Sain pari viikkoa sitten sähköpostiini viestin, jossa minua pyydettiin mukaan Brave Enough To Ride -kampanjaan*. Suomen ulkoasiainministeriön ja ThisisFINLANDin yhteistyöprojektiin, jossa halutaan tuoda esille keppihevosharrastajien rohkeutta harrastaa lajia, jolle moni – jopa aikuinen ihminen – saattaa pilkallisesti naureskella, mutta jonka harrastajamäärät kasvavat jatkuvasti ja joka tuo iloa lukuisille lapsille ja nuorille ympäri Suomea.
Mukana kampanjassa on liuta kotimaisia muotialan huippunimiä, kuten Uhana Design, R-Collection, IvanaHelsinki, .TEBIAN, Liisa Riski ja WWOOLLFF. Nämä suunnittelijat ovat ammentaneet #braveenoughtoride -hengessä oman taidonnäytteensä vaatteeksi niin, että kampanjan sivuilta löytyy nyt liuta teemaan sopivia vaatteita. Ne myydään tuotantokustannushintaan ja jokaisesta myydystä vaatteesta menee euro keppihevosyhteisölle.
Vaikka itse keppihevostelu ei olekaan ollut minulle mitenkään tuttu skene, tuli tunne, että halusin olla omalta osaltani tukemassa näin isolla sydämellä tehtyä projektia. Jotenkin kuin tuollaista oman tiensä kulkemista, rohkeutta, kiusaamattomuutta ja yhdessä tekemisen näkyväksi tekemistä kun ei voi koskaan olla liikaa! Koska siitähän koko tässä kampanjassa, itse keppihevosharrastuksessa ja elämässä on kyse – vapaudesta saada iloa niistä asioista, jotka itseään kiinnostaa. Ja rohkeudesta kulkea omaa tietään.
”Rohkeus on mussa. Mä en pelkää mennä kohti uutta.” Näillä sanoilla minä päätin oman puheenvuoroni Aamulehden mainosvideossa, joka pyöri vuodenvaihteessa pirkanmaalaisten telkkarissa ja netissä. Vuorosanat minun suuhuni oli kirjoittanut minulle läheinen ihminen. Ja kun luin oman monologini ensimmäisen kerran läpi, vähän jopa menin hämilleni. Niinkö hän minusta ajatteli? Että olisin rohkea? Tuli iloinen ja hämmentynyt olo: Hän näki sellaisen ominaisuuden määrittelevän minua.
Kyllähän minä toisaalta itsekin toki tiedän, että joissakin asioissa minua voi sanoa rohkeaksi. Uskallan luottaa oman intuitiooni elämässä ja sanoa mielipiteeni silloinkin, kun tiedän, ettei kaikki ole kanssani samaa mieltä. Silloinkin, kun niistä voi joutua myllyn keskelle. Kyllä tähän ikään ne omat vahvuudet on siis jotenkin jo tiedossa.
Se, minkä koen kuitenkin aidommaksi rohkeudeksi kuin oman olemiseni, on omien heikkojen hetkiensä näyttäminen. Olen nimittäin tajunnut, että vasta kun uskaltaa olla heikko, myöntää epävarmat kohtansa ja olla välillä ihan avoimesti rikki, voi sanoa olevansa oikeasti rohkeasti. Ja sellaiseen rohkeuteen minulla on vielä matkaa, vaikka joka päivä yritänkin päästä lähemmäksi tavoitettani.
Ennen kuin tapasin A:n, en ollut itkenyt kuin muutaman ”vahinkokerran” toisten ihmisten – edes läheisteni – nähden. Se ei tarkoittanut, etten olisi ollenkaan itkenyt. Mutta en halunnut – oikeasti osannut – itkeä kuin yksin ja piilossa. Ja vaikka hyväksyinkin muissa heikkouden, en osannut käsitellä omaani. Saatoin olla kiukkuinen, iloinen, vihainen tai hilpeä. Mutta jos koin oloni epävarmaksi tai surulliseksi, peitin tunteeni. Verhosin surun vihaisuuteen, kyyneleet nieleskelin kurkustani alas.
Kun ensimmäisen kerran purskahdin itkuun puolisoni edessä, suljin Skype-ruudun, jonka välityksellä olimme juuri puhumassa. Hän soitti takaisin. Ja kertoi, että oli ihan ok itkeä. Hetki oli merkittävä. Ei niin, että olisin samoin tein heittäytynyt räkävollotukseen, tai kokenut jonkin suuren oivalluksen. Mutta siitä hetkestä alkoi matka, jolla ollaan edelleenkin. Matkalla kohti kokonaisvaltaista itsensä hyväksymistä myös niiden kyynelten kanssa.
