Täällä on ollut tänään täysi tohina päällä. Me lähdemme huomenaamulla Espanjaan, joten tämä päivä on mennyt pakatessa, etukäteispostauksia tehden ja viime hetken hankintoja ostaen. Lähdemme reissuun pelkillä käsimatkatavaroilla, joten pakkaaminen on erityinen projekti, jotta kaikki mahtuu mukaan. Tosin, jos tässä tuli koko talvi rampattua Saksassa pelkillä käsimatkatavaroilla, ja vaatetta piti kuitenkin sinne ottaa huomattavasti enemmän kuin kesäkeleillä, eiköhän tästäkin selvitä.
F ja minä saimme uudet matkalaukut American Touristerilta*. F ihanan Minni Hiiren ja minä vihreän laukun, jonka otin sillä perusteella, että halusin sen erottuvan mustasta matkalaukkumassasta. Varsinkin, jos laittaisi laukun joskus ruumaan, löytyisi vihreä hihnalta huomattavasti paremmin kuin tumma perusmatkalaukku.
Espanjaan on luvattu sellaista 25-30 astetta, joten laukut on täytetty pääasiassa hellevaatteista ja ihan muutamista ohuista pitkähihaisista. Tajusin, että sekä F:ltä, että minusta puuttuu sellainen ohut perusneuletakki, joka kävisi tilanteeseen kuin tilanteeseen, asuun kuin asuun näin kesäiltoihin. No. Ehkä selvitään tällä kertaa ilmankin.
Tässä vielä muutama vinkki käsimatkatavaroilla matkustaville:
- Hommaa mahdollisimman kevyt matkalaukku, jottei itse laukku ei vie matkustuskiloja. (Käsimatkatavaramatkalaukun koko saa yleensä olla maksimissaan 55*40*23)
- Minimatkalaukun lisäksi voi ottaa pienen kassin läppäriä tai tablettia varten. Tämä läppärilaukku onkin oiva tapa sujauttaa matkalle vähän ekstraa mukaan, koska samaan kassiin voi sulloa oikeastaan mitä tahansa muutakin. Itse pakkaan läppärireppuun aina kaiken muun elektroniikan, nesteet, lääkkeet ja laturit.
- Matkalaukun ja läppärirepun lisäksi minulla on aina ollut myös aivan pieni minikäsilaukkumatkassa, jonne on saanut hyvin passin, rahat ja puhelimen. Oikeasti käsimatkatavarat tarkoittavat siis kolme kassia, kun hommat junailee oikein.
- Kerrospukeudu koneeseen. Ne kaikista isoimmat ja tilaa eniten vievät vaatteet ja kengät kannattaa tietysti pukea päälle. Takki niskaan ja lenkkarit jalkaan nyt ainakin turvatarkastuksen ajaksi, vaikka vähän lämmin olisikin. Kevyet sandaalit ja pienet vaatteet matkalaukkuun.
- Jaottele tavarat matkalaukun, läppärikassin ja käsilaukun välillä fiksusti, vaikka kaikki saakin ottaa matkustamoon mukaan. Itse yleensä laitan matkalaukkuun ne, joita en tule tarvitsemaan koneessa. Läppärireppuun ja käsilaukkuun puolestaan kaiken sen, mitä yleensä tarvitsen koneessa ja kentällä: kuulokkeet, puhelimen, kirjan, eväät, rahat ja passin. Repun ja käsilaukun kun voi sujauttaa penkkien alle, mutta matkalaukku on nostettava ylähyllylle, joten sieltä on vaikeampi kaivella kamoja.
- Rullaa vaatteet matkalaukkuun. Vievät huomattavasti vähemmän tilaa.
- Muista, että kaikki nesteet tulee mahtua 1 litran uudelleensuljettavaan muovipussiin. Yksittäisen nestepakkauksen – hiuslakan, meikin, aurinkovoiteen* tai vartalovoiteen – koko saa olla korkeintaan 100ml. Painepakkaus on myös nestepakkaus.
- Piilolinssineste lasketaan lääkkeeksi, jonka ei tarvitse mahtua tuohon litran pussiin tai 100millilitran muottiin. Tosin sanomista voi asiasta tulla, kun mukaan raahaa täyskokoista piilolinssinestepönikkkää (kokemusta on), mutta varsinaisesti väärin tai sääntöjen vastaista se ei ole.
- Harrasta muutenkin minigrip-pussitusta. Kun elektroniikka on omassa läpinäkyvässä pussissaan, samoin lääkkeet (reseptien kanssa, jotka saa muuten e-reseptikaudesta huolimatta tulosteina apteekista), on kentällä olo helpompaa.
- Ja lopuksi: Yleenshänä turvatarkastuksesta pääsee läpi minuuteissa, eikä ketään kiinnosta sinun allergialääkkessi tai läppärisi, mutta on ollut myös kertoja, kun kaikki tavarat toilettilaukun sisällöstä lähiten on levitelty kaikelle kansalle (ja sen jälkeen vielä viety takahuoneeseen CSI-sumuttimien alle), joten järjestelmällinen pakkaaminen on kaiken a ja o. Himppu verran helpompi sitten pakata uudelleen levittelyn jälkeen.
-Karoliina-
*saatu
Kommentit (4)
Hyviä vinkkejä! 🙂 Kirjoitin itsekin eilen matkalaukun kevennysvinkkejä blogiini (http://www.tilakuningatar.fi) ja hauska kuinka monta samaa ajatusta täältäkin löytyi. Tuo monen kassin taktiikka on hyvinkin tuttu mullekin kässäreissä. Aina mennyt läpi tähän mennessä – saa nähdä koska tulee lisämaksua liian isosta ”pikkulaukusta”. 😀
Itse myös liikkeellä usein pelkillä käsimatkatavaroilla, ja olen huomannut turvatarkastusta nopeuttaa hirmuisesti, jos sen nesteitä sisältävän pussin ja meikkipussukan asettaa juuri tuohon pienempään käsimatkatavaralaukkuun. Näin turvatarkastuksessa voit läväistä varinaisen cabin-laukun vain hihnalle ja nostella repusta tai käsilaukusta turvatarkastuksessa syynättävät helpommin esille 🙂
Nyt on pakko kysyä, että mikä
ihmeen CSI-sumutin, ja missä maassa tällaista käytetään?!
Mulla on aina toisena käsimatkatavaranalaukkuna (mikä sana :D) semmonen perus-Longchamp eli ei todellakaan ole mikään pieni vaan sinne saa hyvin esim. yhden viikonlopun vaatteet, yhdet kengät, kirjan, rahapussin, laturit yms. Se on mun käsilaukku ihan aina, eikä vielä ole ainakaan tullut mistään valitusta, kaiken lisäksi lennän lähes aina Ryanairillä tai Easyjetillä, joissa näistä yleensä ollan aika tarkkoja! En itseasiassa muista milloin olisin viimeksi lentänyt niin että olisi ollut laukku ruumassa, ainakin pari vuotta on jo aikaa. Jotenkin siihen on vaan tottunut ettei sitä edes ajattele, ja kentällä asiointi on kyllä pikkasen nopeempaa kun kävelet vaan suoraan turvatarkastukseen ja portille, ja sitten toisessa päässä vaan ulos.