Tänä aamuna paistoi aurinko. Sisäisesti ja ulkosalla. Olin tarmoa täynnä. Innolla aloittamassa työpäivää. Ja viikkoa. Tein päähäni ja paperille listoja siitä, mitä asioita viikko toisi tullessaan ja mitä pitäisi hoitaa. Katse kääntyi myös vielä viime viikkoon. Miksi ihmeessä en ollut perjantaina vastannut niihin sähköposteihin, joihin olisi pitänyt? Miten olinkaan ollut niin saamaton koko viikonlopun, vaikka edessä oli ollut täysin aikatauluton lapsivapaa viikonloppu, jolloin olisi voinut tehdä vähän muutakin kuin vaan maata ja syödä?
Tunteeni, tarmoni ja ajatukseni edustivat tänä aamuna sitä, mitä minä yleensä olen. Eteenpäin menevä ja positiivinen. Ja vieläpä se tyyppi, joka lähtökohtaisesti ärsyyntyy vetelehtimisestä, turhasta hitaudesta ja valittamisesta ilman pätevää syytä. Siis siitä, jollainen olin itse ollut koko edellisen viikonlopun.
Kylässä oli nimittäin taas kerran ollut sellainen PMS-mörkö, että täytyi ihan ihmetellä, oliko niissä tiloissa laahustava nainen todella ollut minä. Vaikka mitä sitä enää kummastelemaan. Minulla on ollut menkat elämässäni enemmän kuin puolet elinvuosistani, joten luulisi, että noihin parin päivän henkisiin mahalaskuihin olisi edes jotenkin tottunut. Mutta eipä vaan ole. Joka kerta ne osaavat yllättää ja hämmentää! Jälkikäteen harmittaa. Miksi olin taas uinut niin synkissä vesissä, kun mikään ei ollut edes ollut huonosti? Mistä ihmeestä kaikki ne synkkyydet oikein pursuavat, jotka kuitenkin ovat kahden päivän päästä jo aivan merkityksettömiä?
Kirjoitin viime syksynä tyypillisestä menkkapäivästä. Siitä perinteisestä, jossa muutun päiväksi tai pariksi hirviöksi. Vaikka usein näin jälkikäteen – kuten vaikka tuota tekstiä kirjoittaessa – asia ja alkukuukautisten dramaattisuuteni vähän naurattaa, on tällainen hormonien vallassa eläminen alkanut jo vähän turhauttaa minua. Olen tajunnut, että vaikka täällä nykymaailmassa voikin tehdä vaikka mitä ihmiskehon fiilauksia, ohjailla hormoneita lääkkein tai piilottaa vaikkapa kuukautisvuodon sisuksiinsa apuvälinein niin, etteivät veret valu reittä pitkin kuten esi-isänaisillamme aikanaan, olemme – ainakin moni meistä – edelleen polvillamme biologian edessä. Siinä se munasarjatoiminta tekee meidät vihaisiksi, herkiksi, dramaattisiksi ja kolottaviksi, eikä lopulta – jos kohtuullisen luomuna haluaa mennä – ole juuri mitään tehtävissä.
Olen alkanut pohtia, olenko ollut tällainen menkkahirviö aina. Ja tajusin, että kyllä minä olen. En ole vain aikaisemmin osannut liittää tunteitani niin vahvasti hormoneihin kiinni. Nuorempana ehkä ajattelin synkkien hetkien liittyvän vaan omaan melankoliaani. Nyt tajuan, että melankolia – joka tietysti on yksi osa minua – tulee esiin nimenomaa kuukautisten aikaan.
Näin kolmekymppisenä, jolloin olen alkanut kiinnostua yhtä enemmän henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistani, olen alkanut nähdä myös PMS-oireet yhä vahvemmin. Vahvempana erona johonkin toiseen. Kontrasti ”oikean” minän ja kuukautisminän välillä kun on niin suuri. Olen alkanut tajuta, että syy joidenkin päivien saamattomuuteeni, negatiiviseen ajattelumalliin, itkuherkkyyteen, huonoon itsetuntoon ja kaikkeen muuhun mahdollisimman epäimartelevaan – joka kuitenkin katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin – liittyykin hormoneihini.
Toisaalta tämän oivalluksen tekeminen on tavallaan aika vapauttavaa. Se, missä ennen olen ajatellut minussa olevan vikaa, olenkin nyt ymmärtänyt, etten voikaan hallita kaikkea. Edes itsessäni! Se on samanaikaisesti pelottavaa ja huojentavaa.
