kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 12.01.2016

Takaisin gluteenilliseen ruokaan. Hitti vai huti?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
32 kommenttia

Mähän lopetin gluteenia sisältävien ruokien syönnin aikanaan niin, että lääkäri suositteli kokeilemaan asiaa ihosyiden vuoksi, ja mä huomasin todella pian, että gluteenittomuus teki mulle myös muuten hyvää. En koskaan käynyt asian suhteen allergiatesteissä tai koepalanäytteessä, koska mulle riitti oma olotila pysymään erossa gluteenista.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut vähän kyseenalaista tätä mun “allergiaani”. Vaikka toki uskonkin  edelleen, ettei gluteeni tee minulle hyvää, en ole varma, onko totaalikieltäytyminen mulle tarpeellista. Luulen, että olenkin gluteenille yliherkkä, enkä niinkään keliaakikko .

Olenkin muutaman kerran puolen vuoden aikana syönyt gluteenia. Köpis-reissulla vedin varmasti vehnäöverit, josta tuli kauhea olo. Mutta muutamia kertoja olen kokeillut vehnää myös fiksusti pieninä annoksina. Ja tiedättekö mitä? Sillon en ole huomannut mitään eroa oloissani. Annos mannasuurimovispipuuroa, yksi hampurilaissämpylä tai pala pitsaa eivät ole horjuttaneet oloani mihinkään.

Olenkin alkanut pohtia, pitäisikö minun helppouden ja äärettömien croissanttihimojeni vuoksi alkaa siedättämään itseäni taas gluteeniin. Mietin, kuinka se tulisi tehdä viisaasti ja voiko siitä olla jotain haittaa.

Uskon, etten koskaan palaa samaan vehnäpuputukseen kuin aikaisemmin. Mulle gluteeniton pitsa, pasta ja perunat sopivat silloin, kun niitä vain ravintolasta/kaupasta saa, mutta olisihan se ihana edes joskus valita kahvilasta se kaikkein ihanin leivos. Ei vaan sitä iänikuista Daim-kakun palaa tai suklaamuffinia. Te gluteenittomat todella tiedätte, mistä muffinista on kyse!

Jos sulla on samansuuntaisia mietteitä, tai olet peräti kokeillut siedätystä, apu olisi nyt tarpeen! Ja toki kokemuset : Hyvin ja huonosti menneet! Niistä haluaisin kuulla.

-Karoliina-

Kommentit (32)

Suosittelisin lääkärikäyntiä ja verikokeita asian tueksi. Gluteeniton on turha välttää, jos ei yöiherkkyyttä ole oikeasti todettu, ja toisaalta, jos vaikka keliakia todetaan, mikään siedätyshoitotabletti ei valitettavasti ole ratkaisu.
Gluteenin lisäksi viljatuotteissa voi ärsyttää myös niiden proteiini. Vähän niinkuin maidosta voi herkistää perinteisen laktoositon sijasta maidon proteiini.

Minullakin jotain yliherkkyyttä, en välttele täysin gluteenia mutta yritän pitää sen käytön vähäisenä. Pieni osuus ruokavaliosta, ei päivittäin.

Olen tosin ollut täysin gluteenittomalla ja kyllä se vaan paremmin minulle sopii. Energistä oloa riitti silloin.

Minä olin vuoden syömättä gluteenia vatsavaivojen takia ja kun ne menivät ohi aloitin gluteenin syömisen pienissä määrissä totutellen viime kesänä. Nyt pystyn syömään gluteenia normaalisti, mutta en juurikaan kotona syö leipää tai pastaa tai muutenkaan gluteenillista ruokaa. Töissä syön ihan tavallisen lounaan, joka opena tarkoittaa barsin usein pastaa, mutta leipää en syö töissäkään, kun tosi harvoin keiton kaverina. Itse leivon ja teen ruokani aika paljon gluteenittomima, kun opin siihen ja lähipiirissä on keliaakikkoja joiden takia juhlatarjoilut yms tu, ee tehtyä gluteenittomana. Minulla gluteeniin palaaminen meni siis hyvin ja ihan tosi harvoin huomaan, että nyt tuli syötyä liikaa, mutta aika harvoin niin enää käy. Ja on tosiaan ihana, kun voi halutessaan syödä ihanan leivoksen, normaalia pizzaa tai hampparia ravintolassa:)

