Minun syömiseni on ollut sekaisin oikeasti koko kesän. Tai itse asiassa rehellisesti sanottuna varmaan maaliskuusta asti, jolloin A tuli takaisin Suomeen ja minä aloitin melkein heti perään työt kotona.
Siihen asti ruokarytmiäni oli ohjannut työpäivät ja sen tauot. Mutta yhtäkkiä sainkin syödä milloin vain ja mitä vain. Ja kun vieressä popsi vielä tuplasti oman painoni verran painava mies, alkoi entuudestaankin isot annoskokoni nousta aikamoisiin mittoihin.
Oman lusikkansa soppaansa toi sekin, että viime talven karmeiden vatsakramppien, ripuloinnin, oksentelun ja supertiukkojen ruokarajoitteiden jälkeen olen voinut syödä nyt kesällä oikeastaan mitä vaan (paitsi gluteenia, tietysti). Olen niin nauttinut siitä, että ruuassa saa olla taas sipulia, papuja ja paprikaa. Sitä, että ruokavalioon kuuluu enemmän kuin kaksikymmentä ainesosaa. Uskon, että vatsavaivojeni perimmäinen syy oli kolme putkeen syötyä antibioottikuuria ja toivon hartaasti, että se show on nyt taakse jäänyttä elämää.
Päätin viime viikonlopun ähkyjen jälkeen, että tähän puoli vuotta kestäneeseen ”viikonloppusyömiseen” on tultava nyt loppu. Minusta ei ole koskaan herkkulakkoihin, kieltolistoihin tai dietteihin – tänäänkin olen syönyt Daim-kakkua ja kerma-siirappikaalikääryleitä – mutta sellainen tila on saavutettava, että ruoka toisi elämään energiaa, eikä päinvastoin veisi sitä. On nimittäin tuntunut yhä useammin sille, että ruuan jälkeen olo on ollut ihan hirvittävän uupunut ja kroppa tuntunut täysin voimattomalle.
En sano, että koko kesän olisin syönyt huonoa safkaa. Päinvastoin. Vaikka mitä ihanaa ja hyvää tekevää, mutta ihan liian isoja määriä ja liian usein. Niin ja sen lisäksi kasa herkkuja, limua ja viintä päälle.
Yksi hyvää tekevä tapa, joka meillä on kuitenkin ollut koko ajan, on mehujen ja smoothieden valmistaminen aamupalaksi. Nyt sitä hommaa pitäisi myös jalostaa uudelle tasolle ja siihen pitäisi saada nyt apua teiltä. Ollaan tehty tähän asti mehuja, joissa on 50% hedelmiä ja 50%kasviksia. Kuinka mehuista saisi enemmän irti? Ehkä enemmän vihanneksia? Mutta mitä?
Smoothieihin olen puolestaan tähän asti laittanut vaan perushedelmät, marjat, jogurtit ja yrtit. Mutta olisiko jotain superfoodia, joka olisi tarpeellinen (varsinkin aamupalalle)? Ja onko superfoodeissa jotain sellaista (nämä hera-pera -jutut), mitä lapsi ei voi syödä? Meillä kun samat smoothiet vetelee myös F.
Vinkki vinkkisiä siis kaivattaisiin!
-Karoliina-
Kommentit (2)
Puhdasta, erityisesti maustamatonta heraproteiinia voi aivan hyvin syödä myös lapsi. Se on samaa proteiinia kuin maidossa ja juustossa ja niinikään valmistuu samalla juuston kanssa, eli ei ole mitään pelättävää teollista lisäainekakkaa 🙂 Tietysti kannattaa varmaan valita mahdollisimman ns. puhdas hera (ite tykkään käyttää isolaattia, mutta olen siinä käsityksessä että konsentraatti-isolaatti ero on tavistallaajalle melko pieni) jossa on pelkkää sitä itteään (Foodin, Fitnessguru ja Fastin Natural-sarja on minusta parhaita, mutta näitähän löytyy). Itse käytän aika vähän maustettua heraa, mutta ainakin Foodinin ja Fastin Naturalin makeutuksetkin on minusta aivan ok sekä lapselle että itselle, kun niissä ei minusta ole keinotekoisia makeuttajia. Saa nyt korjata jos meni mettään tämä tieto mutta näin muistelisin.
