Tampere-identiteettiä etsimässä: Kuinka löytää uudet juuret?
Katselin tiistai-iltana Uutta päivää. Todella hassu tv-sarja, johon olen kuitenkin koukuttunut ihan täysin. Joka tapauksessa UP:ssä – kuten me true fanit ohjelmaa kutsumme – oli kohtaus, jossa nuori perhe oli muuttamassa Helsinkiin. Ja lähtöä rytmitettiin, kuten kunnon tv-sarjassa ikään, Helsinki-sikermällä.
Samalla kun katsoin tv-ohjelmaa, minulle tuli mieleen tapahtuma parin päivän takaa. Kuuntelimme kotona Spottarista musiikkia, kun A laittoi – läpällä kylläkin – mutta kuitenkin, jonkin Manse-aiheisen biisin soimaan. Molemmilla kerroilla, niin UP:ssä kuin Manse-biisinkin aikaan, minulle iski pienoisen ontto tunne. Tuntisinko oloani enää koskaan missään aikuisuuteni kotikaupungissa niin kotoisaksi, että kokisin todellisen sieluni olevan siellä? Että voisin hoilotella kotiseutulaulua täydestä sydämestäni fiiliksellä, että se kertoisi juuri minusta.
Minä olen kotoisin Hankasalmelta, ja kuten olen juuristani kirjoittanutkin, on hankasalmelaisuus asia, joka on syvällä identiteetissäni. Minun juureni ovat maalla, Hanksulla. Ja ilman niitä lähtökohtia en uskoisi olevani laisinkaan sellainen, joka olen nyt. Hankasalmi merkitsee minulle kotia. Sitä paikkaa, jossa tietää jokaisen mutkan nimen, talon omistan ja hänenkin sukulaisensa. Siellä joku on aina jonkun poika ja tytär. Siellä on entiset opettajat, ensikännipururata ja järvi, jossa opin uimaan.
Kaikesta tästä huolimatta en usko, että koskaan haluan muuttaa Hankasalmelle. Uskon, että minun elämäni – niin hyvin kun elämää nyt voi edes suunnitella – tulee olemaan jossain muualla. Mitä todennäköisemmin täällä Tampereella. Mutta silti aina välillä haikailen paikkaan, jossa voisin yhtä aikaa sekä asua, että tuntee juurieni olevan. Tiedättekö, mitä tarkoitan?
En tiedä, suhtaudunko asuinpaikkaan liiankin tunteellisesti. Ehkä ihmiset ylipäätään nyt vaan asuvat järjen (ja töiden) vuoksi tietyissä maissa, kaupungeissa, kaupunginosissa, kylissä tai taloissa, eikä niiden oikeanlaisuuteen edes kuuluisi kiinnittää niin paljon huomiota. Mutta koska minä olen tämmöinen tunteilija, on tämäkin asia, joka minua aina välillä pohdituttaa. Minusta kotikaupungin ja kodin on tunnuttava jotenkin vähän syvemmin. Niissä on oltava oikea henki ja kodintuntu, jota ei voi järjellä selitää.
Helsinki oli minulle kauan oikea paikka elää. Mutta kuten olen vuosien aikana kirjoittanut, aloin kokea jo aikoja sitten, ettei se ollutkaan minulle niin must-juttu, kun olin ehkä joskus itselleni uskotellut. Siksi Tampereelle muutto tuntui hirveän oikealla ratkaisulle. Ja kun minulta nykyisin kysytään, kuinka olen viihtynyt, on vastaus aina myönteinen. Koska se on totta! Tampere on ihanan pieni ja iso kaupunki yhtä aikaa. Rakastan kauniita taloja, pieniä liikkeitä, lähellä olevaa koulua, luontoa, ihmisiä ja no…kaikkea!
Fakta on kuitenkin se, ettei tämä ole vielä minun koti siinä aivan syvällisimmässä mielessä. Ja kun F kysyi viime viikolla, kannatanko Tapparaa vai Ilvestä (hänellä oli selkeä näkemys), oli pakko sanoa, ettei minulla ole mitään hajua, kumpi olisi enemmän se minun juttuni. Ja vaikka kyse on vaan jääkiekosta (vai jalkapallosta, en edes tiedä), kuvaa tilanne hirveän hyvin sitä, mitä nyt tunnen: Tässä kaupungissa on ihana olla, mutta en osaa vielä monestakaan asiasta sanoa, mikä on minun oma juttuni.
