Mistä saada lastenvaaterinki? Ja kuinka nopeasti hihat voivatkaan jäädä lyhyeksi?
Viime jouluna toivoin F:lle lahjaksi vaatelahjakortteja, koska tuntui sille, että tyttö oli kasvanut kaikista kamppeistaan syksyn aikana yli. F sai useammankin lahjakortin ja niinpä suuntasimme joulun jälkeen alennusmyynteihin. Ensimmäisen kerran elämässä usutin F:n myös ihan sovituskoppiin asti koittamaan vaatteet, ettei kotona tulisi sellaisia ihania yllätyksiä kun ”tää tuntuu oudolle”, ”on liian löysät” tai ”kiristää”. Yhden hikisen iltapäivän jälkeen meillä oli kotiin lähtiessä kassissa ainakin viidet housut, saman verran paitoja, sekä muutamat mekot ja sukat. Oli tyytyväinen olo, kun kaapista löytyi taas pienen vajauksen jälkeen puettavaa.
No mitäs sitten juuri kävikään? Vaikka vaatteissa on edelleenkin aivan uudenkarhea fiilis, printit paikallaan ja sen verran vähän käyttöä ja pesuja, että tuntuvat ihan uusille, eivät ne enää mahdu päälle. Tajusin tuossa viime viikolla, että kaikkien joulukuussa ostettujen paitojen hihat ja housujen lahkeet ovat aivan liian lyhyitä. Siitäkin huolimatta, että ostan aina reiluja vaatteita! Yhtä tai joskus jopa kahta kokoa suurempia vaatteita, kuin mitkä juuri sillä hetkellä menisivät passelisti päälle.
Manaisin homma ystävälleni, joka sanoi, että voin vaan kuvitella miltä hänestä tuntuu. Kolmen lapsen äitinä tuo vaatteiden uusimistahti, ostaminen ja inventointi vie triplaenergiat. Huh! Voin vaan kuvitella sen rahanmenon ja ajan, joka sopivan kokoisten vaatteiden hankkimiseen (ja kaapista poislaittamiseen) menee.
Olenkin mietiskellyt paria asiaa tämän vaateasian tiimoilta. Esimerkiksi sitä, kuinka monta vaatesettiä perheissä vuoden aikana yleensä ostetaan. Muistan, että yhtenä vuonna keväällä hankitut välikausivaatteet eivät mahtuneet enää samana syksynä ja kaksien samaan tarkoitukseen hommattujen ulkovaatteiden osto tuntui aika hurjalle.
Niin ja sitäkin olen ajatellut, miten voisikaan perustaa sellaisia vaaterinkejä, joissa voisi kierrättää käytetyt vaatteet uusille lapsille ja josta saisi omalle mukulalle aina uuden setin käyttövaatteita. Minusta ei ole ramppaamaan kirppareilla, eikä ainakaan kyttäämään nettikauppoja ja nettikirppiksiä. Siksi olisi ihan huikeaa, jos voisi iskeä F:n pieneksi jääneet vaatteet aina pussukassa vaan seuraavalle omistajalle ja itse saisi omaan makuun ja käyttötarkoitukseen sopivan säkin vaihdossa tai toiselta perheeltä. Ainakaan F:llä nuo vaatteet eivät ehdi nykyisin oikein edes kulua, kun kierto on niin nopea.
Näillä ajatuksilla kohti keskiviikkoiltaa. F:n vaatekaappi sai ihanaa uutta täydennystä, kun tilasin Vimman alesta (ja vähän myös ei-alestakin) koulusyksyksi uusia vaatteita, joista voi kasvaa ohi.
-Karoliina-
Kommentit (1)
Minusta on mälsää, kun lähellämme ollut siisti ja toimiva, hyvin palvellut lastenvaatekirppis joutui lopettamaan toimintansa, kun vaatteille ei ollut ostajia. Myyjiä ja myytävää olisi kyllä piisannut, mutta tuotteet eivät menneet kaupaksi. Itse myydessäni en saanut edes viikon pöytävuokraa kasaan ja myymättömät vaatteet annoin hyväntekeväisyyteen. Toki en myynytkään merkkejä enkä yrittänyt tienata, vaan kierrättää. En ole ostanut muutamaa vaatekappaletta lukuunottamatta lapsille vaatteita ja kenkiä uutena, kun kirppiksiltä on löytynyt kaikki niin hyväkuntoisina ja edullisesti. Vauva- ja taaperoaikana vaatteet ovat myös niin vähän aikaa käytössä eivätkä mene miksikään, joten turhaa maksaa ja kuluttaa päättömästi. Merkkivaatteista kyllä kirppareilla pyydetään huikeita summia, mutta onneksi pikkuiset eivät välitä minirodineista ja vimmoista. Saa nähdä, kuinka pitkälle pötkitään kierrätyskamoilla lasten kasvaessa 🙂