kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 27.01.2018

Siisti lastenhuone: Mahdoton tehtävä?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
34 kommenttia

Olen miettinyt, onko sellaista täysin varmaa sisustusratkaisua/kasvatusmetodia/konmarikikkaa, jolla saisi vältettyä lastenhuoneen totaalikaaoksen. Olen vuosien aikana tehnyt lukuisia erilaisia strategioita, siivousporkkanoita, säilytysratkaisuja ja vaikka sun mitä, mutta huone on silti välillä aivan karmeassa kunnossa.

Joskus mietin, johtuuko nykyinen kaaos siitä, että F:llä on niin pieni huone. Mutta toisaalta: Hänellä on ollut vuosien aikana neljä erikokoista huonetta, eikä ongelmalta ole vältytty kokonaan koskaan, joten luultavasti kyse ei ole siitä.

Nyt toivoisinkin jonkinlaisia neuvoja ja vinkkejä siihen, kuinka lastenhuoneessa säilyy edes jonkinlainen järjestys! Vai kannattaako edes yrittää?

F siivoaa perusiltoina huoneensa (kun sotkua ei ole paljon), mutta jos esim. touhukkaan leikkipäivän tai kaverin kyläilyn jälkeen pitäisi tehdä sama homma, työtaakka tuntuu liian raskaalle. Ja ymmärrän kyllä: Silloin meinaa itseltäkin loppua usko homman loppuunsaattamiseksi. 

Tässä  kuitenkin muutamia huomioita, jotka ovat jonkin verran jeesanneet meitä. Tässä siis minun vinkkipankkini teille, toivottavasti kommentteihin tulee triplasti neuvoja takaisinpäinkin!

KOHTI EDES HITUSEN SIISTIMPÄÄ LASTENHUONETTA:

  • Clas Ohlsonin muovilaatikot. Olen kauan sitten menettänyt jo toivoni siitä, että lelut olisi ihanasti esillä erilaisissa asetelmissa huoneen tasoilla. Clasulla oli aika edulliseen hintaan kivan värisiä, mutta läpinäkyvillä kansilla olevia laatikoit, jonne sulloo ison määrän tavaraa. Laatikot on helppo laittaa päällekkäin ja vaikkeivat ne nyt ihania asetelmia voitakaan, ovat ne monta kertaa kauniimpia kuin sekaisin lojuvat kamat.
  • Seinille ripustelu. Kaikki se tavara, mikä on pois jaloista, on plussaa. Siksi rakastan koukkuja, tankoja ja telineitä, jonne tavarat saa pois imurin alta. Ja pieniä kolosia noille kaikille pienille esineille, hiuspompuloille ja koruille.
  • Lehtilaatikot. Muillekin kuin lehdille. Lokeroon sujahtaa kätevästi niin pelikorttipaketit, CD:t kuin muutkin pienet tavarat. Parhaita on puiset ja muoviset, pahviset hajoaa (lastenhuoneen käytössä) ihan heti.
  • AVA Roomin päiväpeitto* (maailman ensimmäinen vetoketjupäiväpeittomerkki muuten). Vaikka sängyn petaaminen pitäisi olla jo itsestään selvä 7-vuotiaan rutiini, osoitti käytäntö todeksi sen, että ilman vetoketjupäiväpeittoa homma eteni paljon takkuisemman kuin sen kanssa. Niinpä hommasimme syksyllä F:lle puolen vuoden ”normipäiväpeittojakson” jälkeen AVA Roomin peiton ja sängyn petaaminen sujuu nyt aamuisin nopeammin ja vähemmillä taistoilla. Plus pakkohan se on myöntää, että petaamisen taso miellyttää tällä systeemillä myös paremmin omaa silmääni. Vetoketjun ja luukun kanssa kun jälki on poikkeuksetta hyvää. Vetoketjupäiväpeitossa on muuten sekin etu, että se tuo pieneen huoneeseen ikään kuin lisää tilaa. Kun sängyn saa  laitettua vetoketjulla ikään kuin pakettiin, voi sängyn päällä leikkiä paljon paremmin kuin rullaavan perinteisen peiton kanssa. Vaikka sängyllä myllertelisi kuinka, pysyy petivaatteet suojassa ja sängyn ulkoasu möyhentämättömänä. Eikä peiton ihanuutta vähennä tietysti sekään tieto, että kaikki AVA Roomin peitot suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, ja tämäkin peitto tilattiin toiveiden mukaan, jotta se kävisi tuohon mummon virkkaamaan tyynyyn väreihin.
  • Sopimukset. Kun F aloitti syksyllä koulun, teimme samalla myös yhdessä seinälle sopimuslapun, joka pitää sisällään kaikki tytön velvollisuudet. Kun huoneen siivoaminen on yhdessä sovittu ja se myös lukee seinälle, toteutuu oman tontin hoito huomattavasti paremmin (mutta ei toki aukottomasti) kuin ilman selkeää sopimusta. 