En ole keksinyt itselleni oikeastaan mitään muuta keinoa hallita PMS-synkkyyttä kuin liikunta. Vaikka lenkille lähteminen paskoissa fiiliksissä on toki sata kertaa vaikeampaa kuin normioloissa, sinne pakotettua itsensä aina ymmärtää, kuinka tärkeää ne liikunnassa vapautuneet hyvän olon hormonit – varsinkin tuossa tilassa – ovatkaan. En väitä, että lenkiltä palaisi tuolloinkaan se hymy huulilla hihkuva positiivisuuden perikuva, mutta aina ne synkimmät olot tulee hikoiltua ulos.
Noh! Nyt olisi jonkinlaisen vertaistuen paikka. Miten te hyväksytte itsessänne hormoonimöröt? Tai onko jokin vinkki, jolla syöksylaskuja saisi paremmin loivennettua?
-Karoliina-
Kuva: Johanna Alanko
Kommentit (49)
Ei kyllä ole varsinaisesti antaa vinkkejä. Päinvastoin odotan innolla jos keksit lisää ei-keinotekoisia keinoja liikunnan rinnalle 😀 itse tosiaan vetelen kierukalla ja toistaiseksi olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Sopii minulle tosi hyvin, ei tietoakaan mistään menkkahirviöstä ja vuodotkin ovat oikeastaan loppuneet reilu vuoden käytön jälkeen. Joskus tulee pari päivää jotain tuhrua, mutta niin vähän etten välttämättä viitsi edes suojaa käyttää.
Tokikaan en ole kierukasta luopumassa ehkäisyn takia, vaikka menkkojen kanssa oppisi elämään sovussa. On se niin näppärä ja huoleton. Vaikka välillä käy mielessä, että mitä jos se ei toimikaan ja tulen raskaaksi. Koska lapsiluku on TODELLAKIN täynnä, tämä on alkanut tuntua hurjalta pellolta kun itse ei edes näe koko vehjettä! Pillereiden kanssa sokeasti vain luotti kun kerran oli itse pillerin nielaissut.
Toisaalta olen myös vakavasti harkinnut kohdun ym. poistoa jossain vaiheessa. Suvussani on parikin kohdunkaulansyöpäkuolemaa ja vaikka se ei liene suoraan perinnöllinen, on tapaukset herättänyt kaikenlaisia ajatuksia. Sitten olisikin ihan toisenlaiset hormonimurheet edessä.
Lopetin hormonihirviön hyväksymisen itsessäni muutamia vuosia sitten löydettyäni e-pillerit, joiden avulla kuukautiseni jäivät historiaan. Mielialanvaihteluni ovat tasoittuneet, mutta koska tiedän että vuodottomuudesta huolimatta sisälläni pyörii yhä jonkinlainen hormonaalinen kierto, epäilen että muutos saattaa johtua suurilta osin jatkuvien kipujen ja kivun pelkäämisen loppumisesta.
Ehdin kärsiä kuukautisista reilun vuosikymmenen. Koin olevani oma itseni noin puolitoista viikkoa kuukaudesta, joskin loogisesti ajatellen se hormoonihirviö taisi siis olla enemmän se oikea minä. 2000-luvulla minulla kuitenkin oli vaihtoehto ja tartuin siihen; ennen kaikkea olin onnekas, että minipillerit toimivat kohdallani kuin unelma. Kokeilemani pillerit taisivat ollat neljännet tai viidennet – kaikki edeltävät olivat vain pahentaneet oloani.
Kärsin vaikeista mielenterveysongelmista, mutta kuukautisten mukana taakseni jäivät myös itseni vahingoittaminen ja itsemurhayritykset. Minulla kesti viisi vuotta tajuta, että jokainen kerta kun etenin itsemurhasuunnitelmissani oli tietyllä viikolla kiertoani. Ymmärrän, että tämä on äärimmäistä ja saattaa kuulostaa liiotellultakin, mutta hormonaaliset hyökyaallot yhdistettynä jo valmiiksi tunne-elämältään äärimmäisen epävakaaseen ihmiseen olivat kuolettava resepti.
