Tiedättekö sen tunteen, kun joskus heti herättyäsi tiedät, että päivästä tulee täysi katastrofi? Että mikään ei tule luistamaan ja oikeasti kannattaisi vaan sulkea silmät ja nukkua päivä läpi. No. Sellaista on olla nainen kerran kuussa. Kuten nyt vaikka viime torstaina.
Kello soi 6.50, kuten ihan jokaisena muunakin aamuna arkisin. Tosin olin herännyt jo 6.30, 6.35, 6.40 ja 6.45 kun A:n puhelin soitti herätystä ja torkkuja vieressäni. Yleensä minua hymyilyttää miehen aamu-unisuus ja oikeasti nautin itsekin siitä, ettei sängystä tarvitse ponkaista ylös aivan yhdessä sekunnissa. Nyt otti päähän. Miksi helvetissä täällä piti soitella musiikkiherätystä täysillä heti aamusta? Pientä kunnioitusta minulle niille kotimme asukkaille, joiden ei tarvitsisi herätä ennen seiskaa.
Marssin tuohtuneena keittiöön. Tein marttyyriaamupalaa. Teen kyllä yleensäkin meillä arkiaamupalat, koska A tekee poikkeuksetta iltaruuat, mutta marttyyriaamupala on ihan omaa luokkaansa. Siinä huokaisee jokaisen paahdetun leivän ja puristetun mehulasillisen kohdalla, kuinka kovaa työtä tässä juuri nyt tekeekin ja miten raskasta elämä oikein onkaan.
Mahassa vihloi. Oikeasti koko kroppaa kolotti. Migreeni teki tuloaan.
F heräsi ja aloitti kiukuttelun. En tiedä, viestikö naamani ärsytä vaan -ilmeitä, vai oliko kyseessä sattuma, mutta joka tapauksessa piru oli irti alle kymmenen minuutin. Pipo-gate sai alkunsa. Vaikka olen tulinen perusluonteeltani, F:n kanssa minulla on yleensä norsun hermot. Vuodet ovat opettaneet, ettei lapsen kiukkuun kannata lähteä mukaan. Arvatkaa, muistinko tätä viisautta torstaina? NOT!
Ja kun avasin toimiston ovet 8.17, itketti ja ärsytti. Olin menettänyt malttini, hermostunut F:lle ja nyt molemmat meistä aloittivat päivänsä kurjissa fiiliksissä. Tunsin itseni vuosisadan surkeimmaksi äidiksi. Epäonnistuneeksi kasvattajaksi (ja kaiken lisäksi turvonneeksi sellaiseksi. Vähän rumaksi. You know.).
Onneksi oli sentään työt. Eikös ahdistus ollut kaikkien kirjailijoiden luovuuden lähde? Yritin tehdä dramaattista tekstiä sukeltaen parisuhdesyövereihin ja päähenkilöiden sielunmaisemaan. Päädyin todellisuudessa lähettelemään viestejä ystävilleni kaikesta siitä, mitä miehet tekevät väärin. Ja meemejä söpöistä kissoista.
Ostin suklaata. Söin sen. Yritin kirjoittaa lisää. Päätin tehdä sittenkin kirjan sijaan copyn hommia. Epäonnistui niissäkin. Ostin ja söin lisää suklaata ja lopulta kun kello näytti 15.45, olin saanut koko päivän aikana aikaiseksi vain yhden täysin surkean copy-työn, joka ei koskaan mennyt levitykseen. Ja vajaan sivullisen tekstiä kirjaan (yleensä kirjoitan neljä sivua päivässä), jonka jouduin perjantaina deletoimaan kokonaan.
Kotona yritin selvittää aamuista konfliktia lapsen kanssa. Mökötin miehelle, vaikka en muistanut, mistä. Menin nukkumaan aikaisin.
Seuraavana aamuna heräsin ensimmäisen kerran 6.30 A:n herätykseen. Ei ärsyttänyt mikään. Änkeydyin kainaloon.
”Onpa kivaa, kun mulla on normaali olo”
”Joo. Mustakin kuule on. Että sulla on.”
