kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 22.08.2017

Mistä tietää, että lapsi tarvitsee silmälasit?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö:

Vanhempana sitä haluaa varmistaa, että kaikki ne asiat, joilla vaan voi auttaa lapsensa ekaluokan alkua, on tehty. Kun F aloitti kaksi viikkoa sitten koulu-uransa, teimme kodin seinälle porukalla ihan listat siitä, mitä ekaluokkalaisen (ja meidän vanhempien) vastuulla on, jotta kouluaamut, -iltapäivät ja -illat menisivät niin, että ne tukisivat oppimista. Aamulla syödään kunnon aamupala, iltapäivällä läksyt tehdään heti kotiin tultua ja illalla taas katsotaan valmiiksi jo seuraavana päivän kamppeet ja repun tarvikkeet. Tämä siis paperilla. Totuushan – ainakin välillä – on sitten toinen juttu.

Silmälasien tarve ei kuitenkaan aina ole niin ilmeinen kuin vaikkapa sen, että seuraavaksi tarvitaan kouluun mukaan liikuntavarusteet tai että pakkasella isketään pipo päähän. Silmäaseman sivuille on koottukin vinkkilista siitä, mistä merkeistä vanhemmat voivat tunnistaa lapsensa tarpeen silmälaseihin. Esimerkiksi päänsäryt ja lapsen istuminen nenä aivan kiinni tv- ja tietokoneruuduissa voi olla merkki näön heikkoudesta. Muut mahdolliset merkit voi lukea täältä. Näköongelmiin liittyvät asiat on tarpeellista tunnistaa, jottei niitä tulkita vahingossa esimerkiksi lukiongelmiksi tai keskittymisvaikeuksiksi.

Terävänäköistä – sanan kaikissa merkityksissä – viikon alkua! Ja erityisesti tarkkuutta lasten näköasioiden suhteen!

-Karoliina-

 

 

Kommentit (2)

Sydämellinen kampanja! Iso peukku Silmäasemalle!

Juurikin näin <3

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X