Naispuolisilta tuttavilta (en onneksi sentään ystäviltä) olen saanut kuulla kuinka väärin ja ”luonnottomasti” toimin, kuinka en osaa kunnioittaa ”pyhää naiseuttani”. Yhtä luonnotomia ovat kuitenkin kyseiset kolmikymppiset naiset, jotka huolimatta aktiivisesta seksielämästään eivät ole kertaakaan synnyttäneet (kuten myös insuliinin avulla elävät diabeetikot, piipustaan riippuvaiset astmaatikot jne.). Kieltäydyn tuntemasta syyllisyyttä valinnastani perusteena luonnonmukaisuus.
Toivon kuitenkin oppivani sietämään kammottavia oloja, sillä saattaahan olla että joku päivä joudun syystä tai toisesta pillereistäni luopumaan. Käyn pari kertaa viikossa terapiassa harjoittelemassa.
Kiva kuulla että olet itse löytänyt liikunnasta apua ja kaikkea hyvää keväseesi!
Ihana kuulla, että noin synkkien aikojen jälkeen sinullekin on löytynyt apua. Toki luomussa on paljon hyvää, MUTTA tilanteet on otettava myös huomioon. Joskus on juurikin mietittävä sitä, mikä on PIENIN paha.
Kiitos, että jaoit sinun tarinasi <3 Voimia!
Itselläni pms-oireet alkoivat todella pahoina vasta sen jälkeen kun sain lapsen ja sanotaan siitä sen jälkeen kun otin hormonikierukan. Ensimmäiset 8 vuotta menkkani olivat täysin kivuttomat ja oireettomat, ei mitään pms-oireita. Läheisen kuoleman aiheuttama trauma laukaisi helvetilliset menkkakivut jotka vetivät sängyn pohjalle itkemään pariksi päiväksi Buranan kanssa aina siihen saakka kunnes lapsen syntymän jälkeen otin hormonikierukan. Menkat ja sen myötä menkkakivut loppuivat kuin seinään mutta tilalle sain pms-oireet mitkä pilaavat kyllä valitettavasti itseltäni muutaman päivän kuukaudesta surutta. En ennen tiennyt mitään pms-oireista ja nyt sitten painin menkkojen sijaan rajujen mielialavaihteluiden kanssa. En vaihtaisi kierukasta mihinkään aikaisempien pillerikokemusten vuoksi mutta tämä jokakuinen 4-5 päivän masennus on kyllä aika raskasta pääkopalle. Ei tämä naisena olo ole kyllä aina helppoa mutta onneksi vertaistukea löytyy. Minulla itselläni helpottaa juuri liikunta ja seura. On mukavampi nähdä ihmisiä ja olla hyvässä seurassa kuin masentua yksin kotona hormonihirviönä.
Totta muuten! Seuralla on myös merkitys. Jos jää yksin, alan ainakin itse miettiä synkkiä aatoksia.
Vuodet ja lapset ovat tehneet minusta pitkäpinnaisen ja vähästä en hätkähdä, mutta kerran kuussa 1-2 päivää olen masentunut ja nuo fiiliksesi olivat todella tuttuja, lisäksi pimahtelen pienistä asioista, aivan kuin persoonallisuus muuttuisi! Todella raskasta!
No on 🙁 Tsemppiä sinnekin!
Ah, ihanaa että joku puhuu tästä! Puolet maailman ihmisistä joutuu elämään kuukausittain asian kanssa -kuukautisten siis. Loppu puolisko kärsii sitten seurauksista. Itse sairastan hormonitautia jossa vuotoa on yleensä 3viikkoa kuukaudessa (ja tähän ei ole parannusta muussa kuin kohdun poistossa tai raskaudessa, tsiisus). Onneksi itse tunneongelma päiviä on vain ne muutama kuukaudessa, itsekin vasta viime vuosina ne tunnistaneena. Apu löytyy juurikin sieltä lenkkipolulta tai sitten vaan siitä että antaa itselle kuvan pesiytyä sohvalle suklaa kaverina ja uppoutua synkkiin ajatuksiin. Voimia meille kaikille!
Miten hienosti suhtaudut asiaan <3 Voimia sulle!!
