”Ihana nähdä sut niin onnellisena!” laittoi mun kaveri mulle viestin melkein heti sen jälkeen, kun olimme eronneet eilen pienellä porukalla istutun aamiaisen jälkeen. Aamupala aloitettiin yhdeksän maissa ja ensimmäisen kerran, kun kukaan katsoi puhelinta, kello oli jo yli kahdentoista. Ystävän ja hänen miehensä auton parkkiaikakin loppunut jo tunti sitten. Kuinka kolme tuntia voikaan olla niin lyhyt aika, kun vierellä on hyvä porukka ja paljon asiaa?
Ystäväni tekstari ei olisi voinut tulla parempaan aikaan, koska olin juuri ajatellut laittavani hänelle samanlaisen viestin. Oli ollut ihana nähdä ystävä, jolla on ollut viime vuonna rankkaa, niin iloisena ja hehkuvana. Rupattelemassa voisilmapulla kädessä, nauramassa ja hymyilemässä.
Onnellisuus on jännä asia. Helposti sitä kuvittelee, että joillakin sitä vaan on – onnea matkassa. Ajattelee, että hannuhanhia vaan syntyy, ja me muut – tavikset – saamme tyytyä peruselämään. Vähän harmaaseen ja vähemmän aurinkoiseen.
Mutta eihän se ole niin. Jos lasketaan laskuista pois jotkin kauheat, parantumattomat kuolemansairaudet, on aika moni asia tässä elämässä itsestä kiinni. Erityisesti onni ja onnellisuus.
Mä olen ainakin huomannut viimeisten vuosien aikana, että onnellisuus on asia, jota ei kannata vain odotella. Toki kohtalo voi tuoda esiin monia onnekkaita sattumia, hetkiä ja ihmisiä, mutta todellisen onnellisuuden eteen pitää tehdä myös töitä : Jos joku asia tekee onnettomaksi, täytyy miettiä, mitä sille voi tehdä. Jos elämä tuntuu harmalle, pitää miettiä, voisiko sitä katsoa uusin silmin.
Jos mietin tätä viikkoa, mulle onnea on tuonut isot ja pienet asiat.
- Oman lapsen suukko ensimmäisenä aamulla
- Pyykkikone, joka vihdoin toimi
- Siivottu (ja taas sotkettu) koti
- Iloinen ja hassu F
- Kesän paras Lintsi-päivä
- Valmiiksi tehty karjalanpiirakka
- Aurinko ja toisaalta pilvinen päivä, jolloin on lupa nukkua päiväunet ja vaan maata sängyssä
- Venähtänyt aamiainen rakkaiden kanssa
- Ystävän halaus
- Uusi kynsilakka
- Yöunet, jotka saa nukkua putkeen ilman herätyksiä
- Aikatauluttomuus
- Whats App:n keskusteluryhmät ihanien ja tärkeiden kanssa
- Vadelmat
- Loppukesän hämärät yöt ja tuntemattoman kaupungin tunnelma
- Kymmenet uudet ja ihanat ihmiset, jotka ovat tulleet hetkessä osaksi omaa elämää.
- Tunne, että onni on tässä ja nyt.
Mikä teki sinut onnelliseksi tällä viikolla?
-Karoliina-
Kommentit (41)
Sulla taitaa olla uusi mies!?!? (Näin päättelin, Kun rivien välistä lukee juttujasi.)
Mihinköhän perustuu sanonta ”se jolla onni on niin se onnen kätkeköön.” Minun mielestä kenenkään ei tarvitse kätkeä onneaan vaan nauttia tilanteesta ja antaa sen myös näkyä niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
Ihanaa kesää!?
Kerro teidän rakkaustarinasta? <3 Kuinka se alkoi, missä tapasitte? Mitä olette tehneet kesän aikana yhdessä?
Nää asiat ei mun mielestä kuulu kenellekään muulle kuin asianomaisille 🙂 varmaan käy vauva-palstat kuumana ilman rakkaustarinoita ja provosointiakin, yksityisyys kunniaan!
