kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 14.09.2017

10 helppoa vinkkiä vähentää hävikkiä!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa, jonka tarkoitus on herätellä ihmisiä taas sen äärelle, ettei ruokaa menisi niin paljon hukkaan. Minulle tämä asia on aina ollut lähellä sydäntä. Minusta kun on aivan kauheaa heittää ruokaa roskiin. Niinpä kokosin tähän postauksen vinkkini siitä, kuinka hävikkiä – myös muun kuin ruuan – osalta voisi vähentää.

10 vinkkiä vähemmän hävikin puolesta:

  1. Osta fiksusti! Kaiken hävikin alku ja juuri piilee ostamisessa. Jos ostaa fiksusti, hävikkiä ei synny. Suunnittele viikon (tai puolen viikon) ruokailut välipaloineen etukäteen ja mene kauppaan kauppalistan kanssa. Osta vain listassa olevat tuotteet. Hävikkiruuan lisäksi tässä säästyy rahaa.
  2. Tee jämäruokia. Minusta ainakin palkitsevinta kokkailua on se, kun voin loihtia kaapin jämistä jotain hyvää. Joka päivälle ei kannata siis suunnitella uutta ruokaa,vaan viikon välissä on hyvä tasata jääkaapin sisältöä syömällä rääppeitä. Oivia jämäruokasafkoja ovat mm. pyttipannu, munakkaat, pannarit (eri täytteillä), salaatit, smoothie, lämpimät voileivät ja vaikkapa paistettu riisi. Aamuiset kaurapuurot tai eilisen perunamuusin voi puolestaan laittaa rieska- tai sämpylätaikinaan.
  3. Mehusta. Vaikka mehustaessa tuleekin kuivaa hedelmä- ja vihannesjätettä, on mehustus oiva tapa käyttää nahistuneet salaatit, vähän tummuneet omenat tai vaikkapa parsakaalin kannat. Itse en ainakaan noita söisi ihan sellaisinaan, mutta mehussa ne menevät aivan mainiosti.
  4. Pidä kuivakaappiviikkoja. En tiedä miksi, mutta ainakin meille kertyy kuivakaapit täyteen ruokaa. Puolikkaita pastapusseja, sitten-joskus-syötäviä purkkihedelmiä ja jauhoseosten pohjia. Katso, mitä kuivakaapissa on ja suunnittele viikon ruokalista sen mukaan, että voit tyhjentää kuivakaapin sisältöä näihin resepteihin.
  5. Tee. kuten mummo teki! Minun vuonna 1917 syntynyt mummoni ei heittänyt mitään ruokaa roskiin, vaan jalosti kaikki vähän vanhat ruoka-aineetkin uuteen uskoon. Mummoilussa on paljon opittavaa. Vai miltä kuulostaa kuivuneesta leivästä itse tehtävä korppujauho tai vanhasta maidosta kiehautettava mannapuuro?
  6. Leikkele tuubit. Oli kyseessä sitten tomaattipyree tai käsirasva, tuubi kannattaa leikata kahtia siinä vaiheessa, kun siitä ei puristamalla enää tule mitään.
  7. Jatka kynsilakkoja. Varsinkin hilekynsilakoille saa aivan uuden elämän, kun lorauttaa ”tyhjään” kynsilakkapurkkiin lorauksen väritöntä lakkaa. Pienen ravistuksen jälkeen pullon reunoilla olevat hileet irtoavat ja kynsilakka on taas valmista käytettäväksi.
  8. Istuta kaupan yrtit. On turhaa ostaa kaupasta vaikkapa basilika, ottaa lehdet irti ja heittää kasvi sitten biojätteeseen. Istuttamalla ja kastelemalla yksi kahden euron ostos tuottaa yrttejä monta kuukautta.
  9. Kierrätä vaatteet. Minusta kaapin pohjalle hautautuvat vaatteet, tai jopa roskiin heitettävät, ovat myös hävikkiä. Jos et käytä vaatetta, myy se tai vie hyväntekeväisyyteen. Ne vaatteet, joita ei enää kehtaa kierrättää eteenpäin menevät lasten askarteluun ja ”ompeluun”.
  10. Osta kaupasta viimeisen käyttöpäivän tuotteita tai niitä, jotka menevät ensin vanhoiksi, jos syöt ne kuitenkin ennen määräaikaa. Näin autat myös kauppoja vähentämään hävikkiä.

Miten teillä vähennetään hävikkiä? Nämä postauksen kuvat ovat eilisillalta. Niissä F tekee maanantaisesta muusista ja keitetyistä porkkanoista. 

-Karoliina-

Kommentit (6)

Älyttömän hyviä vinkkejä. 🙂 Toi viimeinen on niin tärkeä. Mulla oli tapana ennen ostaa se tuote minkä päiväys menee viimeisimmäksi vanhaksi “ihan varmuuden vuoksi”. Mutta kun tietää että ruoan syö pian pois ja koska en todellakaan kuole vaikka söisin muutaman päivän “vanhaa” ruokaa, ostan yleensä niitä tuotteita jotka menevät ensin vanhaksi. 🙂

Kiitos vinkeistä! Tykkään erityisesti tuosta mummoilta oppimisesta, siihen pitäisi kyllä panostaa! Tässä lisävinkki, joka on auttanut ainakin minua: Ei pidä olla liian pinttynyt siihen ajatukseen, että tietynlainen ruoka kuuluu aamu- tai välipalaksi, toisenlainen lounaaksi. Usein aterialta jää vähän jotakin, joka on liian pieni määrä ollakseen oikea ruoka-annos. Sen voi syödä esimerkiksi aamupalana tai välipalana. Samoin välipalalla menevät esimerkiksi ylimääräinen riisi, joka on tuunattu riisipuuroksi, tai edelliseltä kokkailulta jäänyt puoli desiä papuja.

Olipa hyvä vinkki!! Kiitos 🙂

Mehustus on niin hyvä keino hyötykäyttää vähän nuupahtaneet vihannekset/hedelmät! Itseä harmitti paljon mehustuksesta jäävä kuitu-osa joten oon yrittänyt hyötykäyttää sitä parhaani mukaan myös! Vihannespainotteiset oon jalostanut kasvispyöryköiksi tai pihveiksi, lisäämällä purkillisen papuja/linssejä/kik herneitä ja joitain mausteita jämän sekaan, jonka jälkeen oon sauvasekoittimella laittanut koko setin “tahnaksi”. Tän jälkeen joukkoon vähän jauhoja, jotta rakenne säilyy ja taikina palloiksi. Nää voi paistaa pannulla, mutta helpoimmaksi oon kokenut että ne laittaa uuniin 200 asteeseen 10-20 minuutiksi (riippuen koosta). Ja vitsit ihan superhyviä kasvispyöryköitä ja pihvejä oon saanut aikaan! 

Teen paljon myös porkkana + appelsiini mehuja ja viime viikonloppuna käytin tämän mehun jämät porkkanakakkuun ja se toimi ihan loistavasti :—-))

http://www.fashionstatement.fi/ 

Tässä mun on ehdottomasti parannettava tapani. Kiitos vinkistä 🙂

Saranda. Mäkin aina ennen kaivelin takaa pisimmät päivät muka ovelasti 🙂 Mutta jos sille ei ole tarvetta, ruuan syö kuitenkin aikaisemmin, on se aika pönttöä!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X