kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 31.03.2017

Polttarit pohjanmaan kautta, osa 2

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Kirjoitin alkuviikosta Auroora-siskoni polttareista täällä. Nyt jatkuu juttu.

Oli ihan superhauskaa, kun koko meidän polttarisakki oli niin panostanut asuteemaan ja kaikki olivat mukana täysillä jokaisessa aktiviteetissä. Jopa juuri synnyttäneet tai viimeisillään raskaana olevat! Kaasot pitivät huolta morsiammen nestetarjoilusta. Tosin hauskin juoma-aktiviteetti oli kyllä se, kun Auroora pääsi itse sheikkaamaan oman tuli(!)drinkkinsä Passion Food&Barissa *, jossa muuten ruokimme koko muunkin polttarikansan. Minun ehdoton lempparini oli Passionin gluteeniton suklaa-banaanikakku kinuskilla ja jädellä (jota en tietenkään ehtinyt edes kuvata, kun hotkin sen niin nopeasti). Passion on ollut aina yksi minun lemppariruokapaikoistani Jyväskylässä, eikä paikan valinta kaduttanut nytkään.

Pohjalaistehtävien ja ruokailun jälkeen oli hemmottelun vuoro. Osa porukasta lähti valmistelemaan iltaa jo Schildtin koulun kattoterassisaunalle, mutta morsian ja minä suuntasimme Golden Day Spa & Salon -kauneushoitolaan. Siellä morsian sai hemmottelujalkahoidon*. Auroora on aika allerginen monille kauneustuotteille, joten jalkahoito oli siinä mielessä varma valinta. (Alkoi muuten samalla itseänikin himottaa pedikyyri, koska KESÄ on jo ovella. Ja jalat todella talvikunnossa).

Jalkahoidon jälkeen suuntasimme saunalle syömään, kylpemään, meikkaamaan ja laittautumaan iltaan. Meillä oli Hipu-siskoni kanssa Aurooralle pieni lauluesitys lapsuutemme pähkähulluista yhteislaulubiiseistä. Siis sellainen sikermä, jossa vedettiin niin Maija Mehiläinen kuin BonBon-karkkipussienkin tunnusbiisi. ONNEKSI kukaan ei tainnut videoida tuota hetkeä!

Minä olin niin vanha ja raihnainen, etten ihan pilkkuun asti jaksanut bilettää, mutta onneksi nuo kaksikymppiset pitivät senkin edestä hauskaa Jyväskylän yössä.

Minusta itsestäni ehkä paras hetki koko polttareissa oli sunnuntaiaamu. Se, kun sain herätä siskojen kanssa pehmeistä hotellilakanoista aurinkoiseen aamuun ja nauttia ihanan aamiaisen hotellin alakerrassa. Ottaa aurinko parvekkeellä ja nauraa illan jutuille. Tiedättehän niille lentäville lauseille ja sisäpiirijutuille, joita tuollaisista illoista aina syntyy.

Ristus notta oli komiat polttarit! Ja pistipä aikamoiset pohjat kaksille seuraaville.

-Karoliina-

*saatu/aleprosentilla 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X