Lupasin kertoilla teille pikkuhiljaa, millaiseksi arki meidän perheessämme on muotoutunut. Missä asutaan ja miten. Nyt on sen aika.
Kun aloin eron alkumetreillä selvittää lapsen huoltajuuteen ja asumiseen liittyviä asioita, olin ensin ihan pää pyörällä. Monessa nettitekstissä meni nimittäin sekaisin lapsen huoltajuus, lähi- ja etävanhemmuus, sekä asuminen, ja siksi minun oli itsekin aluksi vaikea erottaa näitä asioita toisistaan. Pari soittoa lastenvalvojalle kuitenkin selkeytti asioita, ja lopulta F:n asuminen ja huoltajuus solahtivat ikään kuin itsestään nykyisiin uomiinsa.
Alusta asti kaikissa eroon liittyvissä päätöksissä ajatuksena oli se, ettei F:n elämä muuttuisi kuin vain niidena aivan pakollisten asioiden verran. Ja ainoat pakolliset asiat olivat siis varsinainen ero, sekä se, että oli etsittävä uusi asunto. Kummalakaan meistä kun ei ollut mahdollisuutta jäädä asumaan vanhaan asuntoomme yksin.
Niinpä päätimme vuokrata uudet kotimme läheltä vanhaa kotiamme niin, ettei F:n päiväkoti tai muu elämän alue muuttuisi hirveästi. Me edelleen siis käymme samalla ostarilla kuin ennen. Kuljemme samannumeroisilla busseilla ja näemme niitä samoja koiranulkoiluttajia ja kavereita.
Pidin myös tärkeänä sitä, että me molemmat vanhemmat olisimme F:n lähellä. Ja siis aivan fyysisesti(kin). Siksipä uudet vuokrakotimme sijaitsevat F:n isän kanssa vain 200 metrin päässä toisistaan, saman kadun varressa niin, että iskän ikkunasta näkyy äidin talon seinä. Leikkipihojakin erottaa vain metrinen aita.
Nyt tuo kotien läheisyys on enemmänkin vielä henkinen juttu, mutta F:n kasvaessa se saa varmasti suuren merkityksen. Onhan se nyt varmasti helpompaa, kun koulusta voi tepastella sen vanhemman luokse, kumpi sattuu olemaan aikaisemmin kotona. Tuntuisi nimittäin väärälle se, että lapsi joutuisi virumaan iltapäiväkerhossa pitkään vain siksi, että juuri sen päivän vetovastuussa olevalla vanhemmalla olisi pitkä työpäivä (ja toinen vanhempi mahdollisesti jo kotona). Lähekkäin asuminen helpottaa varmasti myös sitä, että toiseen vanhemman kotiin jääneet tavarat ehtii vielä aamulla hakea, jos ne ovat edellispäivänä sinne unohtuneet.
Lähi- ja etävanhempiasian olemme ratkaisseet niin, että minä olen F:n lähivanhempi, vaikka molemmat olemmekin juridisesti aivan yhtä vahvoja huoltajia. F:n pääkoti ja esimerkiksi oma huone ovat minun luonani, vaikka kyllä isi-tytäraikaakin on aivan joka viikko. Me olemme päätyneet kahden viikon sykleihin. Joka toinen viikko F on isällään kaksi arki-iltaa, sekä kahden päivän ja yhden yön kombon viikonloppuna. Joka toinen viikko F taas on isillä kaksi arkipäivää sekä niiden välisen yön, mutta tällöin viikonloppu on äidin kanssa. Näiden lisäksi toki joustamme ja sovimme, jos sellaiseen on tarvetta ja mahdollisuutta.
Kun pohdimme huoltajuusasioita, selvitin erilaisten ammattilaisten mielipiteitä lapsen asumisjärjestelyistä. Nykyinen trendi viikko-viikkovanhemmuudesta tuntui olevan vallalla, mutta moni kasvatuksen ammattilainen piti vuoroviikkovanhemmuutta lapsen kannalta kuitenkin huonona asiana. Muun muassa mun kaikkien aikojen lempikasvatusguruni Jari Sinkkonen ei suosittele viikko-viikkojärjestelyä, samoin ne molemmat lastenvalvojat, joilta kyselin neuvoja, olivat Sinkkosen kanssa samalla linjalla.
Itsekin olin miettinyt jo aikaisemmin, ettei viikko-viikkojärjestely – ainakaan meidän tapauksessamme ja näin pienen lapsen kanssa – olisi se fiksuin ratkaisu, ja niinpä päädyimme nykyiseen asumismuotoon. Toisilla perheillä vuoroviikkoasuminen on varmasti aivan loistava muoto, mutta se ei tuntunut F:n elämän kannalta parhaalle ratkaisulle.