Noin puoli vuotta oon syöny minipillereitä, enkä oo huomannut sivuoireita. Mekkoja ei enää ole ollenkaan, mikä on tosi ihanaa, sillä oon kärsiny menkkojen alkamisesta asti kovista menkkakivuista, pahoinvoinnista, migreenistä sekä tosi runsaista vuodoista kuukautisten aikaan. Menkat loppui kokonaan aika pian, kun aloitin minipillerit.
wau! Tähän pitää sanoa vaan: Onnea 🙂
Luin jostain (luotettava lähde taas) että B6-vitamiini reilulla annoksella ennen menkkoja voi helpottaa. Itsellä vasta eka kierto testissä, mutta ihan kuin en ois ihan niin paha hirviö ollut. Mies ei suostunut kommentoimaan
Minäkin olen vetänyt reilumpaa b-vitamiiniannosta muutaman kuukauden (B6 ja B12) ja olen havainnut apua psyykkisiin oireisiin. Mutta fyysisiin siitä ei ole ollut apua :/
Jaahas! Kiitos vinkistä <3 Kaikki ”kevytkeinot” otetaan heti kokeiluun!
Joo, tässäpä lainaus Lääkärin käsikirjasta:
Kahvin, alkoholin ja stressin välttäminen ja liikunnan lisääminen saattavat helpottaa oireita 2 3, samoin kalsium yksin tai D-vitamiinin kanssa 9, magnesium tai B6-vitamiini.
t. lääkäri
Mäkin kärsin vaikeista PMS-oireista. :/ Se on tosi ikävä kun kuukaudessa on noin reilu viikon aika kun ei ole hormoneista johtuvia oireita. Mulla tulee kipuja ympäri kierron, uus ovulaatio tulee heti suoraan kuukautisten loputtua ja pahinta on ehdottomasti miten se vaikuttaa mielialaan. Osaan nyt jo tunnistaa mitkä asiat johtuvat pms:tä, mutta silti ne oireet on yhtä ikäviä joka kuukausi. E-pillerit ei sovi mulle, joten niistä ei voi saada apua. Toivottavasti tää iän myötä helpottaa.
Kurja kuulla! Tuossa on vielä enemmän kestettävää, jos muutkin kierron vaiheet tuottaa ongelmia. Tsemppiä <3
Tässä odottelen synnytyksen jäljiltä taas kuukautisia tulevaksi, turhauttaa kun olen ollut 8 kk aivan ihan hirveä hormonihirviö. Yleensä olen tasaisempi niin on vaikea hyväksyä tätä :/
Tiedän tunteen 🙁 Tai siis muistan hämärästi olotilan!
Kun omia epämiellyttäviä olotilojaan oppii ensin sietämään, niin hyväksyminenkin on koittaa jossain vaiheessa.
Huonot päivät menevät kevyemmällä otteella ja sallimalla itselleen, että aina ei jaksa se olla oikea minä. Saa omasta itsestäänkin hieman lepoa.
Ja tää ei kuitenkaan toistaiseksi vaikuta pysyvältä olotilalta
Ihana ajatusmalli!
Akupunktio!! kannattaa kokeilla, ei siitä ainakaan haittaakaan ole.
Missä vaiheessa kiertoa? Säännöllisesti vai akuutisti?
Varmaan jaksoina olisi paras, jos löydät sieltä hyvän akupunktiohoitajan niin osaa kyllä kertoa. itse käyn fysioterapeutilla joka myös akuhoitaja, käyn endometrioosin takia, mutta netistä löytyy paljon tietoa miten se voi auttaa myös kuukautisongelmien, pms:n ja joillekin jopa lapsettomuuden kanssa! mut jokaisen kanssa päätetään yksilöllisesti montako kertaa ja millä aikavälillä ja montako neulaa tarvitsee 🙂 ne katsotaan jotenkin pulssien mukaan… joka katsotaan useasta eri kohdasta. mulla esim vaan muutamia, luulin että siellä tökitään niitä ihan täyteen 😀 olen hyvin skeptinen asiakas, mutta toiveikas, saa nähdä! Tätähän kyllä suosittelee moneen vaivaan WHO:kin, varsinkin länsimaisen lääketieteen rinnalla, kannattaa lukea netistä enemmänkin!
Länsimainen lääketiede kyllä suosittelee akupunktiota joihinkin vaivoihin, mutta ei silti kaikkiin: ethän syö esimerkiksi särkylääkettäkään, jos masentaa. PMS:ssä akupunktiosta ei ole näyttöä.
t. lääkäri
Tuttu tunne nämä PMS-oireet. Mulla ne on välillä niin pahoja, että viikkoa ennen menkkoja mietin vakavissani itsemurhaa, koska koko maailma tuntuu niin hirveältä. Sitten kuluu muutama päivä ja olenkin normaali itseni ja mietin, että mitä hittoa mä olen oikein ajatellut! Ei ole helppoa olla nainen.
