Minun yksi lempparivälipaloistani on aina ollut se perinteinen kermarahka, jota mummo ja äiti tekivät lapsuudessani. Se, johon vatkattiin kerma rahkan, marjojen ja sokerin kaveriksi.
Tuo rahka on ollut myös F:n suosikki, jota menee kippo tolkulla siihen asti, kun iso kulhollinen on syöty.
Vaikkei tuollainen omatekemä rahka mikään maailman epäterveellisin herkku olekaan, päätin testata yhtenä iltana, huomaako F – joka yleensä hoksaa jopa ärsyttävän tarkasti kaikki makuvaihtelut – jos muutan rahkan reseptiä vähän terveellisemmäksi. Eikä kuulkaas huomannut! Tämä rahka meni siinä missä mummon reseptilläkin tehty. Tässäpä siis sen ohje yksinkertaisuudessaan:
TERVELLISEMPI ISOÄIDIN RAHKA
- maitorahkaa purkillinen
- 2dl mustikoita (tai muita marjoja)
- 1-2 rkl kookossokeria
- Iske kaikki rahka-ainekset kulhoon.
- Suristele sähkövatkaimella niin, että mustikat menevät rikki ja maustavat rahkan paremmin kuin kokonaisina.
Ehkäpä tämän ”huijausrahkan” pointti onkin, että marjat ovat tarpeeksi hajonneina rahkan joukkoon. Silloin marjojen maku leviää koko rahkaan, ei rahkan happamuus tarvitse kaverikseen niin paljon kermaa tai valkoista sokeria. Voisin kuvitella, että kookossokerin sijaan makeutus voisi käydä myös banaanilla tai hunajalla.
Rahka nautittiin tietysti mummolta perityistä kulhoista.
-Karoliina-
Kommentit (2)
Testattu myös hunajalla ja kaurakermalla. Ei huomannu eroa!
Meillä perinteinen kuohukerma korvataan jälkiruokarahkassa jollain vähän kevyemmällä, esim. Frora vispillä.
Marjat kyllä haluan rahkassa kokonaisina (ja niitä on oltava reilusti). Rahka on nimittäin mielestäni loistava keino syödä näin keväällä pakasyimesta pois ne loputkin edellisen kesän marjat.
Meillä rahkan valmistus on ollut lasten homma jo alle kouluikäisestä alkaen. Kun on yhdessä harjoiteltu, on sellaista keittiöpuuhaa, josta selviävät hyvin ihan itsekseenkin.