Koen, että on tärkeää, että F:llä on yksi selkeä tukipiste, mutta kuitenkin tiivis yhteys etävanhempaan ja heidän yhteiseen pesäkoloonsa. Olenkin yrittäneet korostaa koko prosessin ajan F:lle, että vaikka pääkoti onkin äidin luona, on isin koti myös hänen kotinsa. Ja siellä hän ei ole vieras, vaan yhtälailla asunnon oikea asukas kuin äidilläkin.
Muutenkin minusta koko lähi- ja etävanhempitermit ovat vaarallisia (vaikka ymmärränkin, että niitä vaikka juridiikan kannalta tarvitaan). Termistö kuitenkin arvottaa mielestäni vanhemuutta, vaikka molemmat vanhemmat ovat lapsen kasvun kannalta tärkeässä roolissa. Siksi puhunkin F:lle vaan ”meidän kodista” ja ”isin ja sun kodista”, jotta F ei koskaan ajattelisi, että toinen koti olisi toista parempi tai huonompi.
Olisi mukava kuulla teidän muidenkin eronneiden vanhempien ajatuksia ja vinkkejä asumis- ja huoltajuuskuvioista! Mikä toimii, mikä ei ja missä kannattaa olla tarkkana?
-Karoliina-
P.S. Tuli mieleeni, että kokoaisin jonkinlaista erovanhemmuuden ABC-opasta. Olisiko siinä mitään järkeä? Ja siis ammattilainenhan asian suhteen en ole vielä, mutta aika moni asia on tullut tässä lähiaikoina selvitettyä.
Kommentit (70)
Täällä uusi yh-äiti olisi hyvinkin kiinnostunut ABC-postauksesta! 🙂 olen myös samoilla linjoilla kuin sinä asumisasioissa. Meilläkin lapsi näkee isää niin paljon kuin mahdollista ja koen tärkeänä olla isän kanssa mielelläni hyvissä väleissä, ettei lapsi koe olevansa pahalla tavalla meidän välissä.
Ainii ja juhlapyhät on lähes aina hoidettu niin, että lapsena joka toinen jouluaatto iskällä ja joulupäivänä äidille ja sitten päinvastoin. Nyt kun ollaan jo aikuisia ja kouluja ei vietetään enää myöskään isovanhemmilla, niin jouluaatto menee aina äidin jouluruokien ääressä ja iskälle mennään joulupäivänä. Muiden pyhien järjestelyjä en muista, joten eivät varmaan olleet kovin merkityksellisiä lapsen mielelle.
Hei ❤️
Itse erosin 8vuotta sitten, poikien ollessa 7 ja 6v. Muutin saman eskarin lähelle ja samojen kavereiden piiriin myös. Tarkoituksena meillä oli erossa myös sama ajatus kun teillä. Ainut että isän ja äidin talojen väli kumminkin kasvoi 8km, mutta sillä periaatteella mentiin ja mennään erelleen että pojat on sen vanhemman luona jolla on niille antaa aikaa. Koskaan ei olla sovittu mitään sääntöjä asiasta. Juhlat esim. synttärit pidetään yhdessä jommankumman luona. Uusien puolisoiden mukana ollen 🙂
Pyritään sillointällöin syömään yhdessä, uusioperheenä. Jouluaatto vietetään aina aluksi yhdessä ja siitä sitten pojat jää tai lähtee toisen vanhemman luokse. Näin meillä toimittiin alusta saakka ja silloinkin kun mukaan tuli uudet kumppanit. Minä olen lapsien ”pää”vanhempi mutta isäkin yhtälailla on mukana kaikessa. Hyvää jatkoa sinulle ja F.lle. Kyllä se arki uomansa katselee <3
”Erotermeistä” ”yh” saa arkikielessä usein alkuperäisestä poikkeavan merkityksen. Joku on ”yh tän viikonlopun, kun puoliso on kavereiden kanssa mökillä”, toinen on eronnut ”yh”, vaikka tosiasiassa vanhemmilla olisi lapseensa yhteishuoltajuus. Ei siis ihme, jos vähän tuntemattomampien ”erotermien” kanssa kompastellaan.
Suosittelen muuten askartelemaan lapselle viikkokalenterin esimerkiksi magneetti tai korkkitaulusta, johon jokaiselle viikonpäivälle tulisi oma sarakkeensa. Sitten kerran viikossa kalenteri täytettäisiin lapsen kanssa yhdessä, laitettaisiin paikalleen päiväkodin kuvat niihin päiviin, jolloin on hoitoa, isin kuva niihin päiviin, jolloin ollaan isin kanssa ja äidin kuva niihin päiviin, jolloin ollaan äidin luona. Ehkä joku harrastuspäivä merkataan myös, karkkipäivä, mummolapäivä, kaverin synttärit jne. Näin arjen perustunko hahmottuu lapselle visuaalisin keinoin ja hän voi milloin tahansa myös itse tarkistaa, koska se olikaan, kun… Myös keskellä viikkoa tulleet muutokset on helpompi konkretisoida lapselle, kun apuna on kalenteri ja kuvat. ”Äidille tuli tärkeä meno torstaille, mutta isi hakee sut päiväkodista”, jolloin isin kuva laitetaan kalenteriin torstain kohdalle muistutukseksi muuttuneesta ohjelmasta.