Kivaa lauantaita! Me saavuimme F:n kanssa eilen Hankasalmelle mummolaan. Luvassa kirppistä, sukulointia ja leppoisaa olemista.

-Karoliina-

*saatu (kotimainen tekstiili)

Kommentit (34)

Kysäisin neuvoa parikymppiseltä tyttäreltäni, jonka kanssa käytiin ihan samanlainen vääntö! Ei kuulemma auta mitkään kikat paitsi pakottaminen:)) Nykyään tytön omassa kotona on suhteellisen siistiä kuitenkin, vaikka en olisi aikoinaan uskonut;)

Mistä noiden ritilähyllyjen kokoaminen aloitetaan? Myydäänkö niitä jotenkin kokonaisuuksina vai osa kerrallaan? Työpöydällä olisi mahtava tuollainen ripustusseinä?

Mun muksut on vielä niin pieniä, etten pysty mitään satavarmasti koululaiselle toimivaa neuvoa antamaan, mutta yhden asian KonMari mulle opetti: Lapset ei osaa siivota, jos sitä taitoa ei niille opeteta. Muistan itse lapsena saaneeni aina komennon ”siivota huone” ilman, että kukaan varsinaisesti olisi selittänyt, mitä siihen sisältyy. Oon yrittänyt omien pienten kanssa kädestä pitäen näyttää, miten huone siivotaan, ja koska lapset on vielä niin pieniä, siivoan heidän apunaan. Meillä siivotaan kahdesti päivässä kaikki tavarat paikolleen, ennen päiväunia ja ennen yöunille menoa.

Hyvä vinkki tuo vetoketjullinen päiväpeitto! Täytyy tutustua.

Good point! Totta on, että siivoaminenkin on taito, joka pitää opetella. 

Suosittelen kyllä vetskaripeittoa 🙂 

Mun äiti oli tarkka siisteydestä, ja meillä oli sääntö, että esim barbeilla leikkimisen jälkeen barbit piti siivota laatikkoonsa ja laittaa takaisin kaappiin, ennen kuin sai ottaa esiin legot. Ja sit jos halusikin alkaa leikkiä junaradalla, niin legot piti ensin kerätä pois, ja sit vasta junarata esiin. Ja niin edelleen. Ja se oikeasti toimi kyllä siihen, että ei koskaan ollut kuutta erilaista keskeneräistä leikkiä lattialla. Ja illan päätteeksi se viimeinenkin siivottiin aina kaappiin. Mun huone oli siis lapsena oikeasti AINA tosi siisti! Toki se myös ärsytti joskus, että oli noin tarkka sääntö siivoamisen suhteen, mut toisaalta se oli tosi selkeää ja opin noudattamaan sitä hyvin. Ja muistaakseni kaksi leikkiä ”sai” kyllä yhdistää, mut sit ne piti kyllä molemmat siivota pois ennen nukkumaanmenoa. Ja jos oli kavereita kylässä, niin siivottiin aina yhdessä leikit pois, ennen kuin kaverit lähtivät kotiin (vaikka leikki olisikin ollut jollain tapaa mielestämme ”kesken”), ja sama homma tietysti kavereiden luona, että minä autoin heitä laittamaan leikit pois ennen kuin lähdin kotiin.

