Kylläpä on kummalliset pari vuorokautta takana. Olen vältellyt koko Tampereella asumiseni ajan reissuja Helsinkiin. Olen jotenkin niin halunnut asettautua Tampereelle rauhassa ja karistaa Helsingin tomut jaloistani, että oikeastaan ainoat Hesa-reissut ovat olleet niitä, kun olen vienyt F:n isälleen. Silloinkin kyse on ollut todellisesta heitosta. Kotiin on lähdetty samoin tein.
Nyt tällä viikolla oli kuitenkin sellainen tilanne, että minun tuli olla Helsingissä peräti kaksi yötä. Olin panttaillut monia palavereita ja työtapaamisia niin, että kun lopulta sain ne sovittua, päätin hoitaa kaikki yhdellä kertaa. Matkustin Helsinkiin tiistaiaamuna ja tulin kotiin tänään päivällä. Kaksi vuorokautta kokouksia, tapaamisia, pieniä töihin liittyviä kemuja, ystävien näkemistä, hotellilakanoita ja -aamupaloja. Ja ennen kaikkea yksinoloa ja läppärillä tehtyjä töitä hotellin ravintolassa ja ”oman” huoneen sängyllä.
Jännitin yllättävällä tavalla elämäni ensimmäiselle työreissulle lähtöä. Tuntui niin hassulle, että F ja A jäivät kotiin viettämään sitä meidän tavallista arkeamme, mutta minulle olikin tavallisuudesta poikkeavat päivät. Ja jos totta puhutaan, jännäsin eniten sitä, miten osaan nukkua yksin ihan vieraassa paikassa.
Vaakuna* oli kuitenkin ihan ihana paikka olla. Vaikka teinkin töitä koko kaksivuorokautiseni (myös illalla niin myöhään, etten koskaan kotona), toimi reissu myös rentoutumisena. Sain röhöttää itse koko isossa sängyssä, pyyhältää aamulla valmiiseen aamupalapöytään ja lötkötellä iltojen lopuksi ammeessa.
Parasta koko Vaakunassa oli silti ehkä näkymät. Miten mahtavaa oli katsella oman huoneen ikkunasta heräävää Helsinkiä ja hörppiä kahvia. Yhdeksännen kerroksen huoneissa oli nimittäin oma pitkä parveke kohti rautatieasemaa ja yhtä Helsingin kiireisimmistä kaduista.
Joskus on hauska ravistella omia tapojaan ja rutiinejaan. Olipa virkistävää niin henkisesti kuin fyysisestikin!
-Karoliina-
*Original Sokos Hotel Vaakuna -yöt saatu
Kommentit (4)
Ei liity millään tavalla tähän postaukseen kommenttini, mutta olen huomannut että jokaisessa postauksessasi on ”we recommend – suosittelemme”- leima. Saanko kysyä mistä syystä tämä aina postauksissasi on? Olen kiinnittänyt huomiota ja ajattelin kysyä.
Ihan vaan sellasta että näytät todella kauniilta tossa ekassa kuvassa 🙂 #lifegoals
Kiitos <3
Mä luulen, että se tulee siitä, että olen Lilyn sopimusbloggaaja, eli bloggaaja, joka löytyy tuolta yläpalkista.