kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 04.09.2017

Suuria kauneussalaisuuksia: Kasvojen sheivausta, pistoshoitoja ja teko-osasia

Teksti
Karoliina Pentikäinen
11 kommenttia

Kauneus on kummallinen asia. Ja sen tavoittelu vasta onkin. Toisaalta katukuva, netti ja tv ovat pullollaan piilomainontaa ja oikeaa mainontaa, jonka ainoa tavoite on saada ihmiset havittelemaan kauneutta. Myydään ryppyjä silottavia voiteita ja pistoksia. Kerrotaan, kuinka ripsistä saadaan 100% pidemmän näköiset ja jopa hiilihappoveden ominaisuuksia muokataan niin, että se saa (muka) hiukset kiiltämään ja kynnet kasvamaan vahvempina.

Voisi siis kuvitella, että kaikki se, mitä kauneudesta ja siihen pyrkimisestä pitäisi tietää, on jo kerrottu. Ja niin varmasti jossain pienissä suljetuissa piireissä onkin, mutta todellisuudessa kauneudentavoittelun ympärillä pyörii sellainen salaisuuksien kehä, ettei uskoisikaan.

Olen nimittäin huomannut, että vaikka lähestulkoon jokainen (nainen?) tässä yhteiskunnassa elääkin kovien ulkonäköpaineiden alla, edelleen kaikesta kauneusmainonnasta huolimatta oletetaan, että moni asia ulkonäössä pitäisi tapahtua kuin itsestään. Että älykkyyden lisääntymisessä kyllä ymmärretään ja hyväksytään opiskelun merkitys, mutta kauneus sen sijaa pitäisi tulla Herran lahjana. Ja jos ei tule, esitetään, että näin kuitenkin olisi.

Olin viime keväänä ripsihuollossa (kyllä vaan, se oma lisäosaseni, joka ei ole luomua) kauneushoitolassa, jossa tehdään myös pistoshoitoja. Samalla, kun minulle tehtiin kauniimmat ripset, toinen asiakas sai täytettä huuliinsa. Puhuimme siinä – minä, asiakas ja kaksi kauneusalan ammattilaista – kuinka salaisia nämä hoidot edelleen ovat. Että kuinka pistoshoitoja esimerkiksi nykyisin edelleen häpeillään, ja jos jonkun naisen sanotaan olevan kaunis, helposti siihen jokin soraääni toteaa: ”No olisi kuka tahansa meistä, jos makaisi niin usein kauneushoitolassa.” Siinä sitä sitten isketään vyön alle kaikkia näitä häpeällisiä ei-luomuja. Vaikka totuus on se, että muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta harva nainen enää luomu on. Jos luomuksi voi kutsua siis naista, jolla ei ole meikkiä tai muita kauneutta pinnallisesti edistäviä vaikutuksia.

Vaikka juttelumme kauneushoitolan penkissä oli avointa, ei tuo pistoksiakaan vuosikaudet ottanut nainen ollut kertonut esimerkiksi edes siskolleen hoidoista, omalle miehelle nyt puhumattakaan.  Hän halusi, kuten aika moni meistä, luoda illuusion siitä, että näyttäisi aivan vaivattomasti ja aidosti sille, mille näytti.

Minullakin on joskus ollut vaihe, että olen esimerkiksi häpeillyt sitä, kuinka montaa ainetta hiuksiini ja naamaani vuorokauden aikana käytän. Muistan, kun joskus parikymppisenä ihan kadehdin superkaunista ystävääni siitä, että hän pesi hiuksensa Pirkan sampoolla ja rasvasi ihonsa kasvoista varpaisiin – jos muisti – aina yhdellä ja samalla tuotteella. Ajattelin hänen kauneutensa olevan jotenkin ”parempaa”, kun se tuli niin vaivattomasti. Tai ainakin hän halusi luoda sen kuvan meille muille.