Muistan, et huoneeni oli paljon sekaisempi sitten teini-iässä, kun oli vaatteita täynnä koko lattia, sänky aina petaamatta ja päiväpeitto lattialla jne. Silloin ois kyllä tuollainen vetoketjupeitto ollut kätevä 😀

Voi älä puhu vielä teini-iästä ;D 

Meillä muksun huoneen sisustaminen käynnissä, 4.5vee saa ekan oman pöydän.Myös nojatuoli menee vaihtoon.Lapsen huone on suht järjestyksessä,kiitos huoneessa olevan suurehkon liukuovikaapin.Kaappi on alkujaan pieni vaatehuone,meillä ollut alusta asti harvemmin tarvittujen vaatteiden ja tavaroiden sekä lelujen säilytyskaappi.Sinne on hankittu kannellisia läpinäkyviä muovilaatikoita eri kokoisina että esim.tietyt leikit on tietyssä laatikossa.Lapsikin tietää että sieltä saa yhden laatikon kerrallaan leikkiin ja toisen laatikon vasta kun edellinen on kerätty pois.Lapsen sisävaatteet on erillisessä lipastossa ja ulkovaatteet eteisen kaapistossa (jonka ylähyllyllä eri vuodenajan ulkovaatteet).Kirjat ja pelit on erillisessä vitriinikaapissa. Tällä hetkellä lapsi tulee mielellään piirtämään keittiön pöydän ääreen mutta luulen että piirtely siirtyy omaan huoneeseen kun työpöytä saapuu.Lapsen huoneessa käydään leluja läpi säännöllisesti,pyritään kierrättämään niitä serkulle ja välillä viedään jotain isovanhemmille ja vaihtona saa tuoda jotain tilalle.Tärkeintä on tavaroille omat paikat,lapsi ne kyllä sinne kerää melko reippaasti itsekin.Meillä on toiminut se että lattioille ei jätetä leikkejä lojumaan vaan kerätään pois ennen uutta leikkiä.Olohuoneessa leluja saa olla mutta tietyissä rajoissa. Itse tykkäisin vähemmästä tavaramäärästä mutta olen joutunut joustamaan.Kunhan imurointi onnistuu vaivattomasti niin se on tärkeintä.Meillä saa lelut näkyä ja pienen taiteilijan piirustukset. Muksu tykkää itsekin siivota ja järjestellä,toivottavasti myös sitten isompanakin. Meillä sisustus on osin vielä lapsiystävällistä (esim.liukuestepohjaiset matot) mutta hyvin on toiminut myös vaaleat huonekalut. Ps:ihana tuo päiväpeitto,meillä muksun sängyssä mummon ompelema päiväpeite, sitten kun sängyn vaihto on ajankohtainen,tuommoinen vetoketjupäiväpeitto voisi olla toimiva. Pps:lapsen huoneen verhot on etsinnässä,saa vinkata mistä voisi löytää 🙂

Mullekin imurointi on se raja siisteydelle. Jos imurin edestä joutuu koko ajan siirtämään kamaa, hermot menee. Siksi rakastan seinähyllyjä, koukkuja jne.

Voi. Verhosita en tiedä. Meillä ei ole yksiäkään 😀

Mahtuisiko pari korkeaa kaappia? Ovien taakse hyllyt täyteen laatikoita ja laatikkoon kuva, mitä sisältää. Mikä on huoneen koko? Facessa on muuten mahtava ryhmä lastenhuoneen järjestysvinkit. Se oikein syöksee ideaa.

Mikä ryhmä? Kerro heti! 🙂

F:n oma toive olisi vanha vitriini, jossa ylhäällä olisi lasiovikaapit, sitten pieni taso, jonka alla kiinteät ovet. Näki jossain sisustuslehdessä. Itsekin rakastuin ideaan, vaan kun ei ole tullut vielä torissa vastaan. 

Lastenhuoneen järjestysvinkit

Hyviä vinkkejä ja mielenkiintoista pohdintaa.
Ehkä joku postaisi vinkit aikuiselle siihen, että saisi omat tavarat järjestykseen 😉 . Jotenkin tuntuu, että olen samanlainen kuin teidän neiti vielä aikuisenakin. Petaaminen se vasta vaikeaa on!

Mun oma ongelmkohta on vaatteet. Tuppaavat jäämään aina makuuhuoneen pöydälle, vaikka kaappi on ihan vieressä. 

Olen sitä mieltä, että antaa sekasotkun olla. Silloin ainakin meidän lapset parhaiten huoneessaan viihtyvät. Vähemmän stressattavaa äidillekin, kun ei tarvitse miettiä ja hoputtaa siivoamaan.
Minusta on ihan ikävää käydä sellaisissa perheissä, joissa siisteydestä ollaan ihan huipputarkkoja. Tuntuu, että lapsi ei oikein saa edes leluja ottaa, ettei ne vaan jää sitten mihinkään väärään paikkaan.
Meillä saa lelut tuoda olohuoneeseenkin.
Hyviä vinkkejä säilytyksestä kuitenkin, sillä pitää leluille silti se joku oikea paikka olla, silloin kun viikkosiivousta tehdään.