Suosittelen käymään lääkärillä ja kysymään olisiko mielialalääkkeet mahdollisuus. Mulla on diagnotisoitu PMDD ja oireet täysin samat – muina päivinä kuukaudesta olo aivan normaali ja onnellinen. Aloitin fluoxetiinin syömisen ja kaikki ongelmat hävisivät melkein kokonaan.
Kiitos vinkistä! Kyllä tämä on ollut mielessä, mutta en ole oikein saanut aikaiseksi…
Juuri niin! Nyt apua tuohon. Vaikka on nainen, ei kaikkea tarvitse silti kestää. Voimia <3
Olisi oikein ihana vakuuttaa iän tuomalla kokemuksella, että PMS helpottuu, mutta omien kokemusten mukaan se ei välttämättä sitä tee.
Itse olin oikeasti Hirviö PMS-viikolla- astiat lentelivät ja sanan säilä viuhui tiuhaan. Mulla hormoonihäröily tuli ulos puhtaasti raivona ja suorastaan vihana. Onneksi minäkin sanniisin tavoin tapasin lääkärin, joka suositteli ottamaan käyttöön serotoniinin pahimman viikon aikana. Onneksi kiertoni on aina ollut kellontarkka, joten ennakointi oli helppoa.
Ei se raivo ja viha kadonnut mihinkään, mutta serotoniini pisti sen päälle kuin usvan eikä se räjähtänyt silmille. Elämästä tuli paaaaaljon helpompaa.
Lasten jälkeen hormonikierukka tasoitti oloa vielä lisää.
Mutta se mikä on totaalisen p**kaa, on se, että kun viimein pääsin menopaussi-ikään ja hekumoin helpotuksella hormoonien heittelyyn, niin…Dream on.
Gyne kertoi hyvin arkisesti, että jos/kun on kärsinyt railakkaista PMS-oireista, niin vaihdevuodetkaan ei suju sutjakkaasti.
Onneksi mulla on huumorintajuinen mies, jonka toteamus on kantanut pahimpien pimahdusten yli ”ei siun kanssa ainakaan tylsää tule”.
Hah 😀 Voi hyvä jysäys! On tämä naisen elo aikamoista! Tsemiä sulle (ja miehelle) <3
Minusta taas on jotenkin tosi siistiä seurata omia fiiliksiäni kierron eri vaiheissa, enkä missään tapauksessa vaihtaisi tätä siihen, että joka päivä olisi samanlainen olo. 😀 On helpottava tietää, että kaikki ne tunnekuohut ja aallonpohjat on ohimeneviä, ja olen opetellut erottelemaan, mikä osa harmituksesta mahtaa olla PMS:ää ja mikä oikeasti saattaa olla vähän pielessä. Usein PMS-ylireagoinnin jälkeen hoksaan, että sitä harmittavaa asiaa – tai joskus omaa suhtautumista asioihin – kannattaakin muuttaa.
Olen myös opetellut hyväksymään, että aina ei tarvitse olla hyvällä tuulella ja läheisille voi kertoa jos on huono päivä, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Liikunta auttaa, mutta usein myös jään sohvalle suklaan kanssa vellomaan kurjuuteen. 😀 Ohimeneväähän se kuitenkin on. Minua auttaa myös se että menen miehen lähelle ja kainaloon, vaikka ei ensin yhtään olisi sellainen olo. Se parantaa kuitenkin oloa aina 🙂
Olet tuossakin oikeassa. Minusta kierron seuraaminen KAIKKINA MUINA kuukauden hetkinä on kanssa hauskaa. On ihana huomata, että vaikka moni asia maailmassa ja omassa elämässä on jo vieraantunut luonnosta, tämä asia on ja pysyy.
Mulla täysin sama, ollut aina. Kokeilin kaikkia mahdollisia hormoniehkäsymenetelmiä ja vaihdoin kun oireet vaan paheni ja hormoneista tuli muutenkin hirveä olo. Olin jo epätoivoissani kun tuntui että suhteet menivät pilalle ja joka kuukausi vietin päiviä sängyssä poraten hirveää oloa. Mutta sitten menin lääkärille joka ehdotti masennuslääkkeitä, joita syön tällä hetkellä viitenä päivänä kuukaudessa. Oli jotain aivan uskomatonta kun lääkkeiden aloittamisen jälkeen tuli menkat, enkä itkenytkään, pääsin sängystä ylös, en huutanut poikaystävälle tai saanut paniikkikohtauksia. Harmittaa vaan että meni niin pitkään aloittaa lääkitys, koska elämänlaatuni on varmaan kymmenkertaistunut mielialalääkkeiden avulla. Kiitos tästä aiheesta, olen itse yrittänyt puhua kaikille kavereille ja olla avoin siitä että olen alkanut syömään lääkkeitä, koska jos kukaan ei tästä puhu niin mistä sitä voi tietää onko se normaalia vai ei.