Minä totuttelin takaisin gluteeniin tosi pienillä määrillä ja yhtä tuotetta kerrallaan kokeilemalla. Taisin aloittaa ohrasta, sitten kokeilla ruista ja lopuksi vasta vehnää. Testailin myös vaikuttavatko eri tavoin valmistelut tuotteet eli testasin puurot, pastat ja leivät erikseen. Menin muistaakseni viikkotasolla eli testasin aina viikosta kahteen viikkoon kerrallaan yhtä juttua. Lisäsin tuotteita aika luontevasti eli, en mitenkään pakon omaisesti syönyt joka päivä, vaan jos sinä päivänä oli vaikka puuroa aamupalaksi niin sekoitin vähän hiutaleita kaurahiutaleiden joukkoon tai jos söin pastaa niin maistelin vähän tavallista pastaa yms. Eli läheskään joka päivä en gluteenia syönyt, kun ei minulla tule normaalistikaan syötyä leipää, pastaa tai puuroa päivittäin. Jossakin vaiheessa vain sitten huomasin, että pystyin halutessani syömään koko annoksen normaalipastana tai ihan tavallista ruisleipää. Suhtauduin siis gluteenin lisäämiseen aika rennosti. Toki tarkkailin vatsaoireita ja onneksi niitä ei tosiaan juurikaan tullut, niin enää ei tarvitse asiaa miettiä.

Mähän en ole asiantuntija tässä asiassa millään muotoa, en kirjaviisas enkä kokemustietäjä. Mutta tuon kertomasi perusteella uskaltaisin ehdottaa juuri sitä oikeasti satunnaista ja vähäistä käyttöä. Ei siis välttämättä edes päivittäin, mutta jos nyt kerran kaks viikossa syöt sen croissantin, niin huomanet nopeasti, onko kokeilu huonosta. Ja kuuntele itseäs. Jos alkaa tuntua pahalta, ota takapakkia. Turha nitkutuskin on tympeää, joten jos tuntuu, että vatsa kestää, niin senkun sivistyneesti maistelet vehnää silloin tällöin 🙂 Mun mielestä!

Jos keliakiaa epäilee niin kannattaa käydä testeissä. Toki se että keliakia vasta-aineet näkyvät veressä, täytyy gluteiinipitoista ruokaa olla “nautittuna pohjalla” jonkin aikaa että mahdolliset muutokset näkyvät, näin minä olen ymmärtäny(?). Tosiaan mikään siedätys ei keliakiaan auta. Vaikka pienestä määrästä vehnää ei oireita tulisikaan, ei voi tietää mitä se suolinukalle tekee.

Mä uskon enemmän siihen, että kohtuutta kaiken kanssa, niin homma toimii. Liika säätäminen ja ajattelu varmaan saa vaan kropat sekaisin. Täällä Espanjassa törmää todella vähän eri ruoka-ainerajoitteisiin. Jos Suomessa 20-ihmiselle illallisen järjestäminen oli tuskaa, kun todella moni ilmoitti jonkun rajoitteen. Täällä samassa määrässä rajoitteita on ehkä yksi, jos sitäkään. Elämästä nautitaan liikaa säätämättä eikä niinkään vedetä övereitä mistään. Paitsi minä suklaasta jouluna 😀

Toi on totta! Keliakian kanssa ei parane leikkiä!

Suosittelen käymään ravitsemusterapeutin vastaanotolla. Heillä on yliopistotason koulutus juuri näihin asioihin!

Sinuna luottaisin omaan fiilikseen. Kokeilemalla huomaat parhaiten, mikä ruokavalio sinulle sopii ja kuinka paljon siedät viljoja.

Itselläni todettiin loppujen lopuksi ärtyneen suolen oireyhtymä. Vatsavaivoista kärsiessäni kokeilin alkuun gluteenitonta ruokavaliota mikä jonkin verran oloa paransikin, mutta oireet eivät poistuneet kokonaan. Nyt olen noudattanut pääsääntöisesti FODMAP-ruokavaliota, missä vältetään mm. gluteenillisia viljoja (mutta ei itse gluteiinin takia). Ruokavalio on sopinut minulle ja oireita ei juurikaan ole, jos jaksan säntillisesti noudattaa ruokavaliota. Olen huomannut, että kaikista epäsopivimpia ruoka-aineita on sipulien lisäksi juurikin viljat, ja maha ei tunnu kestävän vehnää yhtään.

Kuten joku mainitsikin, että jos yhtään on aihetta epäillä keliakiaa niin kannattaa hakeutua tutkimuksiin. Mansessa ei ollut mahdollisuutta testata keliakias muuten kuin tähystämällä ja ottamalla koepala ja tällöin mua ohjeistettiin syömään normaalisti (gluteiinia sisältävää ruokaa siis) ainakin kahden kuukauden ajan, muuten keliakiaa ei voida todeta jos sitä sairastaa.

