Eka päivä
Onpas ollut kummallinen päivä. Eilen oli viimeinen virallinen päiväni kirjankirjoitusvirkavapaalla. Ja tänään oli ensimmäinen työpäiväni pitkästä aikaa leipätöissäni.
Tämä vuosi on ollut yksi kummallisen elämäni kummallisimmista vuosista monellakin tavalla, mutta kyllä tämä syyskausi on vetänyt pohjat vielä koko aikaisemmalle vuodelle. On ollut toisaalta todella erikoista ja toisaalta taas todella helppoa irtautua siitä arjesta, johon on jo niin juurtunut ja tottunut. Itsensä herrana olemisessa on ollut ihania puolia, mutta myös niitä negatiivisia.
Ihanaa joulukuun ekaa! Olettehan huomanneet, että tänä vuonna teitä viihdyttää Hyvän olon joulukalenteri? Eka luukku on katsottavissa täältä.
-Karoliina-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.
Jaa oma kokemuksesi