liian vähäiseksi 🙂 Luota vain tuntemuksiisi.
Mukavaa viikonloppua!
Kun kirjoitit, että oot eri pt:n treenissä,ni kysyin heti mielessäni, että miks?
Niin hyvää kun liikunta ihmiselle tekeekin sekä fyysisesti, että henkisesti, ni ne hyödyt pienenee heti,kun siitä ei nauti. Stressin lisääntyessä koko homma voi kääntyä jopa päälaelleen.
Millon oot viimeks kokeillu tamssitunteja? Tai muuta liikuntaa,mistä oot aiemmin nauttinu.
Kuntosali ja lenkkipolut ei oo ainoat oikeat lajit.
Ootko kokeillu asettaa jotain tavotetta? Hulluakin ja nyt epärealistiselta tuntuvaa? (Eskon ja muun poppoon inspiroimana mä oon keränny jengiä Jukolaan)
Nyt nautit muista jutuista ❤
Minun on pakko liikkua vaikka en haluaisikaan. Liikunta on ollut aina minulle ”pakkopullaa”. Ehkäpä ei selkä olisi päässyt näin pahaan kuntoon jos olisin harrastanut systemaattisesti liikuntaa eri muodoissaan. Nyt sauvakävelen joka aamu 2-3km. Päivä on sitten parempi. Lisäksi syys- ja kevätkauden käyn 1x/vk asahijumpassa. Se on minulle sopiva liikuntamuoto ja menen sinne jopa mielelläni.
Yritän sanoa tässä teille nuoremmille että näin käy, jos liikunnan harrastus on vähäistä.
Olen joutunut jättämään pois elämästäni pitkät lentomatkat sillä selkä ei kestä istua pitkään. Vieraassa paikassa katson aina, minne istun. Matala tuoli on ihan myrkkyä! Elämässäni on paljon rajoituksia selkäkivun takia.
Minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että pakkopulla on pahasta ja liikunnasta pitää nauttia. Yksi järkiperuste lihaskuntotreenille kyllä on. Mitä paremmassa kunnossa lihaksisto on myöhemmin elämässä, sitä pidemmälle selviää vanhana, jolloin kaikki rapistuu. Sen vuoksi on mahtavaa, että nuorison ihanteet ovat muuttuneet langanlaihuudesta enemmän terveen utheilullisuuden suuntaan.
Heippa! Kuulostaa kyllä hurjalta tavoitteelta mahduttaa pt:n treeni ja ruoka-aikataulu muutenkin hektiseen elämään. Vaikka itsekin olen sellainen, että saan eniten aikaan, kun on monta rautaa tulessa (en esimerkiksi ikinä olisi saanut gradua tehtyä ilman samanaikaista töissä käymistä!), on kaikella rajansa. Liikunnan pitää olla kivaa ja parhaimmillaan se auttaa suoriutumaan kaikesta muusta. Oma pääni hajoaa, jos en pääse liikkumaan, mutta en ole ikinä treenannut minkään ohjelman mukaan. Tavallaan ohjelma varmasti motivoisi, mutta liiat aikataulut ahdistavat, jos ne eivät ole itseni määrittelemiä.
Jos et halua luopua liikunnasta kokonaan mutta tuntuu, ettei aika riitä, kannattaa kokeilla pikatreenejä: lyhyttä spurttia pihalla tai hyppynaruhyppelyä ja sen jälkeen vähän lihaskuntoa kotisalilla (joka on muuten ihan mieletön etu!!). Lyhyt intervallitreeni on monesti tehokkaampi kuin pitkä puurtaminen. Pt:ltä sait varmasti hyviä, sinulle sopivia lihaskuntoliikevinkkejä.
Täällä on lössytelty Ilosaaren jälkeen liikuntalakossa, ja olo on myös sen mukainen. Yritän muistutella itselleni, että kolmen jumpan tai lenkin jälkeen elämä on taas mallillaan. Kun vain saisi sen ekan tehtyä. Tsemppiä!
täällä kans yksi liikuntalaiskuri. olen lapseton opiskelija joten luulisi että tässä elämässä jäisi siihen liikkumiseenkin aikaa 😀 ja olenkin parin vuoden sisällä ryhdistäytynyt ja liikkunut enemmän kuin aiemmin, silti hyvin epäsäännöllisesti. aiemmin tein töitä opiskelun ohessa (liikaa) joten silloin aikaa eikä voimia oikeasti oikein ollut. nyt olen viimeiset puoli vuotta viettänyt aika aikataulutonta elämää ja kaksi kertaa jo aloittanut salillakäymisen, käynyt noin kuukauden ja sitten se on jäänyt. vaikka siitä tulee niin hyvä fiilis! mulla on vähän polvivaivoja, jotka on treenaamisella lieventynyt, joten lukioaikoina rakastamaani lenkkeilyäkin olen kokeillut pitkästä pitkästä aikaa. mutta sekin on jäänyt pariin kertaan. jospa se tästä vielä…
Liikunta ei saa olla pakkopullaa!Se on parhaimmillaan yksi päivän kohokohdista. Tuntuu siltä ,että olet valinnut väärän kuntoilumuodon! Itse omaan pitkän urheilutaustan ja olen liikunnanohjaaja.Tää fitnesbuumi varmaan sai sutkin aatteleen ,kun kaikki muutkin niin minäkin. Terveellisesti voi syödä ilman ruokien punnitsemista tai tiettyä kellon aikaa katsomatta. Sun kannattais löytää itselle mieluisin tapa liikkua olise sitten joogaa tai juoksua tai kuntonyrkkeilyä.