Minä voin sanoa rehellisesti, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen alkanut pohtia, millä vippaskonsteilla saisin tähän naamaan vähän enemmän eloa. En suosi kovia meikkikerroksia, eikä minulla ole aamuisin aikaa ihmeellisyyksiin, mutta kyllä minä silti pohdin erilaisia tapoja kauneuden eteen. Mietin, voisiko tämä hoitoaine poistaa hiusten sähköisyyden ja saisiko tuolla valokynällä peitettyä tummia silmänalusia.

Koska haluan poistaa mystiikka kauneuden tavoittelun ympäriltä, kerron nyt muutaman kauneusvinkin, jota en ole kertonut muistaakseni koskaan julkisesti.

  1. Kasvojen sheivaaminen. Vaikka moni nainen ajeleekin kehostaan karvoja päivittäin, kasvojen sheivaaminen kuulostaa edelleen aika nololle. Tulee mieleen, että olisi viikset (joka sekin taas jostain kumman syystä olisi taas kerran noloa). Tähän hommaan ei ole kuitenkaan pakko omata viiksiä, koska jokaisella aikuisella ihmisillä on kasvoissaan nukkaa, joka saa ihon näyttämään tunkkaiselle. Koitapa siis sheivausta. Kasvoihin vettä (ja vaahtoa) ja eikun sutimaan lady shavella. Voin taata, että ihostasi tulee selkeästi kirkkaampi ja heleämpi, kun nukan sijaan valo osuu sileään ihoon.
  2. Liikunta. Paras kauneusvinkki on hikoilla heti aamusta. Nesteet lähtevät kiertämään ja ihoon tulee väriä. En tosin itse toteuta tätä kovin usein, mutta kun toteutan, kummastelen aina, miksi en vaan jaksa tehdä niin joka aamu.
  3. Tunne olevasi kaunis. Olen huomannut, että paras keino olla kaunis on tuntea olevansa kaunis. Kun katselee katukuvan ihmisiä, näkee heti ne yksilöt, jotka tuntevat olonsa hyväksi omissa nahoissaan. Tietysti hyvä itsetunto on syvällisempi asia kuin vaikkapa hiusten kiiltoaste ja pituus, mutta joskus hyvän olon eteen voi tehdä myös pinnallisia asioita. Jos olo paranee vaikkapa värjätyistä hiuksista, rakennekynsistä tai kirppiskeltä ostetusta ihanasta neuleesta, en näe kauhean vaarallisena hankkia tuollaista boostia. 

Ihanaa viikkoa! Ulkoisesti ja erityisesti sisäisesti kaunista!

-Karoliina-

Kuvat: Pixabay 

Kommentit (11)

Mua kiinnostaa tuo kasvojen sheivaus mutta samalla hirvittää että voiko se jotenkin kiihdyttää karvojen kasvua kasvoilla. Ja onko sulla jotain suosikkimerkkiä millä sheivaat?

Moikka 🙂

Hei, ekana ois ihana tietää kellä käyt hoidoissa? Kun ois kiva kokeilla mutta olen skeptinen kuka ne tekee! Haluan toki hyvän <3 eli, jos voit suositella treelta niin huippua! Ois kiva kokeilla jotain… ? Huulet haluisin mutta mä pelkään sitä kipua? Onko sulle tehty? Sattuuko se oikeasti?

Joo, mullahan nyt näkyy ikää olevan 52 vee ja en oo vielä tehnyt mitään… Tosin en oo ehtinytkään miettiä ennenkuin nyt tänä vuonna. Enkä mitenkään pitäisi sellaista piilossa kuten eivät mun kaveritkaan jotka käyvät tallinnassa asti ;))

Mutta, kiitos hyvästä tekstistä!

Katsoin juuri muutama päivä sitten, että Kim Kardashianin jonkun tietyn ajan kulut kauneudenhoitoa olivat 17 000 dollaria. Toki tähän oli laskettu huomattava summa personal trainer kuluja. Ensimmäinen ajatus ei suinkaan ollut, että voi miten kaunis nainen. Se oli hitsi miten surullista, että joku on valmis tuhlaamaan omaan ulkonäköönsä moisen summan.