Mun on pakko sanoa, että meillä ei ole huippusiistiä. Haluaisin kyllä, mutta totuus on jotain muuta! 

Neuvottelua ja kompromisseja. Lastenhuoneen ei tarvitse vastata äidin siisteysstandardia (etenkään kun ei muukaan koti :D), mutta imuroimaan pitää pystyä about kerran viikkoon. Ei kyllä sekään ole niin justiinsa, koska joskus se viikko vilahtaa ohi ennen kuin äiti huomaakaan. Mun ykköstoive on, että lelut pysyy lastenhuoneissa. Saa tuoda välillä pois, mutta pitää ehdottomasti viedä paikoilleen. Yritän myös opettaa, että pistetään tavarat omille paikoilleen. Suurin ongelma on kuitenkin minä itse. Tuntuu, ettei itsellä ole nyt resursseja koko ajan muistuttaa ja opastaa. Mutta luulen just tuon imurointisiisteydenkin jo istuttavan siemenen aikuisuutta ajatellen, joten yritän olla ottamatta liikaa paineita. Sitä paitsi, sotkuhan lisää luovuutta 😉

Mutta kyllähän tämä sekasorto koko kämpässä ärsyttää! Hieno itselleni, että sitten helpottaa kunhan taapero ei enää kohnaa joka paikkaa ja levitä kaikkea löytämäänsä ympäriinsä. Lelut olisikin vielä helppo ja siedettävä kompakti kaaos. Mutta kun eihän tuommoinen napero ole kiinnostunut leluistaan. Vaan kaikesta muusta alkaen tusseista ja päättyen roskisten kautta vessaharjaan.

Sehän siinä onkin, että olen huomannut sotkun levittäytyvän: Kun lapsen huone on sotkuinen, hän ei viitsi olla siellä ja silloin tavarat roudataan meidän makkariin tai olkkariin. Huoh 😀

Mulla oli lapsuudessa ihan järkyttävän näköinen huone. Siis kaikki kamat oli aina (muiden mielestä) sikin sokin ja pöydät täynnä romua. Meillä ainut sääntö oli, että lelut pitää pysyä oman huoneen sisäpuolella ja kerran viikossa pitäis päästä imuroimaan. Olen tästä äidilleni suuresti kiitollinen, koska luulen, että huoneen väkisin siivoaminen olisi aiheuttanut mulle suurtakin ahdistusta, koska pidin kaaostani aika kotoisana.

Samaa systeemiä olen noudattanut omienkin lasten kanssa. Kerran viikossa (suunnilleen) lelut omille paikoilleen, että saa siivottua. Muuten saa oma huone näyttää siltä kuin siellä asuja tahtoo. Ja tärkeintä musta on se, että lapsi saa itse päättää, missä tavaroiden omat paikat on. Olen huomannut, että minun mielestäni kätevät säilytysratkaisut ei välttämättä olekaan lapsen mielestä käteviä. Esim. itse ajattelisin, että barbit ja monster high’t vois olla samassa laatikossa, mutta lapsen mielestä se ei ollut kätevää 🙂 Toisella taas on iso autolaatikko ja iso legolaatikko, mutta ne tärkeimmät pikkuautot ja legot on työpöydän laatikossa erikseen. Koska niin on kuulemma helpoin.

Ja pakko vielä mainita, että lapsuuden kaaoksesta huolimatta minusta tuli ihan siisti aikuinen, joka tykkää asua hyvin minimalistisessa ympäristössä. Sen vuoksi lastenhuoneiden kaaokset välillä sieppaa, mutta olen pitänyt kieleni kurissa. Onneksi niistä saa ovet kiinni 😉

Meillä ehkä ongelma on se, että lapsen huone näkyy suoraan, kun astelee kotiovesta sisään. Alan pitää ovea kiinni 🙂

