Nolla-aika estää romantiikan, halaukset, naurut ja parhaat keskustelut

Viime aikoina on puhuttu hirveästi sinkkujen nolla-ajasta. Siitä, ettei nykysinkuilla ole tilaa, eikä aikaa parisuhteelle. Monikin sinkku haluaisi kumppanin, mutta todellisuudessa siihen ei ole aikaa, kun pitää harrastaa, tehdä uraa, viettää aika kavereiden kanssa ja kehittää itseään.

Nämä tarinat ovat varmasti niin totta. Tiedän, että niin moni – varsinkin sinkkuvanhempi – yrittää löytää aikaa deittailulle ja parisuhteeseen, muttei sellaista juurikaan ole. Siinä kun sumplii useamman lapsen ja eksän aikataulut, omat työt, joogatunnit ja ylipäätään elämän, tajuaa, että käsillä on melko mahdoton yhtälö. ”Ai tossa olisi viiden viikon päästä tiistaina yksi puolitoistatuntinen aikaa nähdä.”

Onneksi oma elämä on asettunut nyt aikalailla uomiinsa. On aikaa parisuhteelle, lapselle, perheelle, töille ja elämälle, mutta edelleen sitä vaivaa yhden nolla-ajan vitsaus. Minun nolla-aikani kohdistuu nykyisin ystäviin. ON-AIVAN-MAHDOTONTA-LÖYTÄÄ-USEIN-YHTEISTÄ-AIKAA!

Minua hävettää ja surettaa se, että monikin todella tärkeä ystävyyssuhteeni pysyy nykyisin pystyssä vain viestien välityksellä. Niiden aamubussissa laitettujen ääniviestien ja nopeasti illalla näpytettyjen tervehdysten. Välillä sitä ryhdistäytyy – joku meistä – ja buukkaa illallisen, yökyläreissun tai juhlat, jonne pääsee ne, jotka pääsevät. Aina on esteitä, hirveän usein minulla itselläni.

Olen pohtinut, pitäisikö elämä jakaa paperille ihan konkreettisiin lokeroihin. Laittaisi paperille viikon ja kuukauden päivät ja tunnit. Sitten kirjaisi elämän tärkeät osa-alueet ja jakaisi ne värikoodeilla tuntien sisään. Silloin ei voisi fuskata. Silloin tulisi otettua aikaa kaikille osa-alueille – ainakin hypoteettisesti – tasaisesti.

Kuinka te muut nolla-aikalaiset olette saaneet muutettua nollat ykkösiksi, aikaa kaikelle? Ei kai tässä mummoksi pidä odotella? 

-Karoliina-

Kuvat: Pixabay