En ole minäkään törmännyt yhteenkään ruoka-ainerajoitteeseen ihmiseen täällä asuinmaassani Saksassa. Yhdelläkään lastemme kavereista ei ole minkäänlaista allergiaa tai ruoka-ainerajoitetta. Tai hetkinen, yhdellä tuntemallani lapsella on laktoosi-intoleranssi mutta hänhän onkin suomalainen. 😀

Minulla on aina ollut herkkä vatsa ja viime vuosina olen kärsinyt kovista kivuista, mahavaivoista, mahan toiminnan häiriöistä ym. Olen jättänyt pääsääntöisesti kaiken gluteenin pois, samoin maito minimiin ja sokerit. Välillä tulee myös ajanjaksoja jolloin tekee mieli jotain vehnäistä (leipää, croisanttia, mustikkapiirakkaa, korvapuustia ym) ja silloin olen ottanutkin. Joskus on tullut kipuja, joskus ei, mutta pahinta on jo näitä silloin-tällöin hetkiä tulee usein. Heti on maha ihan sekaisin. Yhden croisantin viikossa varmaan kestäisinkin, mutta kun antaa pikkusormen niin se vie koko käden ja sitten joka päivä tekisi mieli tai on vaan niin paljon helpompaa ottaa se gluteenillinen versio. Olen joutunut kyllä käymään itseni kanssa nyt taas kamppailuja, kun joulun jälkeen maha on ollut taas niin huonossa kunnossa ja tehnyt vain sen päätöksen, että nyt taas riitti. Tiukka linja. Minulla tuo mahan toimintahäiriö vaikuttaa treenaamiseenkin (crossfit), kun ei tiedä tuleeko kesken treenin tortut housuun tai sitten jos maha ei taas toimi niin on vain kauhean tukala olo ettei pysty treenaa. Aloitin siis tuon crossfitin vasta pari kk sitten ja se on antanut nyt etenkin joulun jälkeen taas päättäväisyyttä tuohon gluteenittomaan (ja maidottomaan ja sokerittomaan) elämään.. saa nähdä koska taas heikko hetki tulee. Onneksi on niin paljon inspiroivia blogeja, joista saa hyviä ruokavinkkejä näin rajoittuneeseen ruokavalioon 🙂

Minusta tämä valloillaan oleva gluteenihysteria on vähän turhaa. toki ymmärrän että oikeasti se tekee useille ihmisille hallaa. Mutta mulle on suositeltu esimerkiksi keuhkoputken sairastamisen parantamiseen gluteenin poisjättämistä. ööö. ei sekään ihan kaikkea paranna sentään.
Lisään vielä, etten vähättele vilja-allergioiden ja keliakian olemassaoloa tai niiden aiheuttamia vaivoja. Sairaus on kuitenkin aina sairaus ja se pitää ottaa vakavasti.

Sun kohdalla voi olla, että lyhyt gluteenibreikki oli tarpeen elimistöllesi. Kannattaa kuitenkin kokeilla, josko pystyisit elämään osittain gluteenillista elämää. Helpottaa varmasti huomattavasti esimerkiksi ravintolassa syömistä, kun ei ole liikaa rajoituksia.

Muistakaa, että gluteeniherkkyys / keliakia voi tehdä tuhoa suolistossa ilman oireitakin.

Monia allergisoi esimerkiksi pelkästään vehnä, mutta pystyvät syömään vehnättömiä tuotteita, joissa on esim. viljana käytetty pelkästään ruista. Jos sinulla ei oikeasti ole keliakiaa, en välttämättä suosittelisi olemaan täys gluteenisella ruokavaliolla, sillä jos joskus joudut keliakiaepäilyn takia koepalanottoon gluteeniton ruokavalio vääristää tuloksia, sillä ohutsuolen suolinukka voi ruokavalion johdosta olla kunnossa, vaikka oikeasti olisi keliakia.
Toki omaa hyvinvointia pitää seurata ja toimia ruokavalion kanssa sen mukaan. Jos olet huomannut, että yksi vehnäsämpylä silloin ja pala pitsaa tällöin ei ole aiheuttanut vatsaongelmia, niin kannattaa kokeilla muutakin “tavallisten”tuotteiden lisäämistä. Itse olen vaihtanut esim. vaalean pastan täysjyväpastaan, koska vatsani ei kestänyt vaaleaa, mutta täysjyvästä ei tule oireita. Suosittelisin ajatuksesi mukaan pikkuhiljaa lisäämään gluteenia sisältäviä tuotteita ruokavalioosi ja seuraamaan miten elimistösi siihen reagoi. Myös iho saattaa reagoida hyvin vahvasti ruokavaliomuutoksiin.