Minusta lastenhuone saa ollakin vähän sotkuinen, jos lapsi ei ole siisti luonnostaan, kunhan tavarat löytyy helposti ja lattialta kerätään tavarat niin että imurointi onnistuu. Myös työpöydällä pitää pystyä tehdä läksyt helposti. Hyllyt, laatikot jne auttaa tässä ja kerran viikossa pitää huone siivota niin että tavarat on suunnilleen paikoillaan. Kerran-pari vuodessa tehdään myös inventaario, jossa laitetaan tavaraa kierrätykseen, lahjoitettavaksi tai roskiin.
Itse en hirveästi normita miten lapsen kuuluu siivota, esim. petaus saa olla lapsen näköinen. Toki opastan ideaaliin, mutta sitten tehköön tavallaan. Kyse on kuitenkin vain siivoamisesta. 🙂

Ihana asenne <3

Meillä itse asiassa tärkeämpää, kuin näyttääkö huone siistiltä, on tavaroiden löytyminen, niinpä siivoaminen tarkoittaa sitä, että tavarat laitetaan omille paikoilleen. Tuntuu myös motivoivan alle viisivuotiastakin, kun kehuu ja sanoo juttuja niin kuin ”eikö olekin kiva, että nyt kaikki ponit löytyvät helposti samasta paikasta”. Myös joka kerta, kun joku rakas lelu on hukassa, muistutetaan, kuinka tärkeää on laittaa tavarat omille paikoilleen. Toki mielekkäitä säilytyspaikkoja pitää olla tarpeeksi. Tosi hyviä noi koukku- ja läpinäkyvät säilytyslaatikkovinkit.

Hei juuri niin: Puit sanoiksi sen, mikä tässä minua eniten sapettaa. Sotkuun häviää tavaraa. 

Minusta muuten tuntuu, että lapsi leikkii paljon innokkaammin siistissä huoneessa. Ehkä juuri siksi, että näkee tavaransa paremmin. 

Kyllä se on mielestäni ihan mahdoton tehtävä! 😀 Ehkä jos olisi joku tosi minimalisti ettei lapsella oikeasti ole kuin tosi vähän leluja ja tavaroita. Mutta kun niitä on, ja vaikka niille olisi paikat olemassa, tuntuu mahdottomalta saada lapsi laittamaan ne käytön jälkeen paikalleen.

Mikä ihme siinä on niin vaikeaa? Huoh!

Mun huone oli lapsena ja nuorena aina sotkuinen ja täynnä tavaraa. Vanhemmat antoi olla, koska itsehän jouduin siellä sotkun keskellä asumaan. Ja mua se ei kyllä haitannutkaan. Nyt aikuisena omassa kodissa on tosi siistiä, enää en tykkää sotkusta. Hehe, eli jos ei muu niin aika saattaa ratkaista ongelman 😀

Olet oikeassa!

Kun talossa asuu lapsi joka rakastaa askartelua….vetoan taiteellisuuteen.

Oh, meilläkin! Mä olen myös opetellut käyttämään sanaa ”tuottelias” 😀 

Voi tiedän! Ja kaikki tulee ehdottomasti SÄÄSTÄÄ!

Todellakin! Välillä mietin, että muutama vuosi eteenpäin ja sama typy on ihan että ”äiti, miks sä oot säästänyt nää kaikki?” 😀

En yleensä kannata sellaista salaa hävittämistä, mutta kyllä mä välillä kiskon ihan surutta roskiin kun löydän sadannen sateenkaaren lojumasta lattialta. Ei oo kaivattu. Sikstoiseen, ei kyllä paljon katteltu niitä säästettyjäkään piirrustuksia viime kesältä 😀 pitkällä tähtäimellä pyrin säästämään muutaman eri kausilta: tuolloin piirsit kummituslinnoja, tuolloin prinsessoja jne. Tarvitaan muuten kohta oma huone näille taideteoksille!

Meillä lasten pitää illalla raivata lattia tyhjäksi jotta yöllä on turvallista mennä esim vessaan. Muistutellaan myös että yksi leikki kerrallaan. Meillä on jokaiselle lelulle oma laatikko ja mitään ylimääräistä ei ole. Asunto on kahdessa kerroksessa ja sääntönä on ettei ylhäältä tuoda mitään alas. Alakerrassa on muutama lelu 1v varten mutta hän ei vielä osaa siivota jälkiään itse mutta avustettuna ja keikin kautta menee lelutkin hyllyyn.

Tämän olen kuullut myös omalta äidiltäni 😀

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X