Haluaisin kysyä mitä masennuslääkettä voi syödä muutaman päivän kuukaudesta, ”kuurina”? Yleensähän mielialalääkkeet aloitetaan porrastetusti, ja niiden vaikutuksen huomaa vasta kuukauden syömisen jälkeen. Mielelläni hommaisin itsellenikin saman lääkityksen!!
Itse syön fluoxetiinia mutta erittäin suurina määrinä (oisko 60mg) ovulaation jälkeen menkkojen alkuun asti. Koska määrät on niin suuria, se tosiaan pysyy elimistössä niin että sitä ei tarvitse syödä joka päivä, näin lääkärini minulle selitti. Mutta lääkärini kanssa tästä juteltiin juuri tänään (juuri kävin uusimassa reseptin ja juttelemassa että miten menee) tällä ei välttämättä ole väliä – olen itse ennen syönyt päivittäin mutta hyvin pieninä määrinä (10mg) vaikka PMS oireita ei tule kuin muutamana päivänä kuukaudessa. Ja ne ei siis vaikuta mitenkään negatiivisesti ”normaaleina” päivinä, vaikka tuntuihan se oudolta syödä mielialalääkkeitä päivittäin kun ongelmat rajoittui siihen 5-7 päivään. Oma kokemus erittäin positiivinen, enkä ole huomannut mitään eroa näiden kahden eri tavan välillä. Asun Briteissä, mutta suosittelen kyseleemään lääkäriltä olisiko tämä mahdollisuus, koska itsellä se on vaikuttanut elämänlaatuun niin positiviisesti 🙂
Kiitos sinulle! Täytyypä jutella lääkärissä, olisiko tuollainen mahdollista täällä Suomessakin!
Todellakin, pitää selvitellä. Oma tilanne on myös Pms-aikaan sen verran vakava, että jos siihen joku lääke auttaisi, niin olisin aivan mielettömän kiitollinen. Edellisen kerran tuli taas niin hirveitä itsetuhoisia fiiliksiä, ettei mitään järkeä. En ole sellainen tavallisesti.
Kiitos sanniiikselle avauksesta ja kaikille alle kommentoineille. Tämmöinen avoin keskustelu aiheesta on ihan parasta <3 Kiitos!
Samoja fiiliksiä myös täällä. Liikunta todellakin auttaa, vaikka treeni ei jostain syystä tunnu noina päivinä juuri kulkevan. Mutta kun edes jotain jumppaa on saanut tehtyä, olo on todellakin parempi. Tässä kolmekymppisenä oireet ovat vaan pahentuneet.
Viime kuussa itkin ja jumppasin kun samaan aikaan kaikki harmitti, mutta oli pakko saada tehtyä jotain! 😀
Mieskin on alkanut päästä perille Pms- oireistani: ”Ainiin, siksi olet ollu tollanen ”hullu” kun sullahan alkaa menkat.”
Jep,jep hullu pms-akka nostaa näinä päivinä taas päätään.
Kuulisin niin mielelläni myös helpotusvinkeistä tähän oloon!
”Viime kuussa itkin ja jumppasin kun samaan aikaan kaikki harmitti” – Voi sinua! Kuulostaa hyvin tutulle! Sympatiat siis täältä!
Monista nettilähteistä olen lukenut, että pms-oireet usein pahenee 35-ikävuoden paikkeilla. Itse ainakin olen huomannut tämän selvästi. Nyt olen 34 ja oireilu on pahentunut parin viime vuoden aikana. Oireet on psyykkisten lisäksi fyysisiä; nälkä, turvotus, ilmavaivat, ummetus ja ripuli vuoronperään. Ja sama setti sitten uudestaan, kun alkaa menkat :/
Nää oireet on niin pahat nykyisin, että olen päättänyt laittaa kuparikierukan vaihtoon ja kokeilla hormonikierukkaa, jos sillä saisin kuukautiset pois ja olo helpottaisi. Harmittaa kyllä, kun mielelläni olisin ilman ylimääräisiä hormoneita, mutta pakko on jotain kokeilla, kun ei enää omien hormonien kanssa pärjää.
