Mun lapsuudenkodissa sai aina tehdä ruokaa. Vaikka ikää oli viisi, sotku karmea, ei koskaan kielletty vaan ennemminkin tuettiin. Ja mitä siitä seurasi? Kolme mimmiä, jotka jo 10-vuotiaina olisivat voineet tarpeen tullen ravita itsensä viikkotolkulla erilaisin lämpimin, kylmin, makein ja suolasin ruuin. Hyvä äiti ja isi!
Koska munkin mielestä ruoka ja sen valmistus on tärkeä osa perhe-elämää, olen itse yrittänyt suhtautua F:n ja keittiöön samalla asenteella. Myös Ikea kiinnostui lasten ja perheiden suhtautumisesta ruuanvalmistukseen, ja selvitti*, kuinka perheissä kokataan. Selvisi muun muassa, että jopa kaksi kolmesta vanhemmasta ajatteli, että on tärkeää antaa lasten osallistua keittiöaskareisiin. Yhdeksän kymmenestä vanhemmasta puolestaan sanoi jo ottavansa lapset mukaan ruoanlaittoon. Mutta mikä karmeinta, lasten annetaan usein tehdä vain ne kaikkien tylsimmät hommat, lautasten keräämiset tai pienet siivouspuuhat. Mitä kummaa, vanhemmat?
Niinpä ikealaiset päättivät puuttua tilanteeseen ja vastaiskuksi tylsiä keittiökokemuksia vastaan syntyi ”Kokataan vanhempien kanssa –julistus”. Julistukseen kuuluu viisi sääntöä, joita jokaisen vanhemman tulisi muistaa lasten kanssa kokatessa. Aika hauska aiheeseen liittyvä video löytyy täältä , mutta tiivistin ohjeet vielä tähän ihan luettavaksikin.
”CookingWithParents –ohjeet” lapsilta vanhemmille
- Älä opasta aina tekemään toisin.
- Älä suutu jos mokaan.
- Älä hoputa!
- Miksi ihmeessä ei saisi sotata?
- Jos väsyy ja kyllästyy, se on ok.
Aika loistavia sääntöjä itse kullekin. Itse ainakin koen, että F:n kanssa kokatessa tuon viimeisen säännön kanssa minun pitää treenata. Itse, kun ehkä olen liiankin tarkka siitä, että aloitetut hommat viedään loppuun.
Ruuanvalmistus, kuten aika moni muukin koti”työ” ei ole lapselle työ tai taakka, jos ne markkinoidaan vaan oikein. Minusta ainakin on ihanaa, että F osallistuu kokkailuihin tai vaikkapa pyykkitupareissuihin. Silloin saan samalla viettää aikaa hänen kanssaan, voin opettaa hänelle jotain uutta ja kaiken lisäksi pieni mimmi pysyy liikkeessä ja erossa ruutujen äärestä.
Miten teillä kokkaillaan? Lapsi keittiössä: Uhka vai mahdollisuus? Ja onko säännöt 1-5 jo hallinnassa?
Tsekkaa vielä pienten tyyppien visiot unelmakeittiöstä! On ne innovatiivisia!
-Karoliina-
*IKEAn Life At Home Reportin mukaan
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (20)
Meillä sai kotona aina lapsena leipoa ja kokkailla. Itsekin odotan hirveästi,että tuo mukula tosta kasvaa ja saan pikkuapulaisen keittiöön mukaan. Onhan hän siellä nyt jo ”auttamassa”, mutta tuollainen 9kk ei ihan vielä niin hyvänä apuna ole :).
Oon nyt jo jonkin aikaa seurannut, että lähes jokainen postaus jonka julkaiset liittyy jollain tapaa mainostamiseen/saatuihin tuotteisiin tm. Hyvänä esimerkkinä Reiman ruskea takki. Esim. Mutsis on -blogin Emilia näki oikeasti vaivaa takin kanssa maastoutumiseen. Sinun tekemässä postauksessa menty vain sieltä mistä aita matalin. Tulee sellainen kuva, että senkin takin vain halusit kaikkien muiden lahjusten lisäksi ja toteutettuun postaukseen ei olla nähty yhtään vaivaa.
Olisi kiva lukea postauksia, jotka olisi ns. ihan irrallisia, eikä aina johonkin yhteistyöhön liittyviä ja sen takia toteutettuja!
