Toimistolounasta ja eväitä elämään
Kaupallinen yhteistyö: Bonduelle
Minä olen elänyt monen monta vuotta työpaikalla eväillä. Illasta toiseen pakannut jääkaappiin aamua varten safkat ja harmillisen monta kertaa myös unohtanut ne aamuhässäkässä kotiin. Parhaimmillaan eväiden teko on kuitenkin ollut aika kivaa puuhaa. Ja syöminen vasta on ollutkin! Vitsi se fiilis keskellä työpäivää kun muistaa, että kaapissa on hyvä lounas odottamassa.
Me käymme nykyisessä työssäni melkein aina lounaalle lähialueen ravintoloissa, mutta on meillä myös virittelyasteella tapa, jossa tekisimme porukalla safkaa koko meidän sakille aina silloin tällöin. Kun aloin pohtia, millaisen evään keksisin Bonduellen kikherneiden ympärille blogiyhteistyön tiimoilta, päätin samoin tein tukea meidän toimiston yhteishenkeä ja valmistaa tuon ”evään” kaikille täällä meidän työpaikan keittiössä. Ja samalla valmistaa yhtä omaa lempiruokaani: Falafeliä (jota tykkään syödä, mutta jota en ole varsinaisesti useinkaankaan uskaltanut itse valmistaa)!
Olen kuullut, että monikaan tosi-falafelisti ei tee falafelejä purkkikikherneistä, mutta ainakin oma kokemukseni oli todella positiivinen. Rakastan raskalaisen Bonduellen kikherneitä jo muutenkin, mutta mielestäni purkkikikherneiden kostea koostumus sopii loistavasti falafel-taikinaan, josta muuten tulee helposti liian kuiva.
Tässäpä siis lounas, jonka voi sujauttaa niin evääsrasiaan kuin suoraan lautasellekin. Suosittelen tosin evääksi laittamaan falafelit erikseen, salaattiosan erikseen ja kastikkeet erikseen, jotta lopputulos on mahdollisimman raikas ja falafelit voi halutessaan lämmittää vielä vaikkapa mikrossa ennen syöntiä. Tykkään hirveästi muutenkin tämmöisistä kokoelmaruuista, jotka taipuvat moneen tilanteeseen ja monelle erilaiselle syöjälle. Jos tämän valmistaisi illalla kotona, voisi siitä syödä ensin perhe kanssa ja sitten loput voisi pakata evääksi töihin tai välipalaksi lapselle.
FALAFEL-SALAATTI (viidelle)
Falafelit
- 4 purkkia Bonduellen kikherneitä
- 3 sipulia
- 6 valkosipulinkynttä
- 2 puskaa tuoretta korianteria
- parin limen puristettu mehu
- 3-6 tl juustokuminaa
- 2 tl cayanepippuria
- rouhittua mustapippuria
- suolaa
- pari kananmunaa
- 3 rkl tahinia
- huljautus (1-2dl) glunteenittomia jauhoja
- voita ja oliviiöljyä paljon paistamiseen
Minttu-kurkkujogurttikastike
- iso purkki turkkilaista jogurttia
- loraus hunajaa
- yhden limen puristettu mehu
- mustapippuria
- suolaa
- 1/3 kurkkua silputtuna
- puska tuoretta minttua silputtuna
Salaattipohja
- Esimerkiksi porkkanaa, salaattia, parsaa, avocadoa + chiliä. Päälle balsamicoa ja oliiviöljyä.
Keitettyä kvinkoaa
- Tee paketin ohjeen mukaan 3 dl kvinkoaa.
Hummus
- 1 tölkki Bonduelle kikherneitä
- 1valkosipulinkynttä
- Yhden limen puristettu mehu
- reilu loraus oliiviöljyä
- 1 rkl tahinia
- pari teelusikallista kurkumaa
- suolaa
- pippuria
- Keitä kvinoa pakkauksessa olevan ohjeen mukaan.
- Valmista salaatti makusi mukaan valmiiksi.
- Tee minttukastike maustumaan jääkaappiin sekoittaen pilkotut kurkut ja hienonnettu minttu jogurtin ja mausteiden kanssa sekaisin.
- Valmista hummus. Huuhtele kikherneet lävikössä. Laita kikherneet hienonnetun valkosipulin ja mausteiden kanssa kulhoon. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.
- Tee falafelit seuraavin ohjein:
- Huuhtele kikherneet.
- Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuulota ne pannulla.
- Laita isoon kulhoon kikherneet, kuulotetut sipulit ja aivan kaikki muut falafeli-ainekset ja surauttele sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
- Paista massasta tehdy pullat paistinpannulla runsaassa voi-öljyseoksessa.
Huomenna toimistolla syödään kuulemma risottoa! Mahtavaa, miten yhteinen ruuanlaitto ja syöminen rentouttaakaan kesken työpäivän. Ja muistutuksena edelleen, että Bonduelle-tuotteiden ulkoasu on uudistunut. Älkää siis hämmentykö säilykeosastolla.
-Karoliina-
Kuvat: Karoliina Sallinen, Valtteri Auvinen, Miiro Seppänen, Ilkka Janatuinen
Jaa oma kokemuksesi