Lapsen oma kalenteri toimii ja monesti kovasti rauhoittaa. Lapsi voi aina itse tarkistaa ja laskea, huomata, että ne molemman vanhemman päivät ja yöt ovat kyllä sieltä tulossa. Samoin tuohon muutoksiin varautumiseen auttaa kovasti, kun muutos suunnitelmaan ei ole vain verbaalinen heitto ”ylihuomenna meetkin iskälle” -tyyliin.
Lapsi on siis isällään 2 yötä / kk? Eikös se ole aika vähän, niin lapsen kuin toisen vanhemman näkökulmasta…
Käy kyllä isää sääliksi. Saa olla lapsen kanssa vain 1 yö/vko 🙁
Olisiko isä halunnut olla lähivanhempi? Olisitko suostunut siihen jos näin olisi ehdotettu? Miten aiotte hoitaa juhlapyhät?
Yöllä nukutaan. Luitko kirjoituksesta mitkä illat ja kokonaiset päivät lapsi on isällään? Vai ymmärsinkö väärin? Kaikki isät eivät myöskään halua lasta luokseen kovin pitkäksi aikaa. Tämä viime mainittu ihana yleisenä kommenttina.
Teitä ei voi kuin ihailla! Hoidatte eron niin ”siististi” ja järkevästi. Olette hyvin vastuullisia, vaikka eroon liittyy väistämättä hyvinkin vaikeita tunteita. Hienoa! 🙂 Olisivatpa kaikki vanhemmat yhtä fiksuja kuin te. Moni lapsi säästyisi silloin turhalta kärsimykseltä. Oikein ihanaa kevättä! 🙂 <3
Itselläni löytyy kokemusta erolapsesta. Olen ollut 2v kun vanhempani ovat eronneet, meillä järjestely olu joka toinen viikonloppu, tämä oli aivan liian vähän aikaa isän kanssa, joten siksi kannatan että lapsi saa olla molemmilla vanhemmilla yhtä paljon, itselläni näin ei ollut ja lähemmät välit olivat äitii, vanhemmassa iässä kuitenkin isällä ja äidillä ole vapautui eli olin molemmilla tasapuolisesti omasta tahdosta. Meidän perheestä löytyy myös pikkuveli puolet joilla tällä hetkellä viikko- viikko järjestely on toiminut, mutta osittain siksi että ovat jo vanhempia 10v->. Mielestäni teidän vaihtoehto kuulostaa hyvältä ja F saa aikaa sekä äidin että isän kanssa, lapsena olen kokenus myös sen ettei lapsea tule käyttää pelinappulana vaan tehdä kaikki sen eteen että lapsi pärjää uudessa tilanteessa. Teillä se on onneksi juuri näin ja erolapsena olemisen kokoneena ratkaisunne on lapselle oikein. 🙂
Luin kyllä tekstin. Ihmettelin vain öiden vähyyttä, en muuta.
Aika yleistävä ja karu toteamus. Kyllä yleisesti ottaen molemmat vanhemmat haluavat viettää lapsensa kanssa aikaa. Poikkeuksia sitten kyllä löytyy molemmista sukupuolista.
Kävikö Mietteliäällä mielessä, että ehkäpä isä halusi järjestelyt juuri näin?
Itse erolapsena muistan,kuinka vanhempieni erotessa kävi niin, että asuin äitini kanssa ja viikonloput olin isin luona, poislukien etukäteen sovitut poikkeukset toki.. Mulle lapsena se oli jotenkin kovin ok ja luonnollista, ja koin että isiä sai tarpeeksi, sillä olihan ne viikonlopun päivä vapaapäiviä, kun viikot taas oli ”tarha” ja myöhemmin koulupäiviä..
Myöhemmin vasta kuultuani jonkun mainitsevan termin” viikonloppuisä” mua vähän vihlaisi, että hitto onks munkin isi sellainen, kun nähdään vain viikonloppuisin ? Kun musta ei tuntunut yhtään siltä, kuin mitä-väkisinkni-negatiivissävytteinen termi antoi ymmärtää ja olin vähän paniikissa, että eikai mun isi oo viikonloppuisi, se kuulosti jotenkin vähemmältä kuin ihan oikee isi.
POINTTI tässä pitkässä tarinassani oli siis se, että lapsena kyllä sopeutuu niin hirmu hyvin, sitä oppii alati ja asiat ovat normeja ja ihan ok hyvinkin helposti, mutta jotka voivat helposti kääntyä päälaelleen, kun lapsen maailmaan ja-sanavarastoon luikertelee jostain aikuisen huolimattomasta suusta surua aiheuttava ”viikonloppuisi”-termi joka saa pienen mietteliääksi..
