Kuten moni on varmasti jo huomannut ainakin Instagramin kautta, minuun on purrut vuoden alussa kuntosalikärpänen. Aloitin homman tammikuun alussa ikään kuin pakon edessä, mutta jo viikossa ajatukseni aiheesta kääntyivät päälaelleen : Mä en mene kuntosalille velvollisuudesta, vaan palavasta halusta.
En voi sanoa tietenkään vielä tässä vaiheessa, että treenaamisesta olisi tullut varsinaisesti elämäntapani, mutta jokin tässä kerrassa on erilaista kuin kymmenissä aikaisemmissa kuntoiluyrityksissäni. Palo kuntoilemaan on nimittäin nyt niin kova, että menen treenaamaan vaikka puoli kymmeneltä illalla, jos muulloin ei ole ollut aikaa. Ja se on kyllä minulle aika myöhän. Toisekseen en enää laske, koska saan pitää vapaapäivän kuntoilusta. Lepopäivinä vaan odotan, että kunpa pääsisin taas hikoilemaan.
Suuri yksittäinen syy treeni-intooni on Shape.fi –palvelu, jonka ansioista kotikuntosalilla tai jopa omassa olohuoneessamme treenaaminen on saanut aivan uutta potkua. Mä kun olen jo ajat sitten todennut, että mulle ei sovi treeni, jonne pitää mennään tiettyyn aikaan. Vaan haluan säilyttää vapauden edes harrastusten suhteen, koska muu elämä on niin aikataulutettua ja säädeltyä.
Shape.fi onkin nettisivupalvelu, jonka sivuilta löytyy 80 erilaista kotona tai (askeettisellakin) kotikuntosalilla toteutettavaa treeniä treenivideoiden ohjeita noudattamalla. Kiinteytysjumppaa, kahvakuulailua, tanssia, venyttelyä, vaikka mitä.
Mulle sopii juuri tällainen henkilökohtainen pädin tai kännykän ruudulla oleva valmentaja, joka kertoo, mitä pitää tehdä. Jos nimittäin menen salille ilman selkeitä ohjeita, saatan haahuilla siellä pitkät tovit tarttumatta todella toimeen. Mahtavaa on kuitenkin se, että Shape.fi:n ansiosta ei tarvitse sopia etukäteen tapaamisaikaa pt:n kanssa. Tämä valmentaja kun tulee kotiin ihan milloin itse haluan.
Shape.fi-palveluun voi rekisteröityä tästä, palvelu maksaa vain 9,90e/kk. Kannatta klikata itsensä myös muuten arvontasivuille, joilta voi voittaa Niken treenituotteita ja shape.fi-lahjakortteja.
Ihanaa sunnuntaita. Suosittelen todella tätä kuvissakin näkyvää Hemmon ohjaamaa Breeze Roller -venyttelyä. Auts! Tekeepä hyvää kireille lihaksille.
-Karoliina-
Kommentit (4)
Heips! Mun on pitänyt jo pitkään kysyä miten pysyt noin hyvässä kunnossa? Olisi kiinnostavaa tietää mitä syöt treeni- ja lepopäivinä 🙂
Onpa ihana matto! Mistä noita saa?
Minä puolestani löysin inwell-nettitreenit hiljattain, vastaava tapaus ja jotenkin nyt kyllä tuntuu, että liikunnan ilo on löytynyt sitä kautta. 🙂
Huomenta!
Kiitoksia hyvästä vinkistä! Täällä espanjassa on kyllä hyviä jumppia, ei siinä mitään. Ja rannalla pääsee kanssa kahvakuulailemaan. Mikä sen ihanampaa. Mutta valitettavasti lähteminen on yhtä vaikeaa tälläkin (itkunauruhymiö). Varmasti tule kokeilemaan shapea.