En riidellyt lapsen kanssa. Ei ollut lihava olo. Tein kuudessa tunnissa sekä torstain, että perjantain työt.
Hormonit. Vitsi diggailen teistä. Jännitystä ja dramatiikkaa elämään ainakin kerran kuussa.
-Karoliina-
Kommentit (12)
Hormonikierukka. 😉 En aluksi tykännyt ajatuksesta, että pumppaus on itseeni jotain ylimääräistä koko ajan. Ja kun kaikille ei edes sovi hormoniehkäisy. Mutta guess what, tää on ihan huippua! Paitsi että täytyy keksiä ihan uusia syitä kiukkupäiville 😀
Olipas osuva ajankohta! Elämä lapselle konsertti ja sana kuljetuskehto -> hanat auki..Hormonit <3
Oo onnellinen että sulla ne kiusaa vaan päivän, mä teinki postauksen vähän aikaa sitten aiheesta. Mulla menkat vaikuttaa puolet kuusta. Ensinnäkin ne pahentaa vähintään viikoksi mun ahdistuneisuushäiriötä. Saan herkemmin paniikkikohtauksia. Oon väsyneempi ja saatan silti nukkua huonommin. Mistä seuraa kanssa että hermot on heikot. Sitten kun menkat alkaa kärsin 1-3 päivää migreenistä ja siihen päälle vielä synnytyspolttoja muistuttavat menkkakivut 12h. Ai niin ja se turvotus! Ja kyllä, olen aikeissa mennä asian kanssa lääkäriin, enkä aio suostua ”kuule testattaisko masennuslääkkeitä” ehdotuksiin, mitkä nykyään kuulemma on pms-oireisiin hyvinkin usein tarjottuja. Ihan kun ei voisi sitä hormonipuolta tasottaa… keltarauhasta oon miettinyt.
P.S. 3 raskauden jälkeen vasta on pahentunut tälläsiksi. Tosin joskus söin e-pillereitä mitä enää en migreenin takia saa. Kierukka ei sopinut ja minipillerit käski yksi lääkäri lopettaa IBS:n ja ahdistuneisuushäiriön takia. Mut jos tosiaan sitä pelkkää keltarauhashormonia testaisi…
Voi sinua! Kyllä tässä on kaikenlaisia menkkoja lähipiirissä, joten tiedän, että selviän vielä todella helpolla. Mutta hei tämä kiinnostaa: Miksi ei minipillereitä IBS:n kanssa??
Lääkärin mielestä noi ehkäsyt hormoneineen vissiin voi aiheuttaa kaikenlaista. Itse sitä vähän ihmettelin, mut lopetettiin ne miehen kanssa sitten ja todettiin pian sitten että toinen lapsi saa tulla kun on tullakseen. Et sinänsä se ei haitannut. Mut en oo uskaltanu hormoneihin nyt sekaantua, mutta alkanut tulla olo, että jotain apua haluis nyt kun oon huomannu selkeästi olon menevän hormonien mukaan. Raskausaikoina oon muuten 1/3 jälkeen aina voinut hyvin henkisesti ja fyysisesti, eli kroppa pitäis kaiketi huijata luulemaan et se on raskaana koko ajan. 😀
Jotenkin lohdullista lukea tästä. Vaikka tiedän että isolla osalla naisista on tämä sama ”ongelma”, tuntuu välillä että olen maailman kamalin ihminen kun kiukuttelen miehelle mitä kummallisimmista asioista.
Outoa on se, että itsekin tajuaa olevansa todella omituinen, mutta oloilleen ei vaan voi mitään (käytökselle tosin varmasti voisi, jos pinnistelisi enemmän)!
Muistan kyllä olleeni ihan samanlainen ennen minipillerien aloitusta! Pillereiden ansiosta menkkoja ei ole ollut puoleentoista vuoteen, ja nämä menkkahirviöilytkin on jäänyt vähemmälle (ainakin omasta mielestä).
Vitsi nämä asiat ovat niin yksilöllisiä. Toiset tekee luomuilu hulluksi, toisille sopii taas paremmin pillerit!
*pumppaisin
Että mä vihaan autocorrectia 😀
Ei siis voi enää vedota hormoneihin? Paha 😉