kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 14.12.2016

Lohturuokien kuningatar – Pinaattimuhennos

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Kaupallinen yhteistyö:Arla 

Tiedättekö sen lohturuuan, jota tekee aina mieli syödä tilanteessa kuin tilanteessa? Silloin, kun elämä murjoo ja haluaa mennä mussuttamaan kulhollista nannaa vilttiin kääriytyen? Silloin, kun talo on täynnä iloa ja haluaa hemmotella rakkaitaan.

Kun minua pyydettiin kehittelemään Arlan ja Kolmistaan-blogin yhteistyön tiimoilta ruokaresepti Arla Luomu Täysmaidon ympärille, mieleeni tuli ensin jokin tuunattu riisipuuro tai uudenlainen pannari, mutta sitten päätin, että haastaisin itseni jonkin toisenlaisen ruuan äärelle. Ensimmäisenä ”punaisesta maidosta” minulle nimittäin tulee mieleen nuo kaksi all time lohturuokasuosikkiani – riisipuuro ja pannari – mutta jos totta puhutaan, lorottelen nimenomaa täysmaitoa monenlaisiin ruokiin ruokaviikkojeni aikana.

Olen itse siirtynyt varsinkin maitotuotteissa luomuun jo ajat sitten. Luomu-maitojen ja muiden luomumaitotuotteiden maku on vaan niin ylivertainen kaikkiin muihin verrattuna, että en edes kuvittele ostavani mitään muuta. Sitä paitsi. Näin äitinä ruuan alkuperää alkaa miettiä koko ajan vain enemmän.

Arla onkin maailman suurin luomutuotteita valmistava meijerialan yritys ja kaikki sen luomutuotteiden raaka-aineesta tulee kotimaisilta luomutuottajilta. Arla Luomu Täysmaito taas kaikkein prosessoimattomin maitotuote kaupan hyllyllä, koska sen lisäksi, että se on homogenoimaton (kuten muutkin Arlan Luomu-maidot) sen rasvamäärää ei ole vakioitu, vaan rasvapitoisuus vaihtelee luonnollisesti vuodenaikojen mukaan 3,8 – 4,4 % välillä. Aivan kuten raakamaidonkin. Maito on tällöin luonnollisessa muodossa, vaikkakin pastöroitua, jotta sitä on turvallista juoda.

Muistatte ehkä, että kirjoittelin vähän aikaa sitten puolieinespikaruokasuosikeistani, mutta ihan alusta asti valmistaenkin saa aikaiseksi todellisia herkkuja pika-aikataululla, kunhan raaka-aineet ja reseptin punainen lankaa ovat kohdillaan. Niinpä päätin, että yhdistäisin Arla Luomu Täysmaidon sellaiseen ruokaan, jonka voisin kuvitella valmistavani pikapikana arkipäivänä työpäivän jälkeen F:lle ja minulle, tai joka sopisi helppoudessaan myös silloin tarjottavaksi, kun kavereita tulee istumaan iltaa viinilasillisten äärelle. Arkista lohturuokaa. Mieltä ja kroppaa lämmittävää!

Otin ohjenuorakseni Arla Luomu Täysmaidon ja yhden lempiruoka-aineistani, pinaatin, ja kehittelin reseptin yhdistellen kaikkia niitä herkkureseptejä, joihin olen joskus törmännyt ja joita olen maistanut. Syntyi:

 

Täyteläinen pinaatti-pekonimuhennos kahdelle

  • 100g Baby Pinaattia
  • Puoli ruukullista basilikaa (tai vaikka kokonainen, jos siltä tuntuu)
  • Paketillinen (luomu)pekonia
  • Kourallinen pieniksi hakattuja pähkinöitä (tai kokonaisia, jos siltä tuntuu)
  • ½ tl muskottipähkinää
  • ½ tl suolaa
  • Pari rouhaisua mustapippuria

 

  • 15-20g Arla Luomu Ingmariinia
  • 15-20g vehnäjauhoja /15g gluteenittomia jauhoja / maissisuurustetta
  • 1dl Arla Luomu Täysmaitoa

 

  1.  Paista pekonit. Lisää paistettujen pekonien joukkoon pinaatti, basilikat ja pähkinät. Lämmitä koko komeus niin, että pinaatti ja basilika menevät kasaan. Nosta pannu syrjään.
  2. Sulata kattilassa voi. Lisää joukkoon koko ajan vatkaten suuruste ja maito. Keitä kastike kasaan.
  3. Yhdistä kastike pinaattimuhennokseen. Lisää mausteet. Lämmitä vielä kerran koko komeus.
  4. Herkuttele.

 

Olen valmistanut tätä herkkua nyt kaksi kertaa, ja voin sanoa, että tuo ”kahdelle” saattaa tässä tapauksessa olla vähän alimitoitettua. Tekee nimittäin mieli syödä koko komeus. Suoraan pannusta. Yksin.

Ainiin. Tiesitkö, miksi muhennoksesta käytettiin juuri täysmaitoa? No tietysti siksi, että ”punaista” maitoa käyttäen on pienin riski käräyttää maitokastike pohjaan. Jopa vähän kiireessä tai keskellä kiihkeintä puheensorinaa.

Herkutteluhetkiä!

-Karoliina-

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X