Miniteini, viikonloppusuunnitelmat ja flunssan jälkimainingit

Onpas erikoinen arkiviikko takana. Ihan, kun se ei olisi alkanut ollenkaan, ja nyt ollaan jo perjantaissa. Minä tulin viime sunnuntaina kuumeeseen. Räkäinen olin ollut jo viikonlopun, mutta sunnuntaina kun lähdin hakemaan F:ää Helsingistä, iski yhtäkkiä hirmuisen voipunut olo. Maanantaina olikin sitten jo oikein kunnon tauti niskassa. Myöhemmin viikolla selvisi, että oli poskiontelotulehdus. Jumaliste: Jo viides vuoden sisällä! Sain lääkearsenaalin ja lähetteen sairaalan. Toivotaan, että aika sinne tulee pian. Eihän se nyt ole ihan normaalia, että ihan normiflunssa menee välittömästi mädäksi onteloihin.

Joka tapauksessa. Taudin vuoksi olen hissutellut kotona melkein koko viikon. On tuntunut sille, että samalla, kun päivissä ei ole ollut juuri mitään sisältöä, on ne liihotelleet ohi kauhan nopeasti. Tuntunut sille, että heti kun olen saanut F:n aamulla kouluun, tulevat F ja A jo takaisin koulusta ja töistä. Hyvä kun olen siinä välissä ehtinyt raivata aamupalapöydän pois ja vaihtaa yöppärin päivävaatteisiin.

On se vaan niin, että elämä taloudessa, jossa on kaksi aikuista, on aika erilaista. Joillekin tietysti on ihan normaalia, että työt jaetaan ja kipeä saa levätä, mutta jos muistelen vaikka F:n ja minun kahdenkeskistä asumisaikaa, jossa omassa oksennustaudissaankin piti pyörittää lapsen arki, on nykyinen tilanne valovuoden päässä siitä. On aika kiitollinen olo kyllä nyt juuri siitä, että saa autokyydin apteekkiin ja lääkäriin. Tai että ruoka menee pöytään, lapsi unille ja pyykit narulle, vaikka itse makaisi raatona sohvalla, vetää vitskuja naamaan ja lukea kirjaa. Ja vaikkei parisuhdetta voikaan palveluiden päälle rakentaa, tuntuu kauhean hyvälle se, että on joku, johon luottaa myös tämmöisissä arkisissa asioissa. Tuntuu sille, että alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen, että voi tosiaankin ihan reilusti turvautua toiseen, eikä tarvitse rämpiä aina itse.

F on luuhastellut taas kyläluutana koko viikon. Mitä isommaksi tytär kasvaa, sitä enemmän nuo kaverit alkaa näköjään merkitä. Me ollaan A:n kanssa lähtökohtaisesti karmean tyhmää ja ”noloo” seuraa miniteinin mielestä. Paitsi tietysti siinä vaiheessa, kun pitää toimia kokkina, iltasadunlukijana, pyykkärinä, rahahanana, sylinä, solmujenselvittäjänä, läksyapuna  tai yöllisenä turvana. On se vaan erikoista nähdä, kuinka samassa lapsen kropassa taistelee jo kaksi niin erilaista maailmaa: Se ihan pieni tyttö ja sitten jo kovasti isoksi halajava itsenäinen koululainen.

Kun kävimme F:n kanssa maanantaina hammaslääkärissä, ja katselin tyttöä odotushuoneessa, tuntui, kun näkisin hänet jotenkin ulkopuolisen silmin. Meillä kotona häärii se oma, pieni, tyttö. Mutta odotushuoneessa istuikin jo se pitkäraajainen neiti, jonka koko olemus on muuttunut niin paljon vuoden aikana. Missä on pulleat posket, hapsuinen tukka ja vielä l-kirjaimena kuuluva r? Tuntuu, että valovuoden päässä. Nyt on englanninkieliset huudahdukset ja vaikeat lelujen nimet. Lempibändit, vaatesuosikit ja koulumaailma, josta tulee illallispöydässä vain parhaat palat.

Toivon, että flunssa on nyt tämän viikon aikana selätetty ja viikonlopun saa jo nauttia oikeasta olosta. Meillä on luvassa muun muassa F:n kaverin yökyläily, sauna- ja vohveliskestit ystäväperheen luona ja muutama muukin ohjelmanumero. Sisko pyysi mukaansa täällä Tampereella järjestettäville häämessuille, jonne kauheasti kyllä  haluaisin mennä, mutta taitaa käydä niin, ettei sinne vaan tänä viikonloppu nyt ehdi revetä. Siskolla on häät ensi syksynä, ja minä olen niissä kemuissa yksi kaasoistaa. Meillä A:n kanssa on puolestaan häät nyt tulevana keväänä, joissa kyseinen morsiansisko on puolestaan yksi omista kaasoistani. Voitte siis vaan kuvitella, kuinka ristiin kaikki nämä järjestelyt menevätkään. Varsinkin, kun soppaan sotketaan vielä se kolmas sisko, jonka häitä juhlittiin viime elokuussa, ja joka – yllätys – on taas tulevissa kemuissa kaaso ja häämuusikko ja vaikka mitä. 

Joka tapauksessa: Ehkäpä viikonlopussa on ihan tarpeeksi touhua jo tälläkin ohjelmapaletilla. Ja voi vitsi kun olisi mahdollisuus päästä jo ulos ja vähän hikoilemaankin: Montahan kuumettonta päivää pitää olla, että saa mennä liikkumaan? Olisi jo kauhea palo vähän hikoilemaan. 

Kivaa viikonloppua!
 

-Karoliina-