Mulle on ollut iso apu siitä, että se mitä tarvii syödä, on pilkottu ja väännetty paperille rautalangasta. Eli sen sijaan, että olis joka päivälle valmiit ruokalistat ja reseptit, onkin lukumäärät, kuinka monta annosta pitää syödä kuituja, proteiinia, maitotuotteita, hyviä rasvoja, vihanneksia ja hedelmiä. Se sallii joustavuuden, eikä tarvi koko ajan olla paperi kädessä, mitä pitikään syödä ja voivoi kun nyt ollaankin täällä ravintolassa äääääähhhh…!!!!! Pari ekaa viikkoa menin tosi tarkkaan ohjeen mukaan, jotta systeemi tuli tutuksi ja hahmotin kuinka paljon on vaikka n. 80 g kypsää kanaa. En siis enää mittaile ja punnitse tai ainakin tosi harvoin. Ja tosi äkkiä sitä jo rutinoitu niistä ruuista. Puolivälissä päivää usein mietin, mitä on tullut syötyä ja katson loppupäivän syömiset sen mukaan. Jos oon jo esim. syönyt aamulla puuroa, lounaalla iso annos riisiä ja välipalalla leipää, todennäköisesti kuidut on viljojen osalta täynnä enkä syö enää viljatuotteita loppupäivänä.
Tämä siis on siitä Kayla Itsinesin oppaasta. Ihan paras. Sen lisäksi, että siinä on pilkottu päivän tarpeet, siinä on annettu esimerkkejä, kuinka paljon mitäkin ruokaa on yksi annos. Sillä tavoin oppii itse kokoamaan niitä aterioita ja on hiton paljon helpompi pysyäkin siinä ohjeessa kuin jossain ennalta tarkkaan määrätyssä ruokalistassa. Ravintolassakin pystyy toimimaan kun ymmärtää mistä ne annokset koostuu. Totta kai itsekin tulee (etenkin näin kesällä) joustettua vähän reilummin, mutta kyllä mä pääasiassa saan aika hyvin pidettyä tosta kiinni.
Toimii ja vatsalihakset kiiltää 😛 😀
Niin ja piti sanoa, että sen sijaan että heivaisit koko liikunnan satunnaiseksi lenkiksi, yritä yhä edelleen löytää se oma hyvä olo ja tasapaino. Tietty jos se yksi satunnainen lenkki riittää, niin eihän siinä sitten 🙂
Mutta etsi itselle mukavat treenit, mihin on kiva mennä kun itselle sopii. Äläkä soimaa itseäsi, jos joskus jää vähemmälle. Tee silloin kun tuntuu siltä. Ja ehkä olisi hyvä aina tehdä sellanen viikkosuunnitelma. Sunnuntaina mietit, kuinka paljon voisit seuraavalla viikolla uhrata urheilulle, edes sen puoli tuntia. Koska aika harvoinhan oikeasti tulee pakottava himo urheilla, jos se ei kuulu säännölliseen elämänrytmiin. Siksi on parempi, että on päättänyt urheilla vaikka tiistaina ja torstaina. Koska kuten itsekin sanoit, se treenin jälkeinen olo on mahtava ja tietysti ihan terveyskin kaipaa säännöllistä liikuntaa.
Itsehän tein tuon Itsinesin kanssa nyt niin, että jaoin viikko-ohjelman kahdelle viikolle. Kipinä säilyy, mutta ei mene kaikki aika treenaamiseen.
Olet ihan oikeassa, monella tasolla 🙂 Viisaita sanoja!
Tavoitteet tuntuvat ahdistaville. Mutta lapsuuden yleisurheilu, judo tai tosiaankin tanssi (<3) voisi toimia…Tosin niissäkin on aina se AIKA, jolloin treeneihin on mentävä!
Oikeassa olet, Arja!! Hyvä näkökulma!
Todellakin: Olen niin tyytyväinen, että anorektinen muoti on muuttunut terveen vartalon ihailuksi!
Juuri niin, kun saisi ekan tehtyä! Ilosaaren viinit ja grillisafka tuntuu edelleen kropassa…Huhhuh!