Totta puhutte! Oikea keliakian kanssa ei tosiaan ole leikkimistä!

Niinhän se mullakin taitaa olla!

Totta puhut!!

En ole koskaan oikein uskonut varsinaiseen keliakiaan, vaikka lääkäri näpyistä niin sanoikin. Minulla on sellainen tunne, että kyseessä on “vain” yliherkkyys.

Ja mistä tämä johtuu? Todella, todella mielenkiintoista, Mii ja Anni!!

Hyvä vinkki!

Juurikin näin!!

Luepa tuo ylempi viesti ärtyneestä suolesta. Voisiko olla se? Tunnen monta ihmistä, jotka noudattavat FODMAP-ruokavaliota, ja tuo sinun tarinasi kuulostaa aivan heidän tarinalleen!

No todellakin helpottaisi!!

Voiko herkkyys? Olen ymmärtänyt, että se kyllä tekee kurjia oireita, muttei pysyvästi vahingoita, kuten keliakiassa.

Mulle ruis (valitettavasti) on ollut tähän asti se pahin. Mutta taas se “pulla”vehnä ehkä se paras.

Itse kärsin jatkuvasti vatsavaivoista, mutta en myöskään koskaan uskonut varsinaiseen keliakiaan. Ajattelin, että kyseessä on juurikin gluteenin yliherkkyys tai allergia. Vihdoin kuitenkin kävin testeissä ja tulokset kuitenkin viittasivat keliakiaan. Koepalan ottoa ja asian varmistumista odotellessa.. Hieman kauhulla odotan tuloksia, sillä olisihan se paljon kivempaa voida syödä se croissantti silloin tällöin, kuin noudattaa ruokavaliota pilkuntarkasti. Haluan kuitenkin asiaan varmistuksen, sillä jos vaiva varmistuu keliakiaksi, en halua aiheuttaa edes “vahinkosyömisillä” usean kuukauden vaurioita vatsalleni, vaikka näistä ei näkyviä oireita heti aiheutuisikaan. Suosittelen siis testejä, jotta tiedät miten tarkkana pitää olla!

Hei kiinnostaisi tietää millaisia iho oireita sinulla oli ja missä?
Ihoni on muuttunut lähiaikoina tosi huonoksi ja olen kokeillut vaikka mitä, tuloksetta. Olen vähän epäillyt syyksi gluteenia.

Moi!

Luin jutun ja edeltävät kommentit ja haluaisin vielä lisätä erään näkökulman: Vatsa reagoi myös _elämään_. Jonkun ruoka-aineen poisjättäminen saattaa auttaa ja saada aikaan paremman mielen, mutta kuinka moni paneutuu muihin elintapoihinsa? Toisinsanoen: Nukutko riittävästi? Stressaatko? Onko sinulla liian kiire? Syötkö ylipäätään monipuolista ruokaa? Liikutko? Ehditkö nauttia ateriasi rauhassa vai syötkö nopeasti hotkien?

Keliakia on aina keliakia, mutta jos ylläolevat asiat ovat rempallaan tai jääneet huomiotta, niin yliherkkä vatsa on varsin “normaali” seuraus.

On myös paljon maita, joissa ruoka-aine allergiat ovat ali-diagnosoituja.
On toki mielenkiintoista myös se, että Suomessa mieheni ei voi käyttää kuin laktoosittomia maitotuotteita, mutta Keski-Euroopassa tavallinen luomu-maito ei aiheuta vatsaoireita. Myös ystäväni ei Suomessa siedä vehnäleipää, mutta Ranskassa leipä ei hänelle aiheuta mitään oireita.

Tuo on todella, todella outoa! Prosessoidaankohan täällä raaka-aineet liikaa?

Suosittelen lukemaan esim. Ruokavallankumous/Andreas Eenfeldt.
http://www.adlibris.com/fi/kirja/ruokavallankumous-9789522207814

Saat hyvän pohjan miettiä mitä olisi hyvä syödä ja miten ihminen on tarkoitettu syömään.

Kannatan itse vähähiilihydrasttista ruokavaliota juurikin sen terveydellisen näkökulman takia. Oma terveys sekä perheen on vuosien aikana kohentunut huomattavasti. Eikä toki ole haitannut painonhallinnan helpottuminen. 🙂

Oo! Hyvät neuvot. Kiitos!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X