On siis superjees, että kaikesta päätellen olette teidän aarteenne kanssa ottaneet hyvin selkeän linjan sanavalintojenne kanssa, ettei yllämainittuja tilanteita pääsisi tapahtumaan 🙂
Olen eronnut pari vuotta sitten ja meillä oli jo heti alkuun selvää että vko/vko systeemillä lähdetään kokeilemaan ja katotaan miten se toimii. Hyvin on toiminut. Lapsilla on omat peruskamat molemmissa kodeissa ja vaan harrastustarvikkeet matkustaa. Asutaan parin kilsan päässä toisistamme ja isomman koulu on matkan varrella. Nuoremman päivähoito on pysynyt samassa paikassa ja tulo ja lähtöajat vaan vaihtuu riippuen kumman viikko on menossa. Ikävähän se tulee sillä viikolla kun muksut on isällään, mutta pyrin hoitamaan kotihommat ym systeemit niillä viikoilla niin on sit lasten kanssa laatuaikaa kun ovat kotona 🙂 Taloudellisesti minä hoidan enemmän lasten hankintoja (ulkoiluvaatteet, kengät, harrastuskamat ym), mutta saan lapsilisätkin siihen tarkoitukseen. Mitään muita elatusmaksuja meillä ei maksella. Harrastusmaksut menee puoliksi. Eronneilla ystävillä on monesti suurimmat riidat tulleet rahasta eikä suinkaan siitä missä lapsi aikaansa viettää ja se on minusta surullista 🙁
Lapset ovat sopeutuvaista porukkaa ja onneksi nyt päätettävät kuviot eivät ole lopullisia vaan systeemiä voi viilata pitkin matkaa jos sopu toisen vanhemman kanssa on olemassa 🙂
”Lapset ovat sopeutuvaista porukkaa”
– mi muita vaihtoehtoa heillä on?
Mua kiinnostaa miksi viikko-viikko systeemi on huono? Lähipiirissä moni eronnut noudattaa tätä systeemiä. Mua usein säälittää isät, jotka eron jälkeen saa olla lapsen/lasten kanssa paljon vähemmän kuin äiti, jotenkin se vaan usein menee niin.
Meillä erosta aikaa 4v ja lapset oli silloin 3 ja 5vuotiaita. Heti alusta alkaen oli viikko-viikkosysteemi ja hyvin on toiminut, lapsilla 2 kotia, joissa molemmissa vaatteet, lelut yms. Tärkeimmät asiat vain kulkee mukana vaihdossa! Pääasia on että vanhemmat tulee hyvin toimeen 🙂
Hienoa että olette sopuisasti eronneet ja ajatus on teillä lapsen edussa asumisjärjestelyissä. Iso peukku siitä. Kuulee niin paljon tarinoita kun vanhemmat puhuvat toisistaan lapselle pahaa tai muutenkin asumisjärjestelyt on tekemällä tehty vaikeaksi.
Alusta alkaen oli siis selvää että isä halusi pitää lapsia yhtä paljon kuin minäkin ja kunnioitin hänen päätöstään 🙂 Hiukan se vaati aikaa sopeutua, mutta kertaakaan 4 vuoden aikana lapset eivät ole vaihdoista kiukutelleet 🙂
Omasta erosta on jo 20 vuotta,joten oon saanut jo etäisyyttä tapahtumiin. Mun mielestä paras ratkaisu asumis ym. järjestelyihin on se,mikä teitä kolmea palvelee ja mikä on lapselle hyvä ,turvallinen ja käytännöllinen. Nyt on aikaista puhua siitä uudesta osapuolesta,joka astuu kuvioihin jossain vaiheessa,oottehan nuoria ja viriilejä ihmisiä…Mutta toivottavasti se ei tuo mutkia matkaan…kuten itselläni. Vaan sopeutuu fiksusti siihen,että F kuuluu kummankin ns. pakettiin ja että teillä on oikeasti ollut yhteinen menneisyys …. Ero on aina omalla laillaan hankala ja tuo esiin tunteita,raadollisiakin. Joku sanoi mulle,että jos erotaan hyvissä väleissä ja ns. ystävinä – miksi erota? Niin…oon miettiyt tuota itsekin…Jos tullaan paremmin toimeen eron jälkeen kuin liitossa,oisko vielä ollut saumaa tratkaista asioista (noin yleisesti aatellen,en nyt vertaa teihin.)
Oliko teille alusta alkaen selvää että juuri sinä olet lähivanhempi?
Meilläkään ei viikko-viikko toimisi vaan 5-vuotias on isällään 3 yötä viikossa ja kerran kuussa 4 yötä. Aika paljon olen itsekin erosta kirjoitellut, lue tägillä avioero bloPPshop-blogista jos vaan jaksat kaiken tuon keskellä sisäistää mitään:). Tsemppirutistus!
