Kerran viime vuoden lopun kirjoituslomallani – kun taas kerran istuskelin Fazerilla kirjoittamassa – tajusin, että tuo päivä oli kuin suoraan kuin unelmaelämästäni.
Olin aamulla herännyt ja tehnyt F:n kanssa aamutoimet hiljaa hissutellen, koska yhdeksäksi varattu neuvola-aika varmisti meille normaaliarkeen nähden rauhallisen aamun. Jutustelimme bussimatkan neuvolaan ja toisen takaisin. Ja kun saavuimme päiväkodille, oli jo aivan valoisaa. Kerrankin lapseni sai aloittaa päivänsä vähän myöhemmin! Ja kerrankin aamun minuuttiaikataulu ei hengittänyt niskaamme.
Itse suuntasin päiväkodilta töihin. Kirjoitustöihin ihanan kahvilan lämpöön, jossa sain istua koko päivän herkkujen, kauniiden astioiden, huonekalujen ja ennen kaikkea vaihtuvien ihmisten ja puheensorinan keskellä. Tuli aika ylevä olo!
Iltapäivällä minun oli mahdollista hakea F vähän aikaisemmin hoidosta kotiin, ja kotona jaksoin ihan eri tavalla jutustella Eskon ja F:n kanssa, kun olin koko päivän saanut olla vain suu kiinni omien ajatusteni kanssa.
Aloin pohtia, mitä jos tällainen elämä voisi olla joskus ”oikeasti” mahdollista. Mitä jos joskus tosissaan saisin koko elantoni niin, että voisin itse määrätä työaikani ja aamulähtöni. Mitä jos kahvila olisi kokopäiväinen konttorini, läppäri tärkein työkamuni. Muulloinkin, kuin tällaisten satunnaisten viikkojen ajan.
Olen lukenut kuluneiden vuosien aikana monta kertaa unelmakarttatekniikasta. Se tarkoittaa (näin kärjistetysti) sellaista ihan konkreettisesti askarreltua karttaa, johon ihminen kirjoittaa ja vaikka liimaa kuvista asioista, joita toivoo elämäänsä. Unelmia, haaveita, toiveita, tapahtumia, tunteita.
Luulenpa, että jos minä tekisin omaa unelma-aarrekarttaani, siihen tulisi kuvia tuolta päivältäni Fazerilta..vai tulisiko? Ihanan kirjoitusloman jälkeen oli toisaalta aivan mahtava palata takaisin tuttuun omaan elämään. Niiden ihmisten ja rutiinien pariin. Ehkä kahvilakirjoittajana unelmoisin taas jostain muusta…
Mitä sinun karttaasi tulisi?
-Karoliina-
Kommentit (16)
Oi miten ihanalta kuulostaa ? Minulla tapana tehdä kerran vuoteen aarrekartta. Tänä vuonna liimailin mm.terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien kuvien lisäksi matkakuvia. Hirmuinen matkakuume iskenyt ja joka aamu unelmoin herääväni etelän lämmöstä, pukiessani kahta termiittiä sataan ja yhteen villavermeeseen ? Kiitos ihanasta blogista, tänne on aina ihana pistäytyä vähän niinkuin ”omaa arkeaan pakoon”.
Niin on <3
Intuitio ja sisäisen äänen kuuntelu riittää onnesi tavoittelemiseen. Rakkaus on tärkein ja rakastamasi ihmiset.
Mä askartelen tollasen kartan noin 6-12 kk välein. A3 kokoinen ”taulu” sukkalaatikon päällä muistuttaa koko ajan omista tavoitteista. Ja se toimii, yhtäkkiä vain huomaa saavuttaneensa tavoitteensa. Tai huomaa joidenkin asetettujen tavoitteiden muuttuneen turhiksi. Suosittelen!
Juurikin niin : Voi kun useammin osaisi antaa vaan hetken viedä. Sen pienenkin!
Ihanaa <3
Juuri näin! Kivaa karttailua 🙂
Mä koen, että olen saanut juuri tuon asian, kun meillä on oma kaupunkikoti ja mummola+perheen mökki ovat maalla. Kaksi ihan erilaista, omalla tavallaan rakasta, paikkaa on kyllä ihana ”omistaa”.
Voi hui! Täytyy siis todella olla varovainen siinä, mitä toivoo!
Ihana kuulla! Nämä kommentit taas tekevät sen, että kirjoittaminen on aina hauskaa 🙂
Niinpä, luultavasti kuitenkin joku välimuoto tekisi kaikkein onnellisimmaksi. Ainakin jos tykkää molemmista ääripäistä. Tai sitten siinä sekoaisi.
Jollain tavalla elän nyt juuri sitä unelmaa, mistä alitajunnassani haaveilin hetki sitten. Saan tehdä itselleni mielekästä hommaa opiskeluiden osalta. Tämä on ilman muuta paras opiskeluvuoteni. Ja viimeinen. Mutta silti saan olla paljon lasten kanssa. Teen lyhyitä opiskelupäiviä ja vähän. Se on mahdollista suurelta osin mieheni ansiosta.
Vaikka usein olen myös väsynyt ja tuntuu, etten saa mitään tehtyä, usein kuitenkin saan nimenomaan tehtyä. Aika on sopivasti jaettu eri osa-alueiden kesken ja välillä saa täysin uppoutua töihin kun taas välillä saa keskellä viikkoa viettää lasten kanssa kiireetöntä päivää. Parasta on, kun saa ajatukset pidettyä täysin siinä hetkessä, missä on, eikä mieti niitä muita tekemästtömiä asioita.s
Ihanasti puettu sanoiksi.
