kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 22.09.2017

Näin helpotat lapsesi pukeutumista!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Olen kertonut monta kertaa, että F:llä on joskus vaikeuksia löytää itselleen asu kouluun. Siinä sitten kiskotaan vaatekaapin sisältöä alas ja yritetään löytää sopivaa. Edellispäivänä mukava vaate voikin olla tässä tapauksessa huono juuri tänään. Kauhea sanoa, mutta tunnistan tästäkin välillä itseni.

Päätin muutama viikko sitten, että testaan vaatteiden karsimista helpottaakseni tyttäreni vaatekriisejä. Konmaritus on auttanut aikuisten aamuja, joten miksi se ei auttaisi lastakin. F sai valita kaapistaan viidet housut, viisi pitkähihaista yläosaa, viisi t-paitaa ja tämän lisäksi parit kengät, takit ja yhdet ulkoasusteet. Muut laitettiin väliaikaisesti pois kaapista.

Tämä kokeilu helpotta meidän eloa aivan käsittämättömän paljon. Kaapissa kun ei ollut kuin muutamat vaatteet (osa aina pyykissä), ei valintaan ja veivaamiseen mennyt kenenkään aikaa eikä energiaa. Voin sanoa (vaikka itse sanonkin), että kokeilumme oli nerokas.

Vaatteiden karsiminen ikään kuin katkaisi kierteen. Nyt kun kaappiin on jo palautettu normaalimäärä vaatetta, on hyvä meno edelleen jatkunut.

Jotta homma jatkuisi edelleen hyvissä fiiliksissä, karsin tämän operaation yhteydessä taas kerran F:n vaatekaapista yhden puolikkaan Ikea-säkillisen kampetta. Niitä (ja paaaaaljon muuta) voi tulla ostamaan 8.10.2017 Mansen blogikirppikseltä!

-Karoliina-

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X