Hei,
Meillä tyttö jo 12.v ja erosta vuosi. Rankan alun tyttö kävi joka toinen viikonloppu isällään ja kesällä 2 viikkoa. Nyt hän käy myös joka toinen viikonloppu, mutta to-su. Lisäksi joustamme menojen mukaan. Hyvät välit on a ja o. Lisäksi meillä myös helpottaa, että asumme lähekkäin.
Tsemppiä teille ?
Minä näin kahdeksan vuotta sitten eronneena 9,11,16v lasten lähihuoltajana toivoisin nyt kun lapset ovat isompia, viikko-viikko-systeemiä joka ei valitettavasti onnistu koska isä asuu eri paikkakunnalla. Näkeevät kuitenkin paljon, mutta nuo murkkuikäisen kiukut olisi kiva jakaa sen toisenkin vanhemman kanssa. Tietenkin ne esiintyy täällä ”kotona” jossa arki eletään. Tsemppiä teille!
Mun vanhemmat erosivat kun mä olin 7 ja pikkuveli 3. Äidin kodista tuli pääkoti ja iskällä oltiin joka toinen viikko to-pe yö ja joka toinen viikko to-su. Meille se järjestely toimi tosi hyvin, mutta näin vanhemmiten on tuntunut tosi kurjalta iskän puolelta se, ettei saanut viettää meidän kanssa yhtä paljon aikaa kuin äiti. Tai ettei me saatu iskäaikaa tarpeeksi. Omat vanhempani asuivat vain kilometrin päässä toisistaan, joten vuoroviikotkin olisivat voineet toimia.
Nyt olen siis jo 23 eli erosta on jo pitkä aika eikä siitä ole mitään kaunoja jäänyt. Jos jotain muuttaisin niin ehkä sen, että kummatkin kodit olisivat ”saman arvoisia” ja sillä Tarkoitan lapsen näkökulmasta yhtä kivoja leluja, hyvää ruokaa, mukavaa tekemistä ettei tarvitsisi ikävöidä toista kotia.
Minusta paras malli on että lapsella vain yksi koti eikä tarvitse vaihtaa minnekään. Vuoroviikoin siellä asuvat hänen kanssaan isä ja äiti. Muutamassa ystäpiirin eroperheissä on tämä malli ja hyvin sujuu ja on parasta lapselle.
Kiitos Karoliina avoimista ajatuksistasi erotilanteessanne. Meillä päällä pohdinnat juurikin asumisjärjestelyjen suhteen. Asumme vielä kaikki ”onnellisesti” yhdessä. Ajattelimme viikko-viikko järjestelyä, vaan postauksesi laittoi miettimään. Kimurantteja juttuja! Meillä välit tilanteeseen nähden tosi hyvät. Se jos mikä antaa toivoa siitä että lapset selviävät…
Erottiin yli 6v sitten, lapset silloin 10 ja 12. Minä jäin vanhaan kotiin, isä muutti puolen kilometrin päähän. Lapset viettivät aikansa puoliksi kummassakin kodissa. Aluksi parin-kolmen päivän sykleissä, mutta melko pian lapset totesivat, että eivät jaksa vaihtaa koko ajan kotia. Siirryttiin viikko-viikko – systeemiin. Se on toiminut tosi hyvin. Yhteiset lapset hoidetaan yhdessä, vanhemmuus jatkuu, vaikka parisuhde päättyi. Meillä onneksi ei ole hirveitä taistoja tarvinnut käydä ja edelleen vietetään lasten juhlat yhdessä, vuorotellen äidillä tai isällä. Tsemppiä! Asioilla on tapana järjestyä! 🙂
Heippa. Mä en ole erovanhempi, mutta omat vanhempani erosivat kun olin 4-vuotias. Olen nyt jo ihan aikuinen, 23-vuotias, mutta muistan tosi hyvin elämän eroperheessä. Meillä oli käytössä aika samanlainen systeemi kuin teillä. Äidin luona oli pääkoti. Jokatoinen viikonloppu pe-su oltiin iskällä ja sellaisella viikolla käytiin myös iltakylässä iskällä (koulusta iskälle ja iltapalan jälkeen kotiin äidille). Jos taas oli sellainen viikko, että ollaan äidillä viikonloppu, niin mentiin yökylään viikolla iskälle. Lisäksi kesällä iskän kesäloman aikaan mentiin kahdeksi kokonaiseksi viikoksi iskälle. Muistan sen lapsen näkökulmasta toimineen tosi hyvin ja systeemi oli meillä käytössä ihan siihen asti kun siskoni ja minä täytettiin 18. En ikinä muista edes ihmetelleeni, ettei äiti ja isi olekkaan samassa kodissa. Tosin oltiin kyllä siskon kanssa tosiaan vasta 4-vuotiaita, kun vanhemmat erosi.
