kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 22.05.2017

Ihanan maanantain kuulumisia + Polarn O. Pyret -alekoodi

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö:Polarn O. Pyret

Voi hitsi miten kiva viikon alku. Täytyy myöntää, että jotenkin paras olo kuin minään muuna Tampere-viikon maanantaina. Nyt on alkanut pikkuhiljaa selättymään tuo kevään (ja aika monta vuotta sitäkin ennen) ollut stressi.

Olen ollut ihan kauhean liikuntavastainen oikeastaan melkein koko vuoden. Tavallaan on ollut sellainen olo, että olisi pakko liikkua, mutta mitä enemmän homma on ollut pakko, sitä enemmän olen koko asiaan ryhtymistä vihannut. Päätin pari viikkoa sitten, etten pakota itseäni mihinkään tuollaiseen. Päätin antaa armoa. Ja kuinkas sitten kävikään? Kun heräsin tänään, tuli tunne, että haluan heti aamusta salille. Tuosta vaan. Heti maanantaina ennen kuin kello löi edes yhdeksää. Ja niinpä menin. Ja oli kivaa. Koko päivän ollut aamuhikoilusta hirvittävän hyvä fiilis.

En tiedä, jäikö tuo salittelu vain yhteen kertaan, mutta silti olen iloinen, että edes tänään menin. Aloin myös pohtia, että ehkä vihaan siksi liikuntaa, etten ole löytänyt vielä sitä omaa lajiani. Jotenkin sellainen hulluttelu ja semi-raivokas meno voisi olla enemmän minua. Roller Derby tai potkunyrkkeily? Vinkkejä saa antaa.

Kävimme F:n kanssa tuossa iltapäivällä eskarin jälkeen puistossa, pyöräilemässä ja kuvaamassa juuri postista saapuneet uudet Polarn O. Pyretin mekot. Arkena F ei niin pidä enää niin paljona hameita ja mekkoja, mutta uskon, että näiden kesäkelien tullen mekot nousevat taas arvoonsa. Minä tykkään PO.P:n mekoista siksi, että vaikka ne ovat sieviä ja menevät siistimpiinkin tilaisuuksiin, voi niillä antaa rymytä ulkona myös ihan vapaasti, koska PO.P:n trikoot kestävät niin älyttömän hyvin toistuvaa ja kovaakin pesua. Ja voin sanoa, että tuolla hiekassa ja nurmella möyriessä koko tyttö asuineen on laitettava suurin piirtein painepesurikäsittelyyn.

Ihanan maanantain, Polarn O. Pyretin mekkojen ja alkavan kesän kunniaksi on ilo tarjota teille -15% alekoodi ”pop15” normaalihintaisista PO.P:n tuotteista verkkokaupassa. Alekoodi on voimassa 22.5-28.5.2017. Sen lisäksi kaikki Polarn O. Pyretin mekot ja kauluspaidat ovat -20% alessa vielä huomiseen, 23.5.2017, asti.  

Ihanaa alkavaa viikkoa!

-Karoliina- 

Kommentit (2)

-Jes! Hyvä sinä! Tunnistan niin tuon, heti kun on itselleen enemmän armollisempi, niin lopulta onkin yks kaks paljon ilosta rentoutuneempi ja saa näin ollen vahingossa paljon aikaan -hups.

Annettaisiinko itse itsellemme kesäksi enemmän armoa? Tässä ja nyt.

Vietähän maailman ihanin tiistai! Tänään on hyvä päivä.

-Maria

Ja hei. Sinulla on niin ihana blogi, pidä siitä kiinni.

Kiitos <3 Ihanaa tiistaita sinnekin! Ja armoa!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X