” Ensimmäinen läheinen jonka joudun hautaamaan on oma tyttäreni. ”
Tämä lause jäi pyörimään mieleeni hyvin pitkäksi aikaa luettuani valokuvaaja Kaisu Joupin esikoiskirjan Tyhjä syli. Kirjaa varten Jouppi kuunteli yli neljääkymmentä kohtukuoleman kokenutta naista, joissa he kertoivat tarinansa. Tarinan, joka herää eloon Joupin upeissa valokuvissa. Tyhjiä katseita. Vettyneitä silmiä. Katseita jonnekin kauas, kauas toteutumattomaan äitiyteen.
Miehenä on edes vaikea kuvitella tunnetta, jonka kirjan naiset ovat joutuneet kokemaan. Pieni kasvava, maailman odotetuin ihme menehtyykin odottamatta sinun sisällesi. Se pieni ihme, joka olisi tehnyt ihmisistä perheen viedään pois. Aihe on rankka ja nostan suuresti hattua naisille, jotka rohkeasti jakoivat tarinansa kirjaa varten.
Tämä kirja todellakin pysäyttää. Tämän kirjan kuvat ovat karuja, mutta silti niin kauniita. Tämä kirja on lohduton, mutta samalla lohdullinen. Tämän kirjan luettuani olin vain hiljaa.
-Esko-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (13)
Voin kuvitella. Jopa tunnen jo tuon tunteen näkemättä koko kirjaa. Ja ihan omaa heikkouttani, en voi koskaan tarttuakaan tuohon kirjaan. Pelkkä tieto sen olemassaolosta riittää tekemään sen, mitä sen ehkä on tarkoituskin.
Maailma on raadollinen.
Olen lukenut tuosta kirjasta muutamasta blogista, ja pohtinut uskallanko hankkia sitä. Kiinnostaisi lukea, mutta en tiedä pystynkö siihen. Kirja on pistänyt ajattelemaan jo ennen kuin on sitä lukenut tai saanut edes käsiinsä.
Kiitos. Kiva, että tämä rankka aihe oli kiinnostava! Kaikkea hyvää odotukseen!!
Tuo kirja on pakko lukea, mutta omaa fiilistä ajatellen vasta sitten, kun tämä hartaasti toivottu hoitoalkuinen raskaus on saatu päätökseen. Ei uskalla ennen ettei pelot räjähdä käsiin.
Hienoa, että postasit kirjasta. <3
Onnea!!
Onni pienestä tuhisijasta.
Voimia!
Varmasti. Jos kykenet Outi niin kirja kannattaa lukea.
Maailma on raadollinen.
Vetää hiljaiseksi… Tiedän miltä tuntuu. Neljästä ”tähdestä” yksi vain syttyi, mutta onneksi sentään se yksi. Sekin on ihme. Sitä vain aina miettii, että millaisia noista muista olisi tullut, mutta sitä en saa koskaan tietää ja koskaan en voi raskautta enää kokea. Onnellinen olen, että kerran kuitenkin. Se on paljon se.
Hienoa, että otitte tämänkin asian esille. Itku silmässä luin tekstin, kirjaa tuskin pystyn lukemaan.
Kyllä sitä monesti ajattelee, että nyt hän olisi sen ja sen ikäinen. Siskollani kuollut vauva kohtuun raskauden ollessa jo pitkällä, rv22. Itselläni kaksi keskenmenoa takana (rv 12 ja rv10) ja molemmat raskaudet alkaneet hedelmöityshoidoilla. Nyt onneksi hoito toi kauan kaivatun onnen ja tyttö, kohta 8kk, tälläkin hetkellä tuhisee kainalossa.
on mukava huomata että joku tuo asian esille. esikoispoikani kuoli kohtuun 2 vuotta sitten.. jotenkin olen ollut mieheni kanssa aivan kahdestaan surun keskellä, sillä ei kukaan kerennyt tuntemaan lastemme tai hän ei kerennyt vaikuttamaan muiden elämään. sen vuoksi raskain menetys minkä olen kokenut.
Itkin jo nyt kun luin kirjoituksesi. Itse olen kokenut keskenmenon melko myöhäisillä viikoilla, joten tällainen saa aina tunteet pintaan ♡