Olisi kiva kuulla, miten aiotte toimia juhlapyhien suhteen? 🙂 Joulut, juhannukset yms.
Erosimme pojan ollessa 5kk ja nyt hän on jo 6-vuotias. Useampi vuosi vierähti erilaisia tapaamis välejä ja aikoja testaillen. Lasta kuunnelle ja lapsen parasta ajatellen joustimme puolin ja toisin. Virallista sopimusta meillä ei ole neljään vuoteen ollut. ?
Nykyään pyydän isää ottamaan pojan, jos tarvitsen ”lapsivapaata”, isä pyytää lasta luokseen kun se hänen aikatauluihin sopii ja lapsi saa myös itse ehdottaa tapaamisia. Toimii meillä. Tärkeintä on, että lapsi tietää isänsä rakastavan häntä vaikkeivät säännöllisesti näekkään.
Tarkoitin vuoroviikoin isä TAI äiti asuu lapsen kanssa.
Hei!
Vuorovanhemmuudesta on juuri saatu tutkimustietoa, jota ei aiemmin ollut saatavilla. Lohdullista kyllä, tärkeämpää kuin asumismuoto lasten myöhemälle onnelle on se, ovatko vanhemmat lapsestaan aidosti kiinnostuneita ja tietävät tämän asioista.
http://yle.fi/uutiset/suomalaistutkimus_vahvistaa_vanhempien_kiinnostus_…
Voimia suuresti kaikkeen tähän!! Todella ihanalta kuulostaa ajatuksenne – lapsen parhaasta! ❤️
Eikö ”erovanhemmuuden abc-kirjasta” ole olemassa vielä? Tietenkään ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan räätälöiden jokaiselle perheelle. Tokikin. Mutta esim. Sinkkosella fiksuja ja asiantuntevia ajatuksia, meidän ”arjen asiantuntijoiden” lisäksi.
Kiitos, että jaksat avata asioita. Vaikka Sinulla oikeus olla myös hiljaa. Lähetän ajatuksia, sellaisia lämpimiä, Sinulle ja F:lle.
Jos jotain opiskelijoilta on päähän jäänyt, on se Lastensuojelun tunneilla heitetty ”lapsen koti on vanhempien välisessä suhteessa”.
Kiitos loistavasta esimerkistä. Tuohon pyritään <3
Todella hyvä pointti, Veera! Juuri mietin, mikä itsestäni olisi hyvä termi. En ole löytänyt vielä sopivaa nimikettä.
F:llä on juuri tuollainen kalenteri 🙂
Ei. Kun 1-2 yötä viikossa 🙂
Mielestäni on erikoista sääliä isää tai yhtälailla äitiäkään. Itse ainakin ajattelen, että aikuiset selviävät kyllä, ja se, ketä pitää vain ja ainoastaan tällaisissa tilanteessa ajatella on lapsi.
Öitä on joka toinen viikko 1, joka toinen 2. Päiviä taas viikosta riippuen 3 tai 4. Päivät siis menevät tasan.
Kommentoimatta suuntaan tai toiseen tuota järjestelyn taustaa, voin vaan todeta, että asia on sovittu yhteisymmärryksessä lastenvalvojalla.
Tiedän, että tämä varmasti aiheuttaa joissakin lukijoissa vihaa, mutta jos olen rehellinen, en olisi suostunut etävanhemmaksi. Onneksi tästä asiasta ei tarvinnut kuitenkaan edes keskustella.
Juhlapyhät sovitaan aina erikseen. Osa on kirjattu tosin jo noihin tapaamisiin.
Tokihan tuo varmasti monilla perheillä toimiikin! Tuo linkkaamani Sinkkosen ajatus kertoo musta hyvin ne viikko-viikon kompastuskivet.
Kiitos <3
Varmaan kuulostaa jalolta ajatukselta, että nyt lapsen parhaaksi asutaan kaikki samassa pihapiirissä jne. Tietty nyt ei ole mielessä uudet kumppanit, mutta sellaisen/sellaisten ilmestyessä pakka sekoittuu. Usein tulee tarve isommalle asunnolle ja muuta tärkeämpää. Jossain vaiheessa maantieteellinen etäisyys exään on tarpeen. Elin itse suhteessa mieheen, joka oli eronnut ja lapsia pompoteltiin vanhemmilta toisille muutaman päivän välein. Asuimme kaikki eri asunnoissa samassa pihapiirissä. Lasten äiti oli todella mustasukkainen minulle, vaikka ero tuli hänen aloitteestaan ja suhteeni mieheen alkoi eron jälkeen. Tästä alun perin ”kaikki on lasten parhaaksi” -kuviosta aiheutui lapsille hyvin paljon harmia ja vakavia ongelmia, joiden kanssa joutuvat kamppailemaan varmaan loppuelämänsä, eikä helpolla päässeet muutkaan. Tästä on onneksi aikaa vuosia ja nykyään olen onnellisesti avoliitossa lapsettoman miehen kanssa ja itsekin lapseton. Uusperhekuvioihin en enää lähtisi.
