Pakota lapsi leikkimään!

Aamu alkaa marinalla, että saisiko pelata kännykällä. Voisiko katsoa edes yhden jakson Vain elämää Ruudusta. Ehkä lainata jonkun leffan.

Vastaan kaikkiin ei, joka oli tietysti jo odotettavissakin. Harvoin F edes enää kysyy, mutta nyt oli tällainen aamu. Piti näköjään testata, pysyykö äiti linjassaan. Protestointia ei kuulu, vaikka tyttö palloileekin edelleen olohuoneessa päämäärättömästi. Kaverit ovat isillään, mummoloissa, Helsingissä tai ulkomailla. Kukaan ei ole tulossa puistoon.

Monissa vanhemmuusasioissa olen tullut pehmeämmäksi vuosien myötä. Höllännyt ehdottomuudesta, mutta ruutuaika ei ole yksi niistä. Päinvastoin – muutamia leffailtoja ja matkan tekoa jouduttavia pädiaikoja lukuun ottamatta F ei juuri saa näyttöjä katsella. Ja miksikös ei? Koska se on minusta täysin turhaa.

Jos annan F:n katsella lastenohjelmia tai pelata kännykällä, tulee tytöstä helposti hetkessä vetämätön ja kaikki tylsistyttää. Ohjelmien välillä surffaillaan, mikään ei kelpaa ja ainakin ruutuajan jälkeen kaikki muu – leikki, kotityöt ja ulkoilu – maistuvat puulle.

Kun taas kannustan (joskus tiukasti käsken) leikkimään, piirtämään, keksimään omat tekemisensä, alkaa homma ja elämä maistua. Tuntuu, että hirveän usein F:lle ei saa antaa liikaa vaihtoehtoja, vaan paras tapa on sanoa ”nyt menet huoneeseesi leikkimään. Kaivelet esille ponit, Legot tai hamahelmet. Tee mummolle kortin tai jotain muuta.”

Ja kuin taikaiskusta leikkiin ”pakotettu” lapsi yhtäkkiä löytää leikkiflow`n. Huoneesta kuuluu pientä puhetta tai laulua.

Olen kuullut, että kaikki lapset eivät leiki. Tässäkin asiassa on varmasti persoonakohtaisia eroja. Olen kuitenkin sitä mieltä, että moni lapsi leikkisi, jos heille ei annettaisi mahdollisuutta tehdä jotain helpompaa – olla ruudulla. Koska eihän vauvakaan viitsi juoda usein enää rintaruokaa, jos saa vatsansa täyteen pienemmällä vaivalla tuttipullosta. Vähän sama juttu näiden isompien vauvojen kanssa: Liian helpolla päästämällä omatoimisuus katoaa.

-Karoliina-