Jospa tämä todella tästä! Kun kyllähän niistä treeneistä oikeasti tulee niin hyvä henkinen ja fyysinen olo! Tsemppia sullekin 🙂
Aivan! Olet ihan oikeassa!
Toimiko se Itsines? Meillähän se jäi varmaan 3 viikkoon 🙁
Toimii. Todellakin. Se ruokajuttu tosin on laskettu laihduttajalle, eli kalorisaanti on siinä 1600. Lisään tarpeen mukaan esimerkiksi kasviksia ja pienen annoksen proteiinia, ettei nää nälkää. Etenkin treenipäivinä.
Olen kyllä ollut tosi tyytyväinen. En noudata sitä ohjelmaa pilkun tarkasti, vaan oman fiiliksen mukaan. Nyt tosiaan sen toisen oppaan (bbg 2) alotettua totesin kaipaavani lenkkeilyä, mutta fakta on se, että en kyllä pysty treenaamaan kuutta kertaa viikossa. Siksi päätin tehdä niin, että joka toinen viikko teen kahesti niitä lihaskuntojuttuja ja yhen lenkin, ja joka toinen toisin päin.
Ja ruuan osalta otan rennosti. Pidän tuon mallin pohjana, mutta jos haluan tehdä lasten kanssa lettuja, sitten tehdään eikä niitä lasketa. Ja pointti juuri se, että pyrin aina syömään vähintään tuon ohjeen mukaan ja sitten ehkä jotain ekstraa. Eli joka päivä saan kaikki tarvittavat ravinteet kuitenkin, vaikka tulisi käytyä grillillä tms.
Hyvällä omatunnolla joustaminen on helppoa, kun ymmärtää mitä keho tarvitsee oikeasti.
Ja oikeesti, onhan se ihan mahtavaa, että puolen tunnin treeni riittää, eikä se ole todellakaan mitään löysäilyä, kuten tiedät 🙂
Itselläni on muutama hyvä ystävä jonka kanssa käydään yhdessä lenkillä, salilla ja jumpissa näin tulee nähtyä yatäviä myös arkena johon ei muuten aikaa juuri liikene. Lenkin aikana ehtii hienosti vaihtaa kuulimiset ja jumppa matkalla saa hetken höpötellö. Ja koska kumpikin meidän perheen aikuinen tekee epäsäännöllistä vuorotyötä on meidän perheen pelastus liikuntakeskus jossa on lastenhoito mahdollisuus. Pääsee yhdessä treenaamaan ja jää aikaa myös yhdessä kotona oleiluun kun töiden takia jo paljon tulee läpystä vaihtoja. Ja toki kumpikin pääsee treenaamaan vaikka toinen olisi töissä. Meillä kumpikin treenaa n. 4x viikossa mutta ilman mitään tarkkaa ohjelmaa. Ystävien kanssa treenatessa on myös se hyvä puoli että kun ei huvita ollenkaan niin joku soittaa että lähdetäänkö attackiin (ihan huippu tunteja oletteko koskaan testanneet) niin usein tulee lähsettyä ja loppuilta sujuu aivan erilaisella energialla. Mutta siis oman lajin metsästystä suosittelen. Esim. sitä tanssia ja ystävä mukaan niin on kaksi hyvää syytä lähteä treenamaan.
Hei!
Ihan ensi kehun sun mekkoa,se on ihana!
Asiaan eli juu,olen painiskellut saman jutun kanssa. Tosin eri kantilta katsottuna,sillä mullahan työkyvyttömyyseläkeläisenä ei muuta olekaan kuin aikaa.. Mä olen viiskymppinen nainen,jolla on reuma. Hyvät ja huonot ajat vaihtelee ja monesta asiasta oon saanuttässä luopua sairauden takia esim. lavatanssit 😀 No nyt olen uudelleen löytänyt kuntosalin & jumpat. Niinkin kiva asia vaan uhkasi välillä muodostua stressiksi,kun mä koin,että mun on nyt mentävä ja kyettävä sinne aina vaan kun mahdollista eli kun kunto tms. sallii ja eihän se nyt niin mene…Ei mun TARVITSE enää kyetä samaan,mihin kykenin 20 vuotta sitten ns. parempina aikoina!!! Mutta kun sitä ihminen vaatii itseltään liikoja!
Onneksi heräsin ja nyt menen fiiliksen mukaan,koska kun miettii tavoitteita,miksi liikun,on kuitenkin hyvän mielen tuottaminen itselle ja kunnon ja liikkuvuuden ylläpito. Armollinen saa ja PITÄÄ olla itselle! <3
Tämä on yksi ihanimmista blogeista ever ja sinulla ihana perhe <3 Hyvää loppukesää <3
Kiitos ja olipa mukavaa lukea sinun treenifilosofiastasi 🙂 Kivaa viikonloppua!