Liikunta auttaa oikeasti, se on paras keino helpottaa oloa!
Voi jumpe! Eli pahemmat ajat on vielä edessä 😉 Ensi kuussa 33, joten hyvää vauhtia tässä ollaan vanhenemassa.
Se on juurikin tuo tasapainoilu olojen ja luomun/ei-luomun välissä.
Jos luonnollisemmat vaihtoehdot kiinnostaa, niin suosittelen ehdottomasti kiinalaista lääketiedettä/akupunktiota (jonne voi mennä missä vaiheessa kiertoa vaan, koska kiinalaisessa lääketieteessä katsotaan ihmistä kokonaisuutena eikä tiettyä päivää) sekä lukemaan tämän kirjan: https://www.adlibris.com/fi/kirja/kuu—naisen-voima-9789526854601
t: tyytyväinen asiakas 🙂
Tärkeä aihe. Luovutin puolitoista vuotta sitten hyvin kivuliaita ja epäsäännöllisiä menkkoja vastaan taistelun ja hankin mirena-kierukan, vaikka aiemmin en ole halunnut käyttää hormonaalista lääkitystä. Tyypillisten alkuongelmien jälkeen voin sanoa, että kierukka on ehdottomasti eniten elämänlaatuani parantanut tuote. Toki suurin etu menkkojen katoamisen myötä on ollut myös järkyttävien pitkäaikaisten kipujen poistuminen, mutta olen myös huomattavasti parempi ihminen ilman mieliaalaan vaikuttavia hormoniheilahteluita. Kierukan vaikutus on toki yksilöllinen, mutta itse en voisi olla tyytyväisempi.
Luin jostain, että joissain kulttuureissa naisten ajatellaan hallitsevan PMS-aikaan ikiaikaista viisautta, jonka ansiosta he näkevät kaiken raadollisen rehellisesti, ymmärtävät asioiden todellisen laidan. Oli tämä totta tai ei, ajatus lohduttaa minua. Ajattelen nykyään, että on hyvä muutamana päivänä kuukaudessa pysähtyä melankoliassani elämäni äärellä ja katsella sitä rehellisesti silmästä silmään. 😀
Kiitos tästä kirjoituksesta! Sattumoisin tuoreimmassa Tunne&Mieli-lehdessä, joka on mielenterveyden keskusliiton julkaisu, käsiteltiin näitä samoja teemoja (+vaihdevuosia, mutta ei nyt mennä niihin). Olen aina ajatellut, että en halua vaikeista PMS-oireistani huolimatta mitään epäluonnollista kehooni. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, pitäisikö yrittää löytää jokin ratkaisu. Onko ”luonnollinen” hormonihirviö sittenkään se mitä haluan olla. Lehden mukaan nainen on luonnollisesti tarkoitettu olemaan raskaana tai imettämään ja kun itsensä monistamisen tehtävä on täytetty voi luonnollisesti kuolla pois. Kiitos kirjoituksesi ja tuon viittaamani tekstin, ajattelin kysellä gyneltä, voitaisiinko tehdä jotakin etten olisi aina kerran kuukaudessa ottamassa avioeroa miehestäni.
Onpas helpottavaa lukea, miten moni menettää otteen omaan itseensä PMS:n vuoksi. En olekaan yksin ja vääränlainen!
Itselläni hormonikierukka on auttanut PMS-masennukseen. Tosin muutama kuukausi piti ensin kituuttaa lähes ympäri kuukauden jatkuvan tiputtelun kanssa. Ja edelleenkin, 7 kuukautta kierukan laiton jälkeen, libido on nollassa. Onni onnettomuudessa, olen sinkku nyt joten ei ole mitään painetta harrastaa säännöllistä parisuhdeseksiä eikä tarvetta etsiä satunnaisiakaan seksikumppaneita – riittää paremmin energiaa loistaa ihan muilla elämänalueilla. 😀 Mutta jos tämä vuosikaupalla jatkuu, niin tarvii varmaan tosissaan alkaa harkitsemaan sterilisaatiota ja hormonitoiminnan palauttamista luomuksi…
Voin vaan kuvitella. Koska vaikka moni ehkäisykeino on hyvin todennäköisesti toimiva, harva on 100% varma.