Kaupallinen yhteistyö: Felix
Minä olen sellainen kokkailija, että harvoin jaksan alkaa etsimään reseptejä varta vasten netistä tai lehdistä. Jos en keksi reseptiä omasta päästäni, yritän kopioida niitä ruokia, joita olen saanut maistaa ravintoloissa tai ystävilläni. Koska: Minulle nyt on vaan sattunut siunaantumaan ympärilleni niin ihana joukko taitavia keittiöihmisiä, että lähes joka kerta kun käymme kylässä, marssin kotiin myös uuden reseptin kanssa.
Tämä herkkusalaatti, jonka kohta esittelen, on At Maria`s -blogin Marian käsialaa. Tai no: Kyllähän resepti on minun käsissäni vähän tuunaantunut, mutta pääpiirteittäin resepti on se, jonka häneltä sain.
Taisin maistaa tätä salaattia ensi kerran viime vappuna, ja siitä lähtien se on kuulunut myös yhdeksi meidän perheemme lempisalaateista. Yksinkertaisuudessaan kun salaatti on maukas, ruokaisa ja äärimmäisen helppo toteuttaa. Vaikka noita Felixin maustettuja majoneeseja voi käyttää ihan sellaisenaan vaikka leivän päällä tai hampparin välissä, sopivat ne minusta todella hyvin myös esimerkiksi tällaisten salaattien kastikkeeksi. Niissä kun on maku jo valmiiksi niin kohdillaan, ettei tarvitse, kun puristaa majoneesi purnukasta salaatin päälle.
PARSAKAALI-PEKONISALAATTI (4:lle lisukkeeksi)
- 1 iso parsakaali
- puoli pussia cashew-pähkinöitä
- paketti pekonia
- herneenversoja
- Felix kurkkumajoneesi
- sitruunamehua
- mustapippuria
- Asettele pekoni uunipellille. Paista niitä 175 asteessa niin, että ne ovat sopivan rapsakoita. Nosta uunista tulleet pekonit talouspaperin päälle.
- Nypi parsakaalista nuput pieniksi paloiksi.
- Paahda pähkinät pannulla. Älä polta niitä!
- Iske pähkinät, murusteltu pekoni ja parskakaalin nuput salaattivatiin.
- Nypi joukkoon maun mukaan herneen versoja.
- Purista hieman (n 1rkl) tuoreen sitruunan mehua salaattiainesten päälle.
- Rouhi pari ”vääntöä” mustapipuuria ja purista Felix-kurkkumajoneesia salaatin päälle niin, että käänneltynä majoneesi-sitruunamehu-mustapippuri -kombo koskettaa koko salaatti.
Jos syöt salaatin heti, ole varovainen, ettei majoneesia mene liikaa. Jos – kuten suosittelen – laitat salaatin jääkaappiin muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua, majoneesia voi olla vähän enemmänkin. Salaatti nimittäin imee majoneesia itseensä, joten tällä tavalla vältätä kuivuuden.Tämä salaatti on siinä mielessä poikkeus salaattien joukossa, että tuo kaapissa seisottaminen ei pahenna makua. Päinvastoin!
Pieni vinkki vielä loppuun! Parsakaali-pekonisalaatti sopii uppomunan lisäksi erinomaisesti esimerkiksi grillikauden avaukseen grillattujen bataatti”pihvien” kaveriksi. Jos sen sijaa laitat grilliin lihaa, voi tästä salaatista jättää siinä tapauksen pekonin kokonaan pois.
Ihania herkkuhetkiä!
-Karoliina-
Kommentit (5)
Ihana salaatti. Laitatko parsakaalit siis ihan vaan suoraan salaattiin? Siis niitä ei tarvitse kypsentää? Eikö ole kovia? Mä oon käyttänyt niin vähän parsakaalia. Tällä ohjeella voisin päästä alkuun. Olen vähän enemmän ollut kukkakaali ihminen! :)))
Very helpful article, Thank you for sharing. I love you
Oi, melko lähellä lempisalaattiani Souplantationissa (ravintolaketju USA’ssa, kulkee myös nimellä Sweet Tomatoes), kts. resepti http://chefjulieyoon.com/2015/07/classic-broccoli-salad/
I am a chef and information related to eating well with me. Continue reading more articles on food for me to study.
Puoli pussia pähkinöitä. 100 gramman pussista vai 400 gramman pussista? 🙂