kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 26.10.2016

Kun saa päättää kaiken yksin!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

F nukahti juuri äsken. Koti tuntuu taas kodille. Mutta viime viikko oli kummallinen. F oli ensin mummolassa viikon, kävi yhden yön kotona, ja suuntasi sitten toiseen mummolaan kolmeksi yöksi. Ja se tarkoitti sitä, että minä olin yksin lähes puolitoista viikkoa!

Aluksihan olin koko järjestelystä aika rikki. Nyyhkyttelin ensimmäisen illan ja mietin, millaista hiljaisessa kodissa oikein olisi. Mutta tiedättekö mitä? Alkushokin jälkeen homma luisti oikeasti aika hyvin. Ja täytyy jopa myöntää –  Ehkä olin oman tilani, aikani ja uneni tarpeessa. Nimittäin kun F tuli sunnuntaina kotiin, tunsin olevani elämäni voimissa!

Itse asiassa minun omasta ajastani tuli mieleen F:n yksi lempikirjasarjoista, Paula Norosen Supermarsu. Siinä Lasten valtakunta -nimisessä kirjassa lapset päätyvät tilanteeseen, jossa saavat elellä juuri niin kuin itse haluavat, He tekevät esimerkiksi säännön, että ruokapöydässä ei saa syödä. Minusta tuntui, että minulla oli nyt hetkisen aikaa aikuisten valtakunta, jossa sain tehdä kaikkea, mitä yleensä en ”saa”. Esim syödä sängyssä, jos siltä tuntui. Olenkin niin onnellinen, että puolentoista viikon aikana sain:

  • Käydä AIKUISTEN leffassa ystävän kanssa. Bridget Jones <3
  • Valvoa myöhään ja nukkua pitkään 
  • Juoda lasin jos toisenkin kuohuvaa
  • Nukkua sitä seuraavana päivänä päikkärit ilman, että edes piti esittää skarppia
  • Syödä ystävän kanssa brunssi ja jakaa viimeisen puolen vuodet tapahtumat
  • Vaihtaa viinitreffit Detox-smoothieen ja ostaa samalla reissulla kaverin kannustamana bootcut-farkut
  • Vaihtaa extempore-kahvit extempore-pitsaan ja jauhaa lisää elämästä
  • Juosta huono lenkki yksin ja paljon parempi kaverin kanssa
  • Siivota vaatekaappi
  • Järjestellä korut ja meikit ihanasti 
  • Maata ripsihuollossa ja kulmakarvojen nypinnässä
  • Tehdä keitto, josta lapsi ei pidä
  • Kuvata kamoja nettikirppikselle
  • Soittaa kymmeniä puheluita ja tekstata tuhansia viestejä. Skypettää tuntitolkulla
  • Olla suihkussa tupla-ajan
  • Kieltäytyä sosiaalisista kontakteista ja vain tuijottaa Netflixiä
  • Syödä suklaata sängyssä. Koko levyllisen. Eikä tarvinnut edes piilottaa papereita. 

-Karoliina-

*housut saatu Eivyltä 

Kommentit (6)

AH!!!!

Kuulostaa niin ihanalta!

Kuulostaa Unelmalomalta korviini. Vautsi. Sinkkuna ja ennen lapsia kaikki tuo oli ihan arkea tai ainakin joka viikonloppu oli noin täydellistä vapautta. Kumma ettei siitä sillon osaanu samalla tavalla nauttia.:) vaikka luonnollisestikaan ei. Kuitenkin lapset on ihania ja tylsäähän sitä tulisi jos ei niitä olisi.:) mutta aika ilman lapsia on kyllä nykyään erityistä.

Nyt sinulla tuli pitkä pätkä ilman lasta, kun oli loma ja mummolareissut mutta saat nauttia noista vapaista joka toinen viikonloppu, sekin lienee ihanaa. Siitä ehkä harvoin kukaan viitsii hehkuttaa, mutta varmasti siitä ajasta moni eronnut nauttii. Ja sinulla tähän aikaan sisältyy vielä välillä myös kahden keskinen aika uuden rakkaan kanssa rakastuneissa fiiliksissä. Kuulostaa varmasti monen mielestä aika kadehdittavalta. Itsestänikin, vaikka olenkin onnellisesti ydinperheessä, mutta onhan tämä joskus tylsää.:)

Olet oikeassa, että vaikka erossa ja lapsesta erossa olemisessa on kymmeniä kurjia juttuja, on tämä yksi niistä harvoista eduista. Joskus, vaikkapa tosiaan ulkomailla, voi tuntea olevansa melkein ihan omillaan (vaikka jokaisessa mahdollisessa wifi-paikassa lapsen kuulumisia pitääkin kysellä 😀 )! 

Nauti ihanasta perhe-elämästä <3

Parasta 😀 Ja se tunne kun on ihan hiljaista.. Ilman että tarvitsee miettiä, että mitähän tuhoa se nyt tekee. 

Ei parasta, mutta välillä TODELLA hyvää tekevää 😀 

Sitä se oli…näin rajoitetun ajan 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X