Voi sinua. Tuo termi oli varmasti kurja kuulla!!
Miia ja Nimetön: Eihän lapset kyllä muuta voi, kun mennä perheen aikuisten päätösten mukaan, MUTTA niinhän se muutenkin lasten maailmassa on. Minustakin lapset sopetuvat, mutta se vaatii aikuisilta fiksua käytöstä, lämpöä ja aikaa. Ehkä siksi teillä Miia meni niin hyvin 🙂
Hyviä pointteja, Päivi. Vaikkakin tietysti kurja, että asiat menivät noin. Onneksi nyt elämä hymyilee!
Kiitos Nuu <3 Ihanaa tämä vertaistuki, jota teiltä saan!
Meidän ratkaisu tuntuu olevan aika poikkeuksellinen, ja harmittavan mielellään sitä myös tuomitaan. Haluan siitä kuitenkin puhua, en siksi että olisin ”huono äiti”, vaan siksi että lapsellani on hyvä isä. Lapsen isä asuu 400km päässä, ja koska lapsi on vielä pieni, meillä on vuorokuukaudet. Saimme päivähoidon järjestymään molemmilla paikkakunnilla ja näin pitkä matka ei vie isän ja tytön yhteistä aikaa viikonloppuisin. Kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin! Paperilla minä olen lähihuoltaja, mutta vanhemmuus ei ole mielestäni mitenkään enempää äidin juttu, siksi 50-50. Lähestyvä kouluunmeno hirvittää, koska sitten joudumme miettimään uudet ratkaisut ja palaamaan viikonloppukyläilyihin.
Nimenomaan hyvät keskinäiset välit ja rakkaus lapsiin ovat olleen meillä se juttu että kaikki on sujunut ilman ongelmia 🙂 Ollaan myös lasten isän kanssa sovittu että siinä yläasteen kynnyksellä saavat sitten alkaa olemaan siellä kodissa mikä lapsesta itsestä hyvältä tuntuu. Vanhemmalla siihen on enää muutama vuosi ja mielenkiinnolla odotan jääkö poika kulkemaan pikkusiskon kanssa samassa rytmissä.
Olen itse eroperheen lapsi. Olin 6-vuotias, kun vanhempani erosivat. Olimme jokatoinen viikonloppu isällä ja kaikki muut ajat äidillä. Juhlat oltin jokatoinen äidillä ja jokatoinen isällä. Esim. parillisen vuoden joulu isällä ja parittoman vuoden joulu äidillä kaikkien pyhäpäivien läpi ja sitten uusi vuosi toisella vanhemmalla. Äitienpäivät oltin aina äidillä ja isänpäivät aina isällä.
Mun mielestä oli erittäin hyvä, että äidin koti oli meidän varsinainen kotimme ja isälle mentiin sovittuina aikoina. Jatkuva reissaaminen viikko-viikko-systeemillä olisi ollut raskasta. Ja ehkä isä ei olisi töiltään pystynyt sellaiseen järjestelyyn muutenkaan. Yhdessä vaiheessa isä asui äidin kodista vai muutaman sadan metrin päässä. Se oli mukavaa. Isälle jäi erossa minulle hyvin rakas koira, jota kävin koulun jälkeen lenkittämässä ja muutenkin touhuamassa sen kanssa. Silloin olimme isän kanssa enemmän tekemisissä.
Kaikista tärkeintä minusta kuitenkin näin jälkikäteen on se, että kumpikaan ei ole puhunut toisesta pahaa lasten kuullen, vaikka varmasti molemmilla syytä olisi ollut. Molempien uudet kumppanit ovat myös olleet äidin ja isän yhteisestä kasvatusvastuusta sopivasti sivussa, mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä. Mielestäni oli hienoa, kun nuorin meistä heidän yhteisistä lapsistaan täytti 18 vuotta, äiti soitti isälle ja kiitti yhteisistä aikuisista lapsista ja siitä, miten kivuttomasti asiat loppujen lopuksi sujuivat eron jälkeen. Isä oli ollut samaa mieltä ja kiitteli takaisin.
Ja eroperheen lapsuus jatkuu tosiaan aikuisuuteen asti. Kaikki juhlapyhät ovat hankalia. Varsinkin, kun miehenikin on eroperheestä. Meillä on siis neljä paikkaa, jotka aiheuttavat meille hankaluutta siitä, missä vietämme juhlapyhiä. Kaiken kukkuraksi molempien vanhemmat asuvat 20 km säteellä toisistaan. Äidit ja joulut ovat pahimpia. Isät eivät vaadi mitään tai kiukuttele samalla tavalla kuin äidit. Voin vain kuvitella, millainen tilanne olisi silloin, jos meillä olisi lapsia :/ Olemme ratkaisseet joulut jäämällä kahdestaan kotiin.
