Hankasalmi, josta siis olen kotoisin, on noin 5000 asukkaan maaseutukunta. Meno harvemmin kylillä yltyy mitenkään kovin villiksi, mutta niin kauan kun muistan, on heinäkuun kolmas viikonloppu ollut aina yksi maagisimmista. Silloin Hankasalmen Aseman kylällä järjestetään nimittäin Kihveli Soikoon -skifflemusiikkifestivaalit, joiden ansioisa Asema, eli tuttavallisesti Assa muuttuu parin päivän ajaksi kuin muuksi maailmaksi. Silloin kylä kuhisee autoja, ihmisiä, muusikoita, vieraita kieliä ja festarikansaa. Niin ja meitä, jotka tulevat fiilistelemään hanksumaista menoa vähän kauempaakin.
Tänä vuonna Kihveli järjestettiin 21. ensimmäisen kerran ja voisin väittää, että olen ollut mukana kihvelöinnissä ainakin 15 vuonna. Lapsena siisteintä oli Kihveli-leirit ja -työpajat. Silloin narubassoa tuli soitettua ulkolavalla ja illalla oli jännittävää astella päälavatelttaan ja nähdä, kuinka telkkarista tutut bändit ja artsistit esiintyivät tuttuakin tutummilla huudeilla.
Siksi mulle onkin ollut tärkeää, että F -kaupunkilaislapsi – pääsee mukaan Kihveli Soikoon -tunnelmaan. Tämän vuoden lauantain lastenkonsertissa esiintyivät Orfit. Sama lastenorkesteri, joita me siskojen kanssa jo aikanaan kävimme katsomassa keikkalavoilla. Aika mahtavaa elämän kiertokulkua.
Viimeiset vuodet Kihveli on ollut mulle nostalgiatrippi. Siellä ne on – vanhat koulukaverit, opettajat ja naapurit. Vuosien aikana Kihvelissä on käytetty parhaat ystävät Helsingistä ja tänä vuonna Kihveli esiteltiin siskojen kanssa perheen uusille miestulokkaille.
Parasta festareissa oli se, että mummo tuli antamaan halit meille lapsenlapsillen, mutta kertoi, että on ehdittävä keikalle etsimään hyvät paikat. Mäkin haluan kihvelöidä vielä mummona niin, että F saa jorailla mukana omien lastensa kanssa. Kotiseutuylpeyttä ei voita mikään!
-Karoliina-
Kommentit (10)
Hankasalmella on kyllä paljon kesätapahtumia! Meillä on kesäpaikka Keski-Suomessa Jyväskylän maalaiskunnassa, ja tuntuu, että Hankasalmella on aina menossa joku häppeninki! 🙂
Mukavaa kesää teille!
Mikä tapahtuma, vau! Mahtava meininki! Näytät tosi kauniilta ja ennenkaikkea onnelliselta!
Kiitos ☺!!
Veikkaisin, että voit nykyään paremmin ja saat paljon positiivisia kommentteja ulkonäöstäsi johtuu siitä, että sulla on uusi mies?:)
Höh. Ihan sama onko uusi mies vai ei, vaikutat onnelliselta ja näytät hyvältä ☺
Oh ihanaa Karoliina <3 Tälläisiä uutisia ei kuule koskaan liikaa:)
Kiitos kauniista sanoista ❤
Mainio meininki ja pari komiaa soittajapoikaa!?
Yes ☺
Kiitos samoin ☺