Mun äiti oli aikoinaan ns. kotirouva ja kova tekemään keittiöhommia sekä huippuhyvä kokki . Mä koitin ainoana tyttönä (neljä veljeä) tunkea itseni aina välillä köökkiin ”auttelemaan”,mutten kelvannut kuin nuolemaan kulhoja…Joten oma tytär on ollut heti,kun kynnelle kykeni mun kanssa keittiöpuuhissa eikä siis mikään uusavuton,kun muutti omilleen 10 vuotta sitten. kannatan ehdottomasti lapsien mukkaan ottooa ruuanlaittoon. Yhdessä se on turvallista ja saattavatpa yllättää joku kerta jollain ihanalla ruualla sinut !
Omassa lapsuudenkodissani ei kamalsti leivottu, joten olen opetellut kaikki näin aikuisena. Siksi minulle on ollut tosi tärkeää että lapsi pääsee aina halutessaan mukaan kaikkeen ruoanlaittoon, leivontaan ja muihinkin kotitöihin. Oman huoneen siivous iltaisin on ainoa mikä on ”pakko” tehdä, mutta imurointipäivinä sekin sujuu silmänräpäyksessä kun tyttö saa itse imuroida huoneensa. Myös pyykkien ripustaminen ja tiskikoneen tyhjennys on niin mieluista, että välillä jopa loukkaantuu kun joku näistä on tehty ilman hänen apuaan. Veikkaan ettei tämä into riitä ihan teini-iän yli, mutta antaa se jo jonkinlaisen tieto-taito pohjan aikuisuutta varten 🙂
Osallistuuko F teillä kokkailuun sun, Eskon vai molempien kanssa? 🙂
Meillä kotona ruuanlaitto oli edellisen illan pakollinen paha. Seuraavana päivänä ruoka syötiin jääkaapista. Ei minun makuun edelleenkään moinen.
Leipominen oli lapsena huippua. Silloin tällöin seurailtiin itse taikinantekoa, mutta yleensä taidettiin osallistua vain pullien pyörittelyyn tai piparien paineluun (tai taikinan syömiseen). Yhteisille aterioille saatiin kattaa pöytä. Juuri sitä tylsää pakkohommaa, lapsille ”soveliasta”. Vihaan edelleen 😀
Olisipa ruuanlaitto ollut yhteinen hetki sen sijaan, että se kyhätään kokoon hätäisesti edellisenä iltana ja valmiina annoksina jääkaappiin. Olisihan se ollut yhteistä aikaa ja oppimista. En vieläkään ole kovin hyvä ruoanlaittaja, nykyään aikuisena kyllä saisin auttaa ja jopa pyydetään, mutta ei se enää kiinnosta…
Meillä kanssa kokkaillaan yhdessä ja muutenkin osallistutaan kotitöihin oman halun (ja sitä on 🙂 ) mukaan. Joskus ihan huijaan tekemään jotain muuta että saisin itsekkin imuroida ne sohvan aluset yms. Taikinan teossa lapsi kaataa jauhot tai vispilöi ja aina saa oman taikina klöntin muovattavaksi. Tämä yhdessä puuhastelu on ihan parasta,jota jo vauva aikana odotin. Lapsi nyt 2,5 vuotias.
Ja vielä sananen tästä vastine asiasta. On hyvin jännä kuinka yhteiskunnassamme on mielestäni laajemminkin voimassa käsite,että eriävä mielipide on ikäänkuin hyökkäys toista kohtaan. Se jos mikä syö sananvapautta ja monikantaista ymmärrystä asioista. Tsemppiä!
Toi on niin totta; lapset oppii parhaiten, kun saavat tehdä mukana ja ihan itse. Meillä neiti on saanut pilkkoa ja kokeilla melkein kaikkea. Ei vaan pidä antaa terävintä veistä ja ottaa enemmän aikaa tekemiseen. Itse olen varsinkin leiponut tytön kanssa paljon! Ja tyttö tykkää. Itselleni suurin haaste on antaa tytön tehdä itse; siis suunnitella ja toteuttaa itse. Ja se, ettei kaiken tarvitse olla tehty niin kuin minä haluan tai minusta on täydellistä. Suhtaudun varsinkin leipomiseen hyvin perfektionistisella tavalla ja olen joutunut opettelemaan rentoutumista tässäkin asiassa. Toisaalta mikään ei ole niin ihanaa kuin katsoa tytön innosta ja ylpeydestä loistavaa olemusta. ❤️ Ja meillä ruuanlaittoon osallistuminen auttoi pahimman nirsoilun aikana, oma tekemää ruokaa on kivempi syödä. Nykyisin tyttö tykkää kattaa pöytää: haluaa laittaa paremmat lasit ja servietit yms. ?