Oon ihan samaa mieltä kuin Elisabeth. Mun mielestä jo nää ”vihje”kuvat instagramissakin on olleet liikaa. En nyt tarkoita mitään kel’ onni on sen kätkeköön-meininkiäkään, vaan sitä, että jakaa sen onnen ihan oikeasti läheisten ihmisten kanssa, ja pitää yksityiset asiat yksityisinä. Varsinkin kun nämä uudet rakkaustarinat tuppaavat koskettamaan aina niitä entisiinkin rakkaustarinoihin kuuluneita ihmisiä.
Onni on ihana asia, eikä sen revittely, selittely tai tarinoiden alku ja loppu kuulu vauvapalstoille tai edes julkiseen blogiin.
Kauniilta ja onnelliselta Karoliina näytät, onnellista loppukesää!
Miksi bloggaajan tulisi pitää oma instgramminsa jotenkin salaisempana ja yksityisempänä kuin tavallisen pulliaisen? En ymmärtänyt Stellan ilmausta ”vihjekuvat” ollenkaan… En myöskään ellen kommenttia. Eikös me kaikki jaeta instagramissa toisten nähtäväksi hetkiä myös läheisten ihmisten kanssa. Eksät on eksiä ja menneet on menneitä. Minusa tässä on molempia käsitelty ihan kunnioittavasti. Se on ihan eri juttu mitä täysin vieraat ihmiset kohkaavat itselleen täysin vieraiden ihmisten yksityisasioista jossain vauva-lehden nettipalstoilla. Saisi muuten koko foorumin mielestäni täysin tarpeettomana ja ihmisiä loukkaavana lopettaa.
Keskustelupalstat toki kuuluvat lajin luonteeseen, mutta onhan se välillä hassua, kuinka tarinat ja ennen kaikkea ”tositarinat” alkavat elää omaa elämäänsä. Onneksi niitä ei kannata ottaa liian vakavasti 🙂
Minulle Insta ainakin on blogin ja yksityisen somen välimuoto, jossa en kyllä ainakaan tarkoituksella halua ”vihjailla” mitään, vaan jonne tosiaan – kuten sanottua – jaan hetkiä elämästäni sen mukaan, mikä tuntuu hyvälle ja omalle.
Kiitos kysymästä. Ja tiedän, ettei kukaan täällä ilkeyttään kysele. Ilolla ☺
Mutta. Totta on, että moni asia on yksityinen ja joillekin asioille on omat paikkansa ja aikansa.
Itsekin tosin hieman kummastelin, että moni veti onnellisuuden ja rakkauden väliin suoran syy-yhteyden. Totta on, että en ole käsittääkseni blogissa puhunut rakkauselämästäni mitään. Ja kuten jo sanottu: Onni tosiaan on kokonaisvaltainen tunne ja asenne, ei välttämättä mitenkään liitoksissa romanttiseen rakkautteen.
Itse ilmaisin asian epäselvästi, tarkoitin siis että karoliina kertoo itse koska ja mitä haluaa ? En tarkoittanut ettei onnea saa jakaa, vaan sitä että ulkopuolisten on hassua udella. Pahoittelut väärinkäsityksestä!
Aurinkoista kesää kaikille, peace & love!
Samaa mieltä olen edellisten kanssa. Ihana juttu kuinka onnelliselta Karoliina näytät! Nämä uudet rakkausasiat kuitenkin kuuluu vain sinulle ja läheisillesi. Erityisesti kun ne koskettavat niin monia osapuolia, kuten edellistä kumppaniasi. Kunnioitusta edellistä kumppania kohtaan ja ei näitä kaikille ihmisille jaettavaksi.
Jatkan vielä edelliseen kommenttiini: Karoliina ei tarlkemmin lukien ole sanonut sanaakaan rakkausasioista, sen ovat tehneet lukijat ja kommentoijat. Ja se ettei onnellisuudella saisi ”revitellä”… hoh hoh … sillä jos jollain saa! ja pitää!!! Kyllä me nähdään blogeissa ja keskustelupalstoilla ihan tarpeeksi sitä iän ikuista valitusta ja ilkeyksien kaivelua. Siitä esimerkkinä mm. edelliset kommentoijat 🙂 Mutta niinhän se on että kateus on kamala tauti…
Minusta onni löytyy omasta mielestä, tasapainosta, nöyryydestä ja hyväksynnästä. Jotenkin omalla kohdalla vasta kun olin kokenut todella suuria ja surullisia menetyksiä tulin onnelliseksi.
