Oletteko huomanneet, että elämässä asioiden on tapana ruuhkautua? Ensin ei tapahdu pitkään aikaan mitään, mutta sitten muutokset ja myllerrykset sattuvat kaikki samaan kohtaan. No, 2016 on ollut juuri sellainen vuosi. Eikä vuosi ole edes vielä lopussa!
Viime helmikuussa, samalla, kun kannoin tavaroitani uuteen kotiin ja uuteen elämään, sain puhelun. Tai oikeastaan ensin sain viestin. Trendissä töissä oleva opiskelukaverini Raisa kysyi, saako antaa numeroni Jennille, Lilyn ja Trendin päätoimittajalle. ”Kyseessä on kiva juttu”, sanoi Raisa, ja ei kai tuollaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä.
Jenni soitti minulle ja halusi tavata. Menimme kahvilla, puhuimme, nauroimme ja loppu onkin sitten jo historiaa. Kevään aikana kirjoitin blogisopimuksen A-lehtien kanssa. Päätettiin, että syksyn aikana minusta tulisi lilyläinen. Sen portaalin bloggaaja, jonka olen arvostanut aina Suomen blogiskenen ylimmälle paikalle. Joskus – ja taas tämä tuli todistettua – unelmat toteutuvat silloin, kun sitä vähiten odottaisi!
1.9 alkaen Kolmistaan on siis löytyy Lilyn sivujen alta (linkki blogiin tulee myöhemmin). Niiden blogien ja bloggaajien seurasta, joita vain ihailin kaukaa vielä muutama vuosi sitten. Täytyy se kai itsellekin jo myöntää, että Kolmistaan-blogilla menee aika mukavasti. Harrastus on muuttunut työksi ja elämäntavaksi. Ja ihan oikeasti sitä lukee aika moni muukin tyyppi jo kuin oma äitini. Se on samaan aikaan pelottavaa ja ihanaa. Niin kuin kaikki isot ja rakkaat asiat tuppaavat olemaan.
Vaikka Kolmistaan muuttaa, ei se muutu. Ihan sama ihminen täällä näppiksen takana mietteitään kirjoitta, ihan saman pään läpi ne aiheet prosessoidaan. Jos jotain tiedän Lilyyn muuton seurauksena kuitenkin tapahtuvan, on se varmasti into kehittää ja kehittyä entisestään. Mä tulen aina olemaan se urbaani perhebloggaaja maalaisjuntilla twistillä, mutta elämäntilanteiden muututtua ja elämänkokemuksen kartuttua on tarve myös kehittää tapaa, jolla teille kirjoitan.
Kerronko enemmän yksityiselämästäni vai keskitynkö laadukkaammin pintaraapaisuihin? Fiilistelenkö sanapareilla vai kerronko tarkemmin arjesta? Jatkanko kotikutoisilla kuvilla vai panostanko oikeasti ensimmäisen kerran kuvitukseen? Kaikki nämä asiat ovat vielä auki, enkä usko, että minun pitääkään niihin nyt osata vielä vastata. Uskon, että syksy ja lilyläisyys kyllä valaisevat oikeanlaisen tien blogata.
Toivottavasti te ihanat, älykkäät ja tärkeät lukijat pysytte mukana! Tehdään tämä yhdessä <3
-Karoliina-
*kuvat Joonas Vuorinen / A-lehdet
Kommentit (42)
Lämpimästi toivotamme sinut ja lukijasi tervetulleeksi Lilyyn! Ihanaa saada sinut osaksi tiimiämme 🙂 http://www.lily.fi/blogit/toimitus/tervetuloa-lilyyn-kolmistaan-karoliina
Kaikella kunnioituksella, en erottanut eroa ammattilaisen ottamien ja sun itte ottamien kuvien välillä 😀
Mieluusti jatka näin, miten nyt teet. Toki välillä saa repeillä suuntaan tai toiseen, että pysyy vire yllä!
On niissä kyllä aikalailla eroa 😀
Oi, hieno juttu!!
🙂
Onnea sinulle ja innolla luen blogias jatkossakin:)
Kiva kuulla 🙂
Vau,hieno juttu,onneksi olkoon :)!
Kiitti 🙂
Onnea matkaan Karoliina ja blogi! 🙂 Tykkään myös etenkin tuosta Joonaksen ottamasta kasvokuvasta!
Joonas oli kyllä taitava!!
Ihan mahtava juttu, onnea kovasti!! <3
Kiitos ihana!
Hei wau onnea muutoksesta!!! ♡ 😀
Kiitti, Ansku <3
Huippua! Sun ihana blogi sopii Lilyyn superhyvin. Tervetuloa!! <3
Tuntuu jo nyt, että kuulun Lilyyn 🙂
Ompa mukava uutinen 🙂 Se on varmasti monen uuden alku taas. Toivon että syvälliset tekstit teidän elämästä säilyvät ja arki jutut jatkuu 🙂
Kyllä. Uusi alku tuo uuden innon!
Upea uutinen. Onnea tuhannesti <3
Kiitos <3
Onnea uusiin haasteisiin!!
Kiitti, Nippe 🙂
Onnea! Tosi hieno uutinen! Mukana ehdottomasti ?
Hienoa!!
Lämpimästi tervetuloa Karoliina 🙂
Kiitti Hertta 🙂
Pa ras ta!
To del la kin ! !
Onnea muuttoon! Tällainen on hieman mukavampi kuin oikea muutto, vähemmän laatikoita!
No kyllä. Tässä ei ole niin paljon pakkaamista 🙂
Ihanaa! Kiva kuulla, että oot tykännyt mun meikkijutuista. Itse aina ihastelin sun rajauksia Iholla-sarjassa hihi 😉
Tervetuloa Lilyyn! <3 <3
– Erika
Oi kiitos <3 Kiva tulla!
Ihana uutinen. 🙂 Onnea Karoliina!
Kiitos 🙂
Aivan mahtava juttu, onnea!! Täällä ruudun toisella puolella odotetaan edelleen innolla uusia postauksia 🙂
Kiitos ! Ja jes!!
Vau, hieno uutinen! Onnea! Ehdottomasti seuraan blogia jatkossakin.
Ihana kuulla 🙂
Heippa! Laitathan (sitten kun laitat osoitteen tiedoksi :)) myös ohjeet siitä, miten blogia voi lukea jatkossa bloggerin kautta. Kaikilla sivuilla kun on siihen omat ohjeet, esim kaksplussalla laitetaan /feed osoitteen perään. Kiitos jo etukäteen 🙂
Hei! Tätä odottelen vielä! Miten lilyn blogia voi seurata bloggerissa??
Ihana tulla <3