Ehkä mun tärkein viesti tässä oli nyt se, että vaikka exän naama, tekemiset ja tavat ottaisivat päähän, älkää puhuko siitä lapsen kuullen. Olen joutunut työssäni seuraamaan hankalia erotilanteita, joissa äiti ja/tai isä puhuu pahaa exästään lapsen kuullen ja lapsi muodostaa mielipiteensä rakkaasta vanhemmastaan toisen puheen perusteella. Lapsi kuitenkin tarvitsee ja ansaitsee molemmat vanhempansa, eikä hänellä koskaan voi olla liikaa rakkautta ja välittäviä ihmisiä ympärillä.
Olen eroperheen lapsi ja uusperheen äiti. Omat vanhemmat erosivat kun olin n.5 vuotias. Itse erosin esikoiseni isästä, esikoisen ollessa n. 1,5 v. Tapasin sen jälkeen ensi rakkauteni uudelleen ja hänelläkin oli poika edellisestä suhteestaan. Nyt meillä on myös yhteinen poika. Molemmat on lähivanhempia, eli kaikki lapset asuvat meillä. Kummallekaan vuoro viikot ei ole toiminut, vaikka lastenvalvojan kanssa niin ollaan sovittu. Miehen exän kanssa on enemmän ongelmia ja pojalla onkin lastensuojelu asiakkuus hänen äitinsä luona. Meidän elämästä voi lukea enemmän http://homemadezoo.blogspot.fi/?m=1 . Mieheni asioista en valitettavasti voi siellä vielä paljon kertoa, mutta minun ja esikoiseni isän väleistä, ja omista vanhemmistani olen kirjoittanut.
Tsemppiä teille♡
Kiitos ajatuksistasi, Mari <3
Me erottiin vuosi sitten lasten ollessa 3,5 v ja 5 v. Alkuun kokeiltiin viikko-viikko -systeemiä, mutta se tuntui niin lapsista kuin aikuisistakin liian pitkältä ajalta olla erossa (tai yksin). Joten tällä hetkellä meillä vaihtopäivät aina ti, to ja su. Tällöin lapset on yhtä paljon molempien luona ja vuoro viikoin tulee aina pitkä viikonloppu jomman kumman vanhemman luona. Arkisin vaihto hoidetaan aina päiväkodissa (toinen vie, toinen hakee), niin silloin lapsille ei tulisi sitä ”lähtemisen tunnetta” niin usein.
Tsemppiä vaikeaan aikaan <3
Täysin samoilla linjoilla siis ollaan 🙂
Teillä on mennyt upeasti!
Kuulin ammattilaiselta, että koska lapsi tietää olevansa puolet isää ja puolet äitiä, ja jos jompaa kumpaa heistä haukutaan, kokee lapsi, että häntä haukutaan. Minusta asia oli järkeenkäypä ja hyvä muistisääntö!
Viisaita, viisaita sanoja! Kiitos, kun jaoit ne <3
Kyllä oli.
Kiitos, Heidi!! Luen varmasti. Olet ihana!
Kiitos ja tsemppiä teillekin jatkoon!
Tosi kurja, jos tuntui sille, ettei toisessa paikassa ollut esim yhtä hyvää ruokaa tai leluja. Tuollaiset pienet asiat kun ovat lapsen elämässä niin tärkeitä.
Hauskaa, kun otit nykytilanteen puheeksi. Niin: Ei se erolapsuus häviä aikuisenakaan!
Hienosti sanottu. Olen kuullut saman. Uskon, että ”koti” voi joskus olla parempi silloin, kun vanhempien välinen suhde on parisuhteen sijaan jokin muu.
Oi se olisi ihan parasta. Vaan ei ihan mahdollista näin Helsingin asuntohinnoin.
Voi sinua. Tiedän niin tuon tunteen ja vaiheen. Tsemppiä, voimia ja viisautta jatkoon <3
Teillä on mennyt asiat todella hyvin. Itsekin uskon, että F:n kasvaessa nämä yökylät ja ajat varmasti muuttuvat ja muovautuvat. Voitte taputtaa exäsi kanssa itseänne olalle. Kuulostaa sille, että toimitte todella kypsästi!
Olipa ihana lukea sun valoisa ja tsemppaava kirjoitus. Tuntuu sille, että myös erolapsi voi olla onnellinen elämässään. Se antaa voimia 🙂
Juhlapyhät joulua lukuunottamatta ovat vielä auki. Uskon, että ne voidaan keskustella!
Viisautta täynnä oleva viimeinen lause!!
Todella hyvä pointti!!
Kiitos Taina <3
Voi apua, Riitta! Voin vaan kuvitella 🙂 Tsemppiä!!