Miniteini, viikonloppusuunnitelmat ja flunssan jälkimainingit
Onpas erikoinen arkiviikko takana. Ihan, kun se ei olisi alkanut ollenkaan, ja nyt ollaan jo perjantaissa. Minä tulin viime sunnuntaina kuumeeseen. Räkäinen olin ollut jo viikonlopun, mutta sunnuntaina kun lähdin hakemaan F:ää Helsingistä, iski yhtäkkiä hirmuisen voipunut olo. Maanantaina olikin sitten jo oikein kunnon tauti niskassa. Myöhemmin viikolla selvisi, että oli poskiontelotulehdus. Jumaliste: Jo viides vuoden sisällä! Sain lääkearsenaalin ja lähetteen sairaalan. Toivotaan, että aika sinne tulee pian. Eihän se nyt ole ihan normaalia, että ihan normiflunssa menee välittömästi mädäksi onteloihin.
Joka tapauksessa. Taudin vuoksi olen hissutellut kotona melkein koko viikon. On tuntunut sille, että samalla, kun päivissä ei ole ollut juuri mitään sisältöä, on ne liihotelleet ohi kauhan nopeasti. Tuntunut sille, että heti kun olen saanut F:n aamulla kouluun, tulevat F ja A jo takaisin koulusta ja töistä. Hyvä kun olen siinä välissä ehtinyt raivata aamupalapöydän pois ja vaihtaa yöppärin päivävaatteisiin.
On se vaan niin, että elämä taloudessa, jossa on kaksi aikuista, on aika erilaista. Joillekin tietysti on ihan normaalia, että työt jaetaan ja kipeä saa levätä, mutta jos muistelen vaikka F:n ja minun kahdenkeskistä asumisaikaa, jossa omassa oksennustaudissaankin piti pyörittää lapsen arki, on nykyinen tilanne valovuoden päässä siitä. On aika kiitollinen olo kyllä nyt juuri siitä, että saa autokyydin apteekkiin ja lääkäriin. Tai että ruoka menee pöytään, lapsi unille ja pyykit narulle, vaikka itse makaisi raatona sohvalla, vetää vitskuja naamaan ja lukea kirjaa. Ja vaikkei parisuhdetta voikaan palveluiden päälle rakentaa, tuntuu kauhean hyvälle se, että on joku, johon luottaa myös tämmöisissä arkisissa asioissa. Tuntuu sille, että alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen, että voi tosiaankin ihan reilusti turvautua toiseen, eikä tarvitse rämpiä aina itse.
F on luuhastellut taas kyläluutana koko viikon. Mitä isommaksi tytär kasvaa, sitä enemmän nuo kaverit alkaa näköjään merkitä. Me ollaan A:n kanssa lähtökohtaisesti karmean tyhmää ja ”noloo” seuraa miniteinin mielestä. Paitsi tietysti siinä vaiheessa, kun pitää toimia kokkina, iltasadunlukijana, pyykkärinä, rahahanana, sylinä, solmujenselvittäjänä, läksyapuna tai yöllisenä turvana. On se vaan erikoista nähdä, kuinka samassa lapsen kropassa taistelee jo kaksi niin erilaista maailmaa: Se ihan pieni tyttö ja sitten jo kovasti isoksi halajava itsenäinen koululainen.
Kun kävimme F:n kanssa maanantaina hammaslääkärissä, ja katselin tyttöä odotushuoneessa, tuntui, kun näkisin hänet jotenkin ulkopuolisen silmin. Meillä kotona häärii se oma, pieni, tyttö. Mutta odotushuoneessa istuikin jo se pitkäraajainen neiti, jonka koko olemus on muuttunut niin paljon vuoden aikana. Missä on pulleat posket, hapsuinen tukka ja vielä l-kirjaimena kuuluva r? Tuntuu, että valovuoden päässä. Nyt on englanninkieliset huudahdukset ja vaikeat lelujen nimet. Lempibändit, vaatesuosikit ja koulumaailma, josta tulee illallispöydässä vain parhaat palat.