Ja sitä kai se kotiseuturakkaus parhaimmillaan on. Jokaiselle hankasalmelaiselle on esimerkiksi selvää, kumpaa joukkuetta, Asemaa ja Kirkonkylää, kannattaa vuotuisissa pyöräkisoissa. (Asemaa tietysti!) Onko liikaa pyydetty, jos vielä näin aikuisiällä haluaisin kiintyä uuteen kotiseutuun niin, että kymmenen vuoden jälkeen tepastelisin tuossa Pyynikillä ajatellen ”nää on mun maita”?
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
Lokaatio: Tampere, Manse. Suomi, Finland.
Asu: Pipo, takki ja neule, Makia Clothing (saatu) // farkut, Zara // kengät, Timberland
Kommentit (5)
Mä olen asunut kohta 10 vuotta eri kaupungissa kuin missä vartuin. Mun juuret on siellä, mutta siihen oli syy miksi halusin muuttaa pois sieltä enkä pidä sitä kotikaupunkinani.
Nykyisessä kotikunnassani olemme asuneet kahdeksan vuotta ja tämä on ehkä maailman paras paikka. En haikaile täältä tippaakaan pois. Muutto isompaan kotiin on väistämättä edessä lähitulevaisuudessa, mutta se etsitään samoilta seuduilta. Tämä paikka tuntuu kodilta. Tämä on koti. Kaikki lapseni ovat myös syntyneet tänne ja tähän taloon (no sairaalassa, jos halutaan pilkkua hinkata), joten se varmasti lisää tunnesidettä.
Mutta aloin miettiä tuota juurtumista sinun kuvailemallasi tavalla ja en kyllä siitä tiedä. Nyt tuntuu, että olenkin ehkä juureton. Jollain tavalla. Vaikka tämä paikka on ehdottomasti koti ja tunnen itseni x-kuntalaiseksi, niin jotain puuttuu. Yhteinen historiamme taitaa sittenkin olla liian lyhyt todelliseen juurtumiseen. Tai minulla liian korkeat odotukset. Mutta ainakin jotain juurien alkuja on.
Hmm. Jännä juttu. En tiedä. Pitäisikö juuriaan juurruttaa jotenkin aktiivisemmin?
Taattu luotto kaikille
ota meihin yhteyttä osoitteessa Freemanloanfinance@Gmail.com ja käytä luotettavaa lainaehtoamme.
tarjoamme lainoja kaikille vain 2%, lähetä meille sähköpostia nyt lisätietoja.
Mun mielestä sitä rakkautta tai juurtumista ei tarvitse väkisin puskea, jos siltä tuntuu. Itse asuin kotikaupungissani 22-vuotiaaksi ja sen jälkeen muutin mieheni perässä naapurikaupunkiin, jossa olen nyt reilut 10 vuotta asunut. En tunne kumpaakaan kaupunkia kohtaan mitään erityisiä tunteita, molemmissa on ne hienoimmat paikkansa, joissa viihdyn ja vietän aikaa. Ehkä en osaa tähän asiaan liittää suuria tunteita, vaikka tunneihminen muuten olenkin. Tämäkin kaupunki vain sattuu olemaan perheemme koti, koska mieheni työpaikka oli täällä, kun tapasimme ja perustimme perheen.
Mä taas jotenkin haluaisin sen fiiliksen. Asuinpaikka on mulle jollain tapaa aika pyhä asia. Riku Korhosen kirjassa ”Kahden ja yhden yön kertomuksia” sanotaan jotenkin näin: ”Asuinpaikka löytyy ihmisestä, ihminen asuinpaikasta”. Mulle on jäänyt kummitelemaan tuo lause hyvällä tavalla.
En tiedä, miksi ko. postaus on nyt täällä kaksi kertaa, mutta koska kommentteja on molemmissa, antaa olla 🙂
Minäkin mietin, voinko jotenkin edesauttaa kotiutumistani. Ainakin oma työpaikka on minulle tärkeä. Se lisää sitä fiilistä, että täällä kaupungissa on sitä minun omaa tonttiani. Mutta ehkä juuri kaupunkilaisiin tutustuminen ja nurkkien tutkiminen voisi auttaa.