Kuulostaa todella oudolta mutta olin aiemmin aina mielessäni puolitiessä ja vailla jotain parempaa, tyytymätön itseeni, usein tyytymätön muihin. Kipuilin tosi paljon nuorempana kaikenlaista vaikka elämä meni ulkoisesti ihan hyvin ja mitään todellista murhetta ei ollut, mieli vain kehitteli tyytymättömyyttä jostain.
Sitten tuli ikää, vastoinkäymisiä ja menetyksiä ja yhtäkkiä näin ja tunsin kaikki onnelliset asiat elämässäni todella selkeästi: terveyden, lapset, kliseiset ruokaa tarpeeksi, vaatteita lapsille, oma kiva koti. Päivittäin tunnen suurta kiitollisuutta näistä asioista jotka ovat hyvin ja olen onnellinen vaikka suru menetyksistä on läsnä myöskin päivittäin. Omituista mutta näin se on.
Uskoisin, että tiedän, mistä puhut. Ei onnellisuuteen tarvitse täydellistä elämää, vaan sen, että ymmärtää nauttia elämästä.
On jo jonkin aikaa huomannut sun blogiteksteistä sekä kuvistasi joissa todella hehkut upean näköisenä, että olet rakastunut 🙂
Elämä jatkuu.. 🙂
Elämä jatkuu ☺
Pihassa vapaana juoksevat kesälampaat, niin hauskoa otuksia. Muutamat muut koti- ja lemmikkieläimet joita sain silitellä.
Viime yö, jolloin näin ehkä suloisinta unta ikinä ja nukuin pitkästä aikaa kaipaamani 10h unet.
Tänään pieni hetki suihkun jälkeen oman torpan omalla terassilla jäätelöä syöden, kun vihdoin paistoi aurinko ja tarkenin istua siinä pelkässä pyyhkeessä. 🙂
Oi Ilona ❤
Oon samaa mieltä nimettömien kanssa, että onnellisuus lähtee itsestä. Olen viettänyt nyt noin puoli vuotta ulkomailla ja täällä se on jotenkin erityisesti kolahtanut, että kukaan muu kuin minä itse ei voi tehdä minua onnelliseksi. Tietysti onnellisuuden tunne tulee monista asioista ja onkin yleensä asioiden ja ihmisten summa (lapset, parisuhde yms.) mutta silti kaiken perusta on itse itsensä onnelliseksi tekeminen. Hankala jotenkin kirjoittaa auki mitä tarkoitan 😀
Ymmärrän, mitä tarkoitat. Juuri niin, komppaan!
Oi, on niin paljon pikku asioita , jotka on tehnyt mut onnelliseksi viime viikkoina.
Loma… kiireettömät aamut perheen kanssa.
Tuoreet marjat puuroissamme omista marjapuskista 🙂 😛 ( Se on niiiiiiiin parasta kesäaamuissa ) . SEkä aikaiset aamulenkit !!!!
Muuta ei onneen tosiaan tarvita.
Ja tänään, tämä LÄMPÖ !!!!! Ah ihana , hautova kuumuus !!! oon kaivannut. Ja vielä viikko lomaa perheen kanssa.
Kuulostaa ihanalle ❤
Sulla on todellakin uusi mies!
Ei onneen miestä tarvita 😉
Olen samaa mieltä. Kyllä ihmisen ensin täytyy olla muulla tavalla tasapainossa – sitten jos ihana ihmissuhde osuu kohdalle on se vain bonusta. Itse täytyy itsensä onnelliseksi tehdä.
Olen samaa mieltä : Onnellisuus ja tasapaino on ensin löydettävä itsestä!