Nykyisin osaan jo paljon paremmin hyväksyä omat heikot kohtani kuin joskus ennen, vaikkei se helppoa tietenkään aina ole. Osaan jopa välillä itkeäkin niin, että en mene karkuun vaan ennemmin kömmin halattavaksi (aikamoinen edistys, jos lukee viime vuonna lähes samoihin aikoihin kirjoittamani postauksen reippauden pakosta ja itkusta). Silti tiedän, etten ole vielä niin rohkea kuin haluan vielä joku päivä olla. Haluan, että joskus kykyni olla inhimillinen menee sen edelle, etten enää hetkeäkään kuvittele, että minun olisi oltava ennen kaikkea reipas ja rohkea. Rohkeuden synonyymi kun ei nykyisin ole enää minulle reippaus. On rohkeutta olla heikko.
Keppihevostytöt ja -pojat ovat fanitukseni kohde. He uskaltavat tehdä jotain, mitä muut pitävät tyhmänä. He uskaltavat iloita harrastuksesta, jota joku pitää heikkouden ja epäcooliuden ilmentymänä. Sellainen ihmisyys ja oleminen on jotain niin upeaa, että jos siitä saisi edes rippeet, olisi aika onnekas. Ja kuten kampanjassa mukana oleva Ivana Helsingin Paola Suhonen toteaa: ”Kepparitytöissä on tulevaisuus! Heillä on rohkeutta ja uskallusta toteuttaa itseään, tehdä unelmistaan totta ja kuvitella arkeen värejä ja elämää. Ride on!”
-Karoliina-
Muita samaan aihealueeseen liittyviä postauksiani:
Kuvat: Noora Näppilä
Asu: pipo, Makia (kotimainen tekstiili)// takki, R-collection (saatu, kotimainen tekstiili) // housut, JC // kengät, Dr.Martens
*kampanja on hyvän mielen projekti, josta ei makseta kirjoituspalkkiota. Takki kuitenin saatu, R-collection
Kommentit (20)
Ihana kampanja, haluaisin kovasti osallistua ja näyttää tukeni, mutta vaatteiden hinnat rajaa kyllä nuoren opiskelijan pois. Erityisesti tuo college kiinnostaisi.
Harrastin itsekin keppihevosia lapsuudessa ja se oli ihanaa, koska meillä ei ollut varaa ratsastustunteihin. Nyt köyhänä opiskelija olen ottanut riskin ja hankkinut oman hevosen ja se on elämäni paras päätös, jota olen odottanut ja jonka eteen olen tehnyt lapsuudesta asti töitä. 🙂
Tiedätkös, tä postaus toi mulle aivan valtavasti toivoa. Oon nykyisin ihminen, joka lähtee juoksemaan kädet silmillä pakoon, jos pienikin riski itkemiselle. Kritiikkiä on sadellut, syyllisyys painaa niskaa, kun käännän selkäni rakkaille ja juoksen itkemään. Työnnän heidät pois, kun olen heikkona. Sain toivoa siitä, että ehkä joskus opin saman kuin sinä. Kaivautumaan jonkun kainaloon ja hakemaan sitä lohtua, jota sisimmissäni tarvitsen pois juostessa.
Tiedän, että tuo tie ei ole helppo. Mutta uskon, että jos edes tiedostaa asian, voi haitallisista käyttäytymismalleista päästä pikkuhiljaa eroon. Tsemppiä ihana sinä <3
Osui ja upposi jälleen. Olen viimeaikoina pohtinut itseni kohdalla tuota reippauden pakkoa, vahvana näyttäytymisen tarvetta sekä itkemistä.
Ihanaa, että olet mukana ko. kampanjassa! Eräs ystäväni on isosti keppihevos-skenessä mukana ja ihailen suunnattomasti hänen taitoaan ja ennen kaikkea rohkeuttaan. ️
Mä uskon, että tämä on monen suomalaisnaisen pahe. Olla liian vahva (muka).
Ihanaa kevättä <3
Voi, tämä herkisti niin paljon <3 Vakavasti sairas lähiomaiseni menehtyi vasta ja olen välillä niin vihainen itselleni, kun menetyksestä kertominen ei horjuta reippauttani ja vähän jopa pienentelenkin asiaa. Silmät kostuu ja tekisi mieli murtua täysin, mutta en halua järkyttää kuulijaa tai asettaa häntä vaikeaan tilanteeseen. Ehkä ahdistuin siitä, miten jotkut välttelivät asiaa, kun kerroin sairastumisesta heille tai työssä kukaan paitsi pomo ei ole ottanut osaa suruuni. Ehkä haluan surra rauhassa, en tiedä. Tämä on niin uusi tilanne ja suruprosessi vielä kesken, että tunteet heittelehtii luonnollisesti laidasta laitaan. Olisi silti rohkeaa avautua ja kertoa tutuille, että mä olen tosi rikki.
Voi sinua! Nyt unohdat hetkeksi muiden tunteet ja keskityt itseesti. Ja tuskin toisten maailma edes järkkyy, vaikka heikkoutesi ja surusi näyttäisitkin. Voimia ja näkyviä itkuja <3
Ihana postaus <3 ja täynnä niin tärkeää asiaa.
