Blondina oloa takana useampi kuukausi ja RAKASTAN edelleen tätä vaaleaa kuontaloani. Sen hoitaminen on ollut yllättävän helppoa, täsmätuotteet on löytynyt ilman suurta vaivaa ja muutenkin blondina on vaan astetta kivempaa (prosessi brunetesta blondiksi täällä).
Yksi asia kyllä silti sapettaa. Ja se on tietysti juurikasvu. Jos ennen pystyi venyttämään hätätapauksessa kampaajakäyntien välin melkein puoleen vuoteen, nyt siihen ei enää ole mahdollisuutta. Tosin. Edellisen ja tulevan kampaajakäyntini väliin tulee melkein kaksi kuukautta, koska emme vaan saaneet synkattua QHairin Marian ja minun kalentereitani mitenkään yhteen ennen tätä. Jos minulla oli mahdollisuus tulla värjäykseen, Marian kalenteri oli täynnä. Ja päinvastoin.
Onneksi olen kuitenkin kehitellyt mielestäni ihan pätevän tavan vähän huijata tuota juurikasvua. Nimittäin hiuspuuteri/kuivasampoo. Tiedän, ettei tuotetta ole tarkoitettu tähän laisinkaan, mutta sitäpä minä kuitenkin suihkaisen hiustenlaitoin jälkeen tummaan juureen ja kyllä vaalenee reippaasti. Päälle vielä vähän hiuslakkaa, ettei hiuspuuteri pölise tuulessa tai vaikkapa silloin, kun nappaa pipon pois päästä.
Niin ja jos pitää huijata tummaa juurta silloin, kun tukka on tarkoitus laittaa kiinni, kannattaa hiuspuuteri-lakkayhdistelmä laittaa hiuksiin puolestaan ennen tukan sitomista kiinni.
-Karoliina-
Kommentit (2)
http://www.biozell.fi/colormask-savyttavat-tyvisprayt.html
itse käytän tollasta!
Kiitos vinkistä!