Olen myös jo useista postauksista riveistä ja rivien välistä..aika selkeästukin on tullut ilmi että uusi tuttavuus Karoliinalla on. Tämä uusi mies elämässä on tuonut aivan uutta onnellisuutta ja säteilet kauneutta. Kaikesta näkee, että sinun on hyvä olla nyt 🙂 Se mitä Karoliina ja missä vaiheessa blogiin kirjoittaa niin on täysin hänen asiansa.
Kiitos kauniista sanoista ☺
Moikka! Ihana postaus! Onni on niin itestä kiinni! Ja hei, monelle sun arki on kaukana harmaasta perusarjesta! Olethan kuitenkin bloggaaja joka saa ihania lahjoja koko ajan ja tosi-tv julkkis, heh heh 😉 😉 sulla on myös ihana pieni tytär päiviä piristämässä vaikka onkin varmasti ollut rankka alkuvuosi ja kevät! Ja niihin positiivisiin asioihin kun yrittää keskittyä vaikka kuinka tuntuis vaikeelta, niin kyllä se onnelisuuskin sieltä vastaan tulee! Kaikkea hyvää <3
Kiitos samoin sullekin ☺
Löysin blogin vasta pari kuukautta sitten ja on ollut kiva lukea postauksia, joihin voi jollain tavalla samaistua. Blogista paistaa vilpittömyys ja lämpö, ja ihan tavalliset arjen asiatkin on kerrottu mielenkiintoisella otteella. Kiitos ja keep on going! 🙂
Kiitos paljon <3
Ihan aiheen vierestä, mutta osaatko sanoa onko esim. Facebookissa olemassa ryhmää, jossa myytäis käytettyjä Makia-vaatteita? Ne ovat ihania, mutta uusina liian hintavia minun lompakolle… Mistähän löytäis käytettynä, ihan Suomen laajusesti… Huuto.netistä varmaan ainaki…
En valitettavasti tiedä 🙁
Tällä viikolla onnea tuo juurikin viides ja viimeinen lomaviikko. Paljon oon saanut aikaan, on lomailtu perheen kera ja sitten on ollut omaa aikaakin.
Kampaaja, ja mustikkametsä vielä tällä viikolla ja sitten alkaa ihana arki.
Kuulostaa ihanalle ja kuulostaa kesälle 🙂
Karoliina, tässä minun ajatus: anna palaa ja nauti elämästä, äläkä välitä turhista vinkujista ja valittajista, sillä niitä kyllä riittää jokaisen meidän elämässä ihan tarpeeksi, mutta niihin on turha käyttää sen enempää energiaa! Elämä on annettu meille elettäväksi ja nautittavaksi ja kerran me täällä vaan eletään (ainakin minä uskon näin), joten antaa palaa!! Koirat ne haukkuu ja karavaani kulkee, joten NAUTI elämästäsi! Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi!?
Kiitos <3
Heippa!
Onnistuisiko postaus tuosta aiheesta; onni lähtee itsestä.
Tiedostan itsekin asian olevan niin, mutta siitä huolimatta saan itseni liian usein kiinni ajattelemasta, että sitten olen onnellinen, kun seurustelen, saan uusia ystäviä jne.. eikä se mene noin.
Onko esim. tämän asian sisäistämisessä ollut joskus itselläsi työstämistä, mikä siihen on auttanut tms?
Joka tapauksessa aurinkoista loppulomaa ja kesää! 🙂
Hmm. Vaikea sanoa, mikä on auttanut sisäistämään asian. Ehkä se, että kun on herännyt aina välillä turhaan valittamiseen ja muuttanut asennetta, myös elämänlaatu on parantunut.
Kivaa kesää!
Sinulla on oikeus onneen niin kuin kenellä tahansa muullakin. Ja on ihanaa huomata sinussa, että voit hyvin ja näytät onnelliselta. Onnellisuutta eikä mitään muutakaan asiaa tarvitse mielestäni peitellä, koska jokaisella meistä on oikeus olla myös julkisesti onnellinen.
Niin. Onhan se tosiaan vähän hassua, että julkisesti saa olla synkkä ja maassa, mutta onnellisuus voikin olla tabu 🙂
Kiitos samoin sulle ☺