Tietenkin määrä kannattaa huomioida, mutta n. 30g kauhallinen heraa vastaa proteiinimäärältään isoa purkillista rahkaa. Toisinsanoen jos teet teille kahdelle vaikka puolen litran smoothien ja juotte sen puoleksi niin lapsi saa suunnilleen saman verran proteiinia kuin maustamattomasta jogurttikipollisesta. Ei mitenkään överisti siis.
Tykkään itse käyttää heraa smoothieissa kun se on juuston ja voin lisäksi ainoa maitotuote jota käytän ja siitä saa tosiaan helposti proteiinit aamu-/välipalalle.
Chian siemenet kannattaa myös testata! Niitäkin voi lapsi syödä kunhan määrä on järkevä, mutta en näe kyllä ongelmaa jos niitä sen pari lusikallista sekoittaa yhteiseen kannuun 🙂 Joissain resepteissä muuten on että niitä tarvitsee liottaa vain hetken ja jotkut syövät esim. jogurtin päällä pelkiltään, mutta mulla herkkävatsaisena parin kokeilun jälkeen chiat seisoo yön jääkaapissa ja aamulla smoothieen. Silloin toimii!
Syön itsekin yleensä mehun tai smoothien aamiaiseksi ja annan mielelläni myös lapsille siitä maistiaiset tai vaikka oman lasillisenkin, jos haluavat.
Mehun pohjaksi laitan usein omenaa ja sitten mielihalujeni mukaan erilaisia vihanneksia värien mukaan (en halua ruman väristä mehua). Yksi suosikki sekoitukseni on omenaa, lehtikaalia, pinaattia, kurkkua, sitruunaa ja minttua, toisinaan laitan lehtikaalin kaveriksi palsternakkaa ja inkivääriä. Klassinen porkkana, appelsiini ja inkivääri toimii myös hyvin. Meloneilla saa helposti myös mehut makeiksi, vaikka mukana olisi paljonkin vihanneksia tai juureksia. Porkkana ja punajuuri yhdistettynä omenaan on myös ihana yhdistelmä.
Smoothieen en lisää proteiinijauheita silloin, jos lapsenikin sitä juovat. En näe mitään syytä tarjota lapselle proteiinilisää ja jauhe on helppo sekoittaa vaikka omaan lasiin, jos sille kokee tarvetta. Jauheiden sijaan laitan kyllä myös lasten juomiin smoothiehin mielelläni luonnon omia proteiinin ja rasvanlähteitä kuten liotettuja cashewpähkinöitä, jotka kunnon blenderillä soseutuvat silkinsileäksi. Toisinaan käytän smoothiessa myös pähkinä- tai mantelivoita (teen pähkinä voit yleensä itse, jolloin niissä ei ole muita ainesosia kuin paahdetut pähkinät tai mantelit). Nesteenä smoothiessa käytän kasvimaitoja tai vettä tai joskus mehuakin. Vihermehusta saa ihanan smoothien lisämällä hieman pähkinöitä ja jäisiä mangokuutioita. Myös geeliksi hyydytetyt chiansiemenet ja pellavarouhe tuovat kivan kuitulisän smoothieen. Yksi suosikkiyhdistelmistäni on puolukat ja kardemumma, pohjaksi voi laittaa esimerkiksi banaanin tai pähkinöitä ja kauramaitoa. Spirulina ja chlorella jauheilla saa helposti merenneitosmoothieta, kun levä värjää sen vihreäksi tai joskus happamuudesta riippuen jopa hieman turkoosiksi. Leväjauheita käyttäessä on hyvä aloitaa riittävän pienellä annostuksella, ettei detox-oireet yllätä aamiaisen jälkeen.
Toisinaan teen myös illalla valmiiksi tuorepuuron jääkaappiin muhimaan, jonka sitten aamulla surautan vielä tasaiseksi. Tämä toimii myös hyvin välipalana. Lapsillekin välipalaksi maistuu avocadon pohjalle rakentuva suklaamousse (avocadoa, taateleita, tilkka kasvimaitoa, vaniljaa ja raakakaakaojauhetta).