 

Jotenkin itse koen, että yhteiskunnassa on moni asia hyvinvoinnin suhteen todella pielessä. Esimerkiksi se, että todella moni yksityisautoilee lyhyitäkin matkoja, koska on niin kiire. Ja se, että ihmiset ovat niin onnettomia koska ei ole rahaa täyttää kaikkia niitä unelmia. Vaikka oikeasti kauneus ja laadukas elämä ei ole kovinkaan hintavaa. Niinkuin mainitsit treeni tekee ihmeitä iholle. Niin tekee myös tasapainoinen ruokavalio ja hyvät unet. Kaikki ne asiat joiden pitäisi olla perusasioita mutta sen sijaan perusasioiksi valikoituu ripsienpidennykset, kalliit seerumit ja pistokset. Toki kun ikää tulee niin jossain vaiheessa voi olla, että toisille nämä ovat niitä viimeisiä oljenkorsia..mutta monelle riittäisi muutos oman elämän rakenteeseen. 

 

Mikään ei ole yhtä kaunista kuin onnellisuus.

ps. Tämä oli vain oma mielipide.

Aamen.

Toi kasvojen hennon nukan poistaminen muuten käy sheivausta ehkä kätevämminkin (ompelu)langalla epiloiden. Pikagoogletuksella löysin aiheesta tämän. Multa on tuolla tekniikalla poistettu niin otsan kuin poskien nukkakin ja epiloitu/muotoiltu kulmakarvat. Suosittelen lämpimästi!

Mua kanssa nimittäin pelottaa sheivata, eikö se kiihdytä karvankasvua, kun taas epilointi sitä jopa saattaa vähentää..? 
 

 

Hui apua! En ole koskaan uskaltanut kokeilla. Eikö se satu? 

Mäkin oon käynyt lankauksessa ja suosittelen sitä kyllä kovasti. Mulla siis kasvaa sellaista vaaleaa nukkaa poskissa ja ylähuulen päälle ilmestyy tummempaa karvaa ajoittain. Tuo lankaus oikeastaan vain pisteli/nipisteli, siis tunne oli varmaan samanlainen kuin pienillä neuloilla pistelisi kasvoja; tuntuu, mutta ainakin mun kipukynnyksellä oli kestettävissä. Tosin iho saattaa reagoida punoittamalla muutaman päivän sisällä lankauksesta. Mutta suosittelen kyllä kaikille, joita kasvokarvat häiritsee. Oon myös käynyt kasvojen sokeroinnissa ja sinne en kyllä mielelläni mene uudestaan, koska kipu on huomattavasti suurempi kuin lankauksessa. 

Toi kivun tunne on varmaan aika yksilöllinen, sillä mua ei sattunut ollenkaan, paitsi kulmakarvojen kohdalla (mutta siellä ne karvat onkin paksumpia) sattui vähän, eikä punoitustakaan ilmennyt paitsi pari tuntia juuri em. paikassa. Tai sitten mulla oli vaan hellempi lankaaja.. 😉 

Joo mä olen kanssa käynyt kerran (brassityylisessä) sokeroinnissa ja never again!! 😀 

Oikeestikko? Mä oon aina luullut, että sokerointi ei sattuisi?! Oh. Kiitos tiedosta!!! Pitääkin miettiä uudestaan sitten.

Tiedätkö sä tampereelta hyviä??

Ei satu hennommissa karvoissa (otsa ja posket) ollenkaan, ja sattuu huomattavasti vähemmän kuin kulmakarvojen vahaus tai nyppiminen pinseteillä! 🙂 Ja mulle ei edes tehnyt mikään alan asiantuntija vaan treffiseuralainen 😀

Mitään erityismerkkiä ei ole. Mä en tietenkään ole tässä asiassa mikään asiantuntija, mutta jotenkin en usko, että karvatupet siellä ihon  alla tietäisi, mitä päällä olevalle osalle tapahtuu. Näin olen asian pähkäillyt! 

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X