Vasta viime aikoina tajuntaani on jysähtänyt oikein kunnolla, että heikkous on suurinta vahvuutta ja ihan kaikkea ei tarvitse tehdä yksin.
Tarvitsin aikaa, että tajusin, että mun ei tarvitse kestää kaikkea yksin ja että voin murtua ja antaa jonkun auttaa ylös.
Kepparitytöt ja -pojat on todella cooleja. Ihailen!
Asiaa joka sana :)!
Tarkistatko tuon ”myydään tuotantokustannushintaan”,voiko pitää paikkansa…? Toki kotimaisuus on kallista, mutta silti…
Hieno kampanja muuten, vaikka tuotteet ei meitä pienituloisia varten olekaan
Tarkistettu pressitiedotteesta 🙂 Ja kuten ylhäällä jo juteltiin, hintaan vaikuttaa oman käsitykseni mukaan mm. se, miten ja millä tavalla vaate on tuotettu. Mekkomerkkiä en sen paremmin tunne, mutta kuten sanottu, esim. R-collectionin ja Uhanan tuotteet on tämän kamppiksen sivuilla ainakin halvemma kuin normaalisti.
Hieno juttu, että olet kampanjassa tukemassa keppariharrastajia ja blogin kautta jaat tietoisuutta tästä harrastuksesta. Oma nuoreni keppihevostelee, tekee huikean hienoja keppihevosia ja tarvikkeita. Harrastuksen kautta hän on oppinut monia asioita, ja vastaavasti minä olen oppinut hänestä valtavan paljon. Hieno kiinnostuksen kohde, niin kuin kaikki muutkin hänen harrastuksensa.
Kommenttina tekstiisi, haluaisitko vielä hieman avata, miten kirjoituksen otsikko tukee aihetta? Joo, on rohkeutta olla heikko, mutta jäin pohtimaan, miten heikkouden myöntäminen liittyy tähän keppariteemaan. En parin lukukerran jälkeen vielä oivaltanut 🙂
Keppihevostelu on heikkoutta ja on rohkeaa keppihevostella, joten on rohkeutta olla heikko.
Eiku…? En minäkään ymmärrä asiayhteyttä.
Varmasti kaksi eri aihetta. Ja toisaalta ei; Minusta on rohkeaa harrastaa jotain, mitä toiset saattavat pilkata tai pitää heikkouden, anti-cooliuden, merkkinä 🙂
En mielestäni mitenkään vihjannut kommentissani että yritykset olisivat ”kiusallaan” laittaneet noin korkeat hinnat. Toki kotimaisuus maksaa mutta olisko asiat voinut hoitaa järkevämmin niin että kustannukset olisivat pysyneet edes jotenkin kohtuullisella tasolla…
Edes hieman edullisempi hintataso -> enemmän myytyjä tuotteita -> suurempi tuotto hyvälle asialle. Euron tuotto 350€:n tuotteesta on…no naurettavan vähän suoraan sanottuna.
Mekon kuosi kiinnitti ensin huomioni ja sitten aloin ihmetellä hintaa…onhan siinä valtava kuilu että tuon hintaisesta tuotteesta päätyy itse asialle vain yksi euro. Mutta asia on hyvä,toivottavasti vaatteita menee kaupaksi!
Minä uskon, että tätä kampanjaa voi kannattaa myös asenteella. Mitään ei ole pakko ostaa.
Minua kiinnostaa, miksi huomio keskittyi 350e mekkoon, kun tarjolla oli myös esimerkiksi R-collectionin ja Uhanan tuotteet, jotka ovat HALVEMMAT kuin ko.merkkien normaalit vastaavat tuotteet 🙂
Tuskinpa tähän kampanjaan lähteneet yritykset ovat kiusallaan laittaneet tuotteille isot hinnat. Riskillä on oman mallistonkin tuotteet vähän keskivertoa kalliimpia, mutta siihen varmasti on järkevät syyt. Esim kankaan digipainatus piensarjana Italiassa. Sitten vastuullinen kankaantoimittaja, ompelu Virossa jne.. Omallekin kukkarolle just nyt vähän kalliita nää kaikki, mutta tää on subjektiivista.
Ihana kampanja eniveis! Suosittelen kaikille sitä kepparitytöistä tehtyä dokkaria Hobbyhorse Revolution, aivan huikee!
Todella hieno ja tärkeä kampanja joka vaikuttaa nuoriin monella tasolla!
Tuota summaa ihmettelen kyllä syvästi, esim. Mekko 350€ ja siitä 1 Euro yhdistykselle?!
Ovatko mekon tuotantokustannukset oikeasti 350€? (Luki että vaatteet myydään kustannuksien hinnalla)
Oho, huomasin vielä että noista menee vain EURO keppihevosyhteisön hyväksi. 🙁