Mullekin kävisi mökin sijasta pelkkä sauna, vallan mainiosti 😀
Kiitos, tänään minä piirrän oman kartan ♥
Aarrekarttahan löytyy kaikilta, tai ainakin melkein kaikilta jo valmiiksi omasta päästä. Sen konkretisointi askarrelluksi kartaksi asti on kyllä hauska idea ja voi antaa ihan uutta virtaa oman unelmien toteuttamiseen kun ne ovat myös ”visuaalisesti läsnä” Pitääpä ehkä kokeilla itsekin 🙂
Perheeni voisi paremmin, jos minä luopuisin työstäni ja jäisin kotiin. Vaikka lapset ovat jo ”isoja”, ensi syksynä kaikki jo koululaisia, he tarvitsevat vielä valtavasti aikuista – paljon enemmän, kuin työssäkäyvästä minusta tuntuu olevan annettavaa.
Samoin kodinhoito ja harrastusten koordinoiminen olisi sata kertaa helpompaa, jos siihen olisi aikaa.
Vaikka pidän työstäni ja saatan jopa olla siinä toisinaan oikein hyvä, voisin unelmissani luopua työstäni.
Voisin myös luopua omakotitalosta. Oikein helposti. Asua pienemmässä, vähemmällä tavaramäärällä. Ja halvemmalla. Kerrostalossa, jossa huoltomies olisi joku muu kuin minä.
Monesta omistamisesta olisin valmis luopumaan, mutta ehkä yhden lisäisin listalle. Jos asuisin omakotitalossa, haluaisin kaupunkikodin. Sellaisen pienen ”hotellihuonemaisen”, jossa lomailla perheen kanssa.
Jos taas asuisin kaupungissa, haluaisin omistaa meren rannalla rantasaunan. En siis kesämökkiä, vaan vain saunan, jossa käydä perheen kanssa saunomassa iltaisin ja ajaa sitten omaan kotiin nukkumaan.
Näistä haaveilen.
Kovin perhekeskeisiä, näköjään.
Ehkä uravaaveiden aika tulee vielä joskus.
Minä olen tehnyt aarrekartan 26.5.2012. Siihen piti laittaa päivämäärä, mihin mennessä halusin unelmieni toteutuvan. Laitoin 30-vuotispäiväni. Valitsin karttaan kuvia: onnellisen nelihenkisen perheen, remontoidun kodin, vauvan, omaa aikaa… Kartta piti laittaa kodin seinälle sellaiseen paikkaan, jossa sen päivittäin näkee, mutta jossa sitä ei jatkuvasti katsele. Näin alitajunnan pitäisi alkaa tehdä töitä unelmien saavuttamiseksi. Teippasin sen kodinhoitohuoneen oven sisäpuolelle… Kun täytin 30 keväällä 2015, otin aarrekartan pois seinältä. Ja totesin, että olen saanut nelihenkisen perheen, vauvan ja lähes valmiiksi remontoidun kodin. Omaa aikaakin minulla on, toisinaan…
Valitsin aarrekarttaani ”varmoja” kuvia. Sellaisia, joiden tiesin tapahtuvankin jollain tasolla seuraavien kolmen vuoden aikajaksolla… Jos nyt tekisin uuden kartan, uskaltaisin ehkä uskoa hieman räväkämpiin unelmiin… 🙂
Mutta aarrekartan tekemisessä kannattaa olla varovainen. Tein oman karttani työpaikkani tyky-illassa, jossa meitä ohjasi ”valmentaja”… Hän kertoi tehneensä ensimmäisen karttansa hektisessä elämänvaiheessa ja valinneen kuvan, jossa suksiparit olivat vasten mökin seinää. Kuva kertoi hänelle siitä, että hän saisi elämäänsä rauhaa ja levollisuutta. Kun hän myöhemmin katsoi kuvaa tarkemmin, kun hektinen elämänvaihe oli osittain ohitettu, hän huomasi, että kuvassa oli kolme suksiparia. Ja hän oli eronnut miehestään ja jäänyt yksin lahden lapsensa kanssa aarrekartan tekemisen jälkeen…
Ennen aarrekartan tekemistä valmentaja antoi meille toisenlaisen tehtävän. Saimme noin 15 minuuttia aikaa selata lehtiä ja valita sieltä kuvia, jotka jollain tavalla koskettivat meitä. Oli kiva huomata, kuinka erilaisia kuvia valitsimme… Esimerkiksi kahden pienen lapsen äiti, joka teki vuorotyötä, valitsi kuvia, jotka vilisivät ihmisiä ja toimintaa. Hän kertoi olevansa hieman yksinäinen, sillä hänestä tuntui, ettei häneltä enää työn ja perheen jälkeen riitä aikaa ystäville ja elämiselle. Toinen työkaverini puolestaan valitsi kynttilöiden, takkatulen sekä metsä- ja järvimaisemien kuvia. Hän tunsi olevansa koko ajan menossa töiden, harrastusten ja muiden vapaa-ajanviettotapojen ristitulessa ja kaipasi elämäänsä pysähtymistä…
Pitäisiköhän tehdä itsekin uusi aarrekartta… Unelmia ainakin olisi… 🙂