Toivon, että flunssa on nyt tämän viikon aikana selätetty ja viikonlopun saa jo nauttia oikeasta olosta. Meillä on luvassa muun muassa F:n kaverin yökyläily, sauna- ja vohveliskestit ystäväperheen luona ja muutama muukin ohjelmanumero. Sisko pyysi mukaansa täällä Tampereella järjestettäville häämessuille, jonne kauheasti kyllä haluaisin mennä, mutta taitaa käydä niin, ettei sinne vaan tänä viikonloppu nyt ehdi revetä. Siskolla on häät ensi syksynä, ja minä olen niissä kemuissa yksi kaasoistaa. Meillä A:n kanssa on puolestaan häät nyt tulevana keväänä, joissa kyseinen morsiansisko on puolestaan yksi omista kaasoistani. Voitte siis vaan kuvitella, kuinka ristiin kaikki nämä järjestelyt menevätkään. Varsinkin, kun soppaan sotketaan vielä se kolmas sisko, jonka häitä juhlittiin viime elokuussa, ja joka – yllätys – on taas tulevissa kemuissa kaaso ja häämuusikko ja vaikka mitä.
Joka tapauksessa: Ehkäpä viikonlopussa on ihan tarpeeksi touhua jo tälläkin ohjelmapaletilla. Ja voi vitsi kun olisi mahdollisuus päästä jo ulos ja vähän hikoilemaankin: Montahan kuumettonta päivää pitää olla, että saa mennä liikkumaan? Olisi jo kauhea palo vähän hikoilemaan.
Kivaa viikonloppua!
-Karoliina-
Kommentit (56)
Tämä oli kiva postaus. Ei tietenkään kiva ole, että olet kipeänä (toivottavasti olet jo parantumaan päin!) mutta oli kiva lukea oikeita, pieniä arkisiä välähdyksiä teidän elämästä ja kuulumisista.
Mulla tuppaa flunssa aina pitkittymään yskällä ja nuhalla, ja silloin en oikein liikkumaan viitsi lähteä (paitsi kävelyille). Jos ei noita oireita tulisi, niin varmaan lähtisin jo aika pian kuumeen loppumisen jälkeen liikkumaan. Tietysti vain jos olo sen muuten sallii.
Niin. Kenellä olisi ”oikeus valittaa” jos aina omaa tilannetta olisi peilattava muiden elämään.
Jos jalka katkee, ni ei kannata valittaa, koska joltain toiselta on katkennu molemmat koivet ja käsi.
Jotenkin toisen tunteita vähättelevää, jos ajatuksiin heitetään takaisin jonkun kurjempi tilanne.
Jokainen kuitenkin tuntee nämä tunteet omassa elämässään. Joillekin ne on mitättömiä, mut mitä sitten.
Näille tunteille ja ajatuksille on tilaa.
Itse olen selvinnyt rankoistakin ajoista ja silti valitan ”pienistä.”
Niistä arjen pienistä sairasteluista ja muista.
Eihän kenenkään valitus ole toiselta pois tai toisen kokemusten ja elämäntilanteen väheksymistä.
Toki tätäkin tapahtuu, mutta ei mielestäni Karoliinalta tässä postauksessa.
Tää oli kiva postaus!
Mahtavaa viikonloppua! Vohvelikestit kuulostaa niin makealta!
Vohvelit oli ihania 🙂
”Joillekin tietysti on ihan normaalia, että työt jaetaan ja kipeä saa levätä”
On totta, että elit pienen hetken kahdestaan tyttäresi kanssa mutta mulla nousee silti aina karvat pystyyn kun marmatat noista ”tyttären kanssa kahdestaan” olleista ajoista, kun olet ollut esim kipeänä. Joillain yksinhuoltajilla tilanne kestää vuosikymmeniä, sinulla muistaakseni muutaman viikon 😀 Tuntuu jotenkin väärältä että yrität kavuta oikeasti yksin lastensa kanssa elävien kanssa samalle viivalle.
Itse olen oikeasti yksinhuoltajaperheestä jossa äiti ei saanut elatusapua isältä (sinä varmaankaan et vastannut tyttärestäsi täysin yksin taloudelleisesti missäänvaiheessa) ja muistaakseni teidän tapauksessa sinulla oli aika paljon sitä ihan omaa aikaa kun tytär oli isällään, mitä monella yksinhuoltajalla tai leskellä ei ole ollenkaan.
