kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 09.03.2017

Fuusiokeittiöni kirkkain tähti: Chia-pancakes

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Täällä taas epätrendikas bloggaaja numero yksi. Milloinkas tämä banaanilettubuumi oli? Ehkä viisi vuotta sitten? No. Minäpä hurahdin niihin pari viikkoa sitten. 

Tein kyllä parit banaaniletut lettubuumin aikaan, mutta mitään lempparia niistä ei minulle tullut. Tuntuivat liian makeille. Tässä yhtenä aamuna taannoin kuitenkinhuomasin, että yksi hedelmäkorin banaaneista oli aivan ylikypsä syötäväksi, joten sille piti keksiä jotain.  Niinpä annoin letuille uuden mahdollisuuden. Ja rakastuin täysin.

Siitä aamusta lähtien olen paistellut pancakeseja melkein joka aamu. Ensin tein taikinan vain banaanista, munista ja leivinjauheesta. Sitten päätin jättää keltuaiset pois, koska kolesterolini on aivan korvissa. Syksyllä alkaneet vatsavaivat jatkavat edelleen kulkuaan, ja kuten ehkä muistatte, on kananmuna ollut minulle yksi niistä harvoista ruuista, jota olen voinut syödä huonon mahan päivinäkin. Ja niinpä niitä on tullut sitten syötyä. 2-3 kananmunaa joka päivä, koko talven ajan.

Kun olin herkutellut näillä bansku-valkuainen-leivinjauheletuilla tovin, tajusin, ettei tällainen aamupala vaan kertakaikkiaan riitä minulle. Ja siitä se ajatus sitten lähti! Koska tämä Chia-pudding on ollut hyvä nälkää loitolla pitävä aamianen, päätin yhdistää nämä kaksi suosikkiani yhdeksi tuoteeksi. Ja kuulkaas toimii! Maku on tismalleen sama kuin perinteisissä banaaniletuissa, mutta näiden kanssa ei ole heti tunnin päästä nälkä. Suosittelen!

CHIA-BANAANI-PANCAKES

1. Surauta blenderissä yhtenäiseksi mössöksi 

  • 1 banaani
  • 2/3 tl leivinjauhetta
  • 1 kananmuna
  • 1 valkuainen
  • 2 rkl Chia-pudding (eli sopivassa suhteessa chian siemeniä ja kookosmaitoa)

2. Paista taikina pannulla kookosöljy-voiseoksessa.

3. Nauti marjojen, hedelmien ja esimerkiksi Urtekramin maapähkinävoin kanssa. 

-Karoliina-

Kommentit (1)

Kiitos ohjeesta!

Veikkaisin kyllä kolesteroliarvoihin vaikuttavan enemmän kookosöljyssä ja voissa paistamisen kuin kananmunien keltuaiset. 🙂

Nykytutkimuksen valossa munat eivät paljon kolesterolia hetkauta, kovat rasvat sitä vastoin kyllä. 3 kk pelkillä pehmeillä rasvoilla, niin kenen tahansa kolesteroli paranee kummasti. Kokemusta on.

Myös tietyt sairaudet vaikuttavat paljon, joten esim. oma diabetesstatus ja kilpirauhanen kannattaa tarkistuttaa, mikäli tilanne ei ruokavalion avulla korjaannu.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X