kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.05.2018

Meidän erilainen vappu!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Hyvää vapunpäivää ja toukokuun ekaa! Meillä vietettiin vappu tänä vuonna vähän toisin, kun olen viimeiset vuodet tottunut. Kotona (omassa tai ystäväperheen) vietetty vappuaattoillanjuhla vaihdettiin tänä vuonna illalliseen ravintolassa. Ja miten hyvä idea se olikaan! Suuntasimme nimittäin Tampellaan Marian perheen, sekä Nooran ja tämän miehen kanssa. Sen kun vaan istuttiin rauhassa ilman, että kenenkään tarvitsi siivota kotia ennen tai jälkeen vappujuhlien mitenkään, tai valmistaa ruokia ja raivailla niitä. 

Olen ennen ollut todella kovasti perinteiden perään, mutta viime vuosien aikana olen kokenut virkistäväksi sen, että kaikkea ei tarvitse tehdä kuten ennenkin on tehty. On ihanaa kokeilla jotain uutta ja huomata senkin toimivan oikein hyvin.

Tampellan vappumenu oli muuten aika hyvä. Syötiin parsakeittoa, härkää ja jälkkäriksi pannacottaa. Eniten tosin ilahdutti se, että lastenannoksetkin olivat oikeasti laadukkaita, freesejä ja tarpeeksi isoja. Ei mitään kaupanlihapullasettiä vaan ihan oikeista raaka-aineista yhtä kauniilla asettelulla kuin aikuisillekin. 

Tämä päivä meillä meni F:n tanssinäytöksessä ja sen ympärillä. Ja valmistautuen miniviikkoon. Tuntuu hassulle, että nyt puseroon hiipi sunnuntaiolo, mutta onkin oikeasti jo tiistai ja Bachelor-ilta, ou jeah!

-Karoliina- 

P.S. Kiitos vielä tuntemattomalle naiselle, joka tarjoutui itse ottamaan kuvan koko meidän sakista <3

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X