Kyllä mielestäni Karoliinan töistä kirjoitusvapaalle jääminen ja Onhan tämä nyt välillä ihan perseestä ym postaukset ovat aika mainosvapaita…?
Lapsi ehdottomasti mukaan kokkailuun, jos hän on vähänkään kiinnostunut. Meillä lapsi on ollut mukana ruuanlaitossa 1-vuotiaasta lähtien, vauvana toki seuraili vieressä sitteristä pällistellen. Luin jostain, että varsinkin nirso lapsi kannattaa ottaa mukaan ruuanlaittoon ja muistaakseni sitä ajatellen annoin lapsen jo hyvin varhaisessa vaiheessa osallistua. Noh, nirsoiluun sillä ei ollut mitään vaikutusta, mutta nykyään 2,5-vuotiaana on erittäin avulias kokki. Noin pienelle riittää vielä hyvinkin simppelit tehtävät, tyyliin lado nämä viipaleet uunivuokaan. Vaikka on hän jo jauhelihaakin paistanut, minun kanssani tietenkin. Minua ei haittaa, vaikka ruoka ei näytä kauniilta, keittiö on sotkuinen tai että aikaa kuluu paljon kauemmin.
Voi! Kyllä pieni söpöliinikin pian osaa jo auttaa 😀
Tuon tarinan olen kuullut monen suusta : Kotona on ollut niin hyvä kokki, ettei apuakaan ole saanut antaa. Kurjaa, mutta ihanaa, että sinä päätät tehdä toisin 🙂
Ihanan reipas tyttö teillä 🙂
Minun kanssani. Esko ei varsinaisesti kokkaile 😉 Mutta toki puuhaavat hirveästi kaikkea muuta yhdessä!
Joskus pikasafka jääkaapin jämistä on tietysti pakko, mutta on kyllä tosiaan tärkeää, että kokkailu on (välill) myös koko perheen yhteinen ilo! Tämäkin on muuten varmasti sellainen perhekulttuurikysymys!
Voi miten fiksusti sanoitkaan! Juuri itse olen miettiyt samaa, että Suomi on nyt kaikin puolin hirveän mustavalkoinen. Jos on yhdestä asiasta eri mieltä, tehdään siitä kauhea numero ilman, että saadaan fiksua keskustelua enää aikaiseksi. Asia toteutui pienesti vastineasiassa, mutta myös laajemmin vaikkapa maahanmuttoasioista puhuttaessa.
Itse olen ollut vähän hannari terävien veitsien antamisessa.Onko tyttärei kuinka vnaha?
Ei minuakaan (paitsi arki-iltana kello 17.00)! On ihanaa, että saa innokkaalta kokilta apuja!
Mä taas annan lapselle aina kaikkein terävimmän veitsen 😀 oon jotenkin ajatellut, että sillä ei osu niin helposti sormiin, kun kaikki leikattavat asiat halkeavat helposti 🙂
Valitettavasti meidän alalla ei ole lahjuksia. Se kai lienee Suomen laissa kiellettyä. Asiasta, tuotteiden verotuksesta ja bloggaamiseen liittyvistä tuotteista voit luke täältä: http://kolmistaan.bellablogit.fi/bloggaamisella-saa-helposti-rahaa-ja-il…
Katsoin tuossa pikaisesti 35 viimeistä postaustani. Niistä 4 on yhteistyöpostauksia (siitä merkkinä ”Bella-blogit, kaupallinen kampanja -merkki”). Toki tuotteita minulle tulee, mutta ne näkyvät blogissa, jos näkyvät. Niitä ei siis lähetetä millään näkyvyysehdolla, ja monia tuotteita tuon esille myös ihan vaan ilman mitään ”ilmais”aspektia. Kuukauden sisällä näitä ovat olleet mm. Cafe Köket, Turva, Tele Finland, erilaiset Berocca, Minusun, Lumene, kirppislöydöt ja Adidas Outlet + verkka-asu. On myös postauksia, joissa ei ole kaupallisuuden kanssa tietoakaan: Samaisen kuukauden aikana mm. kipupostaus, Eskon kasvatuspostaus, kirjapostaus, siskoviikonloppu ja moni muu. Sana ”kaikki” ei siis ole ehkä relevantti.
Noista ruskean takin kuvista olet täysin oikeassa 🙂 Mun idea urbaanista piilottamisesta epäonnistui pahanpäiväisesti. Ja jokainen Top 5 kuva on todella ansainnut paikkansa kisassa. Ihania kuvia, söpöjä lapsia ja huikean hyviä kuvaajia.