Tuntuu että olet uhriutunut tämän asian kanssa ja olet asettanut päällesi suurenkin sankarin viitan aina tasaisin väliajoin muistuttamalla siitä miten olitkaan niin yksin vastuussa ja miten kiepänä olo olikaan niin raskasta, VAIKKA lapsen isä jakoikin suurta vastuuta lapsenne elämästä, taloudellisesti sekä ajallisesti.
Mielestäni et ole tätä ”viittaa” ansainnut, vaan sen anastamalla yrität vähentää niiden OIKEASTI yksin lastaan kasvattavien arvoa.
Tämä kommentti menee samaan kategoriaan, mitä ”vain” yhden lapsen vanhemmat joutuu kokemaan. Jos yhden lapsen vanhempi (ja varsinkin jos vanhempia on kaksi), kehtaa valittaa jostain tai kertoa että on väsynyt/kiireinen/ärsyyntynyt yms.. niin aina joku vettä ”kerroppa toi kaikki kolmella” -kortin. Juu varmasti on enemmän asioita hodettavana kun on useampi lapsi, mutta myös yhden lapsen vanhemmat on ihan kokonaisia vanhempia, vaikka aina ei siltä tunnu. Karoliinakin varmaan osaa nyt vaan todella paljon arvostaa ettei ole enää yksin, ja sen vuoksi nostaa asiaa välillä esille. Ymmärrän täysin! Vaikka itse joudun välillä viettämään vain viikkon tai muutaman päivän jaksoja ”yh:na” , osaan arvostaa sitä kun toinen taas tulee työmatkalta kotiin, ja voin itse lähteä salille, kaupan tai treeni kyydin sijaan. Tai ruoka on valmiina, tai ilman ylimääräistä säätöä tehdä iltavuoron töissä. Se ei kuitenkaan ole mitään sankarinviitan kalastelua, vaan ennemminkin silmiä avaava kokemus siitä millaista elämää joku tosiaan voi elää melkein koko elämänä..
Kahteen edelliseen:
Tarkoitukseni ei tosiaankin ollut halventaa niitä, joilla on (ollut) rankempaa. Ihan varmasti on paljon ihmisiä ja äitejä, joiden rinnalla omat henkilökohtaiset elämäni osaset, pinnistelyt ja tekemiset eivät näyttäydy minään.
Olen kuitenkin tosi iloinen ja kiitollinen siitä, millainen elämäni paletti juuri nyt on. Ja minusta kiitollisuus lisää onnellisuutta ja ihmisten välistä hyvää kanssakäymistä 🙂
Ei sulla ole oikeutta arvostella, että sun äitillä on ollut rankempaa kuin Karoliinalla, kun aika monella muulla äidillä muualla on ollut vielä sun äitiäkin rankempaa…Mietippä hei…Jossain päin maailmaa joku kasvattaa yksin kymmenpäistä lapsilaumaa, osa lapsista kuollut, ympärillä tuhoa ja epätoivoa. Onko sun äidillä oikeus sitten asettaa sankariviitta harteille, jos verrataan tähän? Pitääkö asettaa joku arvoasteikko kuka saa valittaa joskus elämästä?
Onkohan jossakin elinympäristössäsi nyt sisäilmaongelmia? Itse aikoinani oireilin juuri toistuvilla poskiontelotulehduksilla. Se on asia joka kannattaisi huomioida – paranrmista sinulle ja mukavaa viikonloppua!
Juurikin niin: Sehän voi usein olla merkki asunnosta/työpaikasta. Itse olen vaan tautien aikana ollut kahdessa eri kodissa ja työpaikassa, joten uskon, ettei asia liity siihen.
Ihanaa viikonloppua <3
Jee, tervetuloa takaisin, kaivattu Kolmistaan-blogi 🙂
Hyvää viikonloppua teille ja paranemisia!
Pus <3 Kivaa viikonloppua!
Ihan samaa mieltä! Tää postaus oli sitä blogia, johon olen aikanaan ihastunut ja roikkunut lukijana vuodesta toiseen. Kiitos!
Entisenä poskiontelontulehdus-magneettina: nenäkannu! Onko jo tuttu? Jos ei, tai jos olet kokeillut vaan pari kertaa ja todennut ikäväksi käyttää, kokeile vielä! Itsekään en alkuun tykännyt ja vaati muutaman flunssan verran harjoittelua, mutta nyt ei ole moneen vuoteen ollut yhtäkään poskiontelontulehdusta! Ja ennen tosiaan oli monta vuodessa.
Nenäkannua täältäkin suositellaan!
Mulla ennen meni pieninkin flunssa heti poskiontelotulehdukseksi. Nyt käytän nenäkannua heti, kun alkaa olla tukkoinen olo. Ja yleensä parin päivän aikana alkaa oireet helpottaa. Vuosiin en ole enää joutunut lääkekuurille.
Eikä se nenäkannun oikea käyttö ole niin iljettävän tuntuista kuin ennakkoon luulisi;)
Kiitos vinkistä. Mä tosin olen vuosia käyttänyt jo nenäkannua. Ja vaikka tauti on monta kertaa iskenytkin, ON SE VAAN AIVAN SUPERLAITE! Musta tuntuu, että olen itse asiassa oikein kaveriporukan nenäkannulähettiläs 😉 Uskon, että nämäkin taudit olisi ollut paljon pahempia ilman kannua.
Niin kuin aiemmatkin jo kommentoivat, tämä oli kiva postaus. Juuri tämänlaista kerrontaa olen kaivannut 🙂 Eikä tässä silti paljastettu yhtään liikaa tai henkilökohtaisesti! Mikä sai mielesi muuttumaan kun vielä pari päivää sitten sanoit, että et puhu naimisiinmenoasioista mitään? 🙂
Tuntuu hassulle, että juuri tämä ”kirjoitan kuumeessa ilman punaista lankaa jotain höpinää” on kiva postaus 🙂 Mutta ihana, kun kelpasi. Tästä on hyvä jatkaa 🙂
Näinpä, joskus kannattaa kuunnella lukijoita 🙂 Tosiaan niin kuin täällä on moni pitkään sanonut, suurin osa ihmisistä seuraa blogeja juurkin vain ihan perus arkihöpötteilyiden takia. Liika suunnittelu tappaa luovuuden, näin sanotaan 🙂
Niinpä.
Sen unohdin vastata äsken. Mieli muuttui asian suhteen, koska keissi sai niin hassun suuret mittasuhteet. Ja kun oikeasti asia – muuten kun yksilötasolla -ei ole mitään top news -tasoa 😀
Olen itsekin ollut flunssan kourissa koko viikon. Järkyttävän sitkeää tautia liikkeellä. Tunnistan niin hyvin, mistä puhut. Ollaan oltu kohta 15 vuotta yhdessä ja arvostan ihan älyttömästi sitä, että mieheni pyytämättä ja ja kysymättä koppaa koko homman viikoksi hoitoonsa ja antaa minun levätä rauhassa. Tässä vaiheessa suhdetta ja pikkulapsiarkea nämä jutut tuntuu suurimmalta mahdolliselta rakkaudenosoitukselta. 😀
Se onkin parasta rakkautta <3
Parempaa vointia sinne flunssailuun!
Juuri tälläistä elämänmakuista postausta peräänkuulutin aiemmassa kommentissani! Kiitos Karoliina! 🙂
Ihana kuulla 🙂
Tää saattaa olla mututietoa, mutta yhtä monta lepopäivää flunssan jälkeen kuin on ollut kuumetta. Siis kevyttä ja palauttavaa liikuntaa (kävely, jooga yms.) saa toki harrastaa, mutta juoksulenkit ja raskaammat salitreenit kannattaa alotella varovasti.
Ja Kaupantädille:
Paras, että jättää täysin huomioitta nuo nettitrollit ja tarkotuksella pahan mielen aiheuttajat. Monesti ihmisten huomio ja reagointi on niille vaan palkkio. Järkipuhe ei auta…
Mä olen ajatellut kanssa aina tuolla laskurilla tuon liikunnanaloituksen…valitettavasti 🙁 Noh! Parempi toisaalta hoitaa olo kuntoon, ettei tule jälkitauteja.
Niinpä! Itekki tietää sen kärsimättömän fiiliksen, kun flunssa katkasee hyvän liikuntaputken, ja tekis mieli päästä mahdollisimman pian taas treenaamaan. Mut tosiaan parempi mennä terveys edellä. 🙂 Mukavaa viikonloppua!
Vähän iskee jo myötähäpeä kun et tiedä miten saisit tämän blogin toimimaan. Nyt tuli tälläinen ”hyvittelypostaus” lukijoille. 🙂
En voi käsittää yätä kommenttia. Mikä tämän pointti on? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin eikö voisi olla vain hiljaa? Alkaa ärsyttämään tämä ainainen marina täällä kommenteissa. Jos ette tykkää Karoliinan kirjoituksista ja jutuista, olkaa lukematta!
Kiitos Karoliina kivasta blogista!
Kahteen edelliseen:
Minä ajattelen, että ihmiset hyvittelevät asioita, jos ovat tehneet jotain pahaa tai loukanneet. Kerro toki, jos näin olen tehnyt! Sellaista huonoa oloa en halua levittää ympärilleni.
Toki kuuntelen lukijoideni toiveita ja varmasti on fiksua ottaa virheistään osin myös opikseen. Lukijat ovat kirjoittajan ”työnantaja”, eikä ole yhdentekevää, mitä he sanovat.
Ihana myös kuulla, jos blogi tuntuu toisaalla kivalle luettavalle 🙂
Ihanaa viikonloppua!
Ihanan asenteen oot ottanut näihin ihme kommentteihin! Tiiät varmasti, että niistä ei kannata itseensä ottaa…joillakin ei vaan ole hyvä olla. Minusta ainakin olet ihanan aito, ja blogiasi olen seurannut pitkään. Se, että saat niin paljon negatiivisia kommentteja johtuu varmasti tietynlaisesta kateudesta. Toinen blogi jota olen seurannut pitkään on Iina Hyttisen Imnotahumanbutasandwich, ja hän sai aikaisemmin myös paljon negatiisisia kommentteja, ei kuitenkaan enää. Teissä kummassakin on jotain tiettyä, vaikka olette blogien perusteella ihan erilaisia..Jotain sellaista vahvuutta ja voimakasta persoonallisuutta(en keksi parempaa kuvausta)joka saa tietyt lukijat kateellisiksi tai jotenkin tuntemaan alemmuutta..Ja selvästi joitakin myös toisten onni rakkkaudessa kirpaisee..
Kukahan tässäkin kommentissa oli asialla… näkyykö jossain nää sähköpostiosoitteet mistä näitä tulee?
Tämä kommentti on täysin sellainen, joka vaan kertoo kirjoittajastaan, että hänellä ei ole mukava olla omassa elämässään. Muille ilkeilemisen sijaan kannattaisi keskittyä luomaan omasta elämästä sellaista, että ei tarvitsisi anonyyminä keljuilla toisille.Tavallaan käy sääliksi…
Olen ollut lukijasi vuosikausia, mutta kertaakaan en ole kommentoinut.
Nyt oli kyllä kiva postaus. Avoin ja mukava henki 🙂
Ihana kuulla <3 Kiitos!
Eikö kukaan lääkäri ole ohjannut sua erikoislääkärille? Noin usein toistuva ”poskiontelentulehdus” on harvoin oikeasti poskiontelontulehdus. Syypäänä ovat paljon useammin onteloissa majailevat polyypit/kysta, jotka on helpolla toimenpiteellä poistettavissa. Oireilevat täysin samoin kuin tulehdus.
Hei. Oletko aiemmin ollut naimisissa? Lapsen isän kanssa? Olisi mielenkiintoista kuulla mietteitä naimisiinmenosta kun on ns. kakkoskierroksella.
Moikka! En ole ollut naimisissa lapseni isän kanssa. Mä en oikeastaan ajattele erityisesti mitään ”kierroksia”. Me ollaan tavattu A:n kanssa toisemme kolmekymppisinä, joten selvää on, että molemmilla on historiaa, menneitä suhteita ja elettyä elämää. Se ollaan otettu ”paketissa” mukana, kun toinen on valittu 🙂
Kiva postaus 🙂 Toivottavasti sairastelukierteesi saadaan katkeamaan! Täälläkin ollut aika rankkaa arkea, jonka vuoksi täytyy todella arvostaa puolisoa, joka ottaa kopin kotitöistä ja juoksevista asioista. Ennen nykyistä suhdetta en tainnut oikein edes käsittää mitä tasa-arvoinen parisuhde tarkoittaa.
On ihanaa, kun silloin, kun itse ei jaksa, pidetään huolta <3 Parempaa vointi!
Ihana, valoisa ja toivoa antava postaus <3
Ai 🙂 Ihana kuulla!
Ei kai 7-v. ole vielä missään murrosiässä… Taitaa vain olla ihan normaalia lapsen kasvamista ja kehittymistä…
Missä kohdassa sanottiin murrosikäiseksi tai ei normaaliksi?
Omituista. Vastaus näihin kommentteihin meni jonnekin tuonne ihan ylös. Mutta siis, uudelleen: Tietysti ei ole murrosikäinen 🙂 Käytös kuitenkin aika usein ekaluokkalaisilla muuttuu hurjasti, kun pääsee koulun kautta isojen maailmaan ja itsekin yrittää olla vähän isompi kuin aikaisemmin. Tästähän moni lastenpsykologi on esimerkiksi kirjoittanut.
Jotenkin aito kiva postaus 🙂 murrosikä on sitten jotain joka kestää ja kestää ja on välillä sietämätöntä, mutta onneksi toinen lapsistani on jo sen ohi mennyt ja hän on ikäänkuin palannut tai muuttunut taas omaksi itsekseen, mutta tuokin kuuluu tottakai kasvamiseen. Esimurrosikä oli vielä helppo juttu 🙂 tsemppiä tulevaan 😉 Tuohon kirjoittamiseen vielä, kyllähän hyvät luennoitsijatkin ottavat palautetta vastaan ja muokkaavat seuraavaa kertaa varten (toki tämä on hieman erilainen työ) mutta toki pitää muistaa silti omannäköistä kirjoittaa. Onhan elämänmuutokset olleet teillä todella huimia, joten ei ihme jos jutut heittelee jopa hieman ristiriitaiseksikin välillä ja muutos tietenkin edelleen jatkuu, jonka ehkä huomaa itse vasta huomattavasti myöhemmin. Nämä kommentit ovat sitten täysin naisten maailmasta, ihan äärilaidasta toiseen ja sitten vielä toinen kommentoi sen ensimmäisen kommentointia ja se toinen tekee siitä ensimmäisestä oman analyysin (minustakin tehtiin..:) jota sitten se kolmas kommentoi ja neljäs voikin olla se ”oikea” todellinen kärsijä jota viides kommentoi ja mikä se olikaan se alkuperäinen juttu 🙂 🙂 🙂 parikymmentä vuotta miesten maailmassa toimineena en juuri vastaavaan ole törmännyt, mutta varsin viihdyttävää näitä on lukea ja miettiä kuinka monenlaiseen tulkintaan se mielikuvitus riittääkään.
Kiva kuulla, että oli hauska lukea. Ja voi jukra…murrosikää en halua edes vielä miettiä ;D (varsinkin, jos muistelen omaani)
Jee tää oli kiva postaus! Lisää näitä
<3
Tämä oli tosi kiva postaus, jotenkin rento ja hyväntuulinen! 🙂 Toivottavasti paranet pian.
Edelleen nokka vielä vuotaa, mutta eiköhän se tästä 🙂
Tietysti ei 🙂 Käytös kuitenkin aika usein ekaluokkalaisilla muuttuu hurjasti, kun pääsee koulun kautta isojen maailmaan ja itsekin yrittää olla vähän isompi kuin aikaisemmin. Tästähän moni lastenpsykologi on esimerkiksi kirjoittanut.
Ihana postaus! Blogi palas ns. juurillee ja olit enemmä tekstisä läsnä 🙂
Mä alan oikeasti vasta nyt ymmärtää, mitä on kaivattua ja miten blogi on lukijan näkökulmasta muuttunut. Toki tästä ei enää tulee ”uusinta vuodelta 2011” ja tykkään itse monista jutuista, minkä suuntaan blogi on viime vuosina mennyt. Mutta oli tosia tärkeää saada tästä asiasta palautetta teiltä!
IHANA postaus! 🙂 Toivoisin tällaisia lisää, ihan vaan kuulumisia ilman hienoja kuvia tai mainosjuttuja. Itse skippaan yhteistyöt, joten nekään ei siis haittaa ja ymmärrän, että sen avulla pystyt tätä työtä tekemään. Kerran viikossa tai kahdessa vois olla kiva lukea ihan vaan normi perhe-elämästä 🙂
Ihana kuulla 🙂 Otetaan tämä vinkki korvan taakse <3
Kiva kuulla, että oli mukava lukea 🙂
Olisi kyllä